Miten tukea Venäjää?

Millä keinoin voisi 'taistella' Venäjän puolesta muutoin kuin kirjoittamalla, ja vähentää nykyistä venäjävihamielisyyttä, pakotteita ja hysteriaa sekä psykoottista sodanlietsomista?
En ole mikään trolli, mutta pian varmaan täytyy ryhtyä maksulliseksi.
15243
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Yksi keino, on ottaa yhteyttä suoraan poliittisiin päättäjiin aina kun he esittävät Venäjänvastaisia perusteettomia lausuntoja. Yhteydenotto voi tapahtua sähköpostilla, kirjeitse tai puhelimella.
Samaa menetelmää voi käyttää tiedotusvälineiden suhteen. Yhteys toimittajiin.
Nämä menetelmät vaativat vähän rohkeutta, mutta onneksi Suomessa ei vielä mielipiteiden vuoksi ketään tuomita, jos se ei ole julkista.

Yksi mahdollisuus on myös vastailla netissä eri poliittisten järjestöjen ja puolueitten palaute-sivuille tai kirjoittaa lehtien yleisönosastoihin.

1Äänestä
  • Muuta Venäjää.

    Venäjä on typerääkin typerämmällä sotanatsismillaan ja epärehellisyydellään tehnyt itsestään hylkiön.

    Jos Venäjä haluaa kunnioitusta, on sen muututtava kunnioituksen arvoiseksi..

    1Äänestä

  • Kyllä yksi parhaista keinoista on panna kanasalaisaloite vireille meidän ja Venäjän välisten boikottien purkamiseksi,itse olen sitä jo kerran yrittänyt mutta aloite vaatii ainaskin kahden henkilön aktiivisuutta ja sitä ei löytynyt minun tapauksessani.
    Vaikka kansalaisaloite ei menisikään läpi joka on hyvin todennäköistä tässä paskahousujen kepun ja kokoomuksen ym maassa,on kansalaisaloite aina selvä singnaali johtajille ja ne kylläkin arkistoidaan ja kun historiaa joskus luetaan rohkeammasti ymmärtävät tulevat polvet että täällä ei asunut pelkkää Brysselin orjakansaa vaan perussuomalaisia jotka osasivat sanoa ei sotakiihkoilijoille.

    Äänestä

  • Venäjän sairaaloinen ja patologis-maaninen sotakiima on kaiken yhteistyön este.

    Venäjän sotalordien ja Kremlin mafian varasteollinen blokki ajaa tarkoituksellisesti aggressiivisia konflikteja oikeuttaakseen laittoman valtansa.

    1Äänestä

Muutat sinne. Mitä turhia täällä kärsit.

3Äänestä

Ei se Venäjä enää kauaa katso Suomen oikeiston räkyttämistä. Sieltä tulee kohta kurinpalautusta.

Toivottavasti se maalitetaan oikein, kokoomuslaisiin ja just niihin räksyttäjiin, jotka pahimmin lietsovat venäjävihaa - ja ovat lietsoneet, kuten

- katainen
- stubb
- häkämies
ym.

1Äänestä
  • Venäjän ja sen trollien täytyy olla totaalisen sekaisin, jos kuvittelevat, että väkivallalla uhkailuilla saa yhtäkään tosiystävää mistään fiksuista piireistä.

    Pölhölän väkeä ja muita roistoja Venäjän nykymeiniki saattaa kiihottaa.

    1Äänestä

Näin suomalaisena paras keino on vetää itsensä kaulakiikkuun. Ainoastaan silloin venäjä saa tahtonsa ja toivomuksensa toteutettua.

2Äänestä
  • Kyllä Putin on itse aiheuttanut Venäjä-vihan toimillaan, joten ei auta kun kestää. Luultiin aikoinaan, että nyt Venäjällä alkaa normaali demokraattinen sovussa eläminen muitten kanssa, mutta toisin kävi. Koko ajan sieltä tulee vain negatiivisia uutisia, jotka ei sivistyneelle maalle sovi. Siellä tarvitaan johtaja, joka on elänyt jonkin aikaa vapaassa Euroopan maassa tai USA:ssa. Hän varmaan osaisi luotsata tuon maan oikeille raiteille.

    2Äänestä

Muuttamalla Siperiaan.

1Äänestä

Piskuinen Suomi kulkee ohuella, kaidalla polulla. Toisella puolen EU ja toisella puolella Venäjä.

Lännen EU ei ole enää se leppoisa vapaakauppaliitto, johon SUomi 1995 liittyi. Nyt tuo Unioni, aluaa ja aikoo nielaista kaikki pienet jäsenmaat ja sulauttaa ne Saksan-Ranskan akselin osavaltioiksi.
Suvereniteetti menee Suomelta, eikä sitä pyytämällä saa takaisin, kuten Katalonian tapaus osoittaa.

Toisella puolen on Venäjä. Senkään aikeista ja perimmäisistä haluaisista ei pääse sen parempaan lopulliseen tietoon.

Näiden kahden, meille ylivoimaisen tahon haluamisten välissä pikkuinen Suomi koettaa pientä laivaansa purjehtia eteenpäin.

Jollakin tavalla pitää peluuttaa EU:ta ja Venäjää vastakkain. Ei antaa liian suurta määräysvaltaa meidän omissa asioissa kummallekaan. Peluuttaa,.sikäli kuin sellainen edes pienessä mittakaavassa on Suomen resursseilla tehtävissä.

Äänestä

Aikoinaan oli Ylellä oli Reino Paasilinnan ohjelma "Näin naapurissa", joka toi hauskasti esille Neuvostoliiton hyvinvoinnin ja talouden vahvuuden lähentäen näin suomalaisia neuvostojärjestelmän hienouteen.
Nyt tarvittaisiin uusi ohjelma "Näin Putinin naapurissa", joka samoin toisi esille nykyisen Venäjän rauhantyön ja samalla vahvistaisi suomalaisten Natovastaista rintamaa presidentti Putiiniin luottaen.

Äänestä

Reinoltahan voisi kysäistä, vieläkö hän olisi valmis tekemään uuden ohjelman Suomen kansan sivistämiseksi, luonnollisesti veronmaksajien kustantamana kuten ennenkin.
Ohjelmassa voisi kuvailla esim. muuttolintujen suuren ystävän Vladimir Putinin lentoa ultralightilla hänen ohjatessaan lintuja oikealle reitille. Samalla voisi vihjaista, että muuttolintujen eksyminen oli Lännen juoni, mutta Putin ratkaisi senkin.

Äänestä

Pietarissa on hyvä elää. Töitä ja kaalikeittoa riittää viinalla höystettynä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Venäjänkiimakko kirjoitti:

Millä keinoin voisi 'taistella' Venäjän puolesta muutoin kuin kirjoittamalla, ja vähentää nykyistä venäjävihamielisyyttä, pakotteita ja hysteriaa sekä psykoottista sodanlietsomista?
En ole mikään trolli, mutta pian varmaan täytyy ryhtyä maksulliseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu