Tuttu vuokrasi 20 neliön yksiön naisihmiselle. Seuraavalla viikolla muutti poikaystävä sisään. Oliko kulman takana oottamassa.
Luulivat, ettei kukaan huomaa. Vaan omistajalle lähetettiinkin kahden ihmisen kuukausivesimaksu yhtiövastikkeessa, niin jäivät kiinni..
Yksiö ei kestä kahta ihmistä, jatkuvaa veden läträystä ja pyykin kuivatusta ainoan huoneen lattialla. Katto alkoi maalista rapista ensin kylpyhuoneen edestä, sitten huoneesta.
On todella iljettävää, että tällaista ei voi estää.
Ensin vuokraa yhdelle, sitten onkin kaksi tai jopa kolme höyryttämässä asunnon piloille. Ja pois ei saa, kuin puolen vuoden päästä, jos silloinkaan.
Ei kuulemma enää aio vuokrafirman "asiantuntemusta" käyttää.
Luulivat, ettei kukaan huomaa. Vaan omistajalle lähetettiinkin kahden ihmisen kuukausivesimaksu yhtiövastikkeessa, niin jäivät kiinni..
Yksiö ei kestä kahta ihmistä, jatkuvaa veden läträystä ja pyykin kuivatusta ainoan huoneen lattialla. Katto alkoi maalista rapista ensin kylpyhuoneen edestä, sitten huoneesta.
On todella iljettävää, että tällaista ei voi estää.
Ensin vuokraa yhdelle, sitten onkin kaksi tai jopa kolme höyryttämässä asunnon piloille. Ja pois ei saa, kuin puolen vuoden päästä, jos silloinkaan.
Ei kuulemma enää aio vuokrafirman "asiantuntemusta" käyttää.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jutun pointti on outo.Ihmisiä ei siis saa käydä kenelläkään kylässä? Täh?
Älä valita.
Saahan sitä kylässä käydä. Vieraat eivät käy suihkussa eivätkä pese pyykkiö ja kuivata sitä.
Sala-asukas tekee tätä. Ja jos asunto vuokrataan yhdelle ihmiselle, ja asunto on noin pieni, ja sitten tuleekin - salaa - viekkaudella ja vääryydellä, heti toinen asukki, niin se rasittaa liikaa asuntoa. Kahden ihmisen höyrytys irrottaa katosta maalin ja jo vuoden höyryttämisen jälkeen pitää katto hioa ja maalata uudelleen. Puhumattakaan seinistä. Ja homettahan siinä muodostuu, kun asunto on aina kuin sauna.
Tämä on selkeä epäkohta vuokrauksessa. Pitäisi olla neliömäärä per asukas.
Miten muuten mahtaa käydä niissä uusissa extrapienissä asunnoissa, joihin muutta joku 4 ihmistä asumaan?
No, vuokrafirmat haluaa tehdä voittoa, ja nais-ihmisille vuokrataan helpommin. Miesystävä, ehkä kaukaakin, tulee sitten helmoissa.
Jos ei asuinhuoneisto kestä kahden ihmisen pyykinpesua ja suihkussakäyntiä, niin vika ei ole asukkaissa vaan huoneistossa jos ovat muuten olleet normiasujia.
Niin ja aiheuttivat vielä iljettävää haureutta keskenään, eivätkä varmasti olleet avioliitossa.
Kaikki höyry tuli kuumasta naisesta....ja ketjun aloittaja on kateellinen.
kuin oikotie mainoksessa
sulhasella oli oikotie asuntoon.
orpon vaimo iloitsee.
Ja mitä sitten? Naurettavaa koirankoppia voi vuokrata varastona mutta oikein asuntona? Varmaan jotain huumeväkeä ei tuonne kukaan ihminen mene.
Huono ilmanvaihto syynä ongelmaan. Laitappa se ensin kuntoon ja valita sitten asukkaista. Oletko lämmityskuluja säästääksesi tukkinut kaiken ilmanvaihdon. Johan tuolainen höyrykaappi on vaarallinen vuokralaisillekin. Toivottavasti tilaavat terveystarkastajan asuntoon.
Asumiskustannusten järjettömyyttä: sulloudutaan komeroihin kokkaamaan, pyykkäämään, pöyhimään vuodevaatteita ja vielä suihkuhöyryt siihen kaikkeen, mitä muuta voi odottaa kuin komeron turmeltumisen, puhumattakaan asumisen epämukavuudesta, epäterveellisyydestä johtuen pahasta asunnon hengitysilmastakin.
Asumistukia kelasta maksettiin viime vuonna 2000 miljoonaa euroa tällaistenkin komeroiden vuokraajille siis veroeurot omistajille ja kaikki sijoituskämpän kulut ja kustannukset saavat merkitä veroilmoitukseen.
Niin ja unohtui mainita, että koirakin tai jokin muu lemmikki tuodaan lisäämään komeron ahtautta.
Tuttavani asui kämpässä, missä WC:hen piti mennä pers edellä, kun oli mitoitettu niin pieneksi ja johon pesutilaksi kutsuttuun oli asennettu myös istuma-allas, lavuaari, rättipatteri, pesukone kökötti minikokoisessa eteisessä. Oli se tolkutonta ahtautumista myös nk. keittokomeroonkin.
Sanoisin Suomessa asumisen, varsinkin tavalliselle pienpalkkaiselle veronmaksajalle olevan syvältä sieltä mihin ei aurinko paista ja aina vain ilkeemmäksi näyttää käyvän.
Vuokranantaja: asunnossa ei saa oleilla kuin 12h päivässä jottei se höyrysty liikaa. Mikäli asukas oleskelee asunnossa yli tämän tuntimäärän, joutuu hän maksamaan sakkoa jokaiselta ylimenevältä tunnilta 20 euroa.
Vieraita ei sallita kuin tunnin ajan viikossa. Samat sakot tuplaten. Ja 50 euroa alkavalta tunnilta.
Heikkoja on nykyajan hellahuoneet jos ei asumista kestä. Ja kylmiä.
Pelkkä kosteus ei irroita maalia. Kun kostea seinä jatkuvasti jäätyy ja sulaa silloin alkaa lateksit kuoriutumaan.
Minullakin asuu naapurin yksiössä hassusti suomea puhuva neiti, joskus käy kymmenkuntakin poikaystävää päivässä kyläilemässä.Paljonkohan siellä kuluu vettä,siis kahviin?