Hellaripalstatalla syntyy uusia aloituksia n. kymmenkunta/pv. Nukkuuko vapaakirkollinen väki itsetyytyväisyyden unessa? Vai onko sensuurin käsi niin raskas, ettei jaksa vaihtaa mielipiteitä vapispalstalla? Tämän voi päätellä vapispalstan harvoista kannanotoista. Aihetta olisi kyllä herätä todellisuuteen ja aloittaa terve mielipiteiden vaihto. Elämmehän lopua aikoja , jossa vilisee Raamatunkin mukaan harhaoppeja ja valheveljiä. Ei asiat sillä kuittaannu, että ne lakaistaan (sensuroidaan) maton alle. Vai onko meillä vapaakirkolliseen geeniperimään kehittynyt vuosikymmenten aikana sellainen vaikenemisen tai mykkyyden geeni, ettemme uskalla tai kykene ottamaan asioita ja ilmiöitä punnittavaksi Raamattun valossa? Kunnioitammeko johtajien mielipiteitä ja olemusta enemmän kuin Jumalan Sanaa? On tullut ilmeisesti aika, josta eräs Vapaakirkon jo edesmennyt pastori aikoinaan lausahti saarnassaan: "soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu".
Vapaakirkolliset talviunilla ?
8
525
Vastaukset
- Tamakinviela
Vapaakirkolta puuttuu keskustelukulttuuri. Viimeisen n. parinkymmenen vuoden ajan on vallinnut anglo-amerikkalainen ja uuskarismaattinen suuntaus. johtajien sana on laki. Muut nyökyttelevät ja aplodeeraavat hurmioituneina. Arvostelijat heitetään pellolle. Tämäkin palsta on tuomittu olevan pimeydestä lähtöisin. Siksi ehkä osa vaikenee ja luovuttaa, lähtee muualle. Yksi syy vähiseen osallistumiseen on sekin, että meitä vapislaisia on niin vähän, ehkä 5000 aktiivista. Tilastoissa tietysti tuplaten. Hellareita on moninkertaisesti.
- aaresel
Juurikin näin!
Tätä ei saa Vapaakirkossa kuunnella. Se tuomitsee.
https://youtu.be/SqrMsKJVXjM- Siimon_kiivailija
Tuo on hyvä videoklippi tähän saumaan. Siinävoi kyllä tosiaan käydä niin, että tuon katselu aiheuttaa unettomuutta. Joten herkkäunisille ei voi suositella illalla katsottavaksi. Mutta täyttä asiaa vapiksen nykytilasta.
Fiksuilla ihmisillä on muutakin tekemistä.
- Siimon_kiivailija
Mikä on sitä fiksuutta? Jos ajattelee 4Moos.luvut22-24 kertomusta Bileamista ja hänen aasistaan. Voidaan hyvällä syyllä kysyä, kumpi oli lopuksi fiksumpi Bileam vai hänen aasinsa? Raamattu ei kerro miten aasin lopuksi kävi, mutta taisi sen loppu sentään olla luonnollisempi tai tavanmukaisempi kuin isäntänsä. Sitävastoin Bileamin loppu ei ollut hääppöinen eikä kunniakas (4Moos.31:8). Tuossa käytöksellään luontokappalekin oli fiksumpi kuin ihminen.
Tarkoitin että monilla on muutakin tekemistä kuin kirjoitella suomi24 foorumeilla. On suhde Jumalaan ja lähimmäisiin, perheeseen, seurakuntaan, ystäviin. On työt, opiskelut, harrastukset. Elämässä voi tehdä niin paljon muutakin hyödyllisempää ja merkityksellisempää kuin roikkua täällä. Sanon näin vaikka itsekin täällä kirjoittelen.
- Siimon_kiivailija
Paitsi sillä erolla,että keikut lisäksi facebookissa ja ties muillakin foorumeilla. Mua ei facebookki kiinnosta, eikä muutkaan mobiililaitteiden oheispalvelut . Pidän niitä lähinnä joutonomien ajantappo foorumeina. Mutta noista vastakommenteistasi paljastuu se tyypillinen teologian opistossa opiskelleiden "Lintismäinen" ylimielisyys , jonka huomaan myös tuolloin opiskelleissa muissakin nuorissa pastoreissa. Joka ei yllättänyt. Ja jos olisit esim. perehtynyt srk:ssa vetämäsi alfa-kurssin juuriin ja taustoihin, ja tutkinut sitä Jumalan sanan valossa, ehkä silmäsi olisivat avautuneet todellisuuteen. Fiksuutta on myös tutkia uusien ilmiöiden ja asioiden taustat, kun netti siihen tarjoaa mahdollisuuden. Asioiden tutkisteluun saamme pyytää Jumalalta myös silmävoidetta. Mutta kun teiltä nuorilta pastoreilta ei enää synny Raamattu tunteja, niin sitten niitä yritetään kurssina pitää alfan muodossa. "Suuret karismaattiset johtajat" ovat ennenkin vieneet kansakuntia harhaan ja tuhoon, puhuessaan uskottavasti visioistaan, joita ei kyetty kyseenalaistamaan. Ei ole ihme, että se näyttää toimivan myös hengellisessä kentässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834463Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243228Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392894Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172697Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172539- 162530
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432487Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142075Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727