Jumalan tapa vastata rukouksiin
Me Jeesuksen omat rukoilemme kovasti läheisemme puolesta, että he tulisivat uskoon ja pääsisivät sisälle taivasten valtakuntaan. Rukoilemme joskus vuosikausia ja ikään kuin emme näe rukousvastausta tulevaksi. Miten Jumala siis vastaa noihin rukouksiin?
Jumala ei pelasta ketään väkisin, Jumala on luodessaan ihmisen antanut ihmiselle vapaan tahdon ja Jumala kunnioittaa tuota ihmisen tahtoa viimeiseen asti. Mitä Jumala siis tekee, kun rukoilemme läheisemme puolesta?
Jumala muuttaa olosuhteita ja ihmisen kokemusta ja oloa synnin tiellä. Eräs todellinen esimerkki valaisee asiaa parhaiten:
Eräs nuori kasvoi uskovassa kodissa rakastettuna poikana ja vanhemmat viettivät vapaa-aikansa suurelta osin lastensa kanssa, mutta murrosiän kynnyksellä, tuo nuori ajatteli vihollisen ja vihollisen vallassa olevien palvelijoiden valheiden tähden, että hän haluaa olla vapaa ja nauttia elämästä; hän ei halua olla niin kuin isä tai äiti, jotka vain tekevät työtä, ovat rehellisiä ja uskollisia ja eivät juo, eivät polta, eivät käy ravintoloissa; hän haluaa nauttia elämästä ja olla vapaa kahleista. Niinpä tuo nuori alkoi etsiytyä kaveripiiriin, jossa tupakka, alkoholi ja seksi kuuluivat siihen vapauden elämään ja lopulta kuvioon tuli kannabis. Antavathan nuo asiat varmaan jotain nautintoa ja iloa ihmiselle hetkeksi, mutta tuon nuoren elämä alkoi mennä pieleen; ei enää kiinnostanut ammattikoulussa oppiminen, ei oikein työkään, vaikka joitakin työpaikkoja kokeili, mutta ei niissä kauaa viihtynyt; miten voisikaan, kun alkoi tulla riippuvaiseksi sellaisista asioista, jotka vievät pois vastuullisesta elämästä. Vanhemmille tuo aika oli raskasta kyynelten aikaa, he eivät voineet mitään nuorensa omille valinnoille; hän muutti tietysti kotoa pois ja monesti vanhemmat auttoivat nuorta, kun tämä joutui vaikeuksiin omien valintojensa tähden. Elämään tuli myös sitten jotain sellaistakin, josta poliisit olivat kiinnostuneet. Ei sentään vankilaan vienyt nuoren tie. Elämä jatkui ja vapaa seksi johti siihen, että moni nainen tuli raskaaksi ja alkoi odottaa lasta tuolle nuorelle miehelle; ei niistä parisuhteista pysyviä tietenkään tullut, isän oli lähdettävä ja lapset jäivät äitiensä vastuulle; kukaan ei tiedä, montako naista teki lapsen tuolle vastuuttomalle miehelle, joka jatkoi syntielämänsä kiemuroissa, vaikka lukemattomat rukoukset hänen puolestaan lausuttiin eri puolilla maatakin. Ehkä jotkut naiset eivät halunneet koskaan edes tulla julki asiansa kanssa, koska eivät halunneet lapsensa tietävän, että hänen isänsä on vastuuton hulttio, joka vain käyttää naisia hyväkseen saadakseen hetken iloa ja nautintoa.
Missä on siis Jumalan vastaus? Kohta saamme sen kuulla, kun seuraamme hänen elämäänsä vielä hetken verran aikaa. Nuo yksinhuoltajaäidit alkoivat katkeroitua ja vihata tuota heidän lapsensa isää ja isä sai totisesti sen kaiken kuulla ja he yrittivät kovasti estää, ettei isä saisi edes tavata lapsiaan, joita sentään joskus halusi tavata. Eihän isä kyennyt mitään elatusmaksuja maksamaan, ei hän kyennyt mitään virallisia tapaamissopimuksia tekemään, tapaamiset olivat satunnaisia. Jumala puuttui peliin aivan yllättävällä tavalla. Jumala otti pois tuon syntielämän nautinnon mieheltä ja kaikki tuo syntielämän seuraukset tulivat ahdistavina, masentavina ja hirmuisina hänen sydämensä täyttämään ja elämä ei ollutkaan enää kivaa, vaan mies alkoi tuntea, että elämä on yhtä helvettiä – helvetti tuli maan päälle jo hänen elämänsä aikana. Mutta ei hän tehnyt parannusta, ei hän luopunut syntielämästään, siteet olivat jo niin lujat, ettei niistä päässyt enää irti. Niinpä hän oman syyllisyytensä tuskassa ulkoisti kaiken pahan; ei hän ole syyllinen siihen, että hänen elämänsä on helvettiä, vaan syyllisiä ovat hänen vanhempansa, ne entiset kurjat ystävänsä, tämä maa ja kaikki sen kurjat säädökset ja lait. Tuo elämän helvetti vie masennuksen syövereihin ja ahdistuksen synkkiin pimeyksiin, niin että hän yritti itsemurhaa, ehkä useamminkin, mutta ei se onnistunut ja hän yritti saada sitten joitakin muita sairaita sekopäitä tappamaan itsensä, mutta eivät hekään sitä tehneet. Jumala vei hänet kokemaan syntielämän raskaan kirouksen tuskan ja ahdistuksen tien. Poissa oli se nuoruuden vapauden kokemus ja nautinnon ilo; päivät ovat yhtä taistelua ahdistuksen ja masennuksen ja elämästä pois pääsemisen kipuilun kanssa. Lääkärit ja terapeutitkin ovat paskiaisia, eivät ymmärrä mitään.
jatkuu
Miten Jumala vastaa rukouksiin?
11
199
Vastaukset
- mitenvastaaJumala
jatkuu ..
Tässä kuitenkin on näkyvissä se Jumalan todellinen vastaus! Jumala muutti hänen valheellisen elämänsä vapauden todelliseksi orjuuden ja synkeyden ajaksi. Mutta Jumala ei ole vieläkään häntä pelastanut, ei Jumala tee päätöksiä ihmisen puolesta; tekeekö tuo nuorimies joskus käännöksen? Tuleeko hänen elämäänsä päivä tuohon synkeyden keskelle, jolloin hän myöntää, että minä olen syyllinen oman elämäni tuskaan, enkä vain siihen, vaan olen aiheuttanut tuskaa ja kärsimystä myös niin monille muille – tuleeko päivä, jolloin tuo nuori, nyt jo 40 mies, toteaa, että hän haluaa muutoksen elämäänsä, tämä elämä ei enää maistu, ei tunnu enää kivalta, eikä ole sitä – kuinka se voisikaan olla – helvetti maan päällä ei voi sitä koskaan olla.
Rukousvastaus on siis siinä, että Jumala antoi tuon nuoren kulkea oman tahdon ja syntielämän tietä, mutta otti pois siitä kaiken ilon ja nautinnon ja tuo elämä, minne lähdettiin vapauden ja nautinnon hurmiossa , osoittautuikin valheen tieksi – onnea sieltä tieltä ei löytynytkään, vaan helvetti, tuska ja kärsimys ja ahdistus. Nuo lausumat ovat tuon nuoren miehen omia sanoja, omia lausumia, niitä ei ole muut keksineet.
Emme tiedä tuon nuoren miehen elämän päätöstä ja loppua, emme tiedä, mitä hän valitsee huomenna, mutta Jumala on tehnyt kaiken sen, minkä Jumala voi tehdä, mutta valinta on aina ihmisen oma, sitä ei tee Jumala ihmisen puolesta. No tuohan on mielenkiintoinen ajatus, että epäjumalasi onkin voimaton ja olematonimpotentti, eikä pysty rukouksiin vastaamaan.
Olet ihan oikealla tiellä, pari havaintoa lisää ja muutut arvokkaasti ateistiksi.- oletkooikeallatiellä
Niin sinäkin saat tehdä ihan vapaasti oman elämäsi ratkaisut. Jumala ei sinuakaan väkisin pelasta. Itse myös olet vastuussa elämäsi ratkaisuista.
Oletko sinä oikealla tiellä ja mihin tiesi vie - tiedätkö päämääräsi?
Eikö sinua yhtään sureta tuon nuoren miehen surullinen ja murheellinen kohtalo - elämä luisui käsistä, miten siitä enää mitään rakennetaan.
- ihmisentiet
Jotkut ymmärtävät elämän totuuksia, toiset eivät ymmärrä!
- rukoilla
Uskova voi siis vain rukoilla ja kertoa Jeesuksesta, mutta ratkaisut ovat ihmisen itsensä ja Jumalan käsissä.
- jooeisitäjeesustataas
Kovin sen on vaikia vastailla kun sitä ei ole olemassa.
Toki aina voit kuvitella mieleisesi vastauksen mielikuvitusystävältäsi. Konkretiaa ei sitten löydy sattumaa ja todennäköisyyttä enempää. - jooeisitäjeesustataas
Yleensä se sadisti heittää lisää paskaa niskaan, noin niin kuin kuvainnollisesti, vaikka kuinka kiltisti rukoilisit.
- Iankaikkisuuson
Iankaikkisuus Jumalan yhteydessä on jotain käsittämättömän paljon enemmän, kuin tämän maailman ilot ja loisto ja kunnia tai rikkaus.
Eikä Jumala omiltaan iloakaan kiellä; se ilo on vain jotain todellisempaa iloa, kuin tämä maailma tarjoaa valheillaan.
Jumalatonkin nauttii Jumalan luomasta luonnosta ja sen ihmeellisestä monimuotoisuudesta ja kauneudesta. - Jumala.on.rakkaus
2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."
Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään jasurmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."
4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."
1. Sam. 6:19 "... ja kansa suri sitä, että Herra oli surmannut niin paljon kansaa."
Psa. 7:12-14 "Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä. Jos kääntymystä ei tule, niin hänteroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä; hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi."
5. Moos. 20:16-17 "Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, äläjätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset,hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt."
Tuom. 14:19 "Silloin Herran Henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä."
4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niin kuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut."
Hoos. 14:1 "... he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."
Jooel 3:9-10 (Herra puhuu) "... Alkakaa pyhä sota, innostakaa sankareita, lähestykööt, hyökätkööt kaikki soturit.Takokaa vantaanne miekoiksi ja vesurinne keihäiksi."- iankaikkisuuson
Lässytiläs, missä on omat sanasi, alkaa tuo jaeoksennus oksettaa minua. **^^
- iankaikkisuuson
Jumalan varoitukset synnistä ovat kyllä meille julkituotu.. joten ei Jeesuksen tuomioistuimen edessä ole yhtäkään tietämätöntä. Vaikka eivät koskaan olisi kuulleet Raamatusta sanaakaan, heidän omaantuntoonsa on kirjoitettu jo geeneissä tieto mikä on oikeata ja väärää. Ihmiset voivat kyllä opettaa sitten niitä vääriä asioita lapsilleenkin, jolloin tuo omantunnon ilmoitus voi vääristyä.
Jeesus toi sitten meille sen rakkauden evankeliumin, jossa kuoleman lain tilalle tuli armo ja anteeksiantaminen; hän ei enää rangaissut kuolemalla pahantekijöitä .. vasta viimeisellä tuomiolla hän istuu tuomitsemassa. Tämän elämän ajassa Jeesus tarjoaa armon evankeliumia - ilmainen pelastus ja iankaikkinen elämä vain ei tahdo kelvata, koska sielunvihollinen on pimentänyt ihmisten ymmärryksen ja käsityskyvyn. Valhetieto vie ihmiset mukanaan valheeseen ja kadotukseen pois Jeesuksen yhteydestä.
Edellä olevien Raamatunkohtien perusteella käy kyllä selväksi, että synti tuo kuoleman; Vanhan Mooseksen lain aikaan tuo kuolema kohtasi jo tässä ajassa; kansakunnan synnin tähden surmattiin kaikki .. mutta kerran ne surmatuista saavat oikeutta, jotka turvasivat Jumalaan sydämessään, kuten viattomat lapset saavat kerran elää Jeesuksen yhteydessä iankaikkisesti. Jos katsoisimme noita Vanhan Testamentin julmuuksia, (joita tehtiin Jumalan käskystäkin) Jeesuksen kautta me ymmärtäisimme, että Jumala ei oikeasti tarkoittanut niin, Jumalalla oli varattuna noillekin surmatuille kansoille ja kaupungeille pelastus; mutta nuo kansat eivät siitä huolineet, vaan kääntyivät epäjumalien puoleen ja tekivät pahaa toinen toisellensa. Ymmärtäisimme myös, ettei Jumala tarvitse ihmistä tuomioidensa välikappaleena - Israel ei vain sitä ymmärtänyt - Jumala olisi halunnut kuulla heidän sanovan, että 'me emme surmaa ketään'; he eivät sitä sanoneet, vaan lähtivät surmatöihin. Jumala kyllä kykenee tuomionsa täytäntöön panemaan ilman ihmisen apua, senkin Raamattu todistaa monin kohdin. Valitettavasti israelin kansa ei ymmärtänyt Jumalan tahtoa ja siksi Jeesus (Jumala) tuli sitä heille henkilökohtaisesti opettamaan. Jeesuksen opetusksessan näemme toisen lain, joka ei ole Mooseksen laki, vaan rakkauden laki: 'rakasta lähimmäistä'.
Sinä joka siis hylkäät Jumalan sinulle valmistaman pelastuksen Jeesuksessa, hylkäät rakkauden, joka on sinua varten varattuna. Kerran Jeesus asettaa kaiken kohdalleen ja silloin ei enää pahaa tehdä, vaan Jumalan rakkaus on läsnä kaikkialla iankaikkisuudessa ja silloin kaikkinensa toteutuu tuo Jeesuksen laki. Haluatko päästä osalliseksi siitä rakkauden valtakunnasta vai et - se on sinun vapaassa tahdossasi; voit ottaa sen vastaan tai hyljätä sen. Jumala ei pakota sinua mihinkään - hän on kuitenkin valmistanut sinulle iankaikkisuuden rakkauden valtakunnassa uudistetun maan päällä, mikä sinua siis estäisi ottamasta tuota lahjaa vastaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982