Kepusupo-Tiitisen lista kovin kiinnostaa joitain

Minua kiinnostaisi niiden nimet, joita UKK oli 1918 Haminassa teloituttamassa. Ja syyt, miksi teloitukset tehtiin?
Katsokaa muuten YLE ykköstä tänään klo 21.30 alkaen.
387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Persut ja iput ne siitä tiitiäisen listasta vouhottaa. Kepulaisilla ei ole varaa, kun omia nimiäkin voi löytyä. Vaikka ei ne nimet sillä listalla mitään todistakaan.

Äänestä

Teloituksen syyksi riitti pelkästään se, että sattui kuulumaan johonkin puna-aatteelliseen seuraan. "Oikeamieliset" valkoiset murhasivat isät, äidit, lapset ja hevoset. Myöhemmin presidentti armahti murhaajat.

Äänestä
  • Ei niitä presidentti armahtanut, koska Suomessa ei vielä vuonna 1918 ollut presidenttiä ensinkään. Armahtaja oli valtionhoitaja P. E. Svinhufvud.

    Ohjelmassa jätettiin mainitsematta, että samana päivänä 7.12.1918 valtionhoitaja Svinhufvud päästi kaikki enintään kuuden vuoden tuomion saaneet punaiset ehdonalaiseen. Jo runsas kuukausi aiemmin Svinhufvud oli armahtanut kaikki enintään neljän vuoden tuomion saaneet punaiset ja päästänyt vankileireillä vielä olleet 30.000 vankia ehdonalaiseen vapauteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiitinenoliUKKnvalitsema kirjoitti:

Minua kiinnostaisi niiden nimet, joita UKK oli 1918 Haminassa teloituttamassa. Ja syyt, miksi teloitukset tehtiin?
Katsokaa muuten YLE ykköstä tänään klo 21.30 alkaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu