Hurraa ja hiphei! Kitee johtopaikalla!

Kyllä nyt kannattaa olla ylpeä, sillä jos mikä niin tämä nostaa kiteeläiset maailman tunnetuimpien saavuttajien joukkoon!
Otetaanpa yhdessä oikein reipas kannatushuuto jota toistetaan 100 kertaa. Kello 12.00 kiekaisemme niin että se kuuluu Sortavalaan saakka: MÄMMIVÄ; MÄMMIVÄ; MÄMMIVÄ....
=
Myyntitilastot kertovat: Kiteellä asuvat innokkaimmat mämmin syöjät

Kitee on Suomen johtava mämmikaupunki, mitä tulee myyntitilastoihin. SOK tutki myyntidatastaan, millä paikkakunnilla S-ryhmän kaupoista ostetaan mämmiä useimmin ja eniten.

Kitee on tilaston kärjessä, niukalla erolla kakkossijalla olevaan Kemijärveen. Kolmanneksi eniten mämmiä syödään Loimaalla.

Listalla seuraavaksi sijoittuvat Viitasaari, Virrat, Ikaalinen, Nivala, Parikkala, Juva ja Ilomantsi. Sen sijaan suurimmissa kaupungeissa, kuten Helsingissä ja Turussa mämmiä syödään vähemmän.

Mämmin suosio on viime vuosina kääntynyt nousuun.

– Viime vuonna nähtiin voimakas kasvupyrähdys mämmin kulutuksessa. Paikoin oltiin tilanteessa, jossa joistakin myymälöistä mämmi loppui. Nyt olemme kasvattaneet tilausmääriä reilusti, valikoimapäällikkö Heidi Salmi SOK:lta kertoo.
19562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Hilloviivaa kun lipaisee niin saattaa joskus mämmiviivallekin päästä. Ymmärrän toki että Kiteellä menee mämmiä, niin voi perversioita toteuttaa, ei sitä bordellia taida tulla koskaan.

Äänestä

taitaa kovin mämminsyöjä, olla muualla mietaan jussi syö 150 mämmirovetta. vai miten se oli

Äänestä
  • Jussi on yksittäistapaus asuinpaikakkakunnallaan, mutta Kitee on varsinainen mämmilä.

    Äänestä

Kävin kupsasta mämmiä ja pashaa. Saa nähdä kumpi tulee ensin ulos ja missä muodossa?

Äänestä

kiteellä nähty valopallo kiteentieltä etelän suunnalla, oli tosi kirkas, koskaan en ole nähny niin kirkasta valoa. aika isokin se oli. taivaalla ollessaan hävis näkyvistä.

Äänestä

Näkyikö tähtiä mämmillä vai pashalla?
Vai mämmin jälkeisellä pashalla istuissa?

Äänestä

Onhan tämä nyt aikoihin edes jotenkin positiivinen avaus kiteeläisittäin👍
Ei tuomita tojotakuskia,ei tehdä rikoksia,ei olla apinoita,vaan vejetään mämmiä naamaan😋

Äänestä
  • Jo vain. Vaikka aloitus onkin enemmän tai vähemmän vihtuillessan tehty, on se palstan normaaliin tasoon verrattuna harvinaisen myönteinen. Samalla tulee se tosiasia esille ettei kiteeläiset nyt ihan tyhjänpäiväisiä ole kun kykenevät syömään asukasta kohden mämmiä enemmän kuin muut.

    Äänestä

  • Jotain_saavutettu kirjoitti:

    Jo vain. Vaikka aloitus onkin enemmän tai vähemmän vihtuillessan tehty, on se palstan normaaliin tasoon verrattuna harvinaisen myönteinen. Samalla tulee se tosiasia esille ettei kiteeläiset nyt ihan tyhjänpäiväisiä ole kun kykenevät syömään asukasta kohden mämmiä enemmän kuin muut.

    Liene väärässä mutta kyllä mie vaan ihmettelen tätä palstaa. Tää on pelkkee päänaukomista eikä täällä oo mitään järkevää tekstii. Mutta kommentissas oli jotaki muuta isompaa kun tuota kaiken maailman humpuukkia.

    Äänestä

  • Tähän lisäys. Ihmettelen ettei tätä legenda Anttia ole sotketti tähänkin. Kertokkee joku tästä niin saattas vaikka tyhmempikii ymmärtee tätä koko palstaa

    Äänestä

  • Kertokeetyhmälle kirjoitti:

    Tähän lisäys. Ihmettelen ettei tätä legenda Anttia ole sotketti tähänkin. Kertokkee joku tästä niin saattas vaikka tyhmempikii ymmärtee tätä koko palstaa

    Antti on kaveri joka täällä kirjoittaa miten sattuu, ei osaa edes kirjoitustaidon alkeita. Jättäisi ne pilkut vaikka kokonaan pois kun ei taida ymmärtää niiden käyttötarkoitusta. Facebookista löytyy saman kaverin kirjoituksia ja yhtä "hyvällä" äidinkielellä.

    Äänestä

  • On täälläkin mietitty Anttia. Mutta tässä sitten ilmeisesti selvennys ihmettelyille

    Äänestä

  • Voi mahotonta kun ei oo muuta kun sotkee mämmiinkin antti. Mutta kun ei oo Facebookia niin ei sieltä oo noita juttujs nähnykää

    Äänestä

  • Jättäkee nyt hyvä ihme antti rauhaan. Onhan tää ihan kummallista. Ei kun haukutaan ja arvostellaan

    Äänestä

Varokaa mämmihuijareita

Äänestä
  • Meinaatko väärennetyn mämmin myyjiä olevan liikkeellä?
    Se olisi jo vakavampi juttu se.

    Äänestä

Ensin ajattelin, että mitähän pahaa nyt. Mutta sitten ajattelin, että oho, tämähän onkin hyvä juttu.
Sitten kun lopuksi mainittiin, että isommissa kaupungeissa kuten Turussa ja Helsingissä mämmiä syödään vähemmän, niin tulin surulliseksi.
Niin kai se on, että on tiettyjä alueita, missä on eniten työttömyyttä, sairauksia, eläkeläisiä, mielenterveysongelmia, muuttotappiota, korkeimmat verot, eniten sairaanhoidon menoja ja alhaisimmat tulotasot, niin siellä myös syödään eniten mämmiä.

Äänestä

Joka tapauksessa mämmi on hyvää ja terveellistä. Enkä ole havainnut sen aiheuttavan mielenterveyden häiriöitä sen enempää itselleni kuin läheisillenikään. Pilkkuvirheitä se ilmeisesti aiheuttaa; ainakin niistä täällä kiihkeästi keskustellaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Karjalainen_uutisoi kirjoitti:

Kyllä nyt kannattaa olla ylpeä, sillä jos mikä niin tämä nostaa kiteeläiset maailman tunnetuimpien saavuttajien joukkoon!
Otetaanpa yhdessä oikein reipas kannatushuuto jota toistetaan 100 kertaa. Kello 12.00 kiekaisemme niin että se kuuluu Sortavalaan saakka: MÄMMIVÄ; MÄMMIVÄ; MÄMMIVÄ....
=
Myyntitilastot kertovat: Kiteellä asuvat innokkaimmat mämmin syöjät

Kitee on Suomen johtava mämmikaupunki, mitä tulee myyntitilastoihin. SOK tutki myyntidatastaan, millä paikkakunnilla S-ryhmän kaupoista ostetaan mämmiä useimmin ja eniten.

Kitee on tilaston kärjessä, niukalla erolla kakkossijalla olevaan Kemijärveen. Kolmanneksi eniten mämmiä syödään Loimaalla.

Listalla seuraavaksi sijoittuvat Viitasaari, Virrat, Ikaalinen, Nivala, Parikkala, Juva ja Ilomantsi. Sen sijaan suurimmissa kaupungeissa, kuten Helsingissä ja Turussa mämmiä syödään vähemmän.

Mämmin suosio on viime vuosina kääntynyt nousuun.

– Viime vuonna nähtiin voimakas kasvupyrähdys mämmin kulutuksessa. Paikoin oltiin tilanteessa, jossa joistakin myymälöistä mämmi loppui. Nyt olemme kasvattaneet tilausmääriä reilusti, valikoimapäällikkö Heidi Salmi SOK:lta kertoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu