Lesboon kartelli

Suomalaiset pitävät kartellia yllä, ettei maahamuuttaja yltää heidän palleihinsa.
Kartelli on kaiken kattava.

Yksi kartellitekijän perustuntomerkistä on blondi hius.
Kysessä on sukumafia, jonka yksi haara on ruotsalaisuudessa.

Tätäkin Lesboo palstaa valvoo oikeistolainen lesbo, niin kuin Suomi 24:n valvomossakin, sillä valvontatehtäviä jaetaan, kierrätetään.

Oliko Lesbooseen tehty maihinnousu Etelä-Pohjanmaalta äskettäin?
Huomio, että ei pidä erikoisiskuryhmien harjoitella siviileillä, sillä millitatti aloittaa sodan siten.
Mitä järkeä on lyödä siviili uudestaan ja uudestaan vain koska millitatti saa valtiolta rutkasti rahaa, suosiota?
Mitä järkeä pahuudessa?
He ovat epäterveitä ihmisiä, jotka nauttivat pahuuden tekemisestä.

Valtio, kaupunki, asuinpaikka, joka köyhtyy tahallisesti ja se tarkoittaa, että harvoille kasaantuu miljoona omaisuuksia ja enemmistölle syntyy tappio, menettää samassa palvelujen katoamisessa väestön, joka pakenee sinne, missä on parempi elää. Maailmassa on paljon paikkoja, joille tapahtuu samanlaisia asioita. Diktaattori jyrää kaikki.

Kartellissa mukana pollet, Iltasanomat ja lehdet, virastot, kaupat....
073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


UusiSuo kirjoitti:

Suomalaiset pitävät kartellia yllä, ettei maahamuuttaja yltää heidän palleihinsa.
Kartelli on kaiken kattava.

Yksi kartellitekijän perustuntomerkistä on blondi hius.
Kysessä on sukumafia, jonka yksi haara on ruotsalaisuudessa.

Tätäkin Lesboo palstaa valvoo oikeistolainen lesbo, niin kuin Suomi 24:n valvomossakin, sillä valvontatehtäviä jaetaan, kierrätetään.

Oliko Lesbooseen tehty maihinnousu Etelä-Pohjanmaalta äskettäin?
Huomio, että ei pidä erikoisiskuryhmien harjoitella siviileillä, sillä millitatti aloittaa sodan siten.
Mitä järkeä on lyödä siviili uudestaan ja uudestaan vain koska millitatti saa valtiolta rutkasti rahaa, suosiota?
Mitä järkeä pahuudessa?
He ovat epäterveitä ihmisiä, jotka nauttivat pahuuden tekemisestä.

Valtio, kaupunki, asuinpaikka, joka köyhtyy tahallisesti ja se tarkoittaa, että harvoille kasaantuu miljoona omaisuuksia ja enemmistölle syntyy tappio, menettää samassa palvelujen katoamisessa väestön, joka pakenee sinne, missä on parempi elää. Maailmassa on paljon paikkoja, joille tapahtuu samanlaisia asioita. Diktaattori jyrää kaikki.

Kartellissa mukana pollet, Iltasanomat ja lehdet, virastot, kaupat....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu