erussuomalaiset kieltäisi turvapaikanhakijoilta

https://yle.fi/uutiset/3-10133573

Perussuomalaiset kieltäisi turvapaikanhakijoilta kouluvierailut – opetushallituksen mielestä yhtä ihmisryhmää ei voi sulkea pois
Pohjoiskarjalaisen kunnallispoliitikon Facebook-purkaus jalostui kannanotoksi, jota puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-ahokin kannattaa.

Pohjois-Karjalan perussuomalaiset haluaa estää turvapaikanhakijoiden vierailut esimerkiksi kouluihin ja päiväkoteihin.

Perussuomalaisten Pohjois-Karjalan piiri vaatii kannanotossaan, että turvapaikanhakijat eivät saisi osallistua "lasten ja nuorten yhteiskunnalliseen opetus- ja kasvatustoimintaan". Piirin puheenjohtaja Marko Koskinen sanoo, että kannanotto koskee esimerkiksi kouluvierailuja, joilla turvapaikanhakijat käyvät kertomassa elämästään ja kokemuksistaan osana koulun kansainvälisyyskasvatusta.

Perussuomalaisten mukaan turvapaikanhakijoiden henkilöllisyyttä ei voida riittävästi todentaa. Piirin puheenjohtaja Marko Koskinen pitää sitä turvallisuusriskinä.

– Haluamme, että ihmisistä on tiedossa taustat. Täytyy olla tiedossa, keitä he ovat ja missä tarkoituksessa, Marko Koskinen sanoo.

Koskinen perustelee kannanottoa sillä, että muidenkin lasten kanssa työskentelevien taustat selvitetään.

Rikostausta täytyy selvittää kuitenkin vain koulussa työskenteleviltä, ei koulussa satunnaisesti vierailevilta.

Alatyylinen Facebook-kirjoitus ilmiannettiin
Kannanotto on jatkoa . Perussuomalaisten Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja Marko Koskinen suivaantui, kun turvapaikanhakijoita vieraili Kesälahden koululla kertomassa elämästään osana koulun kansainvälisyyskasvatusta. Koskinen otti asiaan kantaa Facebook-kirjoituksessa, joka sittemmin poistettiin Facebookista ilmiannon perusteella.

Koskinen kirjoitti Facebook-sivuillaan muun muassa: "Mielessä käy monenlaisia ikäviä asioista, ihan sen hetkisistä käytännön riskeistä alkaen. Entä jos näille 'vierailijoille' olisi tullut jostain korkeammalta taholta viesti, että joku korkeampi tarvitsee muutaman uhrin...?" Lisäksi Koskinen kyseli: "Halutaanko näille kunniakansalaisille, jotka eivät ole edes kansalaisiamme, esitellä lapsimorsiamia vai mitä tällaisella vastuuttomuudella haetaan?"

Marko Koskinen on Kiteen kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja. Valtuuston puheenjohtaja Sinikka Musikka (kesk.) paheksui Koskisen Facebook-kirjoitusta.

Pohjois-Karjalan perussuomalaiset teki sittemmin virallisen kannanoton, jossa ehdotetaan turvapaikanhakijoiden vierailujen kieltämistä. Kannanoton mukaan pakolaisstatuksen saaneet, opiskelijat sekä työperäiset maahanmuuttajat voivat olla osa koulujen ja päiväkotien kansainvälisyyskasvatusta, mutta turvapaikanhakijat eivät.

Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mielestä kannanotto on hyvä ja perusteltu.

Marko Koskinen ei näe ristiriitaa kannanoton ja sen välillä, että lain mukaan turvapaikanhakijaperheiden lapset käyvät peruskoulua kuten muutkin Suomessa asuvat lapset, ja heidän vanhempansa voivat osallistua kodin ja koulun yhteistyöhön kuten muutkin vanhemmat.

Opetushallitus pitää ongelmallisena
Opetushallituksessa kannanottoa pidetään ongelmallisena.

– Yhdenvertaisuuslain näkökulmasta ei ole kovin kestävää, jos yhdeltä ihmisryhmältä kielletään pääsy kouluille, sanoo opetusneuvos Leena Nissilä opetushallituksesta.

Nissilä muistuttaa, että koulut voivat itse päättää, ketkä koululla vierailevat, ja miten koulu toteuttaa laissa säädettyjä perusopetuksen sisältöjä kansainvälisyyskasvatuksessa.

Lain mukaan opetuksen täytyy tukea oppilaiden kasvua erilaisuuden kunnioittamiseen ja toimintaan, joka edistää ihmisryhmien, kansojen, aatteiden, uskontojen ja kulttuurien välistä kunnioittamista.
15214
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Suvaitsevaisten lapsimorsian-kampanja saisi pahan kolauksen.Kyllä täytyy ihmetellä noitten ajatuksenjuoksua,samaan aikaan vaaditaan lastentarhahoitajille jopa korkeakoulututkimusta ja sitten ruodataan luku-ja kirjoitustaidottomia kamelikuskeja lasten keskuuteen "kotoutumaan".

1Äänestä
  • Samaa mieltä.
    Joillakin tuo järki on jumissa. Näiden jumijärkisten pitäisi olla kaukana kaikesta päätöksestä, vallasta ja rahasta.
    Jos he pääsevät näpelöimään niitä, niin aika syyttömät kärsii.
    Vallassa on vastuuta, jota he eivät tunnu ymmärtävän.

    Äänestä

Siellä voisi vaikka lapsille kertoa et oli kotimaassa lihanleikkaaja pilkko vihollisia palasiksi ja teki niistä keittoa.

1Äänestä

Hallaahokin on korahtanut hereille jostain rysselin loukoista. Moni varmaan luuli sen jo kuolleen tai jotain kun ei ole mitään kuulunut kuukausiin.

1Äänestä
  • Halla-ahoa ei lehdistö päästä esille. Liian fiksuja mielipiteitä kansan kuultavaksi. Kyllä media sen tietää, eikä puhu peruista yleensäkään mitään muuta kuin pahaa.
    Meidän puolueeton lehdistö ja tutkiva journalismi!

    Äänestä

Eipä ole lapsille mitää hyötyä ammattirikollisten paskatarinoista.

Äänestä

Lapsille kuuluu heti valehdella ikä ja nimi sekä paikka mistä on kotoisin.

Äänestä

Mitä tekemistä turvapaikanhakijoilla on kansainvälisyyskasvatuksen kanssa? Suvakit tunkee tätä aivopesuaan joka paikkaan, lapselle tuollainen pistäväsilmäinen matu joka mölisee ja huutaa allah allah voi olla hyvin traumaattinen kokemus.

Äänestä

Etninen puhdistus sehän sopii persuille.

Äänestä

Kehitysmaamuslimeita ei tule päästää kouluihin vierailulle. Selkeä turvallisuusriski!

Äänestä

Miksi aikuisten miesten pitäisi tutustua leikki-ikäisten lasten maailmaan?? Pidetäänkö heitä lapsina vai lapsenasteella olevina?????
Paska, aikuiset miehet tutustumaan normaaliin ja raskaaseen työhön. Aikuisten miesten töihin, jossa ei lällyillä ja laulella lastenlauluja.

Äänestä

Paskamatujen olisi syytä tutustua sotilaiden kivääreihin rajalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kouluvierailut kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-10133573

Perussuomalaiset kieltäisi turvapaikanhakijoilta kouluvierailut – opetushallituksen mielestä yhtä ihmisryhmää ei voi sulkea pois
Pohjoiskarjalaisen kunnallispoliitikon Facebook-purkaus jalostui kannanotoksi, jota puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-ahokin kannattaa.

Pohjois-Karjalan perussuomalaiset haluaa estää turvapaikanhakijoiden vierailut esimerkiksi kouluihin ja päiväkoteihin.

Perussuomalaisten Pohjois-Karjalan piiri vaatii kannanotossaan, että turvapaikanhakijat eivät saisi osallistua "lasten ja nuorten yhteiskunnalliseen opetus- ja kasvatustoimintaan". Piirin puheenjohtaja Marko Koskinen sanoo, että kannanotto koskee esimerkiksi kouluvierailuja, joilla turvapaikanhakijat käyvät kertomassa elämästään ja kokemuksistaan osana koulun kansainvälisyyskasvatusta.

Perussuomalaisten mukaan turvapaikanhakijoiden henkilöllisyyttä ei voida riittävästi todentaa. Piirin puheenjohtaja Marko Koskinen pitää sitä turvallisuusriskinä.

– Haluamme, että ihmisistä on tiedossa taustat. Täytyy olla tiedossa, keitä he ovat ja missä tarkoituksessa, Marko Koskinen sanoo.

Koskinen perustelee kannanottoa sillä, että muidenkin lasten kanssa työskentelevien taustat selvitetään.

Rikostausta täytyy selvittää kuitenkin vain koulussa työskenteleviltä, ei koulussa satunnaisesti vierailevilta.

Alatyylinen Facebook-kirjoitus ilmiannettiin
Kannanotto on jatkoa . Perussuomalaisten Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja Marko Koskinen suivaantui, kun turvapaikanhakijoita vieraili Kesälahden koululla kertomassa elämästään osana koulun kansainvälisyyskasvatusta. Koskinen otti asiaan kantaa Facebook-kirjoituksessa, joka sittemmin poistettiin Facebookista ilmiannon perusteella.

Koskinen kirjoitti Facebook-sivuillaan muun muassa: "Mielessä käy monenlaisia ikäviä asioista, ihan sen hetkisistä käytännön riskeistä alkaen. Entä jos näille 'vierailijoille' olisi tullut jostain korkeammalta taholta viesti, että joku korkeampi tarvitsee muutaman uhrin...?" Lisäksi Koskinen kyseli: "Halutaanko näille kunniakansalaisille, jotka eivät ole edes kansalaisiamme, esitellä lapsimorsiamia vai mitä tällaisella vastuuttomuudella haetaan?"

Marko Koskinen on Kiteen kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja. Valtuuston puheenjohtaja Sinikka Musikka (kesk.) paheksui Koskisen Facebook-kirjoitusta.

Pohjois-Karjalan perussuomalaiset teki sittemmin virallisen kannanoton, jossa ehdotetaan turvapaikanhakijoiden vierailujen kieltämistä. Kannanoton mukaan pakolaisstatuksen saaneet, opiskelijat sekä työperäiset maahanmuuttajat voivat olla osa koulujen ja päiväkotien kansainvälisyyskasvatusta, mutta turvapaikanhakijat eivät.

Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon mielestä kannanotto on hyvä ja perusteltu.

Marko Koskinen ei näe ristiriitaa kannanoton ja sen välillä, että lain mukaan turvapaikanhakijaperheiden lapset käyvät peruskoulua kuten muutkin Suomessa asuvat lapset, ja heidän vanhempansa voivat osallistua kodin ja koulun yhteistyöhön kuten muutkin vanhemmat.

Opetushallitus pitää ongelmallisena
Opetushallituksessa kannanottoa pidetään ongelmallisena.

– Yhdenvertaisuuslain näkökulmasta ei ole kovin kestävää, jos yhdeltä ihmisryhmältä kielletään pääsy kouluille, sanoo opetusneuvos Leena Nissilä opetushallituksesta.

Nissilä muistuttaa, että koulut voivat itse päättää, ketkä koululla vierailevat, ja miten koulu toteuttaa laissa säädettyjä perusopetuksen sisältöjä kansainvälisyyskasvatuksessa.

Lain mukaan opetuksen täytyy tukea oppilaiden kasvua erilaisuuden kunnioittamiseen ja toimintaan, joka edistää ihmisryhmien, kansojen, aatteiden, uskontojen ja kulttuurien välistä kunnioittamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu