Jumala on kaikkinensa aika epäreilu.
Ensinnäkin se asettaa tosi tiukat ehdot sille, miten välttyä helvetin kuololta. Toisekseen joillekin se antaa paremmat edellytykset pärjätä taivastiellä! Emme ole suinkaan kaikki samalla viivalla!
Paremmassa asemassa ovat he, jotka pärjäävät myös ajallisesti riittävän hyvin. Heille ei tule niin paljoa epäilyksiä, eivätkä voimat pääse loppumaan.
Paremmassa asemassa ovat myös he, joiden aivot leikkaavat riittävän hyvin.
Huonommassa asemassa ovat käytännössä suurin osa ihmisistä.
Vaikka olisi ajallista menestystä ja aivot leikkaisivat hyvin, voi syntyä jumalattomaan perheeseen.
Vaikka aivot leikkaisivat ja ajallisestikin pärjää todella mainiosti, voi omistaa liikaan järkeilyyn taipuvaiset aivot
Huonommassa asemassa ovat myös he, jotka haluaisivat uskoa kaikin mokomin, mutteivät ajallisen rämpimisen vuoksi jaksa tai kykene suoriutuu elämästä niin, että voimia jäisi vielä kilvoitteluunkin. Tämän lisäksi pitäisi vielä uskoa oikein. Jos uskoo muutamassakaan kohdassa toisin, on tuudittautuneena väärään rauhaan.
Minä haluaisin uskoa. Haluaisin uskoa armahtavaan Jumalaan. Sellaiseen Jumalaan, joka antaa riittävästi kaikkea ajallista hyvää. Ja antaa riittävät valmiudet myös koettelemuksiin (niin, miksi ihmeessä sen Jumalan pitää edes koetella).
Jos et pärjää ajallisessa elämässä ja aivosikin sattuvat olemaan vähän sairaampaa sorttia, niin et ole missään nimessä hyvässä asemassa. Itse olen jo ihan riittävästi nähnyt tätä riutumista ja kitumista. Parhaalla tahdollanikaan en ole onnistunut nousemaan jaloilleen. Jo vuosia samaa ja jälleen samaa. Missä on ne kuuluisat voimat, joita Jumala on luvannut kaikille antaa????!!!!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei kuulukkaan. Jumala on epäreilu
Älä murehdi, Jumala kyllä tietää tekonsa. Hänen poikansa Jeesuksen suurin sanoma onkin suunnattu huonoille eli syntisille. Jeesus lupasi sovintaa huonojen ja heikkojen synnit ja se on totta.
SRK ajautui elämänvanhurskauden oppiin 60-80 luvuilla, siellä ei ymmärretä Jeesuksen toimittaman kristinuskon ydinsanomaa.
Jeesus sanoikin että rikkaat repivät Jumalan valtakunnan itselleen. He repivät sen siksi itselleen koska se on tavoiltu paikka mutta ei he omavanhurskaudessaan ymmärrä Jumalan suurta armoa syntisiä ja heikkoja kohtaan, ei, ei ne ymmärrä, sen ne ymmätää että jos jollakin on televisio niin se ei pääse taivaaseen.
Pitääkö veli halpana srk-valtakunnan julistusta, että liikkuva kuva kaikissa muodoissaan on synti ja että televisio ei ole uskovaisen kodin honekalu ?
Jumala siunaa niitä, jotka kunnioittavat Häntä. Omavanhurskaat vanhoillislestadiolaiset, jotka palvovat SRK:ta, odottavat turhaan Jumalan siunausta.