Valkoinen mies häviää, häviää järjestyskin

En taistele itse enää vastaan. Globalisteilla on länsimaat hallussaan, ja he ovat soluttautuneet jokaiselle merkittävälle tasolle. Agenda on selvästikin tuhota länsimaat ja ennen kaikkea valkoisten "ylivalta" sivistyksestä. Too bad, se ruokkiva käsi ihmiskunnalle häviää siinä samalla. Sivistynyt maailma, kuten sen tunsimme, luisuu anarkiaan ja väkivaltaan, jossa ei musiikki laula eivätkä keksinnöt uurra uraa.

Aloitamme uuden keskiajan 10-50 vuoden kuluessa, eikä sitä korjata edes muutamassa sadassa vuodessa, kun ne valtiot, jotka sivistyksen loivat, on asutettu ihmisillä jotka ovat tuhansia vuosia jäljessä siitä mitä vaaditaan sivistyksen luomiseen (uskottomat). Mutta tuhosimme oikeastaan itse itsemme, typeryydellä, haureudella, moraalittomuudella mitä voi myös "suvaitsevaisuudeksi" kutsua.

Maan johtajat ovat ostettuja. Kuka voi heitä vastustaa, jos ei omalla verellä? Sillä heillä on kaikki maailman resurssit, ja pian kansatkin hallussaan. Saatana ottaa vallan ja on jo ottanut. Vain Jeesus voi teidät pelastaa, kunpa vain uskoisitte.

Jos uskotte Raamatun sanomaan ja Jeesukseen, tiedätte että tämä oli tulossakin eikä siitä vapahda muu kuin usko Jeesukseen.

Minä en ole mikään "hihhuli". Vaikea on itselläkin uskoa, mutta joka päivä kun menoa katsoo, niin Jumalan sana on sen jo kertunut, huomaan sen.

Enkä tarkoita valkoisella miehellä, että ihmiskunnan pelastuminen olisi rodusta kiinni. Ei suinkaan. Ihmiset ovat tasaveroisia. Mutta älkää Eurooppaan ja tieteeseen enää tukeutuko, sillä se tulee häviämään. Vain usko pelastaa niin mustan, valkoisen kuin aasialaisenkin tai minkä vain.

Mitä Suomeen tulee, niin se on minulle rakas. Valitettavasti liian suurelle osalle suomalaisista ei ole, ja se tappaa kansakunnan. Vaikka se on verellä ja uskolla Jumalaan ostettu.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

niinkäy kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu