Lopettakaa se Aallon Tomin mollaaminen

KaikkiKunniaTomille

Ihan turhaan yrittävät attehomoevokit mollata Aallon Tomin ansioita kreationistisen tieteen tekijänä ja selventäjänä. Hänen ansionsa alalta ovat yleisesti ja laajalti hyväksyttyjä tosiasioita. Evokkien suureksi mieliharmiksi jopa Suomen tärkein teknis-tieteellinen yliopisto on nimetty hänen mukaansa. Tomi on lopullisesti todistanut että "evoluutio" ei ole muuta kuin Saatananpalvojien levittämää pseudotieteellistä roskaa jonka ainoa tarkoitus on vaikuttaa heikkomielisiin ja kääntää heidät Jumalan tieltä pois.

10

283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Ihan turhaan yrittävät attehomoevokit mollata Aallon Tomin ansioita kreationistisen tieteen tekijänä ja selventäjänä. "

      Ei kukaan yritäkään mollata. Saa tehdä kreationistista tiedettä niin paljon kuin sielu sietää. Ongelma tulee siinä vaiheessa kun luulee että tällä olisi jotain tekemistä oikean tieteen kanssa.

      "Hänen ansionsa alalta ovat yleisesti ja laajalti hyväksyttyjä tosiasioita. "

      Niin ovat. Ei sitä yritä kukaan kieltää. Harmi vaan että nämä saavutukset ovat samankaltaisia kuin terveen ihmisen kilpailu paraolympialaisissa. Olen jo maininnutkin että voisi alkaa tehdä työtä sen ihan oikean asian eteen eikä vaan keksiä omituisia pseudotieteilyjä. Hänellä olisi varmasti paljonkin lahjoitettavaa jos vaan järkiperäistyisi hieman.

      "Evokkien suureksi mieliharmiksi jopa Suomen tärkein teknis-tieteellinen yliopisto on nimetty hänen mukaansa."

      No, tämä nyt on jo täyttä roskaa.

      "Tomi on lopullisesti todistanut että "evoluutio" ei ole muuta kuin Saatananpalvojien levittämää pseudotieteellistä roskaa jonka ainoa tarkoitus on vaikuttaa heikkomielisiin ja kääntää heidät Jumalan tieltä pois."

      Mutta kun ei ole. Evoluutio on havaittavissa oleva luonnonilmiö, oli Aalto siitä mitä mieltä tahansa. On hämmentävää miten ihmiset eivät ymmärrä tätä. Evoluutio on luonnonilmiö ja sitä selittää evoluutioteoria. Kukaan ei yritä kääntää ketään mistään pois, se vaan yleensä on tulos kun ihminen saa tarpeeksi tieteellistä tietoa.

      • Aloitus ylitti ajoittain parodian rajat palstalla, joka on auttamattomasti parodiahorisontin tuolla puolen. Miten tuohon pitäisi suhtautua?


      • agnoskepo kirjoitti:

        Aloitus ylitti ajoittain parodian rajat palstalla, joka on auttamattomasti parodiahorisontin tuolla puolen. Miten tuohon pitäisi suhtautua?

        No kyllähän tuosta ylikoolin nimestä voi päätellä riittävästi. Ihan hyvää pelleilyä, kun Sikamasterkin nieli koukun palleihin asti. 😀


      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        No kyllähän tuosta ylikoolin nimestä voi päätellä riittävästi. Ihan hyvää pelleilyä, kun Sikamasterkin nieli koukun palleihin asti. 😀

        Blah, kyllähän tuo yliopisto-kommentti jo tekee pelin selväksi. Kirjoittelin kun ei ollut muutakaan tekemistä :) TROLOLOLOLOLOLOOLLLOLLOLLL....


    • Rotan valheilla ja vääristelyillä ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Niiden ainoa tarkoitus on olla loukkaus kaikkia oikeita tieteentekijöitä kohtaan.

    • >>Evokkien suureksi mieliharmiksi jopa Suomen tärkein teknis-tieteellinen yliopisto on nimetty hänen mukaansa.<<

      Trololollonloo.

    • Kreationistisesta tieteestä kertoo jotain se, että siitä kykenee pelkällä peruskouluopettajan pätevyydellä julkaisemaan useita tieteellisiä artikkeleja viikossa arvostetulla tieteellisellä foorumilla, S-24 sivustolla.

      Vahinko vaan, että vertaisarviointi on kerta toisensa jälkeen tylysti tyrmännyt Tomin tieteelliset artikkelit: "Ei edes väärin"

    • JariSillaipäin

      Ollaanpas nyt rehellisiä.
      Siis kumpi onkaan typerämpi, sekö joka sanoo että anus on ulostusaukko, vaiko evokki joka ei tuota huomaa ja vetelee toista miestä kakkarööriin?

      Minun mielipiteeni on se että homppelit pitäisi toimittaa pikaisesti pakkohoitoon eheytymään.

      • Ei ketjua, jossa Jyri ei itkisi kaappihomon maailmantuskaa. Pakkomielteinen anusaukkojen ja homoseksuaalisuuden esiintuominen jokaisessa ketjussa ei oikein ilman omaa mielenkiintoa asiaan selity millään.


      • agnoskepo kirjoitti:

        Ei ketjua, jossa Jyri ei itkisi kaappihomon maailmantuskaa. Pakkomielteinen anusaukkojen ja homoseksuaalisuuden esiintuominen jokaisessa ketjussa ei oikein ilman omaa mielenkiintoa asiaan selity millään.

        Lisäisin vielä, että operatiivisen tason mielenkiintoa. 🤨


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      280
      2908
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      49
      2298
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      1997
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      114
      1723
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      105
      1664
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      56
      1189
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe