Juha Sipilän kerrotaan kuittailleen oppositiolle: sen pitäisi katsoa työllisyyslukuja tulonjakotilastojen desimaalipilkkujen sijasta (Nettiuusisuomi).
Täytyy ihmetellä mitä katsomissa työllisyysluvuissa on. Jos on nousukausi menossa, niin on luonnollista, että myös työllisyys kohenee. Näin ainakin toistaiseksi. Siksi kuitin sanoma on samaa luokkaa kuin pyytäisi katsomaan taivon kannella kumottavaa kuuta. Sehän on aivan luonnollinen asia eikä siinä pitäisi olla mitään ihmettelemistä. Tiede ei myöskään tiedä kertoa, että taloussuhdanne määräytyisi hallituksen toimista. Suhdanteet ovat sen sijaan yksi taloudessa havaittu lainalaisuus.
Jos taas huomio kiinnitetään hallituksen aikaansaannoksiin, niin ne ovat lähinnä kammottavat. Milloin pysähtyy autokauppa, milloin pysähtyy joku muu kaupan tai tuotannon ala, milloin maa kärvistelee hallitsemattoman pakolaisvirran kourissa, millon ollaan säätämässä suorastaan lakien vastaisia toimenpiteitä ja milloin hajotetaan hallituskumppani epätoivotuista edustajista eroon pääsemiseksi. Ikään kuin kirsikkana sontakasan päällä on työttömiä kepittävä aktiivimalli, jonka idea ei voi olla kovin kaukana tunkiosta.
Sipilän hallituksen olennaisin puute on osaamattomuus. Sekin vielä jotenkin menettelisi, jos kysymys rajoittuisi vain osaamattomuuteen, mutta kun osaamattomuus ulottuu ”tolloudeksi”, niin tätä ei voi enää hyväksyä edes hampaita kiristellen. Osaamattomuutta voi kompensoida kysymällä neuvoa, mutta ”tollous” on aivan oma, itsenäinen lukunsa.
Yhteiskunnan rinnastaminen vekotintehtaaseen ei onnistu. Vekotintehdas ei toimi samalla periaatteella kuin yhteiskunta. Siksi vekotintehtaan metodit aina turskeja ja kuuromykkiä johtajia myöten ovat tuomitut epäonnistumaan.
Tollo yhteiskuntapolitiikka
0
206
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS571830Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13830Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.41688Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke41666- 43621
- 80596
- 47594
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29536- 42499