Eräät naiset ja jotkin itseään ritariksikin nimittävät uskovat, että "henkiset" arvot olisivat parempia kuin seksuaalinen viehättävyys.
Nykyaikaiselle modernille ja vapaalle naiselle ei tällaista arvoerottelua ole. Patriarkaalisessa yhteiskuntavaiheessa kuviteltiin, että henkiset arvot, erityisesti älykkyys ja tieto olisivat erityisesti miehen ominaisuuksia ja seksuaalinen viehätys naisen, mutta muuten nainen olisi vähätietoinen ja tyhmä.
Kun olemme siirtyneet nykyiseen yhteiskuntaan, ei voi olla enää kenellekään epäselvä, onko nainen henkisesti miehen alapuolella. Ei taatusti ole. Mutta silti on patriarkaalisen ajattelun jäänteitä pujahtanut paikkoihin, joissa jokainen ei niitä huomaa. Eräät siskot eivät ollenkaan pahastu, jos heidän miehisinä pidettyjä avujaan kehutaan, älykkyyttä, oppineisuutta, johtamiskykyä, selkeyttä ja määrätietoisuutta, mutta samalla he sanovat, ettei saa mainitakaan jotakin ulkonäköön tai seksuaaliseen viehättävyyteen liittyvää. Seksuaalinen puoli on heille niin TABU, että se on ehdoton ei. Samalla linjalla ovat jotkut "ritaritkin".
Näin suuren eron tekevät muutamat, mutta sehän on juuri patriarkaalista perinnettä, joka nostaa oletetun miesmäisen korkealle, mutta halveksii oletettua naismaista. On aika jättää nämä miehisen yhteiskunnan jäänteet ja siirtyä todelliseen tasa-arvoon myös ominaisuuksissa.
Jos jokin asia on tabu, jotakin on pahoin vialla.
Patriarkaalisia jäänteitä
26
451
Vastaukset
- 666_63
On epäkorrektia käytöstä puuttua ihmisten ulkonäköön tai seksuaaliseen viehättävyyteen, etenkin työpaikalla. Jos oma kumppani ylistää joskus, niin ei siinä mitään.
Suhde kyllä perustuu aina henkisiin arvoihin ja mielen kemiaan, paitsi tietysti pelkät seksisuhteet, ml. vakipanosuhteet. Tosin moni liitto on pelkkä vakipanosuhde, mutta voihan se olla vain henkinenkin suhde. Kullakin tavallaan.
Omia (entisiä) ylisuuria tissejäni ovat ulkopuoliset kehuneet riesaksi asti. Sellaista en heiltä yhtään kaivannut. Rinnat rasittivat muutenkin, joten niksnaks, ne leikattiin pienemmiksi. Ei kyllä kamalasti auttanut miesten huomioon.Kijoitit: <<Suhde kyllä perustuu aina henkisiin arvoihin ja mielen kemiaan...>>
Kirjoitin: "Nykyaikaiselle modernille ja vapaalle naiselle ei tällaista arvoerottelua ole."
Ehkä tässä näkyy ajattelumme ero. Sinun mielestäsi nämä ominaisuudet ovat eriarvoisia, kuten patriarkaalisessa yhteiskunnassa, nykyisessa yhteiskunnassa monen mielestä samanarvoisia.- RennomminN
Eriarvoisia, ehkä. JOkainen voi arvonsa määrittää nyky-yhteiskunnassa ja se on hieno asia, mikäli siis arvojen mukainen toiminta tai eläminen ei loukkaa toisia.
Henkiset arvot ja henkisten ominaisuuksien kuten ystävällisyys, toisen arvostus ja älykkyys ovat kestävämpiä kuin ulkonäkö tai siihen usein liitetty seksuaalinen viehättävyys, tässäkin tosin on erittäin paljon kulttuurisidonnaisia ja yksilökohtaisia eroja.
Olen nykyaikainen ja moderni nainen ja olen sitä mieltä, että voisin paljon paremmin, samoin suurin osa ihmiskunnasta, jos olisimme säilyttäneet jotain patriarkaalisesta ajattelutavastamme. RennomminN kirjoitti:
Eriarvoisia, ehkä. JOkainen voi arvonsa määrittää nyky-yhteiskunnassa ja se on hieno asia, mikäli siis arvojen mukainen toiminta tai eläminen ei loukkaa toisia.
Henkiset arvot ja henkisten ominaisuuksien kuten ystävällisyys, toisen arvostus ja älykkyys ovat kestävämpiä kuin ulkonäkö tai siihen usein liitetty seksuaalinen viehättävyys, tässäkin tosin on erittäin paljon kulttuurisidonnaisia ja yksilökohtaisia eroja.
Olen nykyaikainen ja moderni nainen ja olen sitä mieltä, että voisin paljon paremmin, samoin suurin osa ihmiskunnasta, jos olisimme säilyttäneet jotain patriarkaalisesta ajattelutavastamme.Minkälaisia asioita, jotka ovat hävinnet, näet patriarkaalisessa yhteiskunnassa olleen paremmin kuin nyt?
- Putkiaivot
Naisten kirjoituksia. Kyllä, nainen on sekä älyllisesti että muutenkin miehen alapuolella. Nainen ei milloinkaan pääse miehen asemaan luontaisessa älykkyydessä.
Miehelle ongelmat ovat vain pois hoidettavia arkipäivän asioita, mies kykenee siihen luonnostaan helposti.
Naiselle ongelmasta tulee ongelma, ja siitä tulee ongelmia. Nainen on kävelevä ongelma. Mies pärjää paremmin ilman naista, joka tuo vain ongelmia.
Nainen taas tarvitsee miehen koska hän ei naisena pärjää yksin elän ongelmissa. Nainen tarvitsee miehen, mutta mies ei tarvitse naista. Tämä on yksinkertainen totuus.
Naisen logiikka on vitsi. Naisella ei ole logiikkaa. Putkiaivot kirjoitti:
Naisten kirjoituksia. Kyllä, nainen on sekä älyllisesti että muutenkin miehen alapuolella. Nainen ei milloinkaan pääse miehen asemaan luontaisessa älykkyydessä.
Miehelle ongelmat ovat vain pois hoidettavia arkipäivän asioita, mies kykenee siihen luonnostaan helposti.
Naiselle ongelmasta tulee ongelma, ja siitä tulee ongelmia. Nainen on kävelevä ongelma. Mies pärjää paremmin ilman naista, joka tuo vain ongelmia.
Nainen taas tarvitsee miehen koska hän ei naisena pärjää yksin elän ongelmissa. Nainen tarvitsee miehen, mutta mies ei tarvitse naista. Tämä on yksinkertainen totuus.
Naisen logiikka on vitsi. Naisella ei ole logiikkaa.<<Nainen tarvitsee miehen, mutta mies ei tarvitse naista.>>
Ei pidä yhtä biologisen tiedon kanssa. Luonto toimii evolutiivisen automaation mukaan. Geenimuunnelmat ovat valikoituneet ja saavuttaneet optimitason siten, että kumpikin sukupuoli tavoittelee alitajuisesti suurinta lisääntymismenestystä. Miehen ja naisen lisääntymismenestys on niin ikään optimoitunnut geeneihin. Molemmilla sukupuolilla on sellainen rooli lisääntymisessä, kuin geenit määräävät.
Mies saa parhaan lisääntymismenestyksen kaksoisstrategialla. 1) Perheenisänä hän pyrkii alitajuisesti antamaan resurssejaan perhelle, ruokaa, suojelua, sekä 2) pyrkii saamaan alitajuisesti myös mahdollisimman runsaita jälkeläisiä toisten naisten kanssa.
Strategia 1 on varmin, koska siten hankitut lapset säilyvät parhaiten lisääntymisikään asti. Aikana, jolloin ihmiskunta eli ainaisen nälkäkuoleman rajalla, yksinhuoltajan lapsi kuoli paljon todennäköisemmin, kuin kahden huoltajan lapsi. Siksi halu huolehtia perheestään on ohjelmoitunut miehen geenistöön valinnan kautta.Nikille 666_63
<<Omia (entisiä) ylisuuria tissejäni ovat ulkopuoliset kehuneet riesaksi asti. Sellaista en heiltä yhtään kaivannut. Rinnat rasittivat muutenkin, joten niksnaks, ne leikattiin pienemmiksi. Ei kyllä kamalasti auttanut miesten huomioon.>>
Tuosta tuli vielä mieleeni kesämäkkinaapuriemme aikuinen tyttö. Hänellä oli todella suuret rinnat, mutta ne osoittautuivat vielä suuremmiksi, kun näin hänet alasti saunoessamme. Ne riippuivat ilman rintaliivejä kuin suuret säkit. Tyttö oli menemässä pienennysleikkaukseen, mutta saikin sitten ärhäkän rintasyövän ja pian kuoli.
Ennen amerikkalaisen ihanteen tuloa Eurooppaan, meillä olivat pienennysleikkaukset paljon yleisempiä kuin silikonien asentamiset. Nykyisin tytöt haaveilevat suurista rinnoista ja silikonileikkauksesta eivatkä usko, että suurin osa miehista inhoaa silikoneja kuin ruttoa.
Tätä taustaa vasten ymmärrän myös niitä tyttöjä, jotka pitävät suuria rintojaan kesäisin melkein paljaana. Heillä on mitä näyttää, ja he ovat ylpeitä rinnoistaan. Mutta kohtuus kaikessa. Ylisuuret rinnat ovat vakava haitta. Mitä enemmän on rintakudosta, sitä todennököisemmin siihen syntyy rintasyöpa. Ongelmia tuo myös rintojen suuri paino ja hyllyvyys, terveydellisiä ja arjen hankaluuksia. Pienennysleikkaus on hyvin tarpeellinen.
Vallitseva ihanne tuo kuitenkin monille nuorille naisille vakavia pelkoja, että pienirintainen nainen ei saisi miestä. Väärä pelko. Meitä miehiä, jotka pidämme pienistä ja söpöista rinnoista, on pilvin pimein.- miehetonpinnallisia
Eli rintojen koolla on sittenkin väliä. On se kyllä harmi, jos vaikka suuri rintainen sattuukin tykästymään pienistä rinnoista pitävään mieheen. Mahdollisuudet, että tykästyminen olisi molemminpuolista on aina vaikeaa aatteleppa jos naisen ominaisuuksista tykkääkin tummahiuksinen mies, mutta nainen tykkää vaaleahiuksisista. Tai jod hiustenvärit meneekin yhteen, mutta nainen on liian pitkä tai lyhyt tai vadtaavasti mies. Sitten tulee vielä rinnat onko liian suuret tai pienet tai takapuoli. Ihania nuo ulkonäköjutut. Edellinen kirjoittajakin niin yritti väittää olevansa ei ulkonäkökeskeinen vaikka todella on sitä. Miehet vois helpottaa asiaa siten, että heti ensalkuun silmäilee naisen ulkonäön etuvarustuksineen läpi ja jos rinnat on liian pienet omaan makuun tai liian suuret omaan makuun niin ei enää edes yritä tutustua tuollaiseen naiseen.
miehetonpinnallisia kirjoitti:
Eli rintojen koolla on sittenkin väliä. On se kyllä harmi, jos vaikka suuri rintainen sattuukin tykästymään pienistä rinnoista pitävään mieheen. Mahdollisuudet, että tykästyminen olisi molemminpuolista on aina vaikeaa aatteleppa jos naisen ominaisuuksista tykkääkin tummahiuksinen mies, mutta nainen tykkää vaaleahiuksisista. Tai jod hiustenvärit meneekin yhteen, mutta nainen on liian pitkä tai lyhyt tai vadtaavasti mies. Sitten tulee vielä rinnat onko liian suuret tai pienet tai takapuoli. Ihania nuo ulkonäköjutut. Edellinen kirjoittajakin niin yritti väittää olevansa ei ulkonäkökeskeinen vaikka todella on sitä. Miehet vois helpottaa asiaa siten, että heti ensalkuun silmäilee naisen ulkonäön etuvarustuksineen läpi ja jos rinnat on liian pienet omaan makuun tai liian suuret omaan makuun niin ei enää edes yritä tutustua tuollaiseen naiseen.
Kaikella on välia, mutta kyse on siitä MINKÄ VERRAN. Rooomalainen runoilija Catullus sanoi tyttöystävästään Clodiasta, ettei tällä mikään kohta ollut erityinen, mutta kokonaisuus oli ihana.
Erityisesti olen seurannut ahdistuneitten naisten aloittamia keskusteluja, joissa he kertovat kuinka he häpeävät vittuaan. Milloin he kertovat, että klitoris ja pikkuhäppärit ovat liian suuret, pursuvat esiin jo seisoma-asennossa. Tai ne ovat liian pienet, jolloin ne katovat viivavittuun. Tai vitun iho on liian sileä, pikkulapsimainen, tai liian ryppyinen tai karkea. Tai väri on liian tumma.
Kun ystävälliset miehet kertovat, miten ihana juuri sellaiset sukupuolielimet ovat, heti tulee keskusteluun joku nainen, joka toteaa, että ennen hän on ollut ylpeä kauniista vitustaan, mutta miehen suusta saa nyt kuulla, että päinvastainen on kaunis. On mahdotonta, täysin mahdotonta, saada uskotuksi, että melkein kaikkien miesten mielestä MONENLAINEN vittu on aivan ihana katsella. Tärkeintä on, antaako sitä miehelle vapautuneena ja rakkauden osoituksena usein ja hellästi, vai häpeääkö sitä.
On ihmisiä, jotka lukevat tällaista kuin piru raamattua. Joka lauseesta yritetään lukea rivien välistä enemmän, kuin toinen on tarkoittanut.
Kun mies on tutustunut naiseen, ehdottomasti täskein asia on naisen luonne. Miehet arvostavat hellää, herttaista, vikoilematonta ja korkeaälyista ja -tietoista naista.rennostiM kirjoitti:
Kijoitit: <<Suhde kyllä perustuu aina henkisiin arvoihin ja mielen kemiaan...>>
Kirjoitin: "Nykyaikaiselle modernille ja vapaalle naiselle ei tällaista arvoerottelua ole."
Ehkä tässä näkyy ajattelumme ero. Sinun mielestäsi nämä ominaisuudet ovat eriarvoisia, kuten patriarkaalisessa yhteiskunnassa, nykyisessa yhteiskunnassa monen mielestä samanarvoisia.Arvoasetelmasi on nurinkurinen, jos joku arvostaa henkisiä ominaisuuksia ja sinusta molemmat ominaisuudet ovat tärkeitä, leimaat heidät typeräksi pelkästään siksi että he ovat eri mieltä siitä mikä on oleellista. Haluat vain jankuttaa omia mielipiteitäsi ja viisastella, etkä arvosta kenenkään maailmankuvaa jos se eroaa omastasi.
Mielentila kirjoitti:
Arvoasetelmasi on nurinkurinen, jos joku arvostaa henkisiä ominaisuuksia ja sinusta molemmat ominaisuudet ovat tärkeitä, leimaat heidät typeräksi pelkästään siksi että he ovat eri mieltä siitä mikä on oleellista. Haluat vain jankuttaa omia mielipiteitäsi ja viisastella, etkä arvosta kenenkään maailmankuvaa jos se eroaa omastasi.
Menee pahoin pieleen, kun sekoitat arvoarvostelmat ja tosiasiat.
Todellisuudessa valintaan vaikuttavat kaikki asiat. Olen pyrkinyt sanomaan tämän. En ole pyrkinyt sanomaan, että kaikkien asioiden kuuluu vaikuttaa, vaan että kaikki asiat vaikuttavat. Henkilöt, jotka väittävät, että heidän valintaansa vaikuttaisivat vain "henkiset asiat" ovat väärässsä. Tosiasiassa he tekevät alkuvalintansa lähes kokonaan ulkoisten seikkojen mukaan.
Tieteellinen asenne tutkii, MITEN ON. Ideologinen asenne pyrkii siihen, MITEN PITÄISI OLLA. Minä kuulun ehdottomasti edellisiin.
<<...leimaat heidät typeräksi...>>
Törkeää kieltä. En leimaa ketään typeräksi. Kerron vain, jos joku ehdottaa virheellistä teoriaa, että se on tieteellisen tiedon vastainen. Ymmärrän oikein hyvin, että useitten tieto on erittäin vähäinen, joten he luulevat, että asiat ovat heidän tiedostamansa käsityksen mukaisia, kun he eivät ymmärrä, että ylivoimainen valtaosa heidän toiminnastaan on tiedotamatonta.
Kirjoitin: "On ihmisiä, jotka lukevat tällaista kuin piru raamattua. Joka lauseesta yritetään lukea rivien välistä enemmän, kuin toinen on tarkoittanut." Nyt sinä olet tehnyt samoin.
Keskustelu on päättynyt.
- virkamiesnainen
Molempia tarvitaan parisuhteessa. Tosin ajanmittaan seksuaalinen viehättävyys ja ulkomuoto muutenkin vuosien saatossa tuppaa rapistumaan. Usein sillä ei kuitenkaan ole enää merkitystä. Sen sijaan henkisellä viehättävyydellä on.
Aivan niin. Mielestäni molempia tarvitaan. Sitä ei muuta se, että seksuaalinen viehättävyys ja ulkomuoto rapistuu. Suhde solmitaan koko elämäksi.
- nhcxjdjy
Ainakin sen patriarkaalisen ajattelutavan mukaisesti!
- vaimoexjanyx
"ajanmittaan seksuaalinen viehättävyys ja ulkomuoto muutenkin vuosien saatossa tuppaa rapistumaan."
Tuosta tulikin mieleen ikiaikainen sävelmä "Se jokin sinulla on".
Nimittäin "se jokin" kuvaa hyvin fyysistä vetovoimaa tai kuten tuossa seksuaalista viehättävyyttä. Eikä se rapistu vuosien saatossa välttämättä ollenkaan. vaimoexjanyx kirjoitti:
"ajanmittaan seksuaalinen viehättävyys ja ulkomuoto muutenkin vuosien saatossa tuppaa rapistumaan."
Tuosta tulikin mieleen ikiaikainen sävelmä "Se jokin sinulla on".
Nimittäin "se jokin" kuvaa hyvin fyysistä vetovoimaa tai kuten tuossa seksuaalista viehättävyyttä. Eikä se rapistu vuosien saatossa välttämättä ollenkaan.Minunkin vaimoni on nykyisin kahdeksannella vuosikymmenellään aivan erilainen, kuin se häkellyttävän kaunis prisessa keltaisen baby dollin yläosassa ja vittu paljaana tarjoamassa aamukahvia mökillä vieraille ja minulle. Mutta edelleen hän on maailman hellin ja herttaisin tyttö. Joka päivä kerrommme moneen kertaan rakkaudestamme toisimme kohtaan.
- Hassunimitysmieähille
Ketä ne ritarit ovat ?
No ne on niitä joitten nimimerkissä niin sanotaan, olikohan Valkoritari ja Harmaa.ritari tai jotakin sinne päin.
- tärkeilevää
En tiiä olisko tää kirjotus parempi vaikka sinkkupalstalle, mutta laitetaan nyt tänne eli vinkkiä miehille. Ite oon melko sivistynyt, kouluttautunutkin, toimeentuleva nainen. Joillain miehillä on sellainen hirvittävä tarve osoittaa osaamisensa ja päteä joillain erityissanoilla. Käytetään hienoja sivistyssanoja. Itseäni tuollainen tärkeily huvittaa (joskus jopa itkettää) ja tulee joskus tarve vähän pilailla tuollaisen kustannuksella, ei pahantahtoisesti, mutta silleen ilkikurisesti, you know.
P.S Ei me naiset sellaista niinkään arvosteta. - vaimoexjanyx
Itse tulkitsen henkiset arvot/seksuaalinen viehättävyys yksinkertaisemmin = > psyykkinen ja fyysinen vetovoima. Molempia tarvitaan. Jokaisessa suhteessa näiden keskinäinen suhde vaihtelee. Lisäksi kyseessä on molempien henkilökohtaiset mieltymykset.
- TotuusSattuuQC
Ihastumisvaiheessa ulkonäkö on vähintään yhtä suuri vetovoimatekijä kuin henkinen yhteensopivuuskin mutta pitkässä suhteessa taas päinvastoin. Juuri mikään suhde ei kestä pelkän fyysisen vetovoiman avulla kasassa kovin pitkään jos ihmiset eivät ole muutenkin yhteensopivia, henkinen yhteys taas voi pitää liiton kasassa vaikka ulkonäkö olisi rapistunut sairauksien tai vastaavien takia pahastikin.
Jos nyt ymmärrän aloituksesi oikein arvostelet sitä että suurin osa miehistä on huomattavan rentoja ja rauhallisia mitä tulee kaikenlaiseen kommentointiin ja veistelyyn fyysisiin ominaisuuksiin liittyen ja ottavat kohteliaisuudet kohteliaisuuksina, mutta naisilla on useimmiten tiukemmat rajat tässä suhteessa. Olen huomannut saman eroavaisuuden ja pohtinut sitä, ja on useampi mahdollinen syy mihin voin kuvitella tämän pohjautuvan:
Yksi huomaamani selvä syy ilmiöön on suurempi todennäköisyys että joutuu suoranaisen halveksunnan kohteeksi eivätkä muutkaan rajat pysy, koska näihin asioihin liittyy paljon suurempi ja monimutkaisempi stigma mitä tulee naiseen joka ei ole tarkka rajoistaan. Harrastukseni on sellainen että joukko miehiä ja naisia hengaa jokseenkin tasavertaisesti keskenään ilman että jaottelua mies- ja naisryhmiin tapahtuu kovinkaan paljon luonnostaan. Olen huomannut että jos nainen antaa edes vitsin mennä tavallaan seulan läpi, käy helposti niin että miehet puskevat hänelle kaikenlaista muutakin rajat ylittävää kamaa, odottavat asioita jotka eivät kuulu normaaliin kanssakäymiseen eivätkä enää kunnioita selviä pyyntöjä olla tekemättä niin.
Naisesta tulee tavallaan yleinen h**** vaikka hän ei olisi sitä, ja jotain mitä saa käyttää rajatta oman viihteen eteen ja ihmisarvon rajat hämärtyvät. Tätä ryhdittää muiden naisten pelko joutua samanlaisen jatkuvan nöyryytyksen kohteeksi ja miesten haluttomuus puuttua selvästi käsistä ryöstäytyneeseen tilanteeseen solidaarisuuden nimissä. Lopputuloksena suurin osa naisista on varmaankin oppinut olemaan kutakuinkin neuroottinen rajoista tässä asiassa jo niin varhaisessa vaiheessa että kelkka ei mitenkään voi karata käsistä.Sanottakoon suoraan, mitä tarkoitin.
Kun toisaalta tarvitsee välttää, ettei tulisi älämölöä mainitsemalla ryhmä, ja toisaalta yrittää sanoa niin, että tulisi kuitenkin ymmärretyksi, on kuin puun ja kuoren välissä. Tarkoitin feminististä fraktiota, vain muutamia feministeistäkin, joiden mukaan kaikki seksuaalisuuteen ja ulkomuotoon viittaava on tabu.
En pyrkinyt vertaamaan heitä millään tavoin miehiin, enkä uudelleenkaan useita kertoja lukemalla löydä tällaista vertausta. Vertasin heitä nykyaikaisiin naisiin ja toin ilmi, että mainittu naisten fraktio huomaamattaan noudattaa patriarkaalista perinnettä, josta naisten suuri pääosa on paljon vapaampi.
Puhuin kuitenkin vain "eräistä naisista". Suurin osa naisista elää ilman patriarkaalisia jäänteitä ja ovat ilman turhia pelkoja.
Sama painotusero näkyy maalaisten ja kapunkilaisten välillä. Maalaisten suurin pelko on, että "tulee puheita". Siksi pyritään olemaan ylikorrektisti, ettei kukaan vain saisi aihetta levittää juoruja. Kaupunkilaisilla on tällainen pelko paljon vähempi: "Mitäs sitten?"
Fiksu mies tietää, miten moderni ja vapaa nainen käyttäytyy ja pitää edistyksenä, että tämä on saavutettu. Eraat luulevat olevansa vitsikkäitä tai moraalisesti korkeammalla, kun haukkuvat tai pilkkaavat naisia.
Sitä paitsi. Oikeatkin huorat ovat minusta elegantteja naisia, joita ei tule vähimmässäkään määrin mollata. Miehistä käy kyselyn mukaan 10 % huorilla, ei enempää. He täyttävät merkittävää tarvetta. Heille on syytä maksaa hyvin.
Naiset ovat ihania. :-)
- Tsaaahas
Huoralla ja sillä mihin tuossa on viitattu on iso ero ja jos ns fiksusti käyttäytymällä saa osakseen lisää rajoista täysin välinpitämätöntä ja enenevässä määrin painostavaa käytöstä, ei se ole fiksua lainkaan.
- Enummarra
Saisiko tämän selväkielisellä suomella, kiitos.
Enummarra kirjoitti:
Saisiko tämän selväkielisellä suomella, kiitos.
En ymmärrä minäkään Tsaaahasin kommenttia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123970MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822071Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin861323Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671107Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt215909Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828