Tosiasioilla ja pitävillä todisteilla ei Skripalin murhayrityksessä ole näköjään mitään merkitystä, pääasia on uskottava virallinen raportti agenttitarinasta, jota media voi käyttää hyväkseen. Itse asiassa virallisen raportin mukaan Sergei Skripal ja hänen tyttärensä Julia joutuivat jollakin tavalla altistumaan "Novichokille" - joka on toisen tai kolmannen sukupolven hermomyrkky, joka perustuu VX-hermokaasuun. VX on alun perin kehittänyt brittiläiset 1950-luvun alussa Porton Downissa, vain 11.5 kilometrin päässä Skripalin kotipaikasta Salisburyssä.
Virallisen raportin mukaan, koska Novichok on vaikeasti valmistettava ja erittäin vaarallista käsitellä, tällöin vain valtiollinen taho voi olla syyllinen murhayritykseen. Virallinen raportti jätti kuitenkin kertomatta sen, että Novichokin valmistuskaava julkaistiin yleiseen tietoisuuteen vuonna 2008 Amazonin julkaisussa, jolloin sitä olisi voinut tuottaa kuka tahansa, jolla on tarvittavat laitteet - ja vähäinenkin tuntemus kemiallisista aineista.
Virallisen raportin ulkopuolella voidaan herätellä ajatusta, että Britannian pääministeri Theresa May ja hänen konservatiivit n tarvitsivat nopeasti kansalliseen turvallisuuteen liittyvän uhkan päästäkseen EU:n alueella poliittisen huomion keskipisteesee Brexitin ollessa heikommassa vaiheessaan. Tai ehkä se oli yksinkertaisesti vain osa huonosti toteutettua yleisen mielipiteen manipulointia, samaan tapaan toteutettuna kuin saatiin kansainvälisen yhteisön hyväksyntä taannoisen Saddam Husseinin hallinnon tuhoamiseksi.. Nyt Britannian pääasallinen tavoitteena näyttää olevan saada kylmän sodan tunnelma huippuunsa ja Venäjän ydinuhkan maksimoitua, jotta EU tajuaisi, ettei se voi puolustautua Venäjän uhalta ilman Brittien sotilaallista voimaa.
Virallisen raportin mukaa Novichok on yksi maailman kuollettavimmista myrkyistä, mutta se ei kuitenkaan tappanut Skripalia. Skripalin tytär pystyy jo puhumaan tapahtumista. Tämä on yksi esimerkki siitä ,että virallista raporttia ei voida ottaa kovinkaan vakavasti. Hyvä kysymys on myös se, että miten voitiin vuorokauden kuluessa määritellä, että Spripalit olivat saaneet nimenomaan novichok-myrkytyksen. Jos puiston penkillä on ihminen tiedottomassa kunnossa, ei silloin ensimmäisenä epäillä Novichok-myrkytystä. Itse asiassa se vie yleensä ainakin viikon, kun saadaan varmuus siitä, mitä myrkkyä ihminen on saanut kehoonsa ja varsinkin kun on kyseessä on tuollainen eksoottinen aine kuin novichok.
Vuorokauden kuluttua pääministeri Theresa May osasi jo nimetä syyllisen, jota Brittien lehdistö lööpeissään julisti maailmalle. Mutta...mitä tulee Putiniin ja Venäjän hallitukseen, Skripalin olisi helpommin ja yksinkertaisesti voinut tappaa puukottamalla tai ampumalla.
MIksi sitten Theresa Mayn hallinto teki suuren numeron Skripalin murhayrityksestä? Tutkinnan olisi voitu hoitaa kaikessa hiljaisuudessa. Britit yrittivät selittää, että Putin halusi pelotella pettureita ja näyttää, miten pettureille tulee käymään. Mutta todellisuudessa nythän tällä suurella julkisuudella Britit todellisuudessa vahvistivat vain ko. pelotetta ja samalla saivat nostettua kansallisen uhkakuvan nousemaan lehdistön otsikoihin.
Maalaisjärki sanoo sen, että jos Putin olisi todella halunut antaa julkisuuteen sellaisen kuvan, että hän yritti tappaa Skripalit, niin hän olisi käyttänyt Polonium-210-myrkkyä kuten Litvinenkon tapauksessa eikä olisi käyttänyt novichokia, jota kykenee kuka tahansa valmistaa. Toisaalta, mikä on se looginen syy, että joku venäjän agentti ottaa sellaisen riskin, että käyttäisi novichokia tappaakseen Spripalin, kun siinä samalla hän vaarantaa omankin terveyden?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kunhan nyt edes päättäisivät idioottibritit tuliko myrkky huulipunasta, kukkapuskasta, auton ilmastoinnista vai suihkeena. Jopa Skripalin matkalaukussa se kulki Venäjältä Englantiin jossain vaiheessa. Kaikki nämä on vakavissaan esitetty. :))))
Tyttären poikaystävää ei ole tavoitettu. Yleensä poikaystävät ovat huolestuneita kavereistaan ?
Nyt kyn tämä novitsotmyrkky on tullut tutuksi maailmalle ja kun novichokin valmistuskaava on julkaistu vuonna 2008 Amazonin julkaisussa, niin nyt kuka tahansa terroristit voi saada selville sen miten helppoa tätä ainetta on valmistaa, niin muutamien seuraavien vuosien aikana tullaan näkemään useita ko. myrkyllä tehtyja terrori-iskuja. Tästä kaikesta saamme kiittää pääministeri Theresa Mayta.
Mirsayanovia saat kiittää, ja USAn viranomaisia. Heidän luvalla se kirja ilmestyi. Hassua, jos minä olisin keksinyt tavan, millä voi valmistaa ydinpommi autotallissa, saisinko estettömästi levitellä tietoa? Hulluksi tä maailma menee.
Koko EU on petos, joten kuka huijaa ja ketä?
https://www.youtube.com/watch?v=0W9MOXiJls8
Maailman merkittävin ja paljastavin puhe - joka tappoi sanansaattajan.
https://www.youtube.com/watch?v=y8HTr-F-FVM
Missä brittien todisteet???
Tytär on jo kertonut tarinansa.
Tällä konstillaan Britit saavat lisää neuvotteluvaltaa erotessaan euroopan unionista. Kieltämättä hyvä veto vakoilulta.
Britannian armeijan tutkimuslaitos ei ole pystynyt todistamaan, että Salisburyn hermomyrkkyiskussa käytetty aine olisi peräisin Venäjältä. Asiasta kertoi julkisuuteen laitoksen johtaja Gary Aitkenhead.
Aitkenheadin mukaan tutkimusten mukaan ex-venäläisagentin ja tämän tyttären myrkyttämisessä käytetty aine oli Novitshok-hermomyrkkyä. Sen sijaan myrkyn alkuperää eli valmistusmaata tutkimuslaitos ei ole onnistunut varmistamaan.
Tutkimuslaitoksen johtajan mukaan Britannian hallitus on käyttänyt iskun tekijää koskevien johtopäätelmiensä tekemiseen sekä tutkimustuloksia että useita muita tietolähteitä.
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/armeijan-tutkimuslaitoksen-johtaja-britannia-ei-ole-onnistunut-varmistamaan-salisburyn-hermomyrkyn-alkuperaa/6844100#gs._kLqIzc