kun vielä vaaliin aikka reilu vuosi. Ihmiset osaa arvostaa asioita, kun niitä viedään maaliin. Eikä näitä tyhjänpäiväisiä SAK ja Ay liike miehiä jotka SDP:tä johtaa.
Naisiakin on jokunen, mutta he alistettu Ay-liikkeen käyttöön. Ei he saa maan edun kannalta oikein aikaiseksi mitään eteenpäin vievää. Elämää muuallakin niissä SAK ja AY-liike konttoreissa.
Naisiakin on jokunen, mutta he alistettu Ay-liikkeen käyttöön. Ei he saa maan edun kannalta oikein aikaiseksi mitään eteenpäin vievää. Elämää muuallakin niissä SAK ja AY-liike konttoreissa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
heh heh Sipilä ja kepu yrittää olevan SAK yläpuolella.
Demokratiassa kyllä. Vaalittuloksen perusteella, ja kun muuta mittaria ei ole virallisesti. Sak Ay-liikkeineen itse ottanut valtansa, jota ei ole perustuslain mukaan.
Ne vain järjestöjä, järjestöjen joukossa.
Urpilaisen lausunto SDP puheenjohtajana " SDP on osa keskustaa".
Silti on viisaampaa äänestä Suomen keskustaa kuin SDP,n keskustaa.
SDP on halpa kopiokeskusta joka ei kestä hallituksessa loppuun asti, oikea Suomen keskusta antaa 4 vuoden takuun.
Vasurit ja vihreät ei anna takuuta lainkaan hallituksessa pysymiseen.
He ei jaksaneet kuin puoliväliin. Aika heikkoa heidän esityksensä, miksi
edes enään pyrkiä. Se huvittavaa kun vihreät kokousti Kanarian saarilla Espanjassa. Varmaan oli hasispiiput mukana, ja tuliaisiakin. Valtion piikkiin puoluetuilla. Oikeaa mallia lähiruuasta.
maalaisliitto,
on ääri-oikeistoa...
Yksi perkeleen keputrolli kirjottelee itselleen. Vitun viisasta touhua.
Olisko sinussa ministeri ainesta vasureihin ?
Jaksaisitko 4 vuotta kerrallaan hallituksessa ?
Tasohaen ei ole kaksinen vasuriministereillä ollut.
Homolippua heilutella kisakatsomossa, ja nukkua
pöydän alla, kesken edustuksen. Kyllä sinustakin
siihen olisi.
Viisaampaa sekin kuin kirjoitella itselleen sekavia kepupalstalla.
Sillä keputrollilla puoltaa jo, sillä mitä väsyneempi vasuri on jutuissaan sitä uupuneempi keputrolli. Hyvä ettei lonksutus kuulu jo tänne asti, kun tyhjänlyönti alkaa :D