US lopettaa Syyrian pommitukset, entä Korea?

US presidentti Donald Trump odotetusti ilmoitti vetäytyvänsä Syyriasta [1, jonne Yhdysvallat meni jo 2013 salaisella CIA' n Syyrian kapinallisterroristien aseistamishankkeella [2 ja jatkoi rajua puuttumistaan ilmapommituksilla – ilman mitään kansainvälisen yhteisön mandaattia vuonna 2014.

Yhdysvallat ja jo hajonnut Neuvostoliitto syöksyivät Korean niemimaalle 1945 ja jakoivat sen keskenään 38 leveyspiirin kohdalta – kysymättä itse yhtenäisiltä korealaisilta mitään.

On aika poistua Koreastakin – sillä noin 30 000 amerikkalaissotilasta ylläpitävät osaltaan epävakautta kahtia jaetun Korean yhtenäistävän rauhankehityksen esteenä – korealaisten ydinaseet eivät ole ongelma, sillä muun muassa Kiina tietää niiden todellisuuden toimivuuden – mahdollisessa sodassa …

[TAUSTAA] Aiemmin jo vuonna 2003 Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin, johon yritti saada silloisen ulkoministeri Colin Powellin valheisin sanoin kansainvälisen yhteisön hyökkäyslupaa – ei herunut, mutta USA hyökkäsi kuitenkin – näin poika Bush sai oman sotansa – isä Bushin jatkeeksi, tosin isällä oli mandaatti - (?)


A Nyt Trump ilmoitti vetäytymisestään – Syyriasta

~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005625522.html -
Ote: ”Trump uhosi Yhdysvaltojen vetäytyvän Syyriasta, ja se muuttaisi valtatasapainoa sekavassa sodassa – Isis voisi voimistua uudelleen … Voittajia olisivat Turkki, Venäjä ja äärijärjestöt kuten Isis … ” -HS/Petteri Tuohinen

Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen:
”... Miksi HS-toimittaja Tuohinen unohtaa miten US meni Syyriaan? Ensin US CIA aseisti salaa vuodesta 2013 Syyrian kapinallisterroristeja, tosin pr. Trump päätti lopettaa tuon salaisen CIA aseistamisprojektin. Vuonna 2014 USAF aloitti raskaat Syyrian pommitukset, ilman mitään kansainvälisen yhteisön mandaattia. ISIS taas syntyi Irakista, kun US aloitti täyden hyökkäyssodan vuonna 2003, ja jälleen ilman mitään mandaattia, vieläpä valhein YK' n edessä, saadakseen hyökkäysluvan kansainväliseltä yhteisöltä. Lupaa ei tullut, silti US hyökkäsi tunnetuin seurauksin ”


B Trump haluaa tavata pohjois-korealaisen Kum Jong-unin*

Mutta!
~ https://yle.fi/uutiset/3-10141034 -
Ote: ”Lisää painetta Pohjois-Korealle: YK:n mustalle listalle kymmeniä varustamoja ja laivoja sekä yksi mies … Pakotelistalla pyritään estämään öljyn ja hiilen salakuljetusta … ”

Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen:
”... US koettaa lisätä kapuloita rattaisiin. Onkin odotettavissa, että korealaisten keskenään tavatessa, Kiina helpottaa pakotelistaa, avaamalla muutamia elintärkeitä tuotteita Korean vientiin. Tarvitaan jokin positiivinen merkki, jotta Kiina helpottaa pakotteita. Amerikkalaiset voivat kokea yllätyksen, kun osana Korean niemimaan rauhankehitystä, US joutuu vähentämään Koreassa olevia taistelu- ja hyökkäysjoukkoja - näin tapahtuu suopean kehityksen myötä ennemmin tai myöhemmin ”
…
[* Kiina vetelee naruja ... The Beijing' s Road Map näyttäisi toimivan. Tosin US pr. Donald Trump saattaa yllättyä, kun korealaiset toivovat täyttä rauhaa Korean niemimaalle, ja siellähän ei oli Yhdysvaltain sota- ja rynnäkkötaisteluväkeä, jotka tulisi poistaa rauhan tieltä … ~ http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201803282200843668_ul.shtml -


…
Entä nyt, kun Korean niemimaan mahdollinen rauhankehitys on lähtenyt käyntiin?

Kim junaili itsensä odotetusti Kiinan Pekingiin [3 – tarkistamaan jo toukokuussa 2017 laadittua esitiekartaa, joka nimittyi myöhemmin ”The Beijing' s Road Map” suunnitelmaksi tielle kohti yhtenäistä Koreaa – idealla: ”Yksi valtio – kaksi järjestelmää” - kunnes toinen järjestelmistä haihtuu pois (haihtuminen suora käännös kiinankielisestä tavoitepaperista) -
…
[3 ~ http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201803282200842435_ul.shtml -


Suomeen toimitettiin jo huhtikuussa 2017 verhottu pyyntö – johon ei osattu reagoida
[ ~ https://yle.fi/uutiset/3-9582419 - … ” … Pohjois-Korea ei ole unohtanut, että Suomella on 1970-luvulta periytyviä saatavia. Tähän ongelmaan löytyy varmasti ratkaisu, vakuuttaa ulkoministeriön edustaja Ylelle … ”]

Yle julkisti harmittoman näköisen uutisen maksettavasta velasta – jolle tosin edetessään olisi ollut maksaja. Tuon uutisen taakse oli kätketty verhottu viesti: ”Tulkaa järjestelijäksi välillemme, meille riittää puolueeton neuvottelupöydän järjestäminenkin – Peking ja Moskova ovat teitä suositelleet huomaavaisina ja puolueettomina toimijoina, joilla on ”herkkä korva, huomaavainen mieli ja ystävällinen suu” ---


Entä nyt?

US haluaa pitää taisteluharjoitukset Korean niemimaalla [4 – nyt liki heti. Amerikkalaiset eivät ymmärrä tahdikkuutta, jota pohjoisen Korean Kim nyt toraisan sanailunsa sijasta viestittää.

Sotaharjoitus on nyt väärin valittu menetelmä – uhona ja näyttöpullisteluna. Tosin en ihmettelisi, jos sotaharjoitus peruttaisiin viime hetkellä. Saa nähdä onko viesti Pekingistä mennyt perille Souliin ja Washingtoniin?

…
Jatkuu

5

301

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Noottia.odotellessa

      No ei Trump Syyriasta tietenkään silkkaa hyvää hyvyyttään poistu.

      USA on aina sodassa, milloin mitäkin valtiota tai hallitusta vastaan. USA elää kansojen verestä. Se ei liene olemassaolonsa aikana kovin montaa rauhanpäivää nähnyt. Monta sataa vuotta pelkkää verenvuodatusta. Koko USA:n synty on sen alkuperäiskansojen verenvuodatuksessa, myös sinne rahdattujen mustien orjien. USA:lla ei ole mitään kunniaa.

      Selviöhän on se, että nyt on USA:lla suuremmat suunnitelmat, sota joka olisi sen aseteollisuudelle tuottoisampi kuin jokin syyrialaisten puolin ja toisin ammuskelu. Syyria oli vasta esilämmittelyä. USA ja Venäjä ottivat toisistaan mittaa. Tieto on nyt molemminpuolinen.

      Aaaaaaa-aaaaaaa-aaaaaaa-phuva! Nynne tulee Suomeen! Mutta kumpi ehtii ensin? Ja kumpi vihollisena ja kumpi Sipilän höynäyttäjänä?

      Anna meiän kaikki kestää! Asia, jonka jokainen täysijärkinen tajusi jo Skripali-jutun alussa, alkaa kaiketi valjeta pian hallituksellemmekin. Venäjä oli se syytön osapuoli. Ja Britannia-USA rakensi ansan. Myös Suomelle. Miten?

      Siten, että "Suomi" saatiin ihan omasta aloitteestaan siirtymään Venäjän vihollisten puolelle. Yksi ainoa, mutta sitäkin älyttömämpi Lähetin (diplomaatin) siirto. Shakki ja matti. Ei ole meidän päättäjistä pelaamaan shakkia suurvaltoja vastaan.

      Venäjä ei päättäjiämme kusettanut, vaan USA ja Britannia. Valtaosa Suomenkansasta on ollut järjissään ja nähnyt kuvion, kiljunut "eitä!" mutta meitä ei ole kuunneltu. Lähetti meni ja sen mukana Suomi.

      Nyt siis olemme Venäjälle vihollisvaltio. Ja nyt vasta alkaa se todellinen Venäjän Uhka, jota suomalaisille on valehdeltu vuosien ajan! Trumpin rukousaamiaiset ovat tehneet tehtävänsä. Uhkaa ei ollut, mutta Suomen pelkurimaisten päättäjien nyt typerä Lähetin siirto aikaansai sen.

      Mitä tästä seuraa? Jos Venäjä nyt kokee meidät viholliseksi ja miksei kokisi, nyt Suomen luonnollisesti täytyy tehdä jotain myönnytyksiä Lännen suuntaan. No, eivät venäläisetkään typeriä ole, he ovat nähneet koko shakkipelin alusta loppuun, ennenkuin yhtäkään siirtoa oli vielä tehty.

      Nyt on Suomi kusessa. Ja älkää minulta kysykö, mitä nyt olisi viisainta tehdä. Eihän meitä rauhansuomalaisia ole koko aikana kuunneltu! En osaa sanoa. Katsotaan ja odotetaan minkälainen nootti sieltä Suomelle tulee.
      .

    • Keskustelun.aika

      Putin ja Trump aikovat tavata toisensa, ilm. Valkoisessa talossa.

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005626749.html :

      "Kremliltä yllättävä ilmoitus Trumpin ja Putinin tapaamisesta – näin vastaa Valkoinen talo

      KUVA: "Presidentit Vladimir Putin ja Donald Trump keskustelivat G20-kokouksen aikana Hampurissa Saksassa 7. heinäkuuta 2017" :
      https://is.mediadelivery.fi/img/978/1ef5e6f76d9545f1aeb6dcd913caa541.jpg.webp

      Kremlin neuvonantaja kertoi presidentti Donald Trumpin kutsuneen Venäjän johtajan Valkoiseen taloon.

      Venäläismedia uutisoi maanantaina Donald Trumpin kutsuneen Vladimir Putinin Washingtoniin presidenttien keskustellessa puhelimessa 20. maaliskuuta Venäjän presidentinvaalien jälkeen. Putinin neuvonantajana työskentelevä Juri Ushakov vahvisti yllättävän ilmoituksen myöhemmin tiedotustilaisuudessa.

      – Presidenttien puhuessa puhelimessa Trump ehdotti, että ensimmäinen tapaaminen voitaisiin järjestää Washingtonissa, Valkoisessa talossa, Ushakov sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan. ... ... "
      *** ***

      Hyvä asia noin muutoin, mutta vaikuttaa siltä, että kyseessä kriisitapaaminen. Heillä selvästikin on pikaista "asiaa toisilleen".

      • LaitonSananvapaus

        Mitä sääntöjenvastaista on laittaa linkki Venäjän Sputnik-mediaan jossa asiallinen, englanninkielinen, aihetta käsittelevä kirjoitus Venäjän omasta näkökulmasta?

        Sääntöjenvastainen sananvapaus?

        Kuka on päättänyt, että Venäjä olisi Suomen vihollisvaltio ja sen omaa ääntä ei saisi lainkaan tuoda kuuluville? RKP?
        .


    • [2]

      …
      VIITTEET

      [3 ”Osa tarkkaan suunniteltua kehityskulkua, joka näyttäisi ainakin toistaiseksi toimivan. Kehityskulun suunnittelu alkoi jo viime vuoden toukokuussa, jolloin sanasota oli kiivaimmillaan suurvaltauhon kanssa, jossa US pr. Trump uhkasi polttaa koko Korean poroksi, haukkuen Kimiä "rakettimieheksi" ... Kiina kantaa vastuuta naapureistaan ja on lisännyt kehitysapua rajanaapurilleen. Peking noudattaa tarkoin lupauksiaan liittyen YK-sanktioihin, jotka päättynevät kesällä 2018, ainakin Kiinan osalta (?) ”

      [4 ”... Tulevien yhteistapaamisten pääosaan noussee amerikkalaisten sota- ja hyökkäysjoukkojen asteittainen poistaminen korealaisten keskuudesta, jolloin nämä provosoivat sodan uhan mahdollisuudet katoavat. Jäämme odottamaan Kimin todellista reagointia ja jo nyt näemme Pekingin tiekartan toimivuuden, jota tarkasteltiin Kimin Kiinan vierailun yhtenä pääasiana” … ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005625742.html -


      ...
      The END

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      67
      1084
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1054
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      22
      902
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      62
      852
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      835
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      817
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      57
      745
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      721
    9. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      19
      704
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      47
      642
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      617
    13. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      600
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      82
      596
    15. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      594
    16. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      592
    17. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      47
      590
    18. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      580
    19. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      573
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      11
      549
    Aihe