Lahja- ja perintöveron poistaminen koskee nimenomaan kansaa. Se koskee työpaikkojen jatkuvuutta, kun pitäisi yritys siirtää seuraavalle sukupolvelle. Se koskee kaikkia niitä rintamamiestalon omistajia, jotka haluaisivat muuttaa kerrostalokaksioon, mutta eivät voi antaa taloa lahjaksi lapsilleen kuin kuoleman kautta. Jos SDP ja Vasemmistoliitto pääsevät hallitukseen, niin veroja nostetaan. En tiedä, kenelle siitä on hyötyä?
Demarit ja vasemmistoliitto laukovat asioita, jotka ovat kouluttamattomien mieleen, mutta eivät totta. Esimerkiksi eriarvoisuus ei ole kasvanut, vaikka Rinne ja Li Andersson jaksavat päivästä toiseen niin väittää. Parasta eriarvoisuuden pienentämistä on pääsy kortistosta töihin. Silloin koko perheelle tulee lisää leipää pöytään ihan itse ansaitulla rahalla. Kymmenet tuhannet ovat päässeet töihin. Erittäin hyvä asia.
Polittinen hölöpölö inhottaa. Politisoitunut YLE antaa sille aivan liikaa ruutuaikaa. Kenen puolella YLE oikein on?
Demarit ja vasemmistoliitto laukovat asioita, jotka ovat kouluttamattomien mieleen, mutta eivät totta. Esimerkiksi eriarvoisuus ei ole kasvanut, vaikka Rinne ja Li Andersson jaksavat päivästä toiseen niin väittää. Parasta eriarvoisuuden pienentämistä on pääsy kortistosta töihin. Silloin koko perheelle tulee lisää leipää pöytään ihan itse ansaitulla rahalla. Kymmenet tuhannet ovat päässeet töihin. Erittäin hyvä asia.
Polittinen hölöpölö inhottaa. Politisoitunut YLE antaa sille aivan liikaa ruutuaikaa. Kenen puolella YLE oikein on?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tunnettuahan se on että Antti Rinne on vanha lakkokenraali, jota on evästetty vanhoilla eväillä joilla pommittaa näyttävästi esim. eduskunnan kyselytunneilla.
Mutta Antti Rinne ei ymmärrä sitä ettei kaikki ole yhtä tyhmiä kuin hän joka luulee olevansa jokin kuningas tai jeesusteleva kaikkitietävä.
Minusta on kummallista se että Antti Rinne viitsiikin pitää vieressään istuvia demareita hänen eliittijoukkonaan, jotka määräävät mitä asiaa pompotellaan televisiolähetyksessä että saadaan vähemmistölle valehdeltua silmät ja suut täyteen sontaa.
Ikävä vain ettei niin Li Anderssonni eikä Rinne ymmärrä itsekään mistä puhuvat, ei ainakaan Antti Rinne, koska se on jo nähty ettei hänellä riitä argumentointi eikä tieto alkuunkaan.
Aate raha ja valta, niistä rahanvalta kaiken edellä.
https://yle.fi/uutiset/3-10133946
Mummon mökin lahjoitukseen lapselle ei ole varaa. Ja yritys pitää lopettaa, kun ei ole varaa sukupolvenvaihdokseen. Ne on köyhän kansan asioita. Rikkaille ei ongelma. Opposition pääjehut ei oikein ole ajan tasalla.
Vaaleilla tulee tämä asia ratkaista , ja ei pidä äänestää sellaista puoluetta , jotka haluavat säilyttää perintöveron , sillä kaikesta mitä on tavallinen tallaaja saanut hankittua ( asunto , auto ym) on kyllä monin kerron verot maksettu ja pihistetty jostain muusta , kun taasen nämä jotka asuvat yhteiskunnan asunnoissa asuvat yleensä markkinahintaa halvemmalla vuokralla , ja usein saavat myös asumistukea ym harkinnanvaraista , ja sossupäivänä kantavat rahansa bubiin.
Ei täällä kukaan demarikaan näytä olevan eri mieltä asiasta?
Se on niin helppoa olla aina hallitusta vastaan, vaikka ei osaisi mitenkään perustella sitä.
Niin kuin myös kehua hallitusta, vaikka ei ole mitään perustetta ja syytä.
Lahja- ja perintövero tuottavat yhteensä noin 720 miljoona euroa vuodessa. Se on melkoisen paljon rahaa, ja jos nuo molemmat verot poistettaisiin, niin niiden tilalle olisi erittäinkin vaikeaa kehittää sellaisia verotuloja, jotka vahingoittaisivat ytittämistä ja työllistämistä yhtä vähän kuin nuo kaksi.
Kun perheyrityksessä toteutetaan sukupolven vaihdos, niin uuden suupolven osalta perintöveroa voitaisiin lykätä, kunnes nähdään, jatkuuko yrittäminen riittävän pitkään. Jos jatkuu, niin perintöveroa ei mielestäni tarvitsisi maksaa lainkaan.
Olisi helposti saatavissa, mm. yritystuista luopumalla. Pitäisi vaan päästä Suomen kallimmasta miehestä tuulitukka-Pekkarisesta eroon.
Kristillisen puheenjohtaja valisti, että vero lisääntyy, kun se peritäänkin realisoitaessa, kun kohde myydään. Silloin veron pakoilua ei tapahdu ja valtion tulot suurenevat eivätkä pienene. Se olisi samanlainen yllätys, kun VR:n lipputulojen kanssa: kun lippujen hintoja laskettiin reilusti, niin tulot lisääntyivät! Sama tullee käymään lahja- ja perintöveron kanssa.
Rintamamiestalo pitäisi lahjoittaa lapsille, että pääsisi asumaan kerrostalokaksioon, mutta siitä syntyy sellainen lahjaverovelvoite, ettei onnistu. Täytyy myydä. Harmi, kun taloon liittyy niin paljon muistoja ja historiaa. Paikkakin on mitä parhain, mutta vanhuus ei tule yksin. Jos lahjaveroa ja perintöveroa laskettaisiin, niin olisi helpotus. Alarajaa voisi nostaa "mummon mökin" arvoiseksi tai sitten vero ei koskisi lahjoituksia rintaperillisille. Silloin myös yrityksen voisi siirtää pojalleen ja homma jatkuisi, olisi työpaikka pojalle ja parille muulle.
Antti+on+oikeassa.+Ei+perillinen+ole+ansainnut+perintöään.+Sopiva+vero+olisi+50+%+jolloin+jäisi+vielä+toinen+puoli.
Suomalaisia yrityksiä ei kannata ottaa vaivokseen,menkööt sossut kortistoon