USA ampuu omaan nilkaan protektionismillaan!

Amerikkalainen kauppasota iskee omaan jalkaan

Protektionismi eli kaupanrajoittaminen [1 ulkomaalaisten kanssa ja erityisesti tuonnin osalta oli keino turvata omaa kansantaloutta – näin joskus kauan sitten, kun oli kykyä omavaraisuuteen.

Luotiin Gatt ja sen jälkeinen WTO estämään ulkomaankaupan rajoituksia – luoden vapaalle kaupalle edellytyksiä – kilpailutilanteiden luojana ja edistäjänä. Kilpailussa vahvat voittavat, kuten meitäkin ohjaava evoluutio on määrännyt jo miljoonia vuosia sitten---

Yhdysvaltoja on pidetty vapaan kilpailun ihannevaltiona – osin näin onkin, mutta kun kyseessä on amerikkalaisten oma etu – eivät kauppasota ja protektionismi ole olleet mitään harvinaisuuksia.

...
Suomessa kansantalouden ja talousasioiden omatuntona tunnettu ministeri Raimo Sailas sanailee ---

” … Tuskin mikään laki on tuottanut maailmaan yhtä paljon kurjuutta kuin USA:n tullimuurit 1930-luvulla, nyt on Donald Trumpin vuoro horjuttaa maailmantaloutta. Vaikka Yhdysvallat usein mielletään vapaakaupan lipunkantajaksi, se on ollut myös Trumpin edeltäjien aikana hanakka rajoittamaan tuontia hallinnollisin päätöksin … ” -HS/Mielipide -
...
~ https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005626618.html – HS

Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen:
”... Elämme kiinalaisten vuosisataa [Kuva 3]. Tämän kauppasodan häviää US ja lännenmies, sillä heitä on vähemmän kuin kiinalaisia, ja koko muu maailma ei ole kauppasotimassa Kiinaa vastaan. Kiinan toimintamallista saa kuvan perehtymällä heidän kaupalliseen ja yhteistoiminnalliseen malliin – Afrikassa [2, joka on tuleva taloudellisten resurssien jättiläisvaranto ja eripuraisuudessaankin vieläkin suurempi kuin Venäjä. Nyt US pr. Trumpin aloittaman kauppasodan häviää Yhdysvallat. Venäjä seuraa tilannetta ja käy runsaasti kauppaa Kiinan kanssa ”
…
[2 ... Kiinalainen vuosisata etenee Afrikassa nopeasti. Miksi? Syy on yksinkertainen ... … ~ https://yle.fi/uutiset/3-10139395 - Ote linkin alta - ” … Zhangin mukaan Etelä-Kiinassa tehdastyöntekijöiden palkka on vähintään 600 euroa kuukaudessa, mutta Etiopian tehtaalla keskipalkka on vain 80 euroa. Ero on huima, 7,5-kertainen – Tosin Etiopiassa jotkut kustannukset ovat korkeampia kuin Kiinassa, kuten logistiikka, eikä täällä olla yhtä tehokkaita kuin Kiinassa, Zhang sanoo naureskellen avoimesti. Zhang luottaa siihen, että työvoimakustannukset myös pysyvät matalina, koska tarjontaa riittää. … ” -Yle/ Mika Mäkeläinen.

…
Omavaraisuus on ainoa tae pysyä kauppasotien ulkopuolella

Tämä omavaraisuuden täyshallinta on yhä useammille valtioille käytännön mahdottomuus, sillä mekin tarvitsemme energiaa, ”mersuja” ja muita sellaisia tuotteita ja raaka-aineita mitä oma maaperä ei tarjoa tai tuotantokone osaa tai pysty tekemään. Omavaraisuus on pyhä yhteys omaan maahan ja edellyttää täyttä itsenäisyyttä, jota esimerkiksi meillä suomalaisilla ei ole – enää.

…
Kun omavaraisuuden nosto on pakkopyyde – tuli luvattua presidentinvaaleissa!

US pr. Donald Trump koettaa kaikin keinoin lunastaa lupauksiaan – presidentinvaaleista – aloittaen terästeollisuudesta, kun lupasi Yhdysvaltain ruostevyöhykkeelle työpaikkoja ja omien tuotantolaitosten paluuta – lähinnä Kiinasta.

Trumpin suunnitelma oli hieno – hän olisi halunnut parantaa Venäjän suhteita reippaasti, sillä Venäjä on yksittäisenä valtiona maailman suurin raaka-aine- ja energiavarasto, ja tätä USA' n tuotantokoneisto olisi tarvinnut – Mutta!


Amerikkalaiset sotahaukat eivät halua parempia suhteita Venäjän kanssa,

… koska se rauhoittaa maailman tilannetta ja näin sotakoneet käyvät huonommin kaupaksi. Sotateollisuus on USA' ssa biljoonien business* – se työllistää – paljon, hyvin paljon amerikkalaisia. USA on maailman suurin asekauppias.

Nyt on kuitenkin käynnissä kauppasodan esialku – jonka täytyy päättyä neuvottelemalla aikaan ennen amerikkalaista trump-protektionismia, koska ---

Ote HS' sta: ” … Kiina on määrännyt tuontitulleja 128:lle Yhdysvalloista tuotavalle tuotteelle kuten jäiselle porsaanlihalle, viinille, tietyille hedelmille ja pähkinöille. Tullit ovat tuotteesta riippuen 15–25 prosenttia … ” -HS-toimittaja Katriina Pajari.
~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005626337.html -

Allekirjoittaneen kommentti ylläolevaan linkkikirjoitukseen:
”... US maistaa nyt omaa lääkitystä. Kiina kestää kauppasodan, koska sillä on jatkuva vientiylijäämä, maailman suurin sisämarkkina ja jättimäiset "kassavarat" - unohtamatta velattomuutta ulkomaille – ja se, että Yhdysvallat on velkaa Kiinalle käsittämättömät noin 1200 miljardia USD**”


Entä kauppasodan vaikutukset esimerkiksi omaisuuden vaalijoille ja taserikkaille?

Vakaat olot ja ennustettavuus on balsamia talousmiehille, sijoittajille ja pelimiehille, jotka haluavat koko ajan lisää – enemmän ja nopeammin. Maailmalla pörssit ovat herkkiä ilmapuntareita kuvastamaan - hiukan etuajassa - mitä tuleman odotetaan tapahtuvaksi.

...
Jatkuu

7

1443

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • [2]

      Taseet ovat aina kysynnän ja tarjonnan alaisia – kultakin on arvotonta, jos ravinto [3 on loppumassa – puhumattakaan, jos hengittämämme ilma tulee kelvottomaksi – ei enää ruokaakaan tarvita.


      Pörssit reagoivat – hyytelönä ja sopulilaumoina
      [ ~ https://www.hs.fi/talous/art-2000005626966.html - ]

      Ote yllä olevasta linkkikirjoituksesta: ” … Reutersin mukaan heikkeneminen oli seurausta jälleen voimistuneista peloista Yhdysvaltojen ja Kiinan välisestä kauppasodasta ... __ … Kiina vastasi näin Yhdysvaltain aiemmin asettamille alumiini- ja terästulleille. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto ilmoitti maanantaina, että tämän viikon aikana paljastetaan lista uusista tuontitulleista … ”

      Allekirjoittaneen kommentti yllä olevaan linkkikirjoitukseen:
      ”... US pr. Trumpin kauppasotaharjoittelu luo suomalaisille erinomaisia mahdollisuuksia. Kiina on asettamassa muun muassa amerikkalaiselle jäädytetylle sianlihalle lisätulleja ja Suomessa esimerkiksi Atria hymyilee ***. Toisen vahinko on toisen onni … ”


      Entä nyt, kun muutoinkin on käynnissä idän ja lännen informaatiosota?
      [ … West trolling manipulaatio ~ https://ilkkaluoma.blogspot.fi/2016/12/west-trolling-east-trolling-nokittelua.html - [165779]

      Saammeko yllätyskäänteen, kun Trump käy ensimmäiset aidot kahdenväliset Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa – syy on Trumpin näkökulmasta selvä – Venäjää ei voida laskea Kiinan ”syliin”, sillä tuo itä on liian suuri ja tuolloin lännenmies häviää pelinsä ja US maailmanpoliisiroolinsa.

      US poistuu Syyriasta [4 ja jättää alueen venäläisille. Ehkä Trump uuden ajan Martti Lutherina [!][E] poistuu myös Korean niemimaalta [4 – lunastaen näin vaalilupauksensa tulla maailmalta kotiin ja olla näin tyrkyttämättä sellaisia oppeja, joita ei muualla haluta.

      Lännenmies edustaa Maapallon ihmispopulaatiosta vajaata 20 prosenttia - silti tämä! [kuva 4].

      …
      VIITTEET:
      [1 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.fi/2018/03/reviiripuolustus-on-yhta-kuin.html -
      [1 ~ https://ilkkaluoma.blogspot.fi/2013/12/vapaakaupasta-reviiripuolustukseen.html -
      [3 Venäjästä maailman ruoka-aitta? ~ https://m.kauppalehti.fi/uutiset/vieraskolumni-venajastako-maailman-ruoka-aitta/tVMvcG7B -
      [4 ~ http://ilkkaluoma.puheenvuro.uusisuomi.fi/253182-us-lopettaa-syyrian-pommitukset-ja-vetaytyy-koreasta - [133]

      [E ~ https://ilkkaluoma.blogspot.fi/2017/02/uuden-ajan-martti-luther-omien-teesien.html -

      The END

    • ... US pr. Trump jatkaa esikauppasotansa uhoa. Tässä "sodassa" US häviää varmasti maailman suurimmalle taloudelle, tuotantokoneelle ja viejälle. Kiinan etu on maailman suurimmat sisämarkkinat. US' n ainoa puolipelastus on se, että se saa EU' n kauppasotaansa mukaan, eriarvoistamalla markkinat ja vapauttamalla uhkaamansa lisätullit EU' lta. Trumpilla on nyt käynnissä reviiripuolustus - hyökkäyselementtinä.

      ...
      ~ https://yle.fi/uutiset/3-10143656 -

      "USA julkaisi listan tuontitullien kohteeksi joutuvista kiinalaistuotteista
      Tulleja asetetaan noin 1 300 tuotteelle yhteensä 50 miljardin dollarin edestä.

      4.4.2018 klo 01:59 ... " -Yle
      .

    • VeranderSpace

      Fiksu kirjoitus!

      • Ostin kiinalaisen moottorisahan noin reilu vuosi sitten ja pelaa vieläkin loistavasti,hinta oli 70 euroa,norjalainen tai ruotsalainen vastaava on noin 300-400 euroa.Ostan seuraavankin saman merkkisen ja made in kiina,jenkit ajakoon niillä 6 litrasilla menopeleillään kuten kuubassakin vielä tänä päivänä.


    • Veentz

      Omalla nimellä?

      • Rehunappi

        Googlaus kertoo, että näin olisi. Mene ja tiedä - hieno teksti kuiteski


    • Julius33

      avaus kuin yliopiston oppikirjasta!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      61
      1630
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      29
      1255
    3. 85
      1098
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      915
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      67
      845
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      824
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      789
    8. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      735
    9. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      735
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      701
    11. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      659
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      632
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      625
    14. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      76
      603
    15. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      601
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      580
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      566
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      558
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      25
      551
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      19
      512
    Aihe