Älkää avatko mitään ovia vedenpyytäjä autokunnille ja ottakaa rekisteri ylös kuski on hyvin oletettavasti ajokortiton
Vedenpyytäjä autokunnat älkää avatko ovia
waroitus_maakunnille
355
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Valokuva
Ja reknumero
Missä ja milloin nähty?!
Valtavaa osaamista jo 500 vuoden ajalta
Kalusteet autoon
"Tutkinnassa naisen jäljiltä löytyi uusia rikoksia ja rikoskumppaneita. Porukassa oli kaikkiaan neljä naista, jotka olivat rötöstelleet eri kokoonpanoissa.
Rikosvyyhti sisälsi muun muassa elintarvikkeiden ja viinan näpistystä hameen alle piilottamalla. Tosin yksi viinapullo saatiin myyntikuntoisena palautettua Alkon hyllylle.
Vakavin teko oli isku Maskun kalustetaloon Vantaan Porttipuistossa. Kolme naisista tuli pihalle kahdella autolla. Naiset ryhtyivät lastaamaan autoihin puutarhakalusteita. Kaikkea haalittua ei kuitenkaan saatu mahtumaan sisään, joten osa kalusteista jäi pihalle.
Poliisit löysivät myöhemmin osan kalusteista porukassa mukana olleen naisen asunnolta.
Kaksi naisista selitti kuulusteluissa, että keikan syynä oli velkojen maksu. Naisten mukaan heitä oli uhkailtu puhelimessa ja he olivat sopineet velan kuittaamisesta kahdella puutarhapöydällä ja -sohvalla.
Pitkä rikostausta
Kaikilla neljällä 20-30-vuotiaalla naisella oli taustallaan pitkä rikoshistoria muun muassa omaisuusrikoksista. Ehdollisia ja ehdottomia tuomioita oli sekä Suomesta että Ruotsista. Oikeus piti tätä perusteena rangaistusten koventamiselle.
Vantaan käräjäoikeus tuomitsi nelikon eriasteisiin vankeusrangaistuksiin, joista ankarin oli kaksi kuukautta ehdotonta."
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201803302200842928_u0.shtml
.