Unkarissa vaalit ensi sunnuntaina – Orbanin puolue suosituin
Sunnuntaina 8. huhtikuuta unkarilaiset pääsevät valitsemaan uuden parlamentin. Victor Orbanin puolue on vahvoilla.
02.04.2018
Kyselytutkimusten mukaan Unkarin pääministerin Victor Orbanin konservatiivinen puolue Fidesz on vahvoilla sunnuntain vaaleissa. Sen odotetaan saavan noin puolet 199 parlamenttipaikasta.
Orban on kertonut äänestäjille, että hänen kansallismielinen hallituksensa taistelee kansainvälisiä voimia vastaan, jotka tähtäävät Unkarin hajottamiseen.
”Eurooppa on maahantunkeutumisen tilassa”, sanoi Orban kannattajille suunnatussa tilaisuudessa.
…Unkarin talous on nousussa. Viime vuonna työttömyysprosentti oli vain 3,8. Suurin tuki Orbanille tulee kuitenkin hänen suhtautumisestaan maahanmuuttoon.
Orban haluaa säilyttää Unkarin identiteetin. Hän on ehdottanut rajojen vahvistamista nato-piikkilangalla.
https://mvlehti.net/2018/04/02/unkarissa-vaalit-ensi-sunnuntaina-orbanin-puolue-suosituin/
***
Vai että työttömyysprosentti on 3,8. tuollaisia työttömyyslukuja suomessa on ollut vain Kekkosen aikana. Nythän työttömyys lähentelee 30 % tai mahdollisesti ylittääkin sen, jos tilastokikkailut ja osa-aika työt poistetaan työllisyysluvuista.
Jos zombit heräävät unestaan niin ehkä meilläkin vielä rajat vahvistetaan nato-piikkilangalla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.