Sopeuttamiseläkkeet.

Uutinen Sopeuttamiseläkkeet uudistuvat?
Mainiota, tuleeko nimen keksimiskilpailu vai ihan oikeastikko tälläiset ylihinnoitellut poistuvat.

Tällä hetkellä on vielä ns, salaista tietoa.
Mutta, vielä löytyy paljon vuosikymmeniä sitten tehtyjä hiljaisia sopimuksia joilla arkkaadianmäellä saa ns, sopeuttamiseläkeen veroista rahaa.
22726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ylen uutisten mukaan tulee sopeutumisraha, joka on pienempi kuin nykyinen eläke.

Äänestä
  • Pitäisiköhän puhua aivan oikeilla nimillä tästä kyseisestä verosyöppö,porsaanreikä ikuisesta Työttömyysturvasta k.edustajaraukoille,ikuinen työttömyysturva ahneille sivutoimijoille sillä sehän se on. ns. Sopeutumiseläke olevinaan. Kuinka tälläisellä nimellä on eduskunta ylipäätänsä voinut tehdä porsastelijoille. Ja kyllä, siihen kyllä joutaa puuttua ja kovimmalla kädellä. Huonoa esimerkkiä ovat antaneet niin ent.ministerit kuin k.edustajat ikä alle 40 ja jää mukamas lopullisesti työttömiksi. Mikä ei tietenkään ole pitänyt paikkaansa. Ja vielä jos ja kun tälle porsastelulle saadaan oikeissa mitoissa ja oikealla nimikkeellä eli työttömyysturva joka kolahtaa jokaisen työttömän kohdalle kun ne työt loppuu. Ketään teistä ei varmaankaan ole pakotettu hakemaan eduskuntaan ja vaaleihin osallistumaan. Vai kuinka.???. Ei pidä luulla että kansa hyväksyy enää tämän tyyppisiä "itelle etua päätöksiä". Yritystuista vielä sen verran , miksi siellä pekkarisen yritustukikarsimisen kokouksisda on ylipäätänsä mukana ollut Tukien saajia. Aivan hlevatan ihmeellinen yhtälö sekin. Isompien tuensaajien joukko ei kuulu olla päättämäsdä tukipakettejen poistoista, missään tapauksessa. Alkaa olla kuin itäises maassa touhut. Iudet ihmiset karsimaan ja rankimmalla kädellä. Verovaroin pelaaminen pitää loppua osinkoja ollaan jakamassa ja bonuksia näistäkin tukipaketeista.

    Äänestä

  • Nyt kyllä taitaa lähtee tästäkin suhmuroinnin porsaanreiästä kansan allekirjoittama kansalaisaloite ja vaatiminen tukien pois vetämisen yrityksiltä jotka tekevät voittoja ja silti vielä saavat tukeja ylenmäärin jakaa osakeantina . Sipulit porot rinteet sun muut, joidenka ottaa lusikka kauniiseen sileään kätöseensä ja viedä jo oikeudenmukaisesti tämäkin asia vihdoin ja viimein oikeille raiteille. Ei niinkuin länsimetro tai muut tuulivoimalat laivajuottolat.

    Äänestä

  • Poro ja sipuli senkun porskuttaa hyväosaisten eduksi. Ensin vähenneettiin koko maasta työvoimatoimistot ja väki. No nythän se on nähty mihin metsään mentiinkään sen myötä. No nyt lisätään väkeä te keskuksiin, mutta edelleen niitä työkkäreitä kaivattaisiin takasin omille paikkakunneille, jos viisaita oltaas. Ja eläkkeisiin ne mitkä kuuluukin, ottakaa vaan sieltä YRITTÄJIENTUISTA. Jospa nyt kuitenkin niitä turhia YRITYSTUKIA LEIKATTAISIIN niinkuin oikeudenmukaista olisi, mutta eihän nämä ministerit osaa eikä haluja edes puuttua niihin, veronmaksajien ksetusta suomeksi sanottuna. Mitä vaan voi kiertää , niin sen tämä hallitus osaa kyllä tehdä kun tukia yrityksille pitäisi lakkauttaa ja leikata , mieluusti ovat kyllä leikelleet kansalaisilta. No vaalit on ovella ja sopii jokaisen äänestäjän pohtia tarkkaan ketä ja mitäs puoluetta äänestävät.

    Äänestä

  • LaivajuottoloidenTuki.ry kirjoitti:

    Nyt kyllä taitaa lähtee tästäkin suhmuroinnin porsaanreiästä kansan allekirjoittama kansalaisaloite ja vaatiminen tukien pois vetämisen yrityksiltä jotka tekevät voittoja ja silti vielä saavat tukeja ylenmäärin jakaa osakeantina . Sipulit porot rinteet sun muut, joidenka ottaa lusikka kauniiseen sileään kätöseensä ja viedä jo oikeudenmukaisesti tämäkin asia vihdoin ja viimein oikeille raiteille. Ei niinkuin länsimetro tai muut tuulivoimalat laivajuottolat.

    Joko sopeutumiseläkeläisille on kruununvoutilta tullut perimisiä menneiltä vuosilta saatuja tarpeettomia seläkkeitä??? Monella muulla uuuumies lähettää perintöjä....

    Äänestä

  • Kuinka monta tutkimusta nämä oman etunsa ajajat haluavatkaan, pitkittämistä porsastelunsa jatkeeksi. Kyllä taviksien leikkurit Orpo kumppareineen on saanut tehtyä sormia napsauttamalla, mutta kun on kyse ministerien ,vanhojen ja uusien "kansan ?edustajien ""ns.työttömyysturvasta joka kestää hamaan "normi Eläkeikään. Niin sille ei löydy halua tehdä yhtikäsmitään. Alle 30 kymppisille kyllä löydettiin keppiä ja taas yrittäjille porkkanaa, sitähän nämä ovat jo saaneetkin, monessa muodossa. Orjatyövoimana sun muina kepulikonstein. Yritystukiin nämä "kansan" etuja ajavat vain eivät yritäkkään puuttua.

    Äänestä

  • Voi jessus, jopas oli taas uudistus sopeutujille. Aina on joku porsaanreikä tiedos, on lisäeläkkeiden mahdollisuus ja näinkin hyvän koulutuksen omaavat immeiset edelleen saavat soputua 2-3 vuotta kaikessa rauhassa ,raukat kun eivät saa töitä ,( aktiivimalli kaikille) . Käsittämättömiä oman edun tavoittelijoita laidasta laitaan. Arvatkaapa kiittääkö kansa, kun Nurmet,Karpelat,Lipposet ovat työnsä ohella nostaneet vuoskausia myös porsaanreikä sopetumistaeläkettä, eikä puhettakaan että olisivat takaisinmaksu velvollisia. Tavallista pulliaista kyllä ylimääräisistä mistävaanmaksuista hyvä ettei "linnaan panna". Niin näitä porsastelijoita ei vain muutakuin tapautetaan päähän. Hävekkää.

    Äänestä

Kuinkapaljon pinenmpi.
Sopeutumiseläke --> Sopeutumisraha.

Aikoinaan oli edustajien kaksoispalkkaus.
Sitä muutettiin ja nimeksi tuli kulukorvaus.

Että näin tulee käymään,tässäkin savotassa.
Nimi muuttuu ja tiputetaan muutamakymppi pois,niin homma on taputeltu.
Taas on kustu kansalaisia linssiin ihan urakalla.
Kuka nyt omista eduistaan luopuisi.

Äänestä
  • Niin+että+k.edustajien+pitää+tuleman+sopeutua+taviksien+työttömyyskorvauksiin,+kuin+kuuluukin,+muutkin+lisäeläkkeet+ja+kertymät+samalle+viuvalle+muiden+kanssa,+ei+4%+vaan+sama+kuin+muilla+Eli+1.5%.++Hyvin+ootte+saaneet+junailtua+etuuksia+itsellenne.+Taas+yksi+tyhmimmistä+riihipuinnissa+työllisiä+ja+työttömiä+kurjistava+hallitukselta+On+Yrittäjien++irtisanomis+oikeus+jos+ei+naama,+puhe,+vaatetus,+kropankieli+ym.+Miellytä.+Voi+jukolauta+ei+oo+kaikki+pöntölt+lämpöisenä+näillä+kurjistamis/ei+työllistämis+keksinnöillä.+Toivon+todella+että+vvaleissa+ette+saa+kuin++0.0%+kuvaavan+kannatuksen+toimillenne.

    Äänestä

Oikea "sopeutuminen" on kuin meillä muillakin . 400pvä ansiosidonnaista ja täts it. Aivan hyö ovat väärällä linjalla olleet kun on ppuhuttu (s.Eläkkeestä). Eihän se nyt millään muotoa voi olla semmonen. Kuka sitä muka saa mistään nuon vain eläkkeitä. Muutamasta vuodesta Tonnikaupalla egejä kuukaudessa. Hei haloo...järjen käyttö suotavaa.

Äänestä

Kyllä meno muuttuu jos kansa todella sitä haluaa!

Äänestä

Eikö tuon sopeutumiseläkkeen voisi maksaa kaikille ministereille ja kansanedustajille, ja muutta nimikkeksi"paskanpuhumiskorvaus" Tai valehtelukorvaus! Silloin oltaisiin lähinnä totuudessa!
Parhaille vielä maksettava extraa ja pukamalisää, kun niillä on huulissa peräpukamat kovasta paskanpuhumisesta!

Äänestä

Eläke maksetaan vasta kun eläkeikä. Tavalisella kansalla näin. Työtön on työtön.Korvaus sen mukaan....

Äänestä

Joko se Olof Palme murhaaja on saatu kiinni?

Äänestä

Kyllä kansa/a rangaistaan heti!
Vai kostoksi pitäisi duunarien eläkketä ruveta leikkaamaan? Mutta kun on tätä kikyä jo tässä tehty ja meiti eläkerajoja nostettu, sekä itse kuulun ikäluokkaan joka 18-23 v ikä välissä ollen töissä, mutta ei tullut verokertymiä ja palkoja pitäisi leikata aina vain ja nyt vielä siis eläkerahoistakin, mielenkiintoista.
!400 euroa ja rapiat tulen saamaan eläkettä näillä näkymin ja työ "uraa" on vielä enenpi kuin viitsin miettiä, liikaa jokatapauksessa, tuo summa siis bruttona on.
Tuttuja ja kavereita on vähän syrjemmillä alueilla missä tehdään kikyä jo kuinka monetta vuosikymmenta, palkat ei nouse vauhti kyllä kiihtyy ja johtajat lomauttelevat pienemmästäkin syystä ja ikäiseni on potkittu kortistoon paskakursseille ja ajelemaan jopa perheellisenä johonkin wtub 9e päiväraha työhön muutamaksi päiväksi. Se en kait nykyään "aktiivimallin" nimellä.
Saanko mina ja muut sitä sopeutumis eläkettä? Ottakaa saatana siitä pois jos minulla sellainen sattuu jossain jemmassa olemaan, mutta eläkkeen paskaani ei tulla sorraan tai tulen Arkandian mäelle, ei se mikään Olympoksen vuori sentään ole missä jumalat rahvaalle lakeja jakelee.
Etniset hyvinvointi pummit ensin pois kuten eräs rotu joka jää kun lapsilisät loppuvat niin eläkkeelle eläen postiloota osoitteilla jotta voivat nostaa sosiaali ym tukia joka kunnassa, sitten nuo röyhelöhameiset harakat(lintua loukkaamatta) huutavat kyllä joka jonossa rasismista ja syrjinnästä ja muutama muukin heimo joita suomesta löytyy.
Eduskuntalaisilta tuollaiset sopeutumis lisät pois ilman parkumisia ja lisäksi ehdotan kansalaisaloitetta jossa ko porukka laitetaan kellokortin taakse ja torkkupeitot pois koska missä työmaassa sellaisia suvaitaan ilman potkuja?
Mutta eduskunta ministereineen ja muine lakeijoineen kellokorttia leimaamaan ja vain paikallaoloista olevista tunneista palkka. Myöskin puhevuoro pakko 10 kpl 20 min väh kuukauden aikana tai sanktiota ja karenssia lykkää palkkaan ja perus eläkettä pienennetään jos työ ei kiinnosta.
Joka hyppää maakunnissa nostamassa kokouspalkkioita ym hyväveli tujia niin se aika on pois kansanedustajan tai ministerin hommista eikä tästä ajasta näinollen palkkaakaan tule eikä kilometri tai taksilappukorvauksia.
Osaisiko joku tehdä aloitteen kellokortista ja palkan leikkauksista kansanedustajille ja vastaaville?
Rangaistaanhan meitäkin joka hiton käänteessä.

Äänestä
  • Jihaa, tuossa tuli sitä jotain kouriintuntuvaa kirijootusta. Niiin oikeessa olet. Kaikki eläkkeiden I.jäädytykset helavattaan. Johan tua lipposen muija on niitä sun muut lindeenit nurmet nostanutkin kaikkien suomalaisten erestä. Tää hallitus on ollut pahin vuosikausiin leikkaajana joka puolella, tosin ei omistaan eikä teoll.tukien karsimises, vaikja niitähän heidän olisi pitänyt jo vuosia sitten kovalka kädellä ottaa pois. Yhtiöötten jakamiin poonuksihin ne muutenkin. Väkee ei palakattu tai vakinaistettu, mutta 9€ ilimaistyövoimaa hyö sujuvasti ovat hallituksen myötävaikutuksella käyttäneet.

    Äänestä

Suomiko oli lähellä ns. Konkurssis ainakin p.orpo sanoi, sipilän kera. Ja jykeviä leikkauksia piti tekemän. No eikö olisi pitänyt silloin leikata niitä etuuksia tukiensaajilta energia verojen kautte olisi tullut heti valtionhaaviin miljardeja. Eikä sijoittaa ainavain lisää antaa terrafame,hallintarekisteri,panamankiertäjät,herrojen verohelpotukset ym. Minä vaan kysäsen ........ ?!

Äänestä

He saavat pitää eläkkeensä.
Eiköhän näille persaukisille vielä myönnetä sopeutumiseläkkeen päälle,
avokätinen sopeutumisraha,että tulisivat toimeen.
Onhan se vittumaista jos joutuu sossunluukulta toimeentuloa kinumaan.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201804092200866345_pi.shtml

Äänestä

Sopeutumiseläke voitaisiin nimittää paskanpuhumiseläkkeeksi, ja sopeutumisraha pukamalisäksi, kun edustajat ja minisetrit puhuu niinpaljon paskaa , että on peräpukamat huulessa! Taksat voi olla entisellään, mutta nimet voi muuttaa!

Äänestä
  • Lol,+kertakaikkiaan+justiinsa+näin.+Lisää+liksaa+heille.+Kun+esim.+Maailman+taloudesta+johtuva+nykyinen+talouden+tila+suomessa+on+parantunut+.+Niin+eiköhän+pokkana+hallituksen+tirehtöörit+siitäkin+ottamassa+itselleen+kunnian,+vaikka+eivät+sen+eteen+mitään+tehneetkään+vain+pienituloisten+ylettömät+leikkaukset+ja+miljarditukien+lisäys+pampuille.+Voivat+ottaa+kunnian+köyhtymisestä+ja+leipäjonoista,+eriarvostumisesta,+koulutuksien+leikkauksista+kuntatyöläisten+lomakorvausten+30%+leikkauksesta.+Työvoimatoimistojen+lakkauttamisista,+poliisien+vähentämisistä.

    Äänestä

  • Hallintarekispanamatuet kirjoitti:

    Lol,+kertakaikkiaan+justiinsa+näin.+Lisää+liksaa+heille.+Kun+esim.+Maailman+taloudesta+johtuva+nykyinen+talouden+tila+suomessa+on+parantunut+.+Niin+eiköhän+pokkana+hallituksen+tirehtöörit+siitäkin+ottamassa+itselleen+kunnian,+vaikka+eivät+sen+eteen+mitään+tehneetkään+vain+pienituloisten+ylettömät+leikkaukset+ja+miljarditukien+lisäys+pampuille.+Voivat+ottaa+kunnian+köyhtymisestä+ja+leipäjonoista,+eriarvostumisesta,+koulutuksien+leikkauksista+kuntatyöläisten+lomakorvausten+30%+leikkauksesta.+Työvoimatoimistojen+lakkauttamisista,+poliisien+vähentämisistä.

    Poliisien vähentämisestä puheenollen, niin miksei Päivi Räsänen kommentoi nyt vaikka itse sisäministerinä ollessaan vähennytti poliisien virkoja, ja nyt niitä virkoja ollaan kat lisäämässä? Ei Päivi ole sanallakaan sanosnut että teki asiassa pahan virhearvion!

    Äänestä

Aika perseestä ja katalaa, ensin tehdään politiikkaa että saadaan kansaan kunnon kahtiajako, sitten politikot antaa kavereilleen hyvävelivirkoja ja laittavat tutkimaan mistä eriarvoistuminen johtuu! Ei luulisi olevan vaikeea päätellä, että se johtuu sipilan hallituksen politiikasta,,ilman tutkijoitakin!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


köyhyyseiolesyntiä kirjoitti:

Uutinen Sopeuttamiseläkkeet uudistuvat?
Mainiota, tuleeko nimen keksimiskilpailu vai ihan oikeastikko tälläiset ylihinnoitellut poistuvat.

Tällä hetkellä on vielä ns, salaista tietoa.
Mutta, vielä löytyy paljon vuosikymmeniä sitten tehtyjä hiljaisia sopimuksia joilla arkkaadianmäellä saa ns, sopeuttamiseläkeen veroista rahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu