Lehdistö rajoittaa sanavapautta

toisinpäinajattelija

Oululainen Kaleva on tunnettu siitä, että se tietää mikä on oikein ja väärin ja pyrkii estämään alueellaan toisenlaiset mielipiteet, siis niiden julkitulon. Tiistain lehdessä Kalevan pääkirjoitus otti aika voimakkaasti kantaa itäisen Euroopan muutamien maiden politiikkaan. Kalevan mukaan EU:n yhteinen arvopohja uhkaa murentua, kun muutamat itsenäiset valtiot saavat toimia omien halujensa ja etujensa mukaan. Eivät siis tee kuten Kaleva ja EU haluavat! Voi kauhistus! Millä ihmeen oikeudella Kaleva rupeaa päsmäröimään maailman menoa? Ei kuulu uutislehdelle ruveta julistamaan, että tämä on ainoa oikea totuus ja kaikkien on oltava samaa mieltä. Nykyinen Kaleva ei hyväksy toisinajattelijoita. Onko se oikein, Arvoisa Kaleva?
On toki totta, että muutamat itäisen Euroopan maat toimivat eri lailla kuin monet muut EU:n maat. Mutta totuus taitaa olla juuri päinvastoin kuin Kaleva yrittää väittää. Ne toimivatkin viisaammin ja paremmin kuin EU yrittää määrätä. Ongelmahan liittyy elintasopakolaisuuteen. Nuo maat ovat viisaasti rakentaneet aitoja elintasopakolaisuutta vastaan, konkreettisesti ja henkisesti. Ei siellä olla niin tyhmiä, että ruvettaisiin laiskaa joutoväkeä paijaamaan. Sekin on kyllä totta, että EU on yhdessä sopinut monia "arvoja", joiden mukaan tuollaista joutoväkeä pitää sietää ja palvella. Mutta ne "arvot" on sovittu ennen kuin osattiin ennustaa tuollaista elintasopakolaisuuden vyöryä. Ei osattu nähdä, että ei Afrikassa ja Lähi-Idässä olla niin tyhmiä, ettei osattaisi valkoisen rodun tyhmyyttä käyttää hyväkseen.
Nyt olisikin syytä ottaa lusikka kauniisti käteen EU:ssa. Ja todeta, että aiemmin sovitut "arvot" olivat vääriä ja tyhmiä. Perutaan ne ja tehdään tilalle uudet ja järkevät "arvot". Selvennettäköön vielä: Oikeitakin hädänalaisia pakolaisia on olemassa ja heitä pitäisi auttaa entistä paremmin. Nyt resurssit tuhlataan elintasopakolaisten hoivaamiseen. Muutos on saatava aikaan.

3

1034

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TotuusSattuuQC

      "Kalevan mukaan EU:n yhteinen arvopohja uhkaa murentua, kun muutamat itsenäiset valtiot saavat toimia omien halujensa ja etujensa mukaan. Eivät siis tee kuten Kaleva ja EU haluavat! Voi kauhistus! "

      No niihän se mureneekin. EU kun ei ole vain raha-automaatti jonka on tarkoitus jakaa tukia jäsenmailleen maan myös yhteisö jonka peruspilareina ovat mm. ihmisoikeudet, riippumaton oikeuslaitos, lehdistönvapaus ja demokratia.

      "Millä ihmeen oikeudella Kaleva rupeaa päsmäröimään maailman menoa? "

      Pääkirjoitusten koko idea on juuri siinä että niiden kautta lehti ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin.

      "Mutta totuus taitaa olla juuri päinvastoin kuin Kaleva yrittää väittää. Ne toimivatkin viisaammin ja paremmin kuin EU yrittää määrätä. Ongelmahan liittyy elintasopakolaisuuteen. "

      Ei vaan se on vain yksi oire laajemmista ongelmista eli siitä että niissä halutaan palata takaisin autoritäärisempään ja konservatiivisempaan maailmaan. Siihen kuuluu se että hallitus valvoo entistä enemmän lehdistöä ja oikeuslaitosta, kaventaa oppasition mahdollisuuksia toimia ja korostaa lainsäädännössä konservatiivisia arvoja.
      Nämä samat hallitukset ovat ottaneet agendalleen myös maahanmuuton vastustamisen koska se sopii niiden sanomaan jossa uhka tulee jostain ulkoa ja tällä sitten oikeutetaan ne kotimaan toimet.

      "Sekin on kyllä totta, että EU on yhdessä sopinut monia "arvoja", joiden mukaan tuollaista joutoväkeä pitää sietää ja palvella. Mutta ne "arvot" on sovittu ennen kuin osattiin ennustaa tuollaista elintasopakolaisuuden vyöryä."

      Arvot jotka romutetaan heti kun niitä jouduttaisiin käytännössä toteuttamaan ovat aika lailla turhia.

      "Selvennettäköön vielä: Oikeitakin hädänalaisia pakolaisia on olemassa ja heitä pitäisi auttaa entistä paremmin. "

      Tuon hurskaan toiveen toisteleminen on täysin ilmaista. Mutta eipä ole kauheasti näkynyt missään pakolaisuutta rajoittavassa maassa niitä rahavirtoja minnekään muuallekaan apua tuomaan. Kyllä ne ihan niiden hallitusten omiin taskuihin ja laajenevaan korruptioon menevät.

    • ValemedioitaNeMUUT

      Hesari on pahin ja muu lehdistö on myös täysin poliittisesti sitoutunutta ja yrittää kertoa vaan omia juttujaan, eli johdattaa harhaan! MV nettilehti on ainoa sitoutumaton, josta voi lukea TOTUUDEN!

      • TotuusSattuuQC

        Ihminen joku lukee että yleensäkin jostain voisi muka lukea koko totuuden on idiootti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2916
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1134
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe