Olen pohtinut tätä kommunismi aatetta ja yrittänyt keksiä ja etsiä sille toimivaa esimerkkiä. Viime kesän tutkin pihalla olevaa suurta kusiaiskekoa ja siinä hyöriviä iso per....siä murkkuja. Mietin että mikä ne pakottaa kantamaan havuja kekoon, kun vois vedellä lepoa ruohikossa (tosin 95% näyttikin haahuilevan päämäärättömästi tekemättä mitään järkevää). Osa kuitenkin näytti ahkeroivan ja jotkut kantoivat neulasta 10m päässä pesästä vaikk niitä neulasia oli ihan pesän vieressäkin. Tuosta ideasta en päässyt jyvälle, mutta jatkan kunhan aurinko taas pesän sulattaa.
Pesässä on Kuningatar, sotilaita ja muutamia uroksia (ne ei tee mitään), kaikki näkyvät kusiaiset on naaraita. Ketään ei ilm. Rangaista jos on laiskotelleet ja jokainen saa palkaksi ruokaa mahansa täydeltä, sekä yöpaikan ja suojelun sotilailta.
Välillä näkee että joku kantaa toista murkkua mukanaan, näyttää kantavan kuollutta, mutta kun tökkää niitä sormella, kumpikin lähtevät juoksemaan eri suuntiin. Olisko väsynyt, kipeenä tms. Mutta näyttävät huolehtivan toisistaan.
Joko tuo kusiaispesä on toimiva kommunistinen yhteiskunta tai sitten monarkia.....jatkan selvitystä kunhan kelit lämpenee.
Onko kusiaispesässä kommunistinen järjestelmä
4
1236
Vastaukset 4
- kusiaismielipide
Ei ole.
Kusiaispesässä on luonnon muovaama kusiaisjärjestelmä, jolla ei ole mitään tekemistä minkään aatteen kanssa. - Aleksi_Staramanne
70-luvun kaikuja:
Romanimies kertoi naapurilleen nähneensä kauhean painajaisen; heille oli kunnasta tuotu iso kuorma polttopuita.
- No mikäs painajainen tuo nyt muka oli, tokaisi naapuri siihen
- Joo joo, mutta vaikka kunnalla on kolme sahaa, niin ne tuotiin PITKINÄ, huokasi romanimies. - vallankumous-nyt
Kusiaisyhdyskunta on epäonnistunut ja kusiaisia orjuuttava yhdyskunta. Vain terrori pitää sen jotenkuten koossa. Kusiaiset olisivat mieluummin vapaita pakkotyöstä ja haluaisivat nähdä muutakin Maailmaa kuin pesän ympäristön. Parempi syteemi olisi jos jokaisella kusiaisella olisi oma pesä.
- Eivätolekommunisteja
Eläimet on vielä eläinten asteella,darwinin vahvin elää on niidem kohtalo,kun älykkyys ylittää eläimem aivoissa,onko se 50-60 pistettä,vasta sen jälkeen alkaa yhteiskunnallinen ajattelu ja inhimillistyminen,muitten aivokapasiteetti riittää vain lisääntymiseen ja ruuan hankintaan helpointa tietä.
Mutta sen kaikki eläimet yleensä tajuaa kuka on ystävä ja kuka vihollinen joka yrittää tappaa ja syödä sen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1111020
- 61937
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun89727- 77713
- 41655
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la34607Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22562Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka27549- 52535
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37488