Nyt on aika ryhtyä tositoimiin

jotta laittomasti Suomessa olevat saadaan Suomesta pois. Nämä laittomat eivät ole oikeasti hädänalaisia lapsia naisia vanhuksia vaan niitä nuoria miehiä joilla on ollut halu lompsia Euroopan halki Suomeen nauttimaan etuisuuksista, elämään kustannuksellamme. Nyt tänään punavihreät järjestävät mielenilmauksen jotta laittomasti Suomessa olevia ei ajettaisi pois. On menty liian pitkälle hyyssäyskseen kanssa. Nyt tositoimiin. Katkaistava välit punavihreiden kuin muidenkin suvakkien ja heidän kanssaan. Älkää antako lastenne leikkiä suomalaisia sortavien suvakkien lasten kanssa. Unkarissa on ensi pyhänä vaalit, unkarilainen iäkäs mummu uskalsi sanoa tv lähetyksessö"emme tarvitse muukalaisia". Emme mekään. Emme tarvitse Touko Aaltoja/Li Anderssononeja/Antti Rinteitä kuin muitakaan jotka viittaavat kintaalla kohti Suomen lakia.
671313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

Älä höpise! Erkki ja piispa tulee taas kansalaistorille vaatimaan palautesten perumista. Jukkapekkahoilaa ja bandarollit kahisee.

Äänestä

Eilen luki sanomalehdessä " rauhanomainen mielenilmaus". Sitä ei enää näy lehdessä. Eiköhän suomalaisten mitta ole täyttymässä mitä tulee suvakkien touhuihin.

Äänestä

Lisätään vielä palstalla riehuva komuakka lista on täydellinen .

Äänestä

Persujen uudistama maahanmuuttopolitiikka, suosii nuoria miehiä..

Äänestä
  • Kerro harhaloinen mitä persut tehnyt?

    Äänestä

  • Kaiken, päin helvettiä..

    Äänestä

  • Harha-Ahonsisko kirjoitti:

    Kaiken, päin helvettiä..

    Ketkä oikein?

    Äänestä

  • harhaloinen kirjoitti:

    Ketkä oikein?

    Loput.

    Äänestä

Punavihreät ymmärtävät senverran nykyajan kulusta että suomalaisten mitta on tullut täyteen. Enää juuri kukaan ei äänestä suomalaisvihamielisiä puolueita ja siksi nuo yrittävät haalia nuoria matu miehiä" jotta saisivat äänestäjiä edes jostakin ja punavihreä eliitti itselleen ja lähipiirilleen kansanedustajan paikkoja ym virkoja. Ei tuo eliitti meistä suomalaisista välitä.

Äänestä
  • Kova kisa demujen ja vasujen kesken!

    Äänestä

  • Ja siksi persut uudisti maahanmuuttopolitiikan holtittomaksi..

    Äänestä

  • Harha-Ahonsisko kirjoitti:

    Ja siksi persut uudisti maahanmuuttopolitiikan holtittomaksi..

    Kero hulluaho miten uudisti!

    Äänestä

  • Holttittomaksi ja huonoksi.

    Äänestä

  • Harha-Ahonsisko kirjoitti:

    Holttittomaksi ja huonoksi.

    Mitä nappasit,että tohon harhaan?

    Äänestä

  • Pitäisikö jo laittaa joko pullo tai kone kiinni.

    Äänestä

  • Harha-Ahonsisko kirjoitti:

    Pitäisikö jo laittaa joko pullo tai kone kiinni.

    Mene katkaasuun tolloaho. Vänkäät asoita ilman perusteluja. Et ole
    pystynyt mitään perustelemaan tolloaho.

    Äänestä

  • Katkaasuun, hheh...

    Äänestä

  • Harha-Ahonsisko kirjoitti:

    Katkaasuun, hheh...

    Tarvitko pakkolähetteen harhaaho?

    Äänestä

  • Nyt se resepti väärentäjä jäi kiinni.

    Äänestä

  • Ei+tuo+kafferi+ymmärrä+sitä+että+tämä+nykyinen+maahanmuutto+politiikka+on+lipposen+hallituksen+aikaan+saama.+Minkäs+sille+voi+kun+kafferin+aivokapasiteetti+toimii+enää+vain+alle+1%.

    Äänestä

  • Kafferi rakastajan tietoisuus ja ymmärrys on mallia tyhmä, hheh.....

    Äänestä

Tämähän on paras vitsi aikoihin viherkommarit vastustavat kehitysmaa muslimeiden suomeen tuloa hehhehheh..... varsinkin kun niiden puolueet on pullollaan niitä hehhehheh..... eiköhän ne persut ole ainoita jotka tätä lähinnä Islamilaista haittamaahanmuuttoa vastustavat oikeasti......

Äänestä
  • Siksi persut uudisti maahanmuuttopolitiikan holtittomaksi..
    Sitä saa, mitä tilaa....

    Äänestä

  • No Soiniveljen typeryys faktoissa on ehtymätön hehhehheh mutta katsotaan seuraavat kehitymaamuslimi vaalit kuinka pitkälle viherkommareiden Islamisti linjalla mennään..... veikkaan ettei kovinkaan pitkälle....hehhehheh ei tolkun ihmiset todellakaan halua mitään Emma Karien Islamilaista kalifaattinelmaa omaan kotimaahansa...... tai Islamoletettujen Ozan Yanarien tai Islamisti Husu Musujen sariayhteiskuntia...... eiköhän tämä teidän viherkommareiden Islamisti Refugees Wellcome ole jo nähty....

    Äänestä

  • Eikä persujen holtittomasti uudistetetuksi maahanmuuttopolitiikaksi.

    Äänestä

  • No etpä sinä rassukka Somalinveli vieläkään ymmärrä että sinun puolue TOVERISI valittavat jatkuvasti kiristyneestä maahanmuuttopolitiikasta jonka Halla-Aho on laatinut, jota hallitus ei tosin enää noudata.Etkä ymmärrä sitäkään että turkin lahja suomelle oli kehitysmaamuslimi invaasio jossa miljoonia kehitysmaamuslimeita laskettiin rajanyli eurooppaan, mutta onneksi meillä on fiksuja Itä-euroopanmaita teidän edellisen unelmanne NEUVOSTOLIITON miehittämiä maita jotka ymmärtävät mitä kehitysmaamuslimit voivat aiheuttaa kasvavalla populaatiollaan yhteiskunnassa..... niin kerro muuten edes yksi viherkommari poliitikko joka ei vastusta kehitysmaamuslimeiden palautuksia takaisin kotimaihinsa.....

    Äänestä

  • Hallaahon uudiatamana 35000 on kallis virhe. Vihreiden 3500 oli paljon toimivampi. Harhaahon uudistama maahanmuuttopolitiikka on kallis kokeilu, suomen kansalle..

    Äänestä

  • Halla-aho ole mitään uudistanut, vastahan siitä tuli puheenjohtaja. Edelleen kafferi, tämä maahanmuutto politiikka on demareitten aikaan saannos, kattaisiko opetella lukemaa edes. niin oppisit sen että demari ja perussuomalaiset ovat eri puolue kaffferi boy.

    Äänestä

  • Joo, persujen uudistukset maksaa suomalainen duunari ja köyhälistö.
    Demarit suosii hallittua maahanmuuttoa ja persut hallitsematonta.

    Äänestä

Persujen propakanda on oksettavan silmään pistävää sen takia kun eivät pysty eduskunnassa vaikuttaa rasistista maahanmuutto politiikkaa, niin täytyy median kautta tuoda törkyä keskusteluun.

Äänestä
  • Miä törkyä ja rasismia on vastustaa sairasta ahdasmielistä Islamia suomessa ja koko euroopassa..... jos sinä haluat elää kehitysmaamuslimien kalifaatissa asut väärässä maassa.....

    Äänestä

  • Jos sinä haluat asua suljettujen rajojen takana, muuta Pohjois-Koreaan.

    Äänestä

Millanen on Suomikalifatti harhaaho..?

Äänestä
  • Rasistien harha..Siihen reppana rasistit uskovat koska ovat hölmöjä ja yksinkertaisia..

    Äänestä

  • Niin mikäs sinä sitten olet kun muut kaverisi ovat anarkistisia rasisteja?? Oletkos kafferi sinä se harhainen rasisti kun sitä jatkuvasti mainostat. Tiedätkö edes sitä että siitä puhe mistä puute kafferi boy.

    Äänestä

  • Eli sinulla puute kafferi pojasta, alkaa selvitä. Taidat hävetä homouttasi.

    Äänestä

Äänestän silläkin perussuomalaisia koska Perussuomalaiset ei ole rasistinen puolue.

Äänestä
  • Meillä on hyvä esimerkki ruotsissa mihin tämä suomen Islamoiminen kehitysmaamuslimeilla johtaa. Ei ole todellakaan rasismia vastustaa sairaan ahdasmielisen Islamin ja kehitysmaamuslimeiden leviämistä suomessa, koska kenenkään tolkunihmisen unelmana ei todellakaan ole Islamilainen kalifaatti suomessa, kuten eivät Islamilaiset terroriteotkaan..... äänestämällä näitä hyväuskoisia Islamilla aivopestyjä Emma Karin kaltaisia idiootteja eduskuntaan suomi Islamisoituu varmasti pikkuhiljaa. Minä en sitä ainankaan halua, mutta nämä Islamilla aivopestyt Somalinveljen kaltaoiset kalifaattiunelmasaan elävät viherkommarit lähes vaativat sitä......

    Äänestä

  • Ruotsissa on euroopan nopein talouskasvu, vähän velkaa, vähän työttömyyttä, vähän rikollisuutta, onnelliset ihmiset...Ei, sitä emme halua, hheh..
    No reppana rasisteja, häpeää koko suomen kansa!!

    Äänestä

  • Harha-Ahonsisko kirjoitti:

    Ruotsissa on euroopan nopein talouskasvu, vähän velkaa, vähän työttömyyttä, vähän rikollisuutta, onnelliset ihmiset...Ei, sitä emme halua, hheh..
    No reppana rasisteja, häpeää koko suomen kansa!!

    Katso peilistä miten letpoakorvasi heiluu, kun valehtelet sikana.

    Äänestä

  • Harha-Ahonsisko kirjoitti:

    Ruotsissa on euroopan nopein talouskasvu, vähän velkaa, vähän työttömyyttä, vähän rikollisuutta, onnelliset ihmiset...Ei, sitä emme halua, hheh..
    No reppana rasisteja, häpeää koko suomen kansa!!

    Oletko tosissasi viherkommari Somalinveli, jos olet niin eikö kehitysmaa muslimeilla jotka ovat suomessa olisi paljon parempi tulevaisuus ruotsissa kuin suomessa....ei muuta kuin ruotsiin takaisin mistä ovat tulleetkin....

    Äänestä

  • Vai pitäisikö sinun, saisit töitä ja ehkä pääsi selviää ja pääset taas mukaan yhteiskuntaan.

    Äänestä

Komuakka on lauantaiillan kunniaksi vetänyt sellaiset mömmöt naamariin että alkaa pakostikkin itseänikin naurattaan muille voit näitä satuja kertoa minulle ei mene läpi.Ruotsissa on niin suuret ongelmat näistä maahanmuttajista,olen lähes viikottain sinne yhteydessä ja sillä asuneena tiedän missä mennään, että olen hirveän tyytyväinen ettei meillä ole vielä niin suurta ongelmaa maahanmuuttajista, kun oikeat ihmiset valitaan seuraavaan hallitukseen eikä mitään viherpeippoja päästetä sotkemaan yhteenkään hallitukseen.

Äänestä

Elättimamut jo tuhosi Ruotsin!

1Äänestä

Eikö teitä suvakit itketä kun mm Syyriassa kaasutetaan pieniä lapsia, ja kun miljoonat avuttomat pienet lapset, naiset, vanhukset ovat ilman elintärkeää vettä ja leipää ympäri maailmaa. Nämä Suomeenkin tulleet riskit nuoret miehet olivat varakkaita lähtömaitten mittapuun mukaan jo lähtiessään.

1Äänestä
  • Pitäisikö pakolaismääriä siis välittömästi nostaa?

    Äänestä

  • Harha-Ahonsisko kirjoitti:

    Pitäisikö pakolaismääriä siis välittömästi nostaa?

    Monta miljoonaa harhaako ottaisi elättejä Suomeen. Isekin pelkkä elätti?

    Äänestä

  • Montako kirjoitusvirhettä, voi saada kahteen lauseeseen?

    Äänestä

  • Hehhehheh kuinka moni teistä hoitoalan henkilökunnasta kuuluu netto veron maksajiin....tärkeä duuni, mutta yhtäkään somalia te ette elätä vaan me yrittäjät ja yritykset sen teemme ja todellakaan me emme halua Islamisoida suomea kehitysmaamuslmeilla ja jättää seuraaville sukupolville Islamilaista kalfaattia suomessa perinnöksi kuten sinä Somalinveli ja viherkommari ystäväsi teette....

    Äänestä

  • Se että yrittää saada töitä, ei tee vielä yrittäjää. Me hoidamme yhteiskunnan kaikki niin surkeat rasisti reppanat kuin työelämässä olevat tolkunväenkin. Hassua näissä hommissa ei ole rasisteja mutta mamuja sitäkinja enemmän. Ehkä tuo maidaneissa makoilu on teidän työtänne..

    Äänestä

Minä yritän päivittäin saada sossusta tukia. Sen lajin yrittäjä olen.

Äänestä
  • Hehheh no Somalinveli osui ja upposi sinä haluat Islamisoida suomen kehitysmaamuslimeilla ja olet itsekkin tukielätti.... onko sinullakin kaksi työnantajaa kuten ikuisestielätettävillä holtittomasti lisääntyvillä ”keppostelevilla” kehitysmaamuslimeillakin eli sossu ja kela hehhehheh vai oletko oiken eliittiä jolla on suojatyöpaikka hoitoalalla jonka me nettoveronmaksajat rahoitamme......

    Äänestä

  • No nämä ikuisesti keppostelevat ja loisivat rasisti reppanat muodostavat niin poliisin kuin sosiaalitoimen suurimman asiakaskunnan. Kun meni koulut ja intit poskelleen niin jää viha milloin ketäkin kohtaan. Kun ei hyväksy että omat virheet ja ongelmat aiheuttivat syrjäytymisen.

    Äänestä

Ja taas, kun meillä on suomalaisia syrjäytyneitä niin tuodaan sairasta Islamia palvovia luku ja kirjoitustaidottomia kehitysmaamuslimeita suomeen ikuisesti elätettäväksi ja lisääntymään hltittomasti sekä ”keppostelemaan” kuten turussa meidän nettoveronmaksajien riesaksi....

Äänestä
  • Ja meillä on kaltaisia syrjäytyneitä ikuisesti keppostelevia rasisteja. Meidän pitää keskittyä vain näiden reppanoiden paapomiseen.

    Äänestä

  • No hyvin olette kyllä onnistuneet näiden kehitymaamuslimi reppanoiden paapomisessa ja rasismissa kantasuomalaisia tolkunihmisiä kohtaan... ja teistä Islamilla aivopestyistä viherkommareista me nettoveronmaksajathan olemme pohjasakkaa vaikka kustanamme lähes kokonaan tämän teidän kehitysmaa muslimi unelmasirkuksenne suomessa.....

    Äänestä

  • Ikuisesti keppostelevat ja loisivat rasistit todellakin ovat yhteiskunnan pohjasakkaa. Me tolkun ihmiset olemme kyllästyneet elättämään näitä onneksi lisääntymikyvyttömiä, rasismin sokaisemia yhteiskunnan loisia.
    Heidän ainoa ongelma on että kaikki meidän verorahat pitäisi ohjata heidän loisimiseen maidaneissaan ja kaljan kittaamiseen.

    Äänestä

  • Viherkommareiden kuten Somalinveljen mukaan ottamalla lisää ikuisesti elätätettäviä holtittomasti lisääntyviä kehitysmaamuslimeita suomeen ”keppostelemaan” Islamin mukaisesti kuten turussa, ratkaistaan suomalaisten syrjäytymisongelmat..... voi tuota Islamilla aivopestyjen viherkommareiden jäjenvastaista logiikkaa..... ja taas me nettoveronmaksajat joudumme rahoittamaan nämä teidän hyväuskoisten idioottien virheet.....yhteiskunta rauhasta nyt puhumattakaan.....

    Äänestä

  • Menisitte reppana rasistit töihin ja lopettaisitte tuon ikuisen keppostelun saataisiin yhteiskunta rauhalliseksi.

    Äänestä

  • Harha-Ahonsisko kirjoitti:

    Menisitte reppana rasistit töihin ja lopettaisitte tuon ikuisen keppostelun saataisiin yhteiskunta rauhalliseksi.

    Olepas punikki hiljaa äläkä puutu asioihin joista et ymmärrä mitään.

    Äänestä

  • Harha-Ahonsisko kirjoitti:

    Menisitte reppana rasistit töihin ja lopettaisitte tuon ikuisen keppostelun saataisiin yhteiskunta rauhalliseksi.

    Töissähän tässä ollaan, tosin rasistiset ahdasmieliset kehitysmaamuslimit eivät ole töissä eivätkä mene koska niille on luvattu ikuinenelatus ja oikeus lisääntyä holtittomasti suomessa. Islamilla aivopestyt viherkommarit vastustavat kaikkia vetovoimatekijöiden heikennyksiä ja yleensäkkin kehitysmaamuslimi invaasiossa tulleiden palautuksia, sekä vaativat vielä että niiden perheetkin pitäisi yhdistää että saadaan lisää näitä ikuisen elatuksen statuksella olevia kehitysmaamuslimeita suomeen lisää ”keppostelemaan” kuten turussa....

    Äänestä

  • Rasistien pohjattomalle piikille loppu. Nämä reppana rasistit töihin niin loppuu tuo ikuinen keppostelu ja elatus veronmaksajien piikkiin.
    Tämä nuoria miehiä suosiva persujen maahanmuuttopolitiikan uudistus on valtava floppi.

    Äänestä

  • Mitä ihmettä Somalinveli vastustatko sinä näiden kehitysmaamuslimi parta vauvojen suomeen jäämistä sinähän s ristiriitainen viherkommunisti ole hehhehheh tottakai suomalaisilta ideologisesti työttömiltä pitää ottaa tuet pois ja patistaa töihin hehhehhe.... eikös se enää menekkään niin että Refugees Wellcome hehhehheh ei suomalaia syrjäytyneitä ole tuotu suomeen turvaan ”keppostelemaan” kuten kehitysmaamuslmeita joiden ”keppostelu” jatkuu jo toisesssa polvessa ja työttömyys on huippuluokkaa Niitä on tullut turvaan jo 28 vuotta kohtalokkain seurauksin....

    Äänestä

  • En kun sinua, hheh... Tyhmä.....

    Äänestä

  • Siis olet kehitysmaamuslimi invaasiossa tulleiden ”partalasten” palautuksia vastaan kuten viherkommarikansanedustajasikin....

    Äänestä

  • Partalapset on persujen uudistaman maahanmuuttopolitiikan erityis-suojeluksessa.

    Äänestä

  • Hehhehheh kukahan näiden partalasten ja muiden kehitysmaamuslimeiden palautuksia kotimaihinsa takaisin vastustaa kuin viherkommarit, demarit, rkp ja muutamat muut suvakit....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


NytonHermotLujilla kirjoitti:

jotta laittomasti Suomessa olevat saadaan Suomesta pois. Nämä laittomat eivät ole oikeasti hädänalaisia lapsia naisia vanhuksia vaan niitä nuoria miehiä joilla on ollut halu lompsia Euroopan halki Suomeen nauttimaan etuisuuksista, elämään kustannuksellamme. Nyt tänään punavihreät järjestävät mielenilmauksen jotta laittomasti Suomessa olevia ei ajettaisi pois. On menty liian pitkälle hyyssäyskseen kanssa. Nyt tositoimiin. Katkaistava välit punavihreiden kuin muidenkin suvakkien ja heidän kanssaan. Älkää antako lastenne leikkiä suomalaisia sortavien suvakkien lasten kanssa. Unkarissa on ensi pyhänä vaalit, unkarilainen iäkäs mummu uskalsi sanoa tv lähetyksessö"emme tarvitse muukalaisia". Emme mekään. Emme tarvitse Touko Aaltoja/Li Anderssononeja/Antti Rinteitä kuin muitakaan jotka viittaavat kintaalla kohti Suomen lakia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu