Ajatuksia Lieksasta

Tiedättekös muuten mitä yhteistä on Kiinalla ja Lieksalla? No se, että meitä ohjataan. Kiinasta tulee tänne, ja vain muutamalla SI- järjestelmän suhdeluvulla toisin päin kääntäen. Ajatteletteko kännyköitä käyttäessänne mistä on kyse? Naamakirjassa kirjoittelijat, tiedättekö, teillä on kädet pystyssä. No, samoin on minulla täällä palstalla. En tiedä enää, mihin uskoa tai luottaa.

Suurin ongelma ei ole taolaisuus tai joku muu. Suurin ongelma ei ole Lieksan suuri lumi. Ei lumivalkoinen rakkaus, vaan näkemysten heikko vastus tututtaviin kykyihin. Seuraavat aamumme voivat olla lumettomia ja jumalattomia. No jumalatontahan elo osittain on aina ollut. Loisto on vain oman hetken loisto ajassamme, hetken.

Rypistelkäämme täällä Lieksassa myös omia pierujamme. Nuorella ja luovalla ajatuksella on pääsääntöisesti pierut suhteessa luovuuden kera kurissa. Liikaa ajattelevalla on harmin ruplareikä. Tulee ajatuksellisia ylilyöntejä, joilta ei paljon voi pyytää. Ei edes pilkillä;)
Olen mietinnän ja harkinnan asemalla. Pysäkillä jonne juna ei aina pysähdy;)
PS. Vahvalla tasolla tunnen myös miten vahvasti Disc Jockey Trump ohjaa asioita nykyisin rapakon takaa. Kiemuraisia aikoja elämme.

Voin olla mennyt mies.
https://www.youtube.com/watch?v=6ym2F3rbKmM

12

721

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Scodakuski

      Otitko lääkkeet väärään aikaan?
      Sie oot ihan sekasi.

      • Osastonhoitaja_

        Joo-o, tosiaankin.
        Onhan tunnettu kevään lisäävä vaikutus viirauksen määrään niiden kohdalla, joilla on ennestänkin yläpään ongelmia. Herra aloittajan kirjoituksessa tämä tosiasia tulee jälleen esille, eli nyt menee lujaa.. Näin ollen "katuva ankka" tekisi itselleen palveluksen, mikäli etsiytyisi vapaaehtoisesti paikkaan missä laitetaan piuhat päähän ja varpaisiin,. Laturin jälkeen vaihdetaan lääkitys vahvempaan sekä lisätään sen määrää.

      • Osastonhoitaja_ kirjoitti:

        Kiitos vaan molemmille ihan aiheellisesta ja huolenpitoa huokuvasta palautteestanne. Onneksi en vielä ole ihan ”kaatuileva ankka”, tai, uutisankka. Jos yhtään huoltanne helpottaa, minulla on jo huomattavasti parempi olo. Toistaiseksi uskon pystyväni diagnosoimaan taudinkuvani ihan itse.
        Ja onpa niin kaunis sää, että on lähdettävä ulkoilemaan. Se tekee nyt hyvää. Hyvää päivänjatkoa toivotan kaikille.

      • Lääkitys_pelasti_taas
        Katuvankka kirjoitti:

        "Jos yhtään huoltanne helpottaa, minulla on jo huomattavasti parempi olo."

        No niin, siinäpä se nähtiin ettei paljon kristsoitu terveydenhuolto edes Lieksassa jätä vakavan tilanteen sattuessa ketään hoitoon toimittamatta heti ja välittömästi jonojen ohi!

      • TarkkaavainenKuuntelija
        Katuvankka kirjoitti:

        Kiitos vaan molemmille ihan aiheellisesta ja huolenpitoa huokuvasta palautteestanne. Onneksi en vielä ole ihan ”kaatuileva ankka”, tai, uutisankka. Jos yhtään huoltanne helpottaa, minulla on jo huomattavasti parempi olo. Toistaiseksi uskon pystyväni diagnosoimaan taudinkuvani ihan itse.
        Ja onpa niin kaunis sää, että on lähdettävä ulkoilemaan. Se tekee nyt hyvää. Hyvää päivänjatkoa toivotan kaikille.

        Toistaiseksi uskon pystyväni diagnosoimaan taudinkuvani ihan itse.

        Mie en näistä mitä tiijä, mutta kun viisaat väittää Wikissä että
        Psykoosissa olevalle ihmiselle aistiharhat ja harhaluulot ovat täyttä totta. Psykoottinen ihminen onkin tämän vuoksi usein sairaudentunnoton eli ei pidä itseään sairaana

      • Katuvankka kirjoitti:

        Kiitos vaan molemmille ihan aiheellisesta ja huolenpitoa huokuvasta palautteestanne. Onneksi en vielä ole ihan ”kaatuileva ankka”, tai, uutisankka. Jos yhtään huoltanne helpottaa, minulla on jo huomattavasti parempi olo. Toistaiseksi uskon pystyväni diagnosoimaan taudinkuvani ihan itse.
        Ja onpa niin kaunis sää, että on lähdettävä ulkoilemaan. Se tekee nyt hyvää. Hyvää päivänjatkoa toivotan kaikille.

        Miten paljon siellä on lunta, ja onko alkanut sulaa.
        Täällä kevät näyttää tulevan tosi ryminällä.

      • taneliteee
        kamuttaja kirjoitti:

        Miten paljon siellä on lunta, ja onko alkanut sulaa.
        Täällä kevät näyttää tulevan tosi ryminällä.

        Lunta on ja tosi paljon. Sitä saa ilmaiseksi, ei maksa mitään. Tulkaa hakemaan, ennenkuin sulaa vedeksi. Kauniit aurinkoiset säät kannattaa hyödyntää liikunnalla. Auringosta saa energiaa ja kuulemma tarvittavia vitamiineja, en muista mitä vitamiineja. Vitamiineja kuitenkin.

      • kamuttaja kirjoitti:

        Miten paljon siellä on lunta, ja onko alkanut sulaa.
        Täällä kevät näyttää tulevan tosi ryminällä.

        ”Kysyvälle vastataan, ja kolkuttavalle avataan”.

        Parin kolmen päivän aikana täällä Lieksassa nietoksien nietokset ovat alkaneet sulaa. Hyvin kuvainnollisesti voisin todeta, että vielä pääsiäisen aikaan monilla ”kattopainolaskijoilla” oli suuri huoli rakenteitten kestävyydestä. Moni teki viimetingassa lumen poistoa varsinkin laajojen hallimaisten rakennusten katoilta. Ylä-Karjala taisi kärsiä Lieksaa pahemmin kattoromahduksista. Enkä kotvaan muista pihallani olleen yhtä paljon lunta. Tuossa noin viikko sitten olisin kaivannut jatkoputkea lumilinkoni alkuperäiseen rakenteeseen.

        On tuo luontoherra kuitenkin sellainen veitikka, että antaa meille hupenevan näyn yllättävänkin nopeasti. Tulva on sitten se seuraava puheenaihe, jos nyt nesteitten ja eri höyryjen kiertokulusta, miten, mitä tahansa, pohdiskelisi. Nyt ei ole kovinkaan viistokatoilla lunta täällä. Lattakatoilla sulaa vielä ja paljon. Nestevuodot ilmenevät hyvin. Vappuna on sitten ehkä eri valkoista, toisin tavoin. Onneksi päämme ei ole lasista;)

        Olihan tämä hieman erilainen, käsikirjoituksesta poikkeava, talvi. Sen minkä lumitöissä menetin, lämmityspuissa säästin. Vissi on niin.

      • hissanmaikk

        mitä höläjäät lumitöisdsä menetit jalll lämmityspuissa säästit otitios taas vääärfiät lääkkeaqt

    • pahasti.hölskyy

      Kun keväällä lähtevät vedet liikkeelle, silloin alkaa joillakin päässä hölskyä. Siitä kertoivat jo muinaiset kreikkalaiset Poseidon -taruissaan.

      • EttäSellainenSanonta

        Kun keväällä lähtevät vedet liikkeelle, silloin alkaa joillakin päässä hölskyä.
        =
        Jos olisi pää lasista, niin näkyisi miten neste lainehtii.

    • kahlatkaa

      Milloinka toi facebook kohu tuli julk?i! Rupesin miettimmään mitä tää kvankka nikke tolla tarkotti?
      "Naamakirjassa kirjoittelijat, tiedättekö, teillä on kädet pystyssä. No, samoin on minulla täällä palstalla. En tiedä enää, mihin uskoa tai luottaa."
      Ennenkö vai jälekkeenkö?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      73
      1959
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1229
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1018
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      24
      1003
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      90
      714
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      109
      686
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      44
      675
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      645
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      590
    Aihe