Ruotsi on islamin ikeen alla ja ruotsin kuninkaalliset eivät tajua miten ruotsi nykyään "makaa" kun eivät itsekään ole edes hitusenkaan samalla tasolla kansa kanssa vaan elävät "pilvilinoissa"
RUOTSIN KUNKAALLISET PIHALLA KUIN LUMIUKOT
muhamedXIVSweden
10188
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sääliksi käy Victoriaa jonka pitää ruveta muslimimien ehdoilla kiikkaavan Ruotsin keulakuvaksi.
Mulle olisi liian kova piiti ruveta keekailemaan muslimisoituvan valtion mannekiininä kuten Ruotsin kuningasperhe joutuu työnsä puolesta tekemään. Olin Ruotsissa kesätöissä aikoinaan 70-luvulla ja tuolloin Ruotsi oli todellakin ruotsalainen valtio vaikka meitä ulkomaalaisia olikin siellä töissä.
Samma här! Jag jobbade i Sverige på -70 talet. Oli siellä aika paljon vierastyövoimaa Jugoslaviasta ja jonkin verran Turkistakin. Mutta ei mitään viitteitä islamhihhuloinnista. Suomalaisena tuli ihan hyvin toimeen tämän väen kanssa tehdastöissä raadettaessa ja asumalähiössä.
Mutta nykyisin nämä entiset asuma-alueeni ovat Lähi-idän ja Afrikan roskaväen ghettoalueita. Surullista, sorgligt!
Svedut on pahimpia aisankannattajia mitä löytyy.
Kalle ja Silvia pääsiäislomalla Storlienissä.
https://www.svenskdam.se/2018/04/roliga-detaljerna-kungaparets-nya-paskbild/
Mulla hajois pää jos joutuisin olemaan Ruotsin kruununperijä. Otan osaa, Victoria.
Victoria ja Daniel kylillä. https://www.svenskdam.se/2018/04/se-nya-bilden-fran-victoria-och-daniels-mysiga-kvall-pa-stan/i
Onneksi heillä on Arja Suomesta.
https://www.youtube.com/watch?v=uEwrubkGRfU
Här också: https://www.youtube.com/watch?v=KJ7Mgo5-agA
Karma kostaa Suomea 900 vuotta riistäneelle ruåtsille. Historian väärentäjät kuolevat tekojensa takia sukupuuttoon -se on oikeus ja kohtuus.