Haluaisin istua nuotiolla ja paistaa makkaraa

mutta mulla ei ole mökkiä minne mennä. Ulkoilualueilla taas ei ole vielä klapeja joista voisi tehdä nuotion eli pitäis raahata omat kalikat mukaan esim. Nuuksioon.
5261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Laita vireille aloite, jossa taloyhtiölle perustetaan grillaus-/nuotiopaikka. Voi sitten talvellakin paistella makkaraa ulkona.

Äänestä

Oli ainakin klapeja paljonkin, kävin kahdella ulkoilualueen laavulla pääsiäisenä, ei kun kolmannellakin, mutta sinne ei jääty, väkeä oli ja tulet paloivat.

Äänestä

Ah kyllä olisi mahtavaa pihassa tehdä nuotio ja paistaa Atrian käristeitä...namm.
Alkoi aivan tekemään mieli kun luki aloituksen. Omalla tontilla sentään saa.

Äänestä

Voi että. Meillä on luonnonsuojelualueella näköalatorni ja laavu johon kunta hoitaa polttopuut. Aina on puita ja siellä voi jopa yöpyä pienessä mökissä.

Kyllä pitäisi jokaiselle ihmiselle suoda mahdollisuus istua laavulla grillaamassa makkra vaikkapa perheen kanssa. Toivon että aloittaja ottaa yhteyttä kaupunkiin jonka kuuluisi hoitaa polttopuut grillaajille ja luonnosta nauttijoille.

Äänestä

Hyvä idea tehdä polttoitsemurha, istua nuotiolla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ckcbdv kirjoitti:

mutta mulla ei ole mökkiä minne mennä. Ulkoilualueilla taas ei ole vielä klapeja joista voisi tehdä nuotion eli pitäis raahata omat kalikat mukaan esim. Nuuksioon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu