Uskon etteivät kaverini oikeasti välitä minusta

yksinolevamiesoon kirjoitti:

Hei olen päälle parikymppinen nuori mies ja koen itseni yksinäiseksi. Kerrotaampa aluksi vähän taustatietoa. Olen ollut aina ujo ja en ehkä niin sosiaalinen. Varsinkin lapsena ja teininä. Aikuistumisen myötä se on vähentynyt ja olen oppinut sosiaalisemmaksi. Alotetaan ihan vaikka peruskouluajasta. Koko koulun ajan minulla oli ns. koulukavereita mutta en tavannut heitä koulun ulkopuolella kuin harvoin esim. synttärijuhlissa ala-asteella tai ehkä kerran vuodessa jossain muualla. Kukaan ei myöskään käynyt minun luonani lukuunottamatta syntymäpäiviä. Äitini usein moitti minua siitä ettei minulla ole kavereita ja kuinka hän oli huolissaan kun vain nysvään kotona enkä ole vapaalla kenenkään kanssa. Yläasteella sain yhden hyvän ystävän joka on paras kaverini vielä nykyisinkin ja onkin ainoa jota pidän oikeana kaverina. Muita en yläasteellakaan vapaalla nähnyt kuin harvoin. Minua ei kiusattu onnekseni koskaan ja synttäreillekkin kutsuttiin alakoulussa. Kuitenkin tunsin itseni yksinäiseksi koin ettei minulla ollut kavereita kuten lapsena ja murkkuna kuuluisi olla. Lukioon mennessä ajattelin että ehkä kaverimäärä kasvaa täällä mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Tuntui siltä ettei ketään kiinnostanut tutustua minuun ja niinkuin kaikki jollain lailla välttelisivät. Kukaan ei tullut juuri jutteleen ja jos halusin jollekkin keskustella niin tein aina aloitteen. Yhteen jätkään tutustuin heti lukion alussa jonka kanssa pääosin lukiossa olin mutta emme olleet ikinä yhteyksissä vapaalla emmekä ole olleet missään tekemisissä tai yhteyksissä lukion jälkeen. Lukion viimeisenä vuotena kuitenkin onnistuin pääsemään sisään erääseen kaveriporukkaan kun olin käymässä parhaan kaverini kanssa eräässä nuorten musiikkitapahtumassa. Tämän porukan kautta tutustuin myös taas uusiin ja vietinkin abivuonna aikaa usean eri kaverin kanssa. Ajattelin että viimeinkin tilanteeni on parantunut ja minulla on kaveritilanne paremmin kuin koskaan. Osa heistä oli lukiosta osa ammattikoulusta. Minua kysyttiin jopa mukaan kaikkeen ihmisiä kiinnosti seurani ja mukavaa oli.
No lukio loppui keväällä ja oli armeijaan lähtö seuraavana tammikuuna. Tämän noin reilu puolenvuoden aikana kesästä jouluun asiat alkoivat muuttua. Huomasin että mitä lähemmäs loppuvuosi kävi sitä vähemmän vietin aikaa kenenkään kanssa lukuunottamatta parasta kaveriani. Kaverit ei enää kovin paljoa pitäneet yhtä ja pääosin joutui itse kysymään jos halusi nähdä. Joskus onnistui joskus ei. Osa muutti kauemmas osa ei. No armeija alkoi ja tuntuu että sinä aikana kaikki kaverisuhteet kuihtuivat lopullisesti lukuunottamatta tietenkään parasta kaveriani. Harvassa olivat ne inttilomat joina näin jotain muuta kaveria ja nekin lomat olivat lähinnä intin alkupuolella. Intissä meni koko vuosi ja siellä oli ihan mukavaa välillä ja välillä ei. Inttikavereita oli ja tulin toimeen kaikkien kanssa. Vapaalla en kuitenkaan ikinä heitä tavannut enkä ole koskaan ollut tekemisissä sen jälkeen kun kyseisen vuoden lopussa kotiuduin. Kun olin kotiutunut niin huomasin että entiset kaverini ovat kaikki kadonneet. On kulunut nyt reilu kaksi vuotta intin loppumisesta ja opiskelen tekniikan alalla amk:ssa. Olen onnistunut saamaan tänä aikana jopa tyttöystävän ja olen tottakai tyytyväinen että on oma kumppani mutta tunnen itseni silti yksinäiseksi. Ainoa kaveri joka pitää yhteyttä on se paras ja pitkäaikaisin kaverini. Hän ja tyttöystäväni ovat ainoat joiden kanssa tulee oikeasti kunnolla oltua. Kukaan vanhoista muista kavereistani ei nykyään pidä mitään yhteyttä minuun. Itse saan viestiä laittaa jos meinaan jutella. Silloinkin keskustelu on aika tyhjänpäiväistä ja on hyvin vaikea päästä heitä näkemään. Ehkä kerran pari vuodessa joku sanoo että joo voi kai sitä kahvilla tulla käymään. Kun käyn niin on mukavaa ja tuntuu jopa että täähän on kuin ennen. Lähtiessä ollaan sitä mieltä että pitäs nähellä mutta niin ei käy. Jos en minä ota kehenkään yhteyttä niin kukaan ei ota heistä. Myös uusia kavereita amk:sta on hyvin vaikea saada ja harvoin ketään sieltäkään näkee. Itse saa viestiä laittaa jos haluaa edes pari sanaa vaihtaa. Tuntuu että vanhat kaverit ovat kyllästyneet ja olen tylsä ihminen. Seurani käy vain jos muita ei voi silloin nähdä eli harvoin. Ajattelen etteivät he oikeasti välitä. Onhan minulla tyttöystävä ja tämä yksi paras kaveri mutta tunnen itseni silti yksinäiseksi ja ettei minulla ole riittävästi kontakteja. Kaipaisin menevää kunnon kaveri ja ystävyyselämää parisuhteen lisäksi. Paljon ihmisiä joita kiinnostaa olla kaveri. Luulin lukion lopussa että niin kävi mutta erehdyin. Se vain loppui olin kenties liian tylsää seuraa ja armeija lopullisesti erotti heistä. En tiedä miten onnistuin saamaan tyttöystävän luultavasti vahingossa törmäsin naiseen jonka kanssa synkkasi.
Tiedän että on ihmisiä joilla on vielä huonommin joilla ei ole ketään mutta halusin jakaa tarinani silti. Miksi en enää saa kavereita ja miksi vanhat hylkäsivät? Jos tyttöystäväni ja paras kaverini katoaisivat olisin vain yksin lie kuin pitkään.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä