Feministinen lumenauraus - asian ytimessä?

Nipistin itseäni varmistaakseni, etten nyt vain näe unta mutta kyllä, hereillä olin kun luin tällaisesta älynväläyksestä joka on otettu käyttöön Ruotsissa. Useissa Ruotsin kaupungeissa on siirrytty tarveharkintaan perustuvasta luomien aurauksen priorisoinnista feministiseen lumenauraukseen: ensin sieltä missä liikkuu suhteessa enemmän naisia. Ennen kadut ja tiet aurattiin ensin mutta nyt ensisjalla ovat kävelytiet ja jalkakäytävät. Syynä tähän on, että miehet ajavat enemmän yksityisautoilla ja vastaavasti naiset liikkuvat jalan.

Tähän johtopäätökseen taas on päästy sen perusteella, että naisille sattuu enemmän liukastumisvahionkoja.

Koko homma on aivan hupsu mutta perataan sitä kuitenkin hieman.

- En olisi ihan varma, että reitille satanut lumi olisi ensisijainen syy liukastumisvahinkoihin.
- Voisiko löytyä joku/joitain muita selittäjiä naisten liukastumisille kuin keliolosuhde, esim. kenkävalinta?
- Pitäisikö kuitenkin pohtia aurausta ensisijaisesti yhteiskunnan toimivuuden kannalta? Julkinen liikenne, työajo ja kuljetukset, pelastusajoneuvojen liikennöinti jne.
- Keneltä kerätään varat väylien rakentamiseen ja ylläpitoon?
- Miten välähti edes mieleen priorisoida lumen auraus sukupuolten tasa-arvon pohjalta?
- Jos ko. sektoria halutaan pohtia tasa-arvo näkökulmasta, kannattaisiko miettiä mikä on lumenauraajien sukupuolijakauma ja mitä sille olisi tehtävissä?
- Kannattaisiko miettiä laajemminkin teiden ja katujen rakentajien ja ylläpitäjien sukupuolijakaumaa?
- Kannattaisiko miettiä vielä laajemmin sitä, kuka tekee rakentamis- ja kunnossapitötyöt ja ylipäänsä raskaat ja usein likaiset ulkotyöt?
4793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vaikken olekkaan feministi, enkä sitä ideologiaa länsimaisessa yhteiskunnassa ymmärräkkään, niin tuossa jalkakäytävien/pyöräteiden priorisoinnissa on järkeä. Sillä saadaan vähennettyä turhaa yksityisautoilua ja kannustettua ihmisiä liikkumaan työmatkoillansa enemmän. Kaupungeissahan on täysi ongelma tämä muutaman kilometrin työmatka autolla, joka aiheuttaa ruuhkautumista. Näin joskus jonkun giffin, missä näytettiin sama määrä ihmisiä kadunpätkällä omilla autoillaan, linja-autossa, polkupyörillä sekä lopuksi kävellen. Siinä oikeasti tuli koettua herätys siihen todellisuuteen, miten paljon oikeasti niin pieni määrä ihmisiä omilla autoillaan vie tilaa melko isolta pätkältä katua. Tokihan ne tietkin pitää aurata, jotta bussit pääsevät kulkemaan, mutta kävellen/pyöräillen töihin kulkeminen on vielä sitäkin suotavampaa, ellei asu sadan kilometrin päässä keskustasta.

Meni offiksi, mutta tuo pyöräteiden ja jalkakäytävien priorisointi vain herätti ajatuksia. Se ei ole ollenkaan huono juttu saada ihmisten mieluummin hyötyliikkumaan työmatkansa, kun muutenkin se läskiksi pamahtaminen on täällä länsimaissa ongelma. Toki, jos sitä tehdään vain feministisessä mielessä, olisi syytä ottaa asia mietintään uudesta näkökulmasta.

Äänestä

Kai näille naisille vielä miehet levittävät punaisen matonkin sirojen jalkojensa alle?

Hyvä esimerkki siitä, että feminismissä ei ole kyse tasa-arvosta, vaan naisten ylivallasta. Naisten eri- ja etuoikeuksista ja siitä, että naista, tuota ylempää rotua, tulee kohdella kuninkaallisena.

Äänestä

Jotta yhteiskunta toimii, ensisijaisesti tieliikenteen pitää toimia: joukkoliikenne, pelastus- ja logistiikkapalvelut, taksit, poliisi, työajot... Valitettavasti siinä sivussa patriarkaatin julkeat edustajat, yksityisautoilevat miehet hyötyvät (enemmän?) nimittäin jos lähdetään siitä, että miehet käyttävät autoa henkilökohtaisiin ajoihinsa naisia enemmän, mene ja tiedä.

Jos sitten halutaan kannustaa ihmisiä liikkumaan jalan ja polkupyörällä siihen löytyy kyllä fiksumpiakin keinoja ja siihen ollaan jo nyt pyritty aika reippailla toimenpiteillä, jotka kolahtaa enemmän miehiin mutta erityisesti ne kaventaa pienituloisten valinnan mahdollisuuksia. Yhteiskunnan toimivuutta ei sen vuoksi ole syytä enempää horjuttaa.

Äänestä

Kaikissa kaupungeissa pitäisi ymmärtää, että se työmatkapyöräilijäkin ottaa mieluummin yhden hyvin hoidetun pyörätien, ilman liikoja risteyksiä tai valoja. Jota pitkin pääsee siirtymään pitkälle. Vrt. ohitustiet, kehätiet. Näin sekä talvisen kunnossapidon suhteen, kuin ylipäätään. Esimerkkinä Helsingin Baana.

Aikojen aamuna vaan kaupunkien liikennejärjestelyt tehtiin tätä ymmärtämättä. Suunnittelijoille oli olemassa vain 1) autoilijoita 2) rollaattorimummoja. Niinpä pyörätiet monesti poukkoilevat holtittomasti ja ovat yksinkertaiseti kelvottomia osan matkaa.

Itse aloituksen aiheeseen: jos pyörätie ei jonain aamuna pyryn jälkeen ole ajokunnossa, siirryn työmatkapyöräilijänä ajoradalle. Eli tehkää miten lystäätte, ei se järkevää pyöräilijää häiritse. Niitä aamuja on vain muutama vuodessa., kuitenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asian-ytimessä kirjoitti:

Nipistin itseäni varmistaakseni, etten nyt vain näe unta mutta kyllä, hereillä olin kun luin tällaisesta älynväläyksestä joka on otettu käyttöön Ruotsissa. Useissa Ruotsin kaupungeissa on siirrytty tarveharkintaan perustuvasta luomien aurauksen priorisoinnista feministiseen lumenauraukseen: ensin sieltä missä liikkuu suhteessa enemmän naisia. Ennen kadut ja tiet aurattiin ensin mutta nyt ensisjalla ovat kävelytiet ja jalkakäytävät. Syynä tähän on, että miehet ajavat enemmän yksityisautoilla ja vastaavasti naiset liikkuvat jalan.

Tähän johtopäätökseen taas on päästy sen perusteella, että naisille sattuu enemmän liukastumisvahionkoja.

Koko homma on aivan hupsu mutta perataan sitä kuitenkin hieman.

- En olisi ihan varma, että reitille satanut lumi olisi ensisijainen syy liukastumisvahinkoihin.
- Voisiko löytyä joku/joitain muita selittäjiä naisten liukastumisille kuin keliolosuhde, esim. kenkävalinta?
- Pitäisikö kuitenkin pohtia aurausta ensisijaisesti yhteiskunnan toimivuuden kannalta? Julkinen liikenne, työajo ja kuljetukset, pelastusajoneuvojen liikennöinti jne.
- Keneltä kerätään varat väylien rakentamiseen ja ylläpitoon?
- Miten välähti edes mieleen priorisoida lumen auraus sukupuolten tasa-arvon pohjalta?
- Jos ko. sektoria halutaan pohtia tasa-arvo näkökulmasta, kannattaisiko miettiä mikä on lumenauraajien sukupuolijakauma ja mitä sille olisi tehtävissä?
- Kannattaisiko miettiä laajemminkin teiden ja katujen rakentajien ja ylläpitäjien sukupuolijakaumaa?
- Kannattaisiko miettiä vielä laajemmin sitä, kuka tekee rakentamis- ja kunnossapitötyöt ja ylipäänsä raskaat ja usein likaiset ulkotyöt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu