Jep ite olin skidinä lukitulla lääkekoe kaniinina mut ei tästä puhuta parempi olla vaa hiljaa ei oo todisteita ja siitä on kymmeniä vuosia
0Äänestä
anonymous01
"Ken vaivojansa vaikertaa on vaivojensa vanki Ei oikeutta maassa saa ken itse sit ei hanki"
0Äänestä
KeskivaikeaDepis
Millainen mielenterveysongelma sinulla sitten on jos tuo on kokemus? Millaisia oikeuksia haluaisit enemmän itsellesi?
Itsellä on kokemus mielenterveyspotilaana olosta, sillä minulla oli vakava masennus joka kesti vuosia ennen kuin hellitti. Sain hoitoa masennukseeni jo alaikäisenä ja silloin kun ikäni oli alle 18-vuotta niin säännöt oli erit. Silloin minulla ei juurikaan ollut oikeuksia määrätä hoidostani taikka mistään mitä minulle tapahtui. Huoltajani ja lääkärit määräsi kaikesta. Minä vain olin ja podin oloani ja kapinoin.
Aikuisena kun podin toisen masennusjakson ja sen vaikeusaste oli keskivaikea olin jo tottunut mielenterveyshoitojen perus käytäntöihin. Tiesin kaavat millä hommat rullailee eteenpäin. Olin jo miettinyt valmiiksi mihin suostun ja mihin en ja olin rakentanut jo ennen lääkäriin menoa itselleni ns. hoitosuunnitelman.
Lääkäri sitten kysyi minulta kysymyksen: Mitä itse ajattelet? Miten haluaisit että tässä nyt edettäis?
Kysyin kääkäriltä muodonvuoksi vielä vaihtoehdot jotka jo kyllä tiesinkin ja hän ne kaikki luetteli.' sen jälkeen kerroin oman ajatukseni miten haluan että masennus hoitojani toteutetaan jonka jälkeen kysyin lääkäriltäni että mitä hän on mieltä ajatuksistani.
Lääkäri minulle sanoi:
Minusta vaikuttaa johdonmukaiselta ja järkevältä suunnitelmalta. Olet järkevä nuori nainen. Ei minulla ole tuohon suunnitelmaasi mitään lisättävää.
Ajatuksessani oli mm. ei lääkityksiä. vastustan niitä. Perusteluina oli SSRI lääkkeen voimakas vaikutus lisätä minulle käytön aikana itsemurhatoiveita ja haluja sekä ahdistuneisuutta. Perustelin tämän selkeästi lääkärilleni
Katsoin että keskusteluapu ja uni, päivärytmin kuntoon laitto voisi olla ensimmäiset toimet jos nämä eivät auta niin sitten taivun siihen lääkekokeiluun, mutta ensin kokeillaan ihan lääkkeettömiä keinoja.
Minua kuunneltiin hyvin ja minun annettiin hyvin itsenäisesti rakentaa oma keskivaikean depressioni hoito. Sillä omalla reseptilläni sieltä toisen kerran jo olen myös parantunut
Hoitoja ei ole ollut mielenterveyssyistä enää moneen vuoteen
Lääkärit ovat ns. tieteilijöitä. Niille kun puhutaan sinun pitää perustella asiat selkeästi ja homman täytyy näyttää loogiselta ja ajatuksesi sinun terveyttäsi edistävältä. Sinun pitää vaikuttaa täysjärkiseltä ja toimintasi terveydellesi hyväksi olevalta silloin sinua kuunnellaan
0Äänestä
Quuque
Onko elämää olemassa? Onko elämässä järkeä? Millaisessa elämässä on järkeä?
0Äänestä
KeskivaikeaDepis
Quuque kirjoitti:

Joka puolella on elämää. Kaikki mitä näet jotka liikkuu ovat täynnä elämää. Keväällä kasvit, puut ja kukat herää eloon, kasvaa ja kukkii.
Jos taasen tarkoitat henkilökohtaisella tasolla niin oma ajatukseni on että kaikki mitä ihminen kokee on sitä elämää. Ilot ja surut ja niistä tuo jälkimmäinen vasta kasvattavaa elämää onkin. Silloin koko kroppasi on elossa sillä kehosi käy sellaisilla ylikierroksilla stressitilanteessa että huhhuh. Pääsi tekee töitä tauotta ratkoakseen ongelmia. Silloin todellakin elät ja koko kehosi voimalla kun kaikki osat sinusta toimii samaan aikaan ja kaikella kapasiteetilla mitä sinusta löytyy. Silloin myös henkisesti kasvat nopeiten, koska opit samalla hyvin paljon lisää ja nopeasti.
Oikeastaan elämässä ei sinällää ole järkeä jos asiaa alkaa pidemmälle pohtiin. Olemme olemassa oman aikamme ja sen ajan mietimme elämän tarkoitusta, valitamme kurjuutta, panemme, lisäännymme, syömme ja täytämme aikamme työllä, rahalla ja materiaalilla ja sitten kuolemme pois eikä kukaan kohta enää edes muista että olimme joskus olemassa.Meillä siis tavallaan on sama järki kuin eläimillä. Elää lisääntyä ja kuolla.
Kokemusrikkaassa ja kasvattavassa elämässä on järkeä.
0Äänestä
Quuquee
Mitä on kokemusrikas elämä? Mitä on kasvattava elämä?
0Äänestä
Quuquee
Quuquee kirjoitti:

Ja miksi siinä siinä on järkeä?
0Äänestä
KeskivaikeaDepis
Quuquee kirjoitti:
Mitä on kokemusrikas elämä? Mitä on kasvattava elämä?
Itsetuntemusta, ongelmaratkaisutaitoja ja maltillisuutta & avarakatseisuutta lisäävä on kokemusrikasta ja kasvattavaa elämää
Jos täällä pitää elää niin tunteet ja koetut asiat joista imee oppia ja kasvaa henkisesti kai sitten on se elämän suola. Jos ei olisi tunteita ja kokemuksia eikä mitään opittavaa ja kasvattavaa niin aika mautonta ja turhaa elämä monen mielestä saattaisi olla.
0Äänestä
Tattis
Quuque kirjoitti:
Onko elämää olemassa? Onko elämässä järkeä? Millaisessa elämässä on järkeä?
"Quuegue" No no! Olet elämäsi mahdollisuuksien äärellä (mielen mahdollisuuksien äärellä), onnittele itseäsi "queenqueen", kun olet löytänyt ja asettunut elämän yksiä tärkeimpiä kysymyksien äärelle! Siitä se alkaa! Olet onnekas, onneeksi olkoon! Monet eivät koskaan edes tajua pysähtyä tärkeiden kysymysten äärelle, koska ovat itse omasta mielestään oman elämänsä tärkein yksikkö :)
0Äänestä
Quuquee
Elämä on siis järjetöntä, sitä vain on. Mutta jokaisen elämässä on järkeä oli se millaista vain. Jotkut saattavat nähdä, ettei toisen elämässä/elämän tavoissa ole järkeä. Onko siinä sitten järkeä, että miettii millaista toisen elämä on ja miten toisen pitäisi elämää elää? On siinäkin elämässä järkeä, mutta kuinka paljon? Onko oma kokemus tärkein, kuinka paljon omassa elämässä on järkeä? Vahingoittaako teoillaan muita? Pitääkö omaa näkökantaa puolustaa? Pitääkö omaa itseään puolustaa? Mitä, jos oman itsensä puolustaminen tai oman näkökannan puolustaminen vahingoittaa muita? Onko se silloin sallittua? Onko olemassa vääriä näkökantoja, milloin? Palstalla on mainittu sana luottamus, mitä se on? Onko luotettavaa ihmistä olemassa? Puolustetaanko elämässä vain omia näkökantoja, joiden vuoksi ollaan valmiita myös valehtelemaan? Onko valehteleminen vain itsensä puolustamista? Onko se silloin sallittua? Mikä on sallittua? Määräävätkö lait, mikä on sallittua? Kuka määrää lait? Kehen voidaan luottaa, että lait ja lakien toteutumisen valvonta on laillista ja oikeudenmukaista? Ovatko lait oikeudenmukaisia vai puolustavatko lakien päättäjät lakipykälistä pääasiassa omasta näkökulmastaan "näin tahdon muidenkin elävän, koska koen itse asian olevan näin." Oliko esimerkiksi taannoin eu:ssa määritellyssä laissa järkeä, jossa määrättiin, että vain suoria kurkkuja saa myydä kaupassa? Ketä laki ja sen laatimiseen käytetty energia hyödytti? Osaisimmeko kuitenkaan elää ilman lakeja ja lakien valvomista? Jokaisessa maassa on eri lait, miksi? Miksi on eri maita? Miksi kaikki ihmiset eivät elä samassa maassa vaan vain samassa maailmassa? Totean, elämä on järjetöntä, sitä vain on.

Siis puolustavatko sanan tilalle päättävätkö tai puolustavatko lakien päättäjät vain omia näkemyksiään lakien kautta?

Lennonin Johnia tähän vielä musiikiksi, kappale Imagine
0Äänestä
Dorelai
Onhan se vaarallista jos joku leimataan, silloin on vaikeata saada edes sanottua mitään ilman etteikö asiaa tulkittaisi väärin.
0Äänestä
suorat_sanat
Tähän on helppo uskoa. Niin mielentervyspotilailla kuin monesti muillakin, vaikka vaikeasti vammautuneilla tai muuten vaikeasti sairailla ihmisillä pitäisi olla ns. läheinen, joka on "ykkösnyrkki", ja kaataa kaikki esteet matkanvarrella. Näin on.
Kyllä tässä maassa on niin paljon ensinnäkin syrjintää ja sellaista ihme ylenkatseellisuutta johonkin, jolla on edes pikku lommo otsassa :D Ihan oikeasti. Mitä ihmiset kuvittelevat itsestään? Ne on juuri niitä ihmisiä, jotka ovat itse henkisesti heiveröisiä, niin sitten kun ne näkee edes jonkun, jolla on jotain ns. huommin kuin itsellä, niin johan paukkuu. Vaikka todellisuudessa näinhän ei ole, koska henkinen kieroutuminen ja kaiken maailman "oman mielen kuvitteellisuus" on se kaikista pahin sairaus, mitä ihmisllä voi olla, mutta ne itse ovat vain niin pösilöitä, että eivät sitä itse tajua. Kun kompetenssi ei riitä siihen, niin ei riitä.
Olen niin monesti nähnyt sivusta, kun "ammattilaiset ja asiantuntijat" viikkaa potilasta tai ei tarvitse olla edes potilas, kun vaikka jokin asiakastapahtuma vaikka verottajalla, niin nämä virkailijat luulevat olevansa "jumalia". Silloin pitäisi ihmiseltä vain löytyä sitä poweria, että oikeaisee näiden ilman kompetenssiä jälkeen-jääneitä oikein kunnolla sieltä omasta valheellisesta feikki muovi norsunluuntornista alas :D
Itse en anna millilitraa näissä tilanteissa edes mahdollisuutta siihe "rettelöintiin ja ylevyyteen", jota ei ole olemassakaan, koska minä käsitän ylevyyttä aidosti hienoksi asiaksi, jota ihminen on saanut aikaiseksi toisia ihmsiä varten ilman, että tekijä itse kiikkuu missään ylhäisyyden lillukan varressa :D
Muistan isäni terveydenhoidon alkumetrit, kun ne oli ihan väärään suuntaan osoitettuna. Silloin minulla ei ole armoa, kun viatonta ihmistä jotkut paskahousut omalla asenteellaan tökkivät ihan miten sattuu. Tuli stoppi :D Keseinen hoitohenkilö tuli vain kysymään, "mikä sinun ammatti on? !!! Oli jo lähtenyt huoneesta ja tuli takaisin tyhmiä kyselemään, minä vastasin, että miten se tähän liittyy mitenkään, ja mitä se sinulle kuuluu :D :D Ovi napsahti aika nopeasti kiinni.
Ja jengin pitäisi olla mukamas ammattilaisia, ja paskan marjat. Toki hyvin monet ovat ammattilaisia oikeasti, mutta aivan liikaa on näitä sellaisia joukossa, joilla ei ole mitään kompetenssia mihinkään, vain ylimielinen asenne, joka horjuu aika helposti alas, kun oikeita oksia ravistelee, ja sitten onkin itkut markkinoilla ja eikun pitkälle sairaslomalle.
0Äänestä
montavaaraaliikenteessä
Lisään vielä, että sen potilaan "ykkösnyrkki" pitää olla mahdollisimman noubadi knows, ketään koskaan kuullutkaan, koska minulla on sellainen vainu, että jos potilaalle yhtäkkiä soittaa vaikka kuningatar-äiti soittaa sairaalassa makaavalle mummille, niin silloin lähtee mummilta henki, koska lääkärit alkavat mokailemaan, kun yrittävät liikaa, niille tulee jokin paniikkikohtaus, ja sitten he tekevät ihan käsittämättömiäå virheitä.
Joten monta vaaraa on matkan varrella. Tämä kannattaa ja pitää pitää mielessä, se on vain fakta. Ihmiset ovat ihmisä ja sillä sipuli vaikka olisi kuin ylilääkärin professorin ylipäällikö päällikkö, he alkavat tekemään virheitä, koska se ylipäällikkyys ei suojaa ihmisyydeltä. Ei saa ikinä antaa tulla ketään vierailemaan saiaalaan, muita kuin knoubadisknoesseja.
0Äänestä
KeskivaikeaDepis
montavaaraaliikenteessä kirjoitti:

Kuten yllä itse kirjoitin niin lääkärit ovat ns. tieteilijöitä. He siis eivät pohjaa päätöksiään "musta tuntuu" tunteisiin taikka mihinkään täällä puhuttuun telepatiaan.
He ymmärtävät rationaalista loogista ja järkevää kantansa perustelevaa puhetta.
Itsellä hoitojeni aikana oli muutamia kertoja erimielisyyksiä hoitoni suhteen ensimmäisen masennusjaksoni aikana juuri täysi-ikäiseksi tuloni jälkeen.
Olin oikeassa ja lääkärit olivat erehtyneet, mutta tapani esittää asia oli tunnepitoinen enkä osannut perustella rauhallisen loogisesti ajatustani.
Mielenterveyspuolella ei todellakaan ole potilaan etu jos potilas alkaa keuhkoaan, meuhkaamaan hyvin tunteitaan hallitsematta. Siellä puolen kun ne diagnoosit tehdään ihmisen terveydestä tunnesäätelyn, käytöksen ja mielialan vaihtelujen perusteella. Normaalikin tunnetuntemus on siellä helposti jo diagnoosin jostain saaneelle leimaus sairauden oireeksi.
Jos siis haluaa tulla varsinkin mielenterveysasioissa kuulluksi: pysy rauhallisena, Ole puhuessasi looginen ja järkeistävä. Perustele hyvin näkemykseni. Älä raivoa, meuhkaa, itke, syyttele, loukkaa, hauku. Ei mitään itsekontrollin menetyksiä.
Itse olin vielä hiukan teini vaikka olin juuri 18 v täyttänyt mutta käytös oli vähän sellaista angstaavaa edelleeen. Minä olin lääkärille mennyt jutteleen SSRI-lääkkeen minulle sopimattomuudesta ja olin listannut paperille huomaamiani "oireita" joita oli ilmaantunut lääkkeen aloituksen yhteydessä. Lääkäri sanoi hyvin määrätietoisesti että ei ole mahdollista että koen niin. Lääke on hyvin kuulemma siedetty eikä ole raportoitu että tuollaisia vaikutuksia lääkkeellä olisi. Lääkäri sanoi että lääkkeen vaihtoon tai lopetukseen hän ei ryhdy.
Reagoin vielä kuin teini. Hermostuin ja lähdin ovet paukkuen ulos vastaanotolta. Itkin samalla.
Myöhemmin kyseesä olevaan lääkkeeseen on tullut isot varoitukset itsemurha ajatusten lisääntymisestä hoidon aloitettua alle 25 v olevien käyttäjien kohdalla ja 10 vuotta myöhemmin telkkarista alkoi tuleen useita asiaohjelmia ja dokumentteja aiheesta
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Totta turiset kuomaseni.
Jep ite olin skidinä lukitulla lääkekoe kaniinina mut ei tästä puhuta parempi olla vaa hiljaa ei oo todisteita ja siitä on kymmeniä vuosia
"Ken vaivojansa vaikertaa on vaivojensa vanki Ei oikeutta maassa saa ken itse sit ei hanki"
Millainen mielenterveysongelma sinulla sitten on jos tuo on kokemus?
Millaisia oikeuksia haluaisit enemmän itsellesi?
Itsellä on kokemus mielenterveyspotilaana olosta, sillä minulla oli vakava masennus joka kesti vuosia ennen kuin hellitti. Sain hoitoa masennukseeni jo alaikäisenä ja silloin kun ikäni oli alle 18-vuotta niin säännöt oli erit. Silloin minulla ei juurikaan ollut oikeuksia määrätä hoidostani taikka mistään mitä minulle tapahtui. Huoltajani ja lääkärit määräsi kaikesta. Minä vain olin ja podin oloani ja kapinoin.
Aikuisena kun podin toisen masennusjakson ja sen vaikeusaste oli keskivaikea olin jo tottunut mielenterveyshoitojen perus käytäntöihin. Tiesin kaavat millä hommat rullailee eteenpäin. Olin jo miettinyt valmiiksi mihin suostun ja mihin en ja olin rakentanut jo ennen lääkäriin menoa itselleni ns. hoitosuunnitelman.
Lääkäri sitten kysyi minulta kysymyksen: Mitä itse ajattelet? Miten haluaisit että tässä nyt edettäis?
Kysyin kääkäriltä muodonvuoksi vielä vaihtoehdot jotka jo kyllä tiesinkin ja hän ne kaikki luetteli.'
sen jälkeen kerroin oman ajatukseni miten haluan että masennus hoitojani toteutetaan jonka jälkeen kysyin lääkäriltäni että mitä hän on mieltä ajatuksistani.
Lääkäri minulle sanoi:
Minusta vaikuttaa johdonmukaiselta ja järkevältä suunnitelmalta. Olet järkevä nuori nainen. Ei minulla ole tuohon suunnitelmaasi mitään lisättävää.
Ajatuksessani oli mm. ei lääkityksiä. vastustan niitä. Perusteluina oli SSRI lääkkeen voimakas vaikutus lisätä minulle käytön aikana itsemurhatoiveita ja haluja sekä ahdistuneisuutta. Perustelin tämän selkeästi lääkärilleni
Katsoin että keskusteluapu ja uni, päivärytmin kuntoon laitto voisi olla ensimmäiset toimet jos nämä eivät auta niin sitten taivun siihen lääkekokeiluun, mutta ensin kokeillaan ihan lääkkeettömiä keinoja.
Minua kuunneltiin hyvin ja minun annettiin hyvin itsenäisesti rakentaa oma keskivaikean depressioni hoito. Sillä omalla reseptilläni sieltä toisen kerran jo olen myös parantunut
Hoitoja ei ole ollut mielenterveyssyistä enää moneen vuoteen
Lääkärit ovat ns. tieteilijöitä. Niille kun puhutaan sinun pitää perustella asiat selkeästi ja homman täytyy näyttää loogiselta ja ajatuksesi sinun terveyttäsi edistävältä. Sinun pitää vaikuttaa täysjärkiseltä ja toimintasi terveydellesi hyväksi olevalta silloin sinua kuunnellaan
Onko elämää olemassa? Onko elämässä järkeä? Millaisessa elämässä on järkeä?
Joka puolella on elämää. Kaikki mitä näet jotka liikkuu ovat täynnä elämää. Keväällä kasvit, puut ja kukat herää eloon, kasvaa ja kukkii.
Jos taasen tarkoitat henkilökohtaisella tasolla niin oma ajatukseni on että kaikki mitä ihminen kokee on sitä elämää. Ilot ja surut ja niistä tuo jälkimmäinen vasta kasvattavaa elämää onkin.
Silloin koko kroppasi on elossa sillä kehosi käy sellaisilla ylikierroksilla stressitilanteessa että huhhuh. Pääsi tekee töitä tauotta ratkoakseen ongelmia. Silloin todellakin elät ja koko kehosi voimalla kun kaikki osat sinusta toimii samaan aikaan ja kaikella kapasiteetilla mitä sinusta löytyy. Silloin myös henkisesti kasvat nopeiten, koska opit samalla hyvin paljon lisää ja nopeasti.