Keskustalla tulee tuhti porukka maakuntavaaliin

Ylivoimaisesti suurimpana puolueena saa maakunvaalissakin eniten.
Ja hyvä niin maan kannalta.

Suomessa on ollut kolme keskustaa ja sen edeltäjiä edustanutta presidenttiä ja yksitoista pääministeriä. Keskustalla on eduskunnassa 49 kansanedustajaa, Euroopan parlamentissa kolme europarlamentaarikkoa ja kunnanvaltuustoissa 3 077 valtuutettua. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa puolue oli vaalien ylivoimainen voittaja ja siitä tuli pääministeripuolue.
Johdon mukaisesti ajettu hallituksessa maan hyvinvoitia, ja sen parantamista, jossa hyvin onnistuttu. Sellainenkin kuin työllisyys tavoite tuntui alussa utopipistiselta 72 %, joka nyt näyttää jopa ylitetyn ihan pian.

Keskustan katsotaan kuitenkin muuttuneen maaseutuun ja maatalouteen liittyviä kysymyksiä edistäneestä talonpoikaispuolueesta aluepolitiikkaa ja Suomen maakuntien asiaa ajavaksi yleispuolueeksi. Väitöskirjassaan Seppo Kääriäinen arvioi puolueen kannatuksen säilyneen kenttäväen ja taitavien johtajien ansiosta. Keskustalainen mentaliteetti on sitä, että omillaan tullaan toimeen, ei kierrellä sosiaalitoimistojen ovilla, jos yksi ei anna tuottoa vaihdetaan, ei siinä ole muuta mahdollisuutta, edes säälillinen toimeentulo, kun ollaan paljon omavaraisiakin, ja ruuan jatketta poimitaan luonnostakin, keskustalaiseen tapaan..

Hyvä olisi myös perehtyä viestiketjun aiheeseen ja yrittää ottaa osaa keskusteluun olemassa olevan teeman mukaisesti. Kirjoitusketjut eivät näin toimien tulisi kovin pitkiksi, mutta kirjoittajat välttyisivät itsensä nolaamisesta ja lukijat vahvoilta myötähäpeämisen tunteilta. Ota asioista selvää ennenkuin kirjoitat, ettet "vappupuheita" huutele ilman pohjaa.
14158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ja+sekös+harmittaa+palstan+punikkeja.Yrittivät+tätäkin+itkeä+pois,+mutta+tämä+100+%+palstahengen+mukainen.

Äänestä

Kokoomuksen ja demareitten kannatus nousussa. Ei ei puolueen laskussa. Painappa tämä mieleesi kepuryssä.

Äänestä
  • Varmaan teilla kommari kokouksessa niin onkin.

    Äänestä

Nyt veikkauksia, onko keskustalla näissä vaaleissa yhtään anonyymiä ehdokasta.

Äänestä
  • Seuraava maakuntahallitus paneutuu kyllä asiaan.
    Jos itsenikin valitaan edustaksi ( olen ehdolla )
    Takaan että asiaan paneudutaan ja asia panna vireille, ei jää puheeksi vain.

    Äänestä

Syksyllä ensi kertaa pidettävissä maakuntavaaleissa ehdokasasettelun onnistumisella ja äänestäjien henkilökohtaisella motivoitumisella on tavallistakin suurempi merkitys vaalituloksen kannalta. Kun otetaan huomioon, että maakuntavaalit ovat kepun idea ja toisaalta muutamat näkyvät kokoomuspoliitikot oikein palkan edestä ovat haukkuneet noita vaaleja, ei olisi mikään ihme, vaikka kepu nousisikin niissä suosituimmaksi puolueeksi ja kokoomus jäisi vasta kolmanneksi.

Äänestä

Maakuntauudistushan on luotu maataloustukikalkulaattorilla, laskennan
pohjana on hyvin monien maalaiskuntien hyvin hyvin YKSINKERTAINEN
kepulaisenemmistö jolla pitäsi kaiken totennäköisyyten (Poutiainen)
mukaan tulla kepulaisenemmistö ellei sitten Sipilän aktivoima kannatuksen
syöksykierre imaise sitäkin mahdollisuutta nieluunsa.

Äänestä

No mihinkäs se Kyösti Kallion ja Kekkosen tolppa jäi ?
Tikulla silmään joka noin vanhoja muistelee, tuostahan jää nyt
Sipilän insinöörityönään tekemä hyppyrimäki laskurinteineen pois!
Vaalit lähestyy!
Tuomiopäivän aurinko nousee!

Äänestä

Olettekos hyvät ihmiset tajunneet, että tämän maakuntauudistuksen takana on kuntien lakkauttaminen. Ja kumma kyllä keskustan toimesta. Tarkoituksena on saavuttaa suurimman puolueen asema ihan pysyvästi, kun näissä maakunnissa tulee pääsääntöisesti olemaan kepulaisenemmistö.

Äänestä
  • Ainakaan minä en ole tajunnut, että maakunnissa on pääsääntöisesti kepulaisenemmistö, mutta kunnissa enemmistön muodostavat muut puolueet.

    Äänestä

Huolestuttavinta on se, jos tavalliset ihmiset ja duunarit eivät äänestä maakuntavaaleissa vaan kaikenmaailman lestakepulit ja vakuutuskuorijemmarit pääsevät muiluttamaan itsensä enemmistöksi jälleen kerran.

Luulisi ihmisten jo oppineen edellisistä eduskuntavaaleista, että äänestämättä jättäminen on lähes sama kuin äänestäisi lestakepulilahkolaisia itseään kyykyttämään.

No, kuka nauttii mistäkin.

Äänestä

kepunaiset ovat tosi tuhtia väkeä...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


NäinJatketaanTulevisakin kirjoitti:

Ylivoimaisesti suurimpana puolueena saa maakunvaalissakin eniten.
Ja hyvä niin maan kannalta.

Suomessa on ollut kolme keskustaa ja sen edeltäjiä edustanutta presidenttiä ja yksitoista pääministeriä. Keskustalla on eduskunnassa 49 kansanedustajaa, Euroopan parlamentissa kolme europarlamentaarikkoa ja kunnanvaltuustoissa 3 077 valtuutettua. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa puolue oli vaalien ylivoimainen voittaja ja siitä tuli pääministeripuolue.
Johdon mukaisesti ajettu hallituksessa maan hyvinvoitia, ja sen parantamista, jossa hyvin onnistuttu. Sellainenkin kuin työllisyys tavoite tuntui alussa utopipistiselta 72 %, joka nyt näyttää jopa ylitetyn ihan pian.

Keskustan katsotaan kuitenkin muuttuneen maaseutuun ja maatalouteen liittyviä kysymyksiä edistäneestä talonpoikaispuolueesta aluepolitiikkaa ja Suomen maakuntien asiaa ajavaksi yleispuolueeksi. Väitöskirjassaan Seppo Kääriäinen arvioi puolueen kannatuksen säilyneen kenttäväen ja taitavien johtajien ansiosta. Keskustalainen mentaliteetti on sitä, että omillaan tullaan toimeen, ei kierrellä sosiaalitoimistojen ovilla, jos yksi ei anna tuottoa vaihdetaan, ei siinä ole muuta mahdollisuutta, edes säälillinen toimeentulo, kun ollaan paljon omavaraisiakin, ja ruuan jatketta poimitaan luonnostakin, keskustalaiseen tapaan..

Hyvä olisi myös perehtyä viestiketjun aiheeseen ja yrittää ottaa osaa keskusteluun olemassa olevan teeman mukaisesti. Kirjoitusketjut eivät näin toimien tulisi kovin pitkiksi, mutta kirjoittajat välttyisivät itsensä nolaamisesta ja lukijat vahvoilta myötähäpeämisen tunteilta. Ota asioista selvää ennenkuin kirjoitat, ettet "vappupuheita" huutele ilman pohjaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu