Jumalat AIHEUTTAVAT kaatamalla hyväkskäyttöas.

HyiSaatanaYÄK

Ja TAAS olemme saaneet todistaa, KOKO Etelä-Suomessa, pääkaup.seudulla ainakin, KUINKA Jumalat KAATAVAT ja ylitsepääsemättömällä Voimalla AIHEUTTAVAT kaiken hyväkskäyttöasiat. Ovat JO KAiken Ton saaneet aikaan myös valkoihoisten lasten sisällä, niiden ressukoiden huudot ja kauhut ovat JO todiste siitä, Noiden Ilmentymien yhteydessä, niiden ollessa olemassa.

Jumalat OVAT AIVAN estoitta näyttäneet, ESITTÄNEET, Mitä oikein haluavat ALAPÄÄSTÄÄN! Me niin monet, kaikki, olemme JO tuta sen saaneet KOKEA, kaiken näkemämme lisäksi. Katsokaa VAAN YLÖS ilmatilaan, NIIN näette Mitkä Olennot, ELI JÄTTILÄIS-VALTIAAT, Jumalat siellä hässii ja hässittäväksi laittavat KOKO maailman, Heidän VEROLLEpantavaksi. PANTAVAKSI, todellakin! KYSEESSÄ on Heidän JÄTTI-Voimansa, JOIDEN mega-giga Newtonin fysiikan Voimansa KAATAA ja aiheuttaa Voimalla tänne maailmaan, ihmisille TAPAHTUMAAN. EIKÄ vahingossa Heiltä, Jumalilta mikään, EI EDES halunsa!

Ne valkoihoiset, JOTKA edelleenkään EIVÄT suostu ymmärtämään ja näkemään, ETTÄ mistä Noi asiat OVAT AINA tulleet ja ovat KAADETUT, voivat NYT viimeistään AVATA silmänsä ja AISTINSA, ja LOPETTAA sen Ylistyksen Jumalia tms. KOHTAAN. Sillä Ylistäessänne te palvelette Antikristus-Jumalia! Että Silleen!

3

295

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HuruHoureJumalat

      JA AUTTAESSANNE Jumalia, uskovaiset, te EKSYTÄTTE ihmisiä uskomaan, ETTÄ Taivas on hyvä paikka ja/tai, ETTÄ sinne VOI mennä! EKSYTÄTTE myös YHTÄÄN uskomaan Jumaliin tms. Herroihin, EKSYTÄTTE Uskontoon, JOKA on VALETTA!

      AVATKAA JO silmänne ja AISTINNE! Vastuuta myös siihen, MITÄ uskottelette muille!

    • Nämä kaatajat ei ole Jumalasta vaan saatanasta ja se tekeytyy valkeuden enkeliksi ja eksyttää jos mahdollista valitutkin. Tässä linkissä varoitusta ja opetusta näistä ilmiöistä. http://www.kristitynfoorumi.fi/

      • KaikkiTullaanTodistamaan

        Voi ihminen hyvä, ikävä kyllä kaikki huonot ja halla-asiat ovat Jumalista, Jeesuksista ym. nimikko-Valtiaista ja Heidän Henkimaailmastaan. Saatana on se ulkoistettu paha, joka on pelkkää Jumalien ym. Valtiaiden Tahto ja aikaansaannos.
        Luuletko, että Saatana ehtisi joka puolelle maailmaa kaiken pahansa tekemään, haluamaan. Sorry, vaan, mutta hän on pakotettu kaikkeen ja aika syytön kaikkeen asiaan: Jumalien ja Jeesusten yms. Tekosyy, Syntipukki eli aiheeton osapuoli, joka sai asiattomasti kantaa kaiken Syyt ja syyllisyyden.

        Hyvää toivon ihmisille, aivan varmasti, mutta älkää uskoko tai uskotelko ENÄÄ hyvää Jumalista, Jeesuksista tms., sillä Jokainen Heistä, Korkeimpia myöten ovat Kaiken takana ja mukana. Olkoon ihmisillä Kaikki varjelus ja täys, täydellinen olemassaolo (siis se meidän biomassa), jotta välttyisimme kaikelta Herrojen hallalta ja Haluilta. Etelä-Suomessa kaikki olemme jo saaneet Kirkkoa myöten todistusta, että Kaikki Valtiaat Korkeimpia myöten (vain muutama, pieni joukko alimpia Valtiaita ei ole halunnut olla mukana) ovat Kaikessa hallassa, sen haluamisessa ja aikaansaamisessa täysin mukana, ja vapaasta Halustaan.

        Yhtään Hyvää, kunnollista, oikeanlaista tai pelastavaa Jumalaa tai Jeesusta EI ole näkynyt yli vuosikymmeneen täälläkään, KAIKKI Noiden Ilkeät ja Pahat Aikeet ja aikaansaannokset Heidän absol. Todistustensa KERA on kylläkin jatkuvasti nähty, todistettavasti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1343
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      52
      662
    5. 60
      651
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe