Britannian ihmisoikeusrikkomuuksiin puututtava

Tänään 10.4.18 TV-uutiset kertoivat, että Julia Skripal on päässyt pois sairaalasta ja hänet on kuljetettu salaiseen, eristettyyn paikkaan. Hän oli hoidettavan sairaalassa myrkytystapauksen johdosta, josta Britannia syyttää Venäjää, vaikka merkit viittaavat siihen, että Britannian oma tiedustelupalvelu myrkytti hänet ja hänen isänsä, Tarkoituksena oli mitä ilmeisemmin saada ihmisten mielipide Venäjälle vihamieliseksi.

Aivan kuten saattoi arvatakin! Julia pidetään eritettynä muusta maailmasta, jotta hän ei veisi kertoa totuutta siitä, kuka hänet myrkytti, koska se on kiusallinen asia Britannian hallitukselle ja kaikille länsimaille.
Ihmisoikeusjärjestöjen olisi nyt aika puuttua Britannian hallituksen toimintaan.

YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus sanoo:

9. artikla: ketään ei saa mielivaltaisesti pidättää, vangita tai ajaa maanpakoon.

12, artikla: Älköön mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään, perheeseen. kotiin tai kirjeenvaihtoon älköönkä loukattako kenenkään kunniaa ja mainetta. Jokaisella on oikeus lain suojaan sellaista puuttumista tai loukkausta vastaan.

13. artikla: 1. Jokaisella on oikeus liikkua vapaasti ja valita asuinpaikkansa kunkin valtion sisällä. 2. Jokaisella on oikeus lähteä maasta, myös omasta maastaan, ja palata maahansa.

19. artikla: Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoa kaikkien tiedotusvälineiden kautta.

Britannian hallitus on räikeästi syyllistynyt ainakin yllämainittujen pykälien rikkomiseen.
Julia Skripal ei ole syyllistynyt mihinkään rikokseen ja siksi hänellä on oikeus olla vapaana ja pitää yhteyttä omaisiinsa ja tuttaviinsa. Nyt hänellä ei ole mahdollisuutta olla heihin yhteydessä edes puhelimella.
Koko sen ajan, kun hän oli sairaalassa, kukaan ei saanut käydä häntä katsomassa, eikä edes soittaa hänelle, eikä tiedotusvälineiden toimittajille annettu mahdollisuutta haastatella häntä.

Vastoin maiden välistä konsulisopimusta (1968), Venäjän konsulikaan ei saanut käydä tapaamassa häntä sairaalassa. Kaikki tämä on paitsi rikos ihmisoikeuksia vastaan, myös todiste siitä, että Britannia itse on myrkytyksen takana ja haluaa piilotella asiaa.

10

419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TotuusSattuuQC

      Venäjän propaganda ja ihmisoikeudet sopivat harvinaisen huonosti yhteen.

    • Karvamies

      Pietarin trollitehdas yrittää ansaita palkkaansa. Vasta sairaalasta murhayrityksestä kotiutettu toipilas siirretään paranemaan paremmin hänelle sopivaan paikkaan. Tämäkö on nyt joku ihmisoikeusrikos. Hän ei enään tarvitse sairaalahoitoa vaan olosuhteet joissa kuntoutus voi alkaa ilman jotta murhamiehet yrittävät uudestaan.

      Nuo neljä artiklaa jotka linkitit eivät toteudu nykyvenäjän hallinnon alaisuudessa. Tarvitaan jälleen kerran vallankumous, johon venäläiset orjakansana eivät ole koskaan olleet kypsiä.

    • Em puhunut Venäjän ihmisoikeuksista, vaan Britannian ihmisoikeusrikkomuksista. Älkää yrittäkö kääntää asiaa sivuraiteille.
      Vaikka kyse olisi millaisesta kuntoutuksesta ja suojelusta uusilta murhayrityksiltä, niin sen ei pitäisi estää Juliaa käyttämästä omaa puhelintaan pitääkseen yhteyttä omaisiinsa. Tätä kuitenkaan ei sallita, eikä kukaan voi soittaa myöskään hänelle.
      Kyse on mitä räikeimmästä vapauden riistosta ja ihmisoikeuksien loukkaamisesta.
      Sen lisäksi Britannia on evännyt Julian Venäjällä asuvalta serkulta, Viktorialta, viisumin Britanniaan, niin ettei hän pääse tapaamaan Juliaa. Venäjän TV:n haastattelussa Viktoria sanoikin, että Britannialla on jotain salattavaa, koska ei halua heidän tapaavan. Näin varmasti onkin.

      • TotuusSattuuQC

        Kukahan tässä yrittää kääntää asian sivuraiteille. Ehkäpä sinä, arvoisa trollukka!
        Venäjä käyttää kemiallisia aseita toisen suvereenin valtion alueella ja yrittää listiä loikanneita agenttejaan. Nyt sitten tuo toinen valtio suojelee heitä uusilta murhayrityksiltä. Ei siinä sen kummempaa ole vaikka kuinka yritätte hämmentää asiaa kaikilla epäolennaisuuksilla.
        Venäjä on itse politiikkansa ja sen keinot valinnut joten yritäkää nyt sitten elää niiden seurausten kanssa.


    • satunnainentarkkaaja

      Ns. länsimaita ja venäjää vedätetään nyt oletettavasti jonkun islamilaisen ajatusyhteenliittymän laatiman käsikirjoituksen avulla toisiaan vastaan.

      On selvästi nähtävissä ettei tässä enää ole takana joku höyrypää jihadistijoukko, vaan asialle on nyt laitettu sen maailman älykkäämmät ajatus-ihmiset, jotka luultavasti asuvat ns. länsimaissa ja hyvin käsittävät missä kohdin ovat eurooppalaisten ja amerikkalaisten heikkoudet, käyttäen niitä taitavasti hyödyksi.

      • TotuusSattuuQC

        Ei tässä ole takana mikään muu kuin Venäjän heikkous joka saa sen hakemaan huomiota ja tunnustusta öykkäröinnillä ja voimalla. Venäjä on kuin se luokan kiusaaja joka luulee että kun hän pelottelee kaikkia niin ne kunnioittavat häntä. Ei riitä äly tajuamaan että häntä vain halveksitaan, ei kunnioiteta.


      • satunnainentarkkaaja
        TotuusSattuuQC kirjoitti:

        Ei tässä ole takana mikään muu kuin Venäjän heikkous joka saa sen hakemaan huomiota ja tunnustusta öykkäröinnillä ja voimalla. Venäjä on kuin se luokan kiusaaja joka luulee että kun hän pelottelee kaikkia niin ne kunnioittavat häntä. Ei riitä äly tajuamaan että häntä vain halveksitaan, ei kunnioiteta.

        Tunnepuolelta sisään syötetty propaganda tehoaa aina tiettyihin persoonatyyppeihin hyvinhyvin tehokkaasti. Olaan siirrytty hetteikölle, jolta ei taida olla järjellistä paluuta.


    • Niiden, jotka koko ajan syyttävät Venäjää myrkytyksestä, tulisi esittää ensin todisteet Venäjän syyllisyydestä. Ainuttakaan todistetta kukaan ei ole vielä esittänyt.
      Venäjän syyllisyydestä on tasan tarkkaan yhtä vähän todisteita, kuin Suomen, Norsunluurannikon, Nepalin tai Nauru-saarten syyllisyydestä myrkytykseen.

      • TotuusSattuuQC

        Paras todiste on Venäjän oma toiminta. Venäjä syyttelee, hämmentää, provosoi jne. koko ajan. Miksi jos se on syytön? Syytön kertoisi miten se on valmis kaikin keinoin edistämään tutkintaa ja antamaan kaiken apunsa ja tietonsa tutkinnan käyttöön jotta asia saadaan ratkaistua ja oikea syyllinen kiinni.
        Sen sijaan Venäjä levittelee mitä mielikuvituksellisimpia teorioita siitä miten jopa myrkytetyn agentin lemmikkieläimet liittyisivät jotenkin asiaan. Tai miten Britania on nyt muka kaapannut uhrit kun se vain suojelee heitä. Eikä Veänäjä suostu millään edes ymmärtämään miksi se on pääepäilty asiassa vaikka se on kaikille muille täysin itsestäänselvää.
        Ja todisteita on varmasti paljonkin, niitä ei vain kertoilla tässä vaiheessa julkisesti koska tutkinta on kesken. Tietoja on kyllä vaihdettu liittolaismaiden kesken ja ne ovat kaikki vakuuttuneet sen jälkeen Venäjän syyllisyydestä.


      • satunnainentarkkaaja
        TotuusSattuuQC kirjoitti:

        Paras todiste on Venäjän oma toiminta. Venäjä syyttelee, hämmentää, provosoi jne. koko ajan. Miksi jos se on syytön? Syytön kertoisi miten se on valmis kaikin keinoin edistämään tutkintaa ja antamaan kaiken apunsa ja tietonsa tutkinnan käyttöön jotta asia saadaan ratkaistua ja oikea syyllinen kiinni.
        Sen sijaan Venäjä levittelee mitä mielikuvituksellisimpia teorioita siitä miten jopa myrkytetyn agentin lemmikkieläimet liittyisivät jotenkin asiaan. Tai miten Britania on nyt muka kaapannut uhrit kun se vain suojelee heitä. Eikä Veänäjä suostu millään edes ymmärtämään miksi se on pääepäilty asiassa vaikka se on kaikille muille täysin itsestäänselvää.
        Ja todisteita on varmasti paljonkin, niitä ei vain kertoilla tässä vaiheessa julkisesti koska tutkinta on kesken. Tietoja on kyllä vaihdettu liittolaismaiden kesken ja ne ovat kaikki vakuuttuneet sen jälkeen Venäjän syyllisyydestä.

        Vai muka totuus? Olisiko jonkun syytä vaihtaa nickiä, ettei syyllisty omahyväisyyteen.

        https://www.globalresearch.ca/swedish-doctors-for-human-rights-white-helmets-video-macabre-manipulation-of-dead-children-and-staged-chemical-weapons-attack-to-justify-a-no-fly-zone-in-syria/5578469


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4453
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3208
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2884
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2675
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2529
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2467
    7. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2354
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2275
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2055
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1717
    Aihe