Jerusalem
Rabbi Menachem Israel
Jerusalemilla on ollut keskeinen asema juutalaisen kansan historiassa ja kehityksessä aina varhaisista ajoista lähtien. Tämä kaupungeista vanhin ei ole ollut pelkästään pääkaupunki, vaan kaupunki, jossa - juutalaisen uskon mukaisesti - Jumala asui. Se oli kaupunki, joka symbolisoi niin hyvin hengellistä kuin lopullista messiaanista lunastusta.
Tuomareiden sekasortoisen ajanjakson jälkeen perustettiin kuningaskunta kuningas Saulin aikana. Saulin kuoltua kuningas Daavid nousi valtaistuimelle. Seitsemän vuotta myöhemmin Daavid siirsi pääkaupungin Hebronista, kaupungista, jonne patriarkat oli haudattu, jebusilaisten kaupunkiin, Jerusalemiin. Hänen intonsa Jumalan asialle innoitti häntä tuomaan liitonarkin, jota oli aiemmin säilytetty teltoissa Siilossa, uuteen pääkaupunkiinsa, täten yhdistäen maallisen ja hengellisen keskuksen yhteen paikkaan. Tämä toimenpide heimokuningaskunnan yhdistämiseksi yhteen keskukseen palveli kaikkia kansallisen elämän puolia. Daavid oli niin iloissaan, kun liitonarkki tuotiin kaupunkiin, että hän iloitsi ja hyppeli kuin nuori poika. Hän halusi rakentaa Herran huoneen, mutta Jumala esti sen, koska hän oli sotiva kuningas, joka oli vuodattanut verta. Kirjoitukset ovat hyvin tarkkoja (Jumalan) palvelemisesta veren vuodattamisen jälkeen, jopa viattomuudessa suoritetun, kuten oli asia ilmestysmajassa palvelevan papin kohdalla.
Oli loogisempaa säilyttää Hebron kuningaskuntaa yhdistävänä pääkaupunkina, koska patriarkkojen hauta olisi voinut helposti palvella yhdistävänä paikkana heimokansalle. Daavid kuitenkin näki jotakin erityistä Jerusalemissa. Hän näytti halunneen kaupungin olevan enemmän kuin pyhäkkö menneisyydelle, paikka palvella Jumalaa. Vähitellen kaupungista alkoi tulla polttopiste ei ainoastaan juutalaiselle kansalle, vaan myös pakanakansoille. Pääkaupunki ei ollut vain pyhäkkö menneisyydelle, vaan todellisuus nykyhetkessä: Jumala asui temppelissä, jossa Häntä voitiin lähestyä. Kaupunki oli nyt "Herran huone" (Ps. 122). Tuosta ajasta alkaen kaupunki tuli erottamattomasti yhdistetyksi Daavidin huoneeseen. Aivan kuten Daavid hallitsi koko Israelia tuosta paikasta, Herra olisi hallitseva koko maailmaa vanhurskaudessaan Messiaan, Daavidin vesan, palvelustyön kautta. Kaupunki tuli sidotuksi yhteen messiaanisen täyttymisen kanssa.
Myöhemmin myös kristinusko kunnioitti kaupunkia Messiaan ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen paikkana, mutta se oli lisäksi tunnepitoinen paikka. Kristinusko tuli huolestuneemmaksi uskovan ruumiin käsitteestä ja vähitellen kaavoitetun uskonnon kehittymisestä. Ketkä oli "ekleesia", oli kysymys, joka söi syvän kiilan Israelin ja "kirkon" välille. Kirkkoa kunnioitettiin nyt, koska siitä tuli Rooman valtakunnan uskonto. Roomasta ja Konstantinopolista tuli kirkon hengelliset keskukset ja Jerusalem luokiteltiin pyhiinvaelluspaikaksi, mutta vähäisellä merkityksellä.
Kirkko kääntyi valitettavasti vainoamaan juutalaisia. Nyt "kirkko" korvasi Jumalan kansan. "Kristityt" ivasivat juutalaisia latinankielisellä kertosäkeellä, "Herosalema est perdita" - Jerusalem on unohdettu. Jerusalem menetti hengellisen merkityksensä Roomalle, josta oli nyt tullut kirkon, herran ruumiin, keskus. Jerusalem oli pyhitetty pyhäkkönä, mutta kaupungilla ei ollut mitään hengellistä merkitystä. Jerusalemista, kuten juutalaisesta kansasta, oli tullut menneisyyden muisto.
Rabbi A. J. Heschel kirjoittaa kirjassaan "Sapatti", että luomiskertomuksessa Jumala pyhitti enemminkin ajan kuin paikan pyhäksi. Tämä poikkesi kaikista muinaisista käsityksistä maailman luomisesta. Muinaisella ihmisellä oli aina pyhitetty paikka, joka oli pyhitetty luomisessa. Jerusalem kehittyi sukupolvien aikana merkittäväksi kaupungiksi. Kaupunkia ei mainita kuin kerran Toorassa (Viidennessä Mooseksen kirjassa). Se ei ollut edes tarpeeksi kova vastus mainittavaksi juutalaisten valloittaessa maan Joosuan aikana. Vasta kuningas Daavidin hallituskaudella kaupunki alkoi saavuttaa merkitystä Israelin pääkaupunkina ja hengellisenä keskuksena.
Jerusalemia kutsutaan Pyhäksi Kaupungiksi. Toisin kuin muiden uskontojen pyhät kaupungit, Jerusalemilla on ainutlaatuinen asema. Tapahtumat, jotka luetaan sen ansioksi Vanhassa Testamentissa, ovat merkityksellisiä vain tosiasioiden mukaisesti. Kaupungin pyhyys perustui temppeliin. Rabbit todella opettivat, että Jerusalem oli maan keskus ja temppeli oli kaupungin keskus. Temppeli oli paikka, jossa Jumalan jumalallinen läsnäolo asui, antaen erityisen luonteen koko kaupungille. Yksi kaupungin monista nimistä on todellakin "Herran huone", joka itsessään viittasi temppeliin, mutta antoi nimen koko kaupungille, "Pyhä Kaupunki". Vasta tultuaan temppelikaupungiksi, ja täten pyhäksi, kaikki muut VT:n tapahtumat tulivat liitetyiksi siihen taannehtivasti.
Rabbien mukaan Jerusalem oli maailman korkein paikka. Se ei ollut sitä kirjaimellisesti, mutta enemmänkin hengellisestä näkökulmasta. Mentiin aina ylös Siioniin yhtä hyvin luonnollisesti kuin hengellisestikin. Daavid sanoi, "Sillä Herra asuu Siionissa" (Ps. 132). Se oli toisaalta Daavidin kaupunki, mutta toisaalta se oli Herran kaupunki. Oli taivaallinen ja maallinen Jerusalem. Oli Daavidin kaupunki - maallinen muoto - ja Herran kaupunki ylhäällä taivaissa. Messias, Daavidin poika, kuitenkin Jumala lihaksi tulleena, olisi hallitseva tästä erityisestä Jerusalemin kaupungista käsin.
Daavid kuvasi Jerusalemia hehkuvin runollisin ilmaisuin. Se oli todella kaunis kaupunki vuorten ympäröimänä (Ps. 125:2). Temppeli, todella ihmeellinen rakennus, hallitsi kaupunkia. Rabbit sanoivat, "Kymmenen mittaa kauneutta laskeutui maan päälle. Jerusalem otti yhdeksän ja loput otti maailma". Tämä väite valaisee kaupungin fyysisen puolen suurta arvostusta.
Kun Jumala loi Aadamin maan tomusta, perinteen mukaan tomu (maa) oli temppelin tulevasta paikasta - uhrialttarin alta. Tämä juurrutti ihmiskunnan pyhään paikkaan ja Jerusalemin kaupunkiin. Saattaa olla, että tästä syystä ihmiskunnalla on tuleva kohtalo, joka on sidottu tähän kaupunkiin. Ihmiskunta oli pelastuva fyysisestä kuolemasta, jos - syntiä tehtyään - toi uhrin poistaakseen yltään kirouksen: "Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava" (Hes. 18:19). Jerusalem oli paikka, joka yhdistäisi koko ihmiskunnan, joka oli Baabelissa.
Sen jälkeen kun Iisak oli syntynyt ja Aabrahamilla oli poika, jonka vuoksi hän oli vaivannut Jumalaa, hänen käskettiin ottaa rakastettu poikansa ja viedä hänet uhriksi Moorian maahan, yhdelle vuorista, jonka Jumala olisi näyttävä hänelle (1.Moos. 22:2). Välittömästi Aabraham lähti kolmen päivän matkalle, saapuen lopulta vuoren juurelle. Aabraham ja hänen poikansa Iisak jatkoivat matkaa yhdessä. Vaikka kyseessä oli koettelemus Aabrahamille, meidän tulisi pitää mielessä, ettei Iisak ollut pikkulapsi ja hän olisi voinut vastustaa isäänsä, kuitenkin me näemme, että hänet sidottiin ja asetettiin alttarille valmiina uhrattavaksi. Aabraham estettiin todella uhraamasta poikaansa ja Jumala siunasi jälkeenpäin häntä.
Aabraham antoi tälle paikalle, jossa hänen suuri hengellinen koettelemuksensa ja voittonsa tapahtui, nimen Jeh-h Jireh, "Jumala näkee (siihen)". Aabraham selitti sen merkitsevän sitä, että tuossa paikassa Herra olisi näkevä. Rabbit selittävät sen merkitsevän sitä, että tulevina sukupolvina, kun temppeli olisi rakennettu sinne, Herra olisi näkevä ja vastaanottava Israelin ylistykset. Se tulisi olemaan myös paikka, jossa uhrattaisiin uhrit, jotka korvaisivat synnintekijän ja poistaisivat synnin häpeätahran sijaiskärsimällä synnin rangaistuksen: "Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava." Tätä ennustivat siellä tapahtuneet tapahtumat. Lopulta Jumalan poika uhrattaisiin Jerusalemissa syntisen ihmiskunnan sijasta. Jerusalemista oli tuleva paikka, jossa syntinen ihmiskunta olisi vastaanottava lunastuksen Messiaan kautta.
Jerusalemissa, Moorian vuorella, Aabraham sai Jumalalta jälleen lupauksen hänen jälkeläistensä (siemenen) lisääntymisestä. Lopullinen siunaus alusta alkaen oli: "Sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä." Tämä siunaus, joka uudelleen vahvistettaisiin Jerusalemissa, täyttyi lopullisesti, kun Jeesus, Aabrahamin siemen, kuoli kaikkien kansojen edestä Jerusalemissa. Kuten olemme nähneet, Jerusalemilla on monia nimiä Kirjoituksissa. Kuningas Daavid, rakkaudessaan ja antaumuksessaan Jerusalemia kohtaan, s anoo; "Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: 'Menkäämme Herran huoneeseen.'" (Ps. 122). Hän käytti tätä nimeä Jerusalemista, mutta välittömästi sen jälkeen, kun hän sanoo sen, hänen jalkansa seisoivat Jerusalemin porttien sisäpuolella. Ehkä hän viittasi siirtymiseensä Hebronista, jossa hän hallitsi ensimmäiset seitsemän vuotta, Jerusalemiin. Hän saattaa kertoa meille, että hän oli muuttanut Herran huoneeseen, Jerusalemiin, kaupunkiin, jonka hän oli rakentanut ja perustanut yhtä hyvin maalliseksi kuin hengelliseksi maan pääkaupungiksi.
Sakarias näki Jerusalemin kaupungin "kaupunkina, joka on muuriton, sillä niin paljon siinä on ihmisiä ja eläimiä" (Sak. 2:4). Jerusalem oli todellakin temppelin paikka, veristen uhrien paikka, mutta se myös oli rukouksen ja opiskelun ja Jumalan Lain kylvämisen paikka. Myöhemmin seuraavana maanpakolaisuuden aikana juutalaiset sitten yhtä hyvin kuin kautta hajaannuksessa olonsa historian, kääntyivät kohti Jerusalemia rukouksissaan. Daniel, joka rukoili kolmesti päivittäin kasvot kohti Jerusalemia, todistaa tämän (Dan. 6:10). Myöhemmin tämän tulkittiin merkitsevän sitä, että juutalaisen pitäisi kääntää katseensa Jerusalemiin ja muistaa Kaikkivaltiasta, joka asuu tuossa paikassa. Temppelin vihkiäisissä Salomon, litaniarukouksessaan (juhlallinen rukous), sanoo, että ihmisten tulisi kaikissa tilanteissa kääntää silmänsä tätä paikkaa kohti (temppeliä ja Jerusalemia) ja muistaa Herraa, joka asuu siellä. Hän puolestaan katsoisi alas ja siunaisi.
Lopulta Jerusalem olisi oleva tuomionpaikka messiaanisena aikakautena, jolloin Messias olisi Jerusalemissa tuomitseva kaikki kansat kollektiivisesti ja kansalliselta ja yksilöpohjalta. Jesaja näki Jerusalemin profeetallisesti, kun hän julisti, että Siionista olisi lähtevä Toora ja Jumalan Sana Jerusalemista. Opetus saisi alkunsa Jerusalemista ja ohjaisi koko ihmiskuntaa. Jerusalem on oleva koko ihmiskunnan hengellinen keskus tulevassa lunastuksessa. Profeetta Sefanja näki ennakolta ajan, jolloin koko ihmiskunta palvelisi Herraa yksimielisesti (Sef. 3:9). Jerusalem oli kyseessä, kun mm. profeetta Jesaja näki, että he menisivät ylös Herran huoneeseen ja palvelisivat häntä. Täten Jerusalem oli "kaikkien kansojen toive"; se oli paikka yhdistyneelle Jumalan ylistykselle. Juutalaiset ovat aina ikävöineet Siioniin paluuta ja sen jälleenrakentamista; Siionin, joka on synonyymi Israelille kokonaisuudessaan. Jerusalem edusti maan sydäntä, ei ainoastaan pääkaupunkina, vaan myös maan hengellisenä keskuksena. Kaikkien vaikeimpina aikoina juutalaiset ovat aina tuoneet julki messiaanisen toivonsa sanoissa, "ensi vuonna Jerusalemissa", täten esittäen lyhyesti messiaanisen toivonsa ilmaistuna paluussa Jerusalemin kaupunkiin, joka on tullut liitetyksi tulevaan lunastukseen ja Daavidilaisen kuningaskunnan ennalleenasettamiseen.
http://members.surfeu.fi/israelapu/
Rabbi Menachem Israel
Jerusalemilla on ollut keskeinen asema juutalaisen kansan historiassa ja kehityksessä aina varhaisista ajoista lähtien. Tämä kaupungeista vanhin ei ole ollut pelkästään pääkaupunki, vaan kaupunki, jossa - juutalaisen uskon mukaisesti - Jumala asui. Se oli kaupunki, joka symbolisoi niin hyvin hengellistä kuin lopullista messiaanista lunastusta.
Tuomareiden sekasortoisen ajanjakson jälkeen perustettiin kuningaskunta kuningas Saulin aikana. Saulin kuoltua kuningas Daavid nousi valtaistuimelle. Seitsemän vuotta myöhemmin Daavid siirsi pääkaupungin Hebronista, kaupungista, jonne patriarkat oli haudattu, jebusilaisten kaupunkiin, Jerusalemiin. Hänen intonsa Jumalan asialle innoitti häntä tuomaan liitonarkin, jota oli aiemmin säilytetty teltoissa Siilossa, uuteen pääkaupunkiinsa, täten yhdistäen maallisen ja hengellisen keskuksen yhteen paikkaan. Tämä toimenpide heimokuningaskunnan yhdistämiseksi yhteen keskukseen palveli kaikkia kansallisen elämän puolia. Daavid oli niin iloissaan, kun liitonarkki tuotiin kaupunkiin, että hän iloitsi ja hyppeli kuin nuori poika. Hän halusi rakentaa Herran huoneen, mutta Jumala esti sen, koska hän oli sotiva kuningas, joka oli vuodattanut verta. Kirjoitukset ovat hyvin tarkkoja (Jumalan) palvelemisesta veren vuodattamisen jälkeen, jopa viattomuudessa suoritetun, kuten oli asia ilmestysmajassa palvelevan papin kohdalla.
Oli loogisempaa säilyttää Hebron kuningaskuntaa yhdistävänä pääkaupunkina, koska patriarkkojen hauta olisi voinut helposti palvella yhdistävänä paikkana heimokansalle. Daavid kuitenkin näki jotakin erityistä Jerusalemissa. Hän näytti halunneen kaupungin olevan enemmän kuin pyhäkkö menneisyydelle, paikka palvella Jumalaa. Vähitellen kaupungista alkoi tulla polttopiste ei ainoastaan juutalaiselle kansalle, vaan myös pakanakansoille. Pääkaupunki ei ollut vain pyhäkkö menneisyydelle, vaan todellisuus nykyhetkessä: Jumala asui temppelissä, jossa Häntä voitiin lähestyä. Kaupunki oli nyt "Herran huone" (Ps. 122). Tuosta ajasta alkaen kaupunki tuli erottamattomasti yhdistetyksi Daavidin huoneeseen. Aivan kuten Daavid hallitsi koko Israelia tuosta paikasta, Herra olisi hallitseva koko maailmaa vanhurskaudessaan Messiaan, Daavidin vesan, palvelustyön kautta. Kaupunki tuli sidotuksi yhteen messiaanisen täyttymisen kanssa.
Myöhemmin myös kristinusko kunnioitti kaupunkia Messiaan ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen paikkana, mutta se oli lisäksi tunnepitoinen paikka. Kristinusko tuli huolestuneemmaksi uskovan ruumiin käsitteestä ja vähitellen kaavoitetun uskonnon kehittymisestä. Ketkä oli "ekleesia", oli kysymys, joka söi syvän kiilan Israelin ja "kirkon" välille. Kirkkoa kunnioitettiin nyt, koska siitä tuli Rooman valtakunnan uskonto. Roomasta ja Konstantinopolista tuli kirkon hengelliset keskukset ja Jerusalem luokiteltiin pyhiinvaelluspaikaksi, mutta vähäisellä merkityksellä.
Kirkko kääntyi valitettavasti vainoamaan juutalaisia. Nyt "kirkko" korvasi Jumalan kansan. "Kristityt" ivasivat juutalaisia latinankielisellä kertosäkeellä, "Herosalema est perdita" - Jerusalem on unohdettu. Jerusalem menetti hengellisen merkityksensä Roomalle, josta oli nyt tullut kirkon, herran ruumiin, keskus. Jerusalem oli pyhitetty pyhäkkönä, mutta kaupungilla ei ollut mitään hengellistä merkitystä. Jerusalemista, kuten juutalaisesta kansasta, oli tullut menneisyyden muisto.
Rabbi A. J. Heschel kirjoittaa kirjassaan "Sapatti", että luomiskertomuksessa Jumala pyhitti enemminkin ajan kuin paikan pyhäksi. Tämä poikkesi kaikista muinaisista käsityksistä maailman luomisesta. Muinaisella ihmisellä oli aina pyhitetty paikka, joka oli pyhitetty luomisessa. Jerusalem kehittyi sukupolvien aikana merkittäväksi kaupungiksi. Kaupunkia ei mainita kuin kerran Toorassa (Viidennessä Mooseksen kirjassa). Se ei ollut edes tarpeeksi kova vastus mainittavaksi juutalaisten valloittaessa maan Joosuan aikana. Vasta kuningas Daavidin hallituskaudella kaupunki alkoi saavuttaa merkitystä Israelin pääkaupunkina ja hengellisenä keskuksena.
Jerusalemia kutsutaan Pyhäksi Kaupungiksi. Toisin kuin muiden uskontojen pyhät kaupungit, Jerusalemilla on ainutlaatuinen asema. Tapahtumat, jotka luetaan sen ansioksi Vanhassa Testamentissa, ovat merkityksellisiä vain tosiasioiden mukaisesti. Kaupungin pyhyys perustui temppeliin. Rabbit todella opettivat, että Jerusalem oli maan keskus ja temppeli oli kaupungin keskus. Temppeli oli paikka, jossa Jumalan jumalallinen läsnäolo asui, antaen erityisen luonteen koko kaupungille. Yksi kaupungin monista nimistä on todellakin "Herran huone", joka itsessään viittasi temppeliin, mutta antoi nimen koko kaupungille, "Pyhä Kaupunki". Vasta tultuaan temppelikaupungiksi, ja täten pyhäksi, kaikki muut VT:n tapahtumat tulivat liitetyiksi siihen taannehtivasti.
Rabbien mukaan Jerusalem oli maailman korkein paikka. Se ei ollut sitä kirjaimellisesti, mutta enemmänkin hengellisestä näkökulmasta. Mentiin aina ylös Siioniin yhtä hyvin luonnollisesti kuin hengellisestikin. Daavid sanoi, "Sillä Herra asuu Siionissa" (Ps. 132). Se oli toisaalta Daavidin kaupunki, mutta toisaalta se oli Herran kaupunki. Oli taivaallinen ja maallinen Jerusalem. Oli Daavidin kaupunki - maallinen muoto - ja Herran kaupunki ylhäällä taivaissa. Messias, Daavidin poika, kuitenkin Jumala lihaksi tulleena, olisi hallitseva tästä erityisestä Jerusalemin kaupungista käsin.
Daavid kuvasi Jerusalemia hehkuvin runollisin ilmaisuin. Se oli todella kaunis kaupunki vuorten ympäröimänä (Ps. 125:2). Temppeli, todella ihmeellinen rakennus, hallitsi kaupunkia. Rabbit sanoivat, "Kymmenen mittaa kauneutta laskeutui maan päälle. Jerusalem otti yhdeksän ja loput otti maailma". Tämä väite valaisee kaupungin fyysisen puolen suurta arvostusta.
Kun Jumala loi Aadamin maan tomusta, perinteen mukaan tomu (maa) oli temppelin tulevasta paikasta - uhrialttarin alta. Tämä juurrutti ihmiskunnan pyhään paikkaan ja Jerusalemin kaupunkiin. Saattaa olla, että tästä syystä ihmiskunnalla on tuleva kohtalo, joka on sidottu tähän kaupunkiin. Ihmiskunta oli pelastuva fyysisestä kuolemasta, jos - syntiä tehtyään - toi uhrin poistaakseen yltään kirouksen: "Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava" (Hes. 18:19). Jerusalem oli paikka, joka yhdistäisi koko ihmiskunnan, joka oli Baabelissa.
Sen jälkeen kun Iisak oli syntynyt ja Aabrahamilla oli poika, jonka vuoksi hän oli vaivannut Jumalaa, hänen käskettiin ottaa rakastettu poikansa ja viedä hänet uhriksi Moorian maahan, yhdelle vuorista, jonka Jumala olisi näyttävä hänelle (1.Moos. 22:2). Välittömästi Aabraham lähti kolmen päivän matkalle, saapuen lopulta vuoren juurelle. Aabraham ja hänen poikansa Iisak jatkoivat matkaa yhdessä. Vaikka kyseessä oli koettelemus Aabrahamille, meidän tulisi pitää mielessä, ettei Iisak ollut pikkulapsi ja hän olisi voinut vastustaa isäänsä, kuitenkin me näemme, että hänet sidottiin ja asetettiin alttarille valmiina uhrattavaksi. Aabraham estettiin todella uhraamasta poikaansa ja Jumala siunasi jälkeenpäin häntä.
Aabraham antoi tälle paikalle, jossa hänen suuri hengellinen koettelemuksensa ja voittonsa tapahtui, nimen Jeh-h Jireh, "Jumala näkee (siihen)". Aabraham selitti sen merkitsevän sitä, että tuossa paikassa Herra olisi näkevä. Rabbit selittävät sen merkitsevän sitä, että tulevina sukupolvina, kun temppeli olisi rakennettu sinne, Herra olisi näkevä ja vastaanottava Israelin ylistykset. Se tulisi olemaan myös paikka, jossa uhrattaisiin uhrit, jotka korvaisivat synnintekijän ja poistaisivat synnin häpeätahran sijaiskärsimällä synnin rangaistuksen: "Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava." Tätä ennustivat siellä tapahtuneet tapahtumat. Lopulta Jumalan poika uhrattaisiin Jerusalemissa syntisen ihmiskunnan sijasta. Jerusalemista oli tuleva paikka, jossa syntinen ihmiskunta olisi vastaanottava lunastuksen Messiaan kautta.
Jerusalemissa, Moorian vuorella, Aabraham sai Jumalalta jälleen lupauksen hänen jälkeläistensä (siemenen) lisääntymisestä. Lopullinen siunaus alusta alkaen oli: "Sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä." Tämä siunaus, joka uudelleen vahvistettaisiin Jerusalemissa, täyttyi lopullisesti, kun Jeesus, Aabrahamin siemen, kuoli kaikkien kansojen edestä Jerusalemissa. Kuten olemme nähneet, Jerusalemilla on monia nimiä Kirjoituksissa. Kuningas Daavid, rakkaudessaan ja antaumuksessaan Jerusalemia kohtaan, s anoo; "Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: 'Menkäämme Herran huoneeseen.'" (Ps. 122). Hän käytti tätä nimeä Jerusalemista, mutta välittömästi sen jälkeen, kun hän sanoo sen, hänen jalkansa seisoivat Jerusalemin porttien sisäpuolella. Ehkä hän viittasi siirtymiseensä Hebronista, jossa hän hallitsi ensimmäiset seitsemän vuotta, Jerusalemiin. Hän saattaa kertoa meille, että hän oli muuttanut Herran huoneeseen, Jerusalemiin, kaupunkiin, jonka hän oli rakentanut ja perustanut yhtä hyvin maalliseksi kuin hengelliseksi maan pääkaupungiksi.
Sakarias näki Jerusalemin kaupungin "kaupunkina, joka on muuriton, sillä niin paljon siinä on ihmisiä ja eläimiä" (Sak. 2:4). Jerusalem oli todellakin temppelin paikka, veristen uhrien paikka, mutta se myös oli rukouksen ja opiskelun ja Jumalan Lain kylvämisen paikka. Myöhemmin seuraavana maanpakolaisuuden aikana juutalaiset sitten yhtä hyvin kuin kautta hajaannuksessa olonsa historian, kääntyivät kohti Jerusalemia rukouksissaan. Daniel, joka rukoili kolmesti päivittäin kasvot kohti Jerusalemia, todistaa tämän (Dan. 6:10). Myöhemmin tämän tulkittiin merkitsevän sitä, että juutalaisen pitäisi kääntää katseensa Jerusalemiin ja muistaa Kaikkivaltiasta, joka asuu tuossa paikassa. Temppelin vihkiäisissä Salomon, litaniarukouksessaan (juhlallinen rukous), sanoo, että ihmisten tulisi kaikissa tilanteissa kääntää silmänsä tätä paikkaa kohti (temppeliä ja Jerusalemia) ja muistaa Herraa, joka asuu siellä. Hän puolestaan katsoisi alas ja siunaisi.
Lopulta Jerusalem olisi oleva tuomionpaikka messiaanisena aikakautena, jolloin Messias olisi Jerusalemissa tuomitseva kaikki kansat kollektiivisesti ja kansalliselta ja yksilöpohjalta. Jesaja näki Jerusalemin profeetallisesti, kun hän julisti, että Siionista olisi lähtevä Toora ja Jumalan Sana Jerusalemista. Opetus saisi alkunsa Jerusalemista ja ohjaisi koko ihmiskuntaa. Jerusalem on oleva koko ihmiskunnan hengellinen keskus tulevassa lunastuksessa. Profeetta Sefanja näki ennakolta ajan, jolloin koko ihmiskunta palvelisi Herraa yksimielisesti (Sef. 3:9). Jerusalem oli kyseessä, kun mm. profeetta Jesaja näki, että he menisivät ylös Herran huoneeseen ja palvelisivat häntä. Täten Jerusalem oli "kaikkien kansojen toive"; se oli paikka yhdistyneelle Jumalan ylistykselle. Juutalaiset ovat aina ikävöineet Siioniin paluuta ja sen jälleenrakentamista; Siionin, joka on synonyymi Israelille kokonaisuudessaan. Jerusalem edusti maan sydäntä, ei ainoastaan pääkaupunkina, vaan myös maan hengellisenä keskuksena. Kaikkien vaikeimpina aikoina juutalaiset ovat aina tuoneet julki messiaanisen toivonsa sanoissa, "ensi vuonna Jerusalemissa", täten esittäen lyhyesti messiaanisen toivonsa ilmaistuna paluussa Jerusalemin kaupunkiin, joka on tullut liitetyksi tulevaan lunastukseen ja Daavidilaisen kuningaskunnan ennalleenasettamiseen.
http://members.surfeu.fi/israelapu/
Vastaukset 5
Vanhimmat
Anteeksi, mutta en ymmärtänyt. Oliko kirjoituksella jokin tarkoitus ?
Antaa tuki Jerusalemin pysyvyydestä osana Israelia ?
Kai se yksi ja sama kenelle kaupunki annetaan. Se on pyhä
kaupunki niin juutalaisille, kristityille kuin muslimeille.
ei ole aikaa lukea noin pitkää tekstiä.
??
Jos haluaa tietää Jerusalemista jotain niin olisi hyvä olla aikaa sen verran että lukee koko tekstin. Kiinnostusta ei ole ilmeisesti niin paljoa asiaan ennemmin kuin olisi aikaa paneutua kirjoitukseen. Historian ja Jumalan Sanan valossa teksti Jerusalemista oli hyvä ja sekin oli tiivistelmä verrattuna Jerusalemista kirjoitettuihin kirjoihin. Onko Jumalan Sana pikaruokaa tämän ajan kiireisille ihmisille? Se on Pyhä ateria johon itse Jeesus osallistuu. Ja sellaisen aterian ääreltä kuka haluaisi poistua kesken kaiken? Mutta niin moni poistuu eikä tule ravituksi.Ja uudelleen ja uudelleen näin voi käydä, ja silloin valitus kuuluu, eikä ymmärrey
Edellinen viestini karkasi liian aikaisin joten tässä kirjoituksen loppu kuten sen tarkoitin:
Onko Jumalan Sana pikaruokaa tämän ajan kiireisille ihmisille?Se on Pyhä ateria johon itse Jeesus osallistuu. Ja sellaisen aterian ääreltä kuka haluaisi poistua kesken kaiken? Mutta niin moni postuu eikä tule ravituksi. Ja uudelleen ja uudellen näin voi käydä, ja silloin valitus kuuluu, eikä ymmärretä, miksi valitetaan. Sanan Pyhällä aterialla täyttyy ihmisen henki ja sielu, kun antaa Herramme Jeesuksen(Jeshuan) aterioida kanssamme. Kiireettömästi, ja rukoillen myös. Ja silloin ymmärrys lisäntyy vaikkei täydelliseksi tulekkaan. Ja Kiitos tulee valituksen sijaan, ja Jumalan Sanan halajaminen tulee elämäksi tässä ja nyt ja kaipuuksi Jumalan luo.