Olen kuullut ja nähnyt tuhottoman määrän ihmisiä kertovan muun muassa; heillä olevan kevättä rinnassa. Kummalista että itse en ole nähnyt enkä tuntenut kevään olevan rinnassa.
Odotan vastuuntuntoista, tarkkaavaisuutta, helittämättömyyttä, siisteyttä ja harkitsevaisuutta, vastauksissa myös järjestelmällisyyttä. Mainostajissa on paljon heitä joilla kertomansa mukaan on kevättä rinnassa, ilmeistä että tulkinta koskee heidän omaa minäänsä.
Toinen vaihtoehto vastata, minkälaista on kun on pelkkänä korvana. Erittäin mielenkiintoista on tietää miltä pelkkänä korvana oleminen tuntuu ja auttaako liikunta kyseiseen olotilaan.
" pelkkänä korvana kevättä rinnassa "

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.