Kreationismi edustaa sen tasoista tietämättömyyden ja typeryyden tiivistymää että voiko sitä pitää edes minään oppina. Eikö kyseessä ole paremminkin harhaoppimattomuus? Tai harhainen tietämättömyys?
Voiko kreationismia pitää edes harhaoppina?
8
194
Vastaukset
- läpimurto
Voi pitää.
Samoin evoluutioteoria on sikäli hakotiellä sillä apinat ovat todennäköisimmin kehittyneet ihmisistä.
Eli taantuneet ihmiset kuten kretut ja evokit omaavat potentiaalia uuden apinalajin esimuodoksi.- jhkjhkhkhkj
Kaada ittelles vaan.
Ihminen on apina ja viimeisen neulansilmälajin jälkeen ihminen ja muut apinat ovat vain eriytyneet toisistaan.
Ei siitä saa oppia edes tekohengityksellä. Eihän edes pienessä Suomessa ole edes kahta kreationistia, jotka olisivat samaa mieltä juuri mistään.
- taivaanvahvuus
Ei kai harhaopilta kovin korkeaa loogista tai tiedollista tasoa voi vaatia, joten sikäli voi pitää. Tosin erityisesti vanhan maan kreationistit menevät aika pitkälle pseudotieteilyissään ja onnistuvat joskus myymään oman maailmankuvansa sellaisena, jossa "oikeaa tiedettä" tai "luotettavaa tiedettä" ei kiistetä, vaan hylätään ainoastaan jotkin teoriat, jotka eivät edes oikeastaan ole tiedettä.
Pseudotiede, kuten kreationismi, on oikean tieteen hyväksikäyttöä ja sen tieteen taakse piiloutumista.
Ajatellaan, että jokin huuhaahörhö rakentaa rataksista kojeen, jonka hän selittää olevan ikiliikkuja. Kaikki pyöreät ratakset hän on sorvannut käyttäen apunaan piin arvoa. Nyt kun joku sanoo tuolle "keksijälle", ettei ikiliikkuja toimi ollen se mahdottomuus, niin "keksijä"närkästyy ja kysyy, että "Kyseenalaistatko piin olevan 3,14?" Samaa on nähtävissä palstan kreationisteilla.- kjhkjhkhjjh
marathustra kirjoitti:
Pseudotiede, kuten kreationismi, on oikean tieteen hyväksikäyttöä ja sen tieteen taakse piiloutumista.
Ajatellaan, että jokin huuhaahörhö rakentaa rataksista kojeen, jonka hän selittää olevan ikiliikkuja. Kaikki pyöreät ratakset hän on sorvannut käyttäen apunaan piin arvoa. Nyt kun joku sanoo tuolle "keksijälle", ettei ikiliikkuja toimi ollen se mahdottomuus, niin "keksijä"närkästyy ja kysyy, että "Kyseenalaistatko piin olevan 3,14?" Samaa on nähtävissä palstan kreationisteilla.Hyvä kuvaus asiasta. Valehtelu uppoaa paremmin, kun on edes siteeksi totta seassa.
- buahhahhaaaaa
kjhkjhkhjjh kirjoitti:
Hyvä kuvaus asiasta. Valehtelu uppoaa paremmin, kun on edes siteeksi totta seassa.
Sinähän sen parhaiten tiedät!
ollakseen oppi, siinä pitäisi olla muutakin kuin hullun mölinää..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.855412Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.423591Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j612965Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462181Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611936Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2921769- 471606
- 951427
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441376Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.81322