Suomen tykistötappioista 1944 oudosti vaiettu

Peräti 8 patteristoa kenttätykistöä menetettiin Kannaksella, 3 patteristoa Syvärillä, Maaselällä vähemmän mutta toisaalta peräti 4 patteristoa linnoitustykistö Laatokan Karjalassa. Peräti 16 patteristoa vetäytymisvaiheessa. Kannaksen tappiot olivat 30% sen hetkisestä vastuusta.

Lisäksi pst-tykkejä menetettiin paljon. Mm. 60 kpl raskaita 75 mm:n tykkejä. Määrät ovat merkittäviä. Sen sijaan jatkuvasti pidetään ääntä esim. Ilomantsin sotasaaliista mutta se jäi huomattavasti pienemmäksi: 51 kenttätykkiä, 55 pst-tykkiä (etupäässä pieniä) ja 89 heitintä.

Lohdutukseksi voidaan todeta kuten II maailmansodassa yleensäkin. Kalustoa oli sittenkin helpompi korvata. Ihmishenkiä ei.
1333563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 133

Vanhimmat

Kesän 1944 kokonaistappiot Suomelle olivat noin 70 000 miestä kaatuneina, haavoittuneina, kadonneina sekä sotavankeina. Lisäksi yli 10 000 läksi karkuriksi.

Äänestä
  • Tuo oli jatkosodan kokonaistappiot. Tunkiolaisia kuolk jatkosodassa 300 000.

    Äänestä

  • lykkäät-pötyä kirjoitti:

    Tuo oli jatkosodan kokonaistappiot. Tunkiolaisia kuolk jatkosodassa 300 000.

    Valehtelet taas tapasi mukaan pölvästi.

    Äänestä

  • Hyytr kirjoitti:

    Valehtelet taas tapasi mukaan pölvästi.

    Sinua tyhmempää ei olekaan. Joko olet ratkaissut miksi apinalla on häntä ja ihmisellä ei.

    1Äänestä

  • lykkäät-pötyä kirjoitti:

    Tuo oli jatkosodan kokonaistappiot. Tunkiolaisia kuolk jatkosodassa 300 000.

    Kokonaistappiot jatkosodassa olivat noin 223 000.
    60605 kaatunutta
    4534 kadonnutta
    Noin 158 000 haavoittunutta, joista 47 500 jäi invalideiksi.
    Että lukema 70 000 kokonaistappioista on mielikuvituksen tuotetta.

    Äänestä

  • Jotaintolkkuasentäs kirjoitti:

    Kokonaistappiot jatkosodassa olivat noin 223 000.
    60605 kaatunutta
    4534 kadonnutta
    Noin 158 000 haavoittunutta, joista 47 500 jäi invalideiksi.
    Että lukema 70 000 kokonaistappioista on mielikuvituksen tuotetta.

    Älä laske tuplana osaa haavoittuneista. Nimittäin niitä jotka menehtyivät haavoihinsa.

    Haavoittuneiden kokonaismäärä usein ilmoitettu 157 000. Kaatuneita ei ole ollut yli 60 000.

    Äänestä

  • Hyytr kirjoitti:

    Valehtelet taas tapasi mukaan pölvästi.

    Kuten sinäkin! Kesähyökkäys 1944 ei ole = koko Jatkosota!

    Äänestä

  • Hyytr kirjoitti:

    Valehtelet taas tapasi mukaan pölvästi.

    Siitäkin on ’oudosti’ vaiettu, mutta arvatenkin Tarkkispoika haluaa kerrata nekin?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siitäkin on ’oudosti’ vaiettu, mutta arvatenkin Tarkkispoika haluaa kerrata nekin?

    PöhveIi on tyhmä kuin saapas:-D

    Äänestä

Kaikkiaan suomalaisia kaatui kesällä 1944 noin 18.000. Se on liki kolmannes koko Jatkosodan tappioista. Venäläiset menettivät Kannaksella noin 125.000 miestä.

Kannaksen taisteluissa puna-armeija kärsi Tapio Tiihosen mukaan 189 000 miehen tappiot. Laatokan pohjoispuolen tappiot olivat suhteessa samansuuntaiset: noin 90 000. Erkki Nordbergin käyttämän aineiston mukaan alunperin noin NL:n 600 000 miehen hyökkäysvoima Suomen rintamalla oli sulanut 100 000:een. Heinä-elokuun vaiheessa Suomella oli monin paikoin jo ylivoima.

1Äänestä
  • Ja oikeasti tunkion hyökkäysvoima jauhautui Suomen tykistön ja Saksan ilmavoimien toimesta lähes olemattomiin. Joukkoja Suomen valtaamiseen ei enää ollut.

    1Äänestä

  • Kesän tykistötappioita ja sen painoarvoa vähentää se että suurelta osin vanhentuneinta kalustoa menetettiin eniten. Tilalle tullut tykkikalusto oli selvästi laadukkaampaa saksalaista. Tosin se oli myös tyyristä. Usein unohdetaan että parin 150 mm tykin hinnalla sai yhden StuG-rynnäkkötykin.

    1Äänestä

  • zxcvbnmkl kirjoitti:

    Kesän tykistötappioita ja sen painoarvoa vähentää se että suurelta osin vanhentuneinta kalustoa menetettiin eniten. Tilalle tullut tykkikalusto oli selvästi laadukkaampaa saksalaista. Tosin se oli myös tyyristä. Usein unohdetaan että parin 150 mm tykin hinnalla sai yhden StuG-rynnäkkötykin.

    Mutta mahdettiinko niistä lopultakaan maksaa mitään?

    Äänestä

Kyllä ne olivat ylikäymättömiä tappioita 1944 kesällä kun Puna-armeija sotki saveen suursuo-
malaista armeijaamme raskaimman jälkeen tulella ja teräksellä. -Ja niin kova oli hoppu Sa-intillä Viipurin ohituksessakin karkuunjuoksussa että Lappeenrannassakin asti näitä suursuomalaisia toppuuteltiin. :) - Ja sitten se sota hävittiin. Eiks niin?

Äänestä
  • Lappeenrantaan ei kukaan mennyt. Ilomantsissa toki tuhannet miinanpolkijat juoksivat minkä pienistä kintuistaan pääsivät.

    1Äänestä

  • Bupin valikoiva muisti pysähtyy jälleen kerran Viipurin valtaukseen?

    Kuulet varmaan mielelläsi mitä tapahtui SEN JÄLKEEN?

    Kesällä 1944 Suomi vetäytyi vihollista kuluttaen Viipurin tasolle, jossa puolustus vihdoin alkoi pitämään! Vihollinen pysäytettiin Tienhaarassa, Tali-Ihantalassa ja Vuosalmella. Saksalaisilta saadut jokamiehen pst-aseet alkoivat purra! Tali-Ihantalassa onnistuttiin muodostamaan Suomen oloissa mahtava tykistöryhmä. jossa oli peräti 21 patteristoa eli 250 tykkiä ja niistä jokainen pystyi ampumaan Ihantalaan. Niinpä Stalinin nuorien iskudivisioonien miesten suolenpätkiä saatiin kerätä kuusten oksilta ja hyökkäys tyrehtyi! Lisäksi Tali-Ihantalassa opittiin käyttämään saksalaisia uusia pst-aseita (panssarinyrkki ja –kauhu) ja se koitui useiden kymmenien neukkupanssarien tuhoksi! Myöhemmin 26. heinäkuuta – 13. elokuuta 1944 suomalaiset murskasivat Ilomantsissa puna-armeijan divisioonan etenemisyrityksen ja vihollinen pakeni pakokauhun vallassa jättäen maastoon kaiken kalustonsa! Suurhyökkäys hyytyi saavuttamatta tavoitteitaan ja Stalin katsoi, ettei Suomen suuntaan enempää väkeä keskitetä!

    Torjuntavoittojen ansiosta maa pelastui! Suomen vapaus ja itsenäisyys korventaa Tiltu-parkaa yhä! Etenkin kun se "suuri ja mahtava" vielä romahti 1991!

    1Äänestä

  • Mutta silti se sota hävittiin vaikka ne 250 tykkiä olisivat ampuneet samaan tulitikkulootaan kymmenen kilometrin päästä, eiks je? -Puna-armeijan poijat kun ampui että Suomenlahti raikui 1000:lla tykillä niin siinä oli oivallista kiireenvoidetta lisää pa-
    kenevalle suursuomalaiselle sankariarmeijalle joka sitten kieli vyön alla läähättäin pak-
    kautui Viipurin linnansillalle täydessä kaaoksessa ,monet mielensä nyrjäyttäneinä sotu-
    reina mielessään vain karkuaminen sotahelvetistä kauas. Eiks niin?

    Äänestä

  • ”Ja niin kova oli hoppu Sa-intillä Viipurin ohituksessakin karkuunjuoksussa että Lappeenrannassakin asti näitä suursuomalaisia toppuuteltiin. :) - Ja sitten se sota hävittiin. Eiks niin?”

    Ja mitä tapahtui Viipurin jälkeen?

    Suomi sai viisi perättäistä torjuntavoittoa ja hyökkäysarmeijan rippeet killuivat kuusten oksilla!

    Suomi hävisi sodat, mutta voitti sitä seuranneen rauhan. Me menetimme sodassa palan maata, mutta säilytimme itsenäisyytemme länsimaisena demokratiana ja vaurastuimme vähitellen yhdeksi maailman rikkaimmista valtioista.

    Huonommin kävi voittajan. Neuvostoliitto voitti sodat, mutta hävisi sitä seuranneen rauhan. Sodan hävinneet Saksa, Japani ja Suomi kokivat ennennäkemättömän taloudellisen nousun. Samaan aikaan voittanut Neuvostoliitto riutui seuraavat 47 vuotta kommunismissa, köyhtyi ja lopulta romahti. Jäljelle jäi vain torso, joka on menettänyt merkittävän osan toisen maailmansodan ryöstösaaliistaan. Lopulta tuo valtio romahti 1991! Eiks niin?

    1Äänestä

"Erkki Nordbergin käyttämän aineiston mukaan alunperin noin NL:n 600 000 miehen hyökkäysvoima Suomen rintamalla oli sulanut 100 000:een. Heinä-elokuun vaiheessa Suomella oli monin paikoin jo ylivoima."

Kaikki 500 000 ryssää ei varmaankaan kuolleet suomalaisten toimesta. Montakos vastustaja siirsi noista 600 000 sotilaastaan saksan rintamalle?

Äänestä

"... toisaalta peräti 4 patteristoa linnoitustykistö Laatokan Karjalassa."

Syvärillä käytettiin asemasotavaiheessa vanhoja jäykkälavettisia talvisodan aikana hankittuja tykkejä sulkutykistönä näin säästettiin parempaa kalustoa. Samoja tykkejä oli myös rannikkopuolustuksen käytössä. Näillä ammuttiin suurhyökkäysvaiheessa ammukset loppuun ja koska uusia ammuksia ei mistään ollut saatavissa tykit jätettiin paikoilleen vain lukot poistettiin. Lisäksi näitä tykkejä oli hankala kuljettaa niiden korkean rakenteen vuoksi.

1Äänestä

Kovinkaan+moni+tykeistä+ei+kyennyt+edes+18+km:n+etäisyyteen+ampumaan,+siis+sijaitsemaan+yli+10+km+etulinjasta.+Tällaiset+eteentyönnetyt+tykit+olivat+vaarassa+kun+vetokalustoa+ei+ollut+siirtämään+niitä+pois.+Kriisin+aikana+kun+pelkästään+yksi+divisioona+tarvitsi+päivässä+6+000+-10+000+tykin+ammusta,+keskim+15+kg+eli+90-150+tonnia.+Heittimien+ammukset+painoivat+20-40+tonnia.+Kuvitella+että+noita+muun+roinan+ja+haavoittuneiden+evakuoinnin+aikana+pitäisi+alkaa+pääasiassa+hevosilla+kuljettamaan.Vuonna+1944+ja+eteenkin+Länsi-Kannaksella+tuollainen+hevosvetoinen+armeija+oli+suuressa+vaarassa.+Se+tästä+puuttuu+että+pääasemaa+olisi+vielä+yritetty+sinnikkäästi+puolustaa.+Joukothan+olisi+sinne+tuhoutuneet+kaikki.Oli+hyvä+asia+että+tuhannet+sotilaat+äänestivät+jaloillaan+ja+pakottivat+myös+sodanjohdon+sille+kannalle+että+lopullinen+taistelu+alkaa+vasta+VKT-linjalla.+Sinne+alkoi+soljua+reservejä+muualta+16.6.44+lähtien.+Sinänsä+10+km+päivässä+vetäytyminen+tuskin+on+mitään+halkijuoksua.+Matkahan+taittuu+jalan+kävellen+reilussa+2+tunnissa.+Ainakaan+lippahivohkaan+lähtenyt+muttei+varsinainen+metsäkaartilainen+ei+tapata+itseään+turhaan.+Taistelemaan+jääneet+(80%)+sopivasti+viivyttivät.+Kenttätykistöstä+suurin+osa+olisi+pitänyt+parin+yön+kuluessa+siirtää+VKT-asemaan+ja+loput+olisi+vain+viivyttäneet+hyökkääjää.

Äänestä

Suomi sai tilalle tykit Saksasta. Myös varastosta. Ei siis väliä

1Äänestä
  • Perääntymisvaoheessa osa joukoista hajaantui, mutta vihollinen ei saanut motitettua yhtään suurempaa joukko- osastoa. Kun rintama vakiintui Viiåurin jälkeen niin useimmat karkurit palasivat vitjaan ja puolustus sitkistyi! Samalla pystyttiin jatkossa keskittämään suomalainen tykistö vihollisen painopistesuuntiin ja vihollisen tappiot kasvoivat sietämättömiksi!.

    1Äänestä

  • ViipurinJälkeen kirjoitti:

    Perääntymisvaoheessa osa joukoista hajaantui, mutta vihollinen ei saanut motitettua yhtään suurempaa joukko- osastoa. Kun rintama vakiintui Viiåurin jälkeen niin useimmat karkurit palasivat vitjaan ja puolustus sitkistyi! Samalla pystyttiin jatkossa keskittämään suomalainen tykistö vihollisen painopistesuuntiin ja vihollisen tappiot kasvoivat sietämättömiksi!.

    Ja suursuomalaiset tykit oli kohta yliammuttu tehottomiksi, klonk klonk vain kuului väljistä piipuista kun kranaatti lähti vähän sinnepäin,eiks je? Ja siinä vaiheessa viimein al-
    koi äärimmäisimmänkin suursuomalaisen hatun alle valjeta se karu totuus että jumalauta,
    -meillä on vastassa ylivoimainen Puna-armeija jolla ruutia riittää! Ja kyllä sitä aivan piisalle asti tulikin, Suomen oli suostuttava aselepoon sillä Suur-Saksan nerokas johtaja ei
    enää ollut ihan ällissään joten siltä taholta ei enää apua olisi herunutkaan. Ja siten Suomi
    hävisi tokan maailmansodan 6-0. :)

    Äänestä

  • "Puna-armeija jolla ruutia riittää! Ja kyllä sitä aivan piisalle asti tulikin, Suomen oli suostuttava aselepoon sillä Suur-Saksan nerokas johtaja ei
    enää ollut ihan ällissään joten siltä taholta ei enää apua olisi herunutkaan. Ja siten Suomi
    hävisi tokan maailmansodan 6-0. "

    Kesällä 1944 Suomi vetäytyi vihollista kuluttaen Viipurin tasolle, jossa puolustus vihdoin alkoi pitämään! Vihollinen pysäytettiin Tienhaarassa, Tali-Ihantalassa ja Vuosalmella. Saksalaisilta saadut jokamiehen pst-aseet alkoivat purra! Tali-Ihantalassa onnistuttiin muodostamaan Suomen oloissa mahtava tykistöryhmä. jossa oli peräti 21 patteristoa eli 250 tykkiä ja niistä jokainen pystyi ampumaan Ihantalaan. Niinpä Stalinin nuorien iskudivisioonien miesten suolenpätkiä saatiin kerätä kuusten oksilta ja hyökkäys tyrehtyi! Lisäksi Tali-Ihantalassa opittiin käyttämään saksalaisia uusia pst-aseita (panssarinyrkki ja –kauhu) ja se koitui useiden kymmenien neukkupanssarien tuhoksi! Myöhemmin 26. heinäkuuta – 13. elokuuta 1944 suomalaiset murskasivat Ilomantsissa puna-armeijan divisioonan etenemisyrityksen ja vihollinen pakeni pakokauhun vallassa jättäen maastoon kaiken kalustonsa! Suurhyökkäys hyytyi saavuttamatta tavoitteitaan ja Stalin katsoi, ettei Suomen suuntaan enempää väkeä keskitetä!

    Torjuntavoittojen ansiosta maa pelastui! Suomen vapaus ja itsenäisyys korventaa Tiltu-parkaa yhä! Etenkin kun se "suuri ja mahtava" vielä romahti 1991!

    1Äänestä

  • Lillepo kirjoitti:

    Ja suursuomalaiset tykit oli kohta yliammuttu tehottomiksi, klonk klonk vain kuului väljistä piipuista kun kranaatti lähti vähän sinnepäin,eiks je? Ja siinä vaiheessa viimein al-
    koi äärimmäisimmänkin suursuomalaisen hatun alle valjeta se karu totuus että jumalauta,
    -meillä on vastassa ylivoimainen Puna-armeija jolla ruutia riittää! Ja kyllä sitä aivan piisalle asti tulikin, Suomen oli suostuttava aselepoon sillä Suur-Saksan nerokas johtaja ei
    enää ollut ihan ällissään joten siltä taholta ei enää apua olisi herunutkaan. Ja siten Suomi
    hävisi tokan maailmansodan 6-0. :)

    Ääliö. Tykissä on PUTKI, ei piippua!

    1Äänestä

  • ViipurinJälkeen kirjoitti:

    Perääntymisvaoheessa osa joukoista hajaantui, mutta vihollinen ei saanut motitettua yhtään suurempaa joukko- osastoa. Kun rintama vakiintui Viiåurin jälkeen niin useimmat karkurit palasivat vitjaan ja puolustus sitkistyi! Samalla pystyttiin jatkossa keskittämään suomalainen tykistö vihollisen painopistesuuntiin ja vihollisen tappiot kasvoivat sietämättömiksi!.

    Koko halkijuoksumantra joutuu outoon valoon kun nyt tiedetään hyökkääjän kärsineen Viipuriin mennessä vähintäin 60 000 miehen kokonaistappiot. Tiihosen antama lukema on lisäksi hänen minimiarvionsa. Hänen todennäköisenpänä pitämä oli 65 000.

    Juhani Putkinenkin sekoilu Tiihosen kirjaa lukiessaan eikä tajunnut että se minimitappiolukema 105 000 liittyy siihen Kotka-operaatioon. Se minkä Tiihonen sitten ilmoitti loppusaldoksi on 189 000 joka on minimiarvion (60 000 105 000 = 165 000) ja maksimiarvion (75 000 143 000 = 218 000) keskivaiheilla. Tiihosen mukaan Leningradin Rintaman ja siihen kuuluneiden Kannaksella hyökänneiden joukkojen viralliset tappioilmoitukset eivät pitäneen alkuunkaan paikkaansa. Hän sarkastisesti kirjoitti kuinka haavoittuneiden kierrättämiselle tulee raja vastaan eikä kuolleita voida enää kierrättää. Viralliset lukemat alkoivat koko ajan uhkaavammin viitata siihen määrään sotilaita jotka saivat Kannaksella hyvin ikävällä tavalla surmansa.

    Äänestä

  • Res.tkm kirjoitti:

    Ääliö. Tykissä on PUTKI, ei piippua!

    Tuota eiks-jee-väljä-piippu-kommunistia kyrsii nähtävästi vielä kovin, kun Suomea ei venäjä pystynyt valloittamaan ja ei päästy isä aurinkoisen ihanaan valtakuntaan mukaan.

    1Äänestä

<<Mm. 60 kpl raskaita 75 mm:n tykkejä.>>

Typerys!

Opettele EDES termistö oikein ja yritä sitten uudestaan!

1Äänestä

1944, strategia, Kannaksen puolustus, hallittu vetäytyminen, ne ei toimineet!!
Jouduttiin ajautumiskehitykseen, koska sodan johdolla ei ollut toimivaa taktiikka.
Ja Vei kokonaisen viikon, ennen kuin pikaisesti tehdyt toimet alkoivat vaikuttaa.
Mutta onneksi puolustus saatiin kuntoon ja Suomi säilyi raiskaavalta puna armeijalta.

Mutta 2015 taas taktiikka ja politiikka petti ja maahan laskettiin kerralla 37000 kpl terrori väkeä.
Ja vuosittain tulee useita tuhansia lisää... Jotka nyt kela lomilla Suomessa raiskaavat lapsia!! Parittaa lapsia, murhaa, puukottaa, kaappaa linja-autoja, huumekauppa,, jne jne , yms. terroria harjoittaa.

Näin sota muuttuu, ja kun hallinto ei toimi, poliittiset tolvanat ovat vallassa, niin murhamiehet ja raiskaajiien armeija hiipii maahamme. Tuhoamaan Suomen kansaa!!

1Äänestä
  • Tämä nykyinen miekkalähetys terrori sota on täysin yllättänyt päättäjämme..
    Tilanne karkasi käsistä, Kun 2015 päästivät rajan yli 37000 kpl terrorin edistäjiä ja rikollisia.
    Ja joka vuosi valuu useita tuhansia uskon lähettiläitä lisää.

    Naivisti päättäjämme ovat nyt ihmeissään, kun heidän hallintovuorollaan ja rintama vastuun aikana on Suomesta tehty turvaton raiskaajiien ja terrorin maa!!
    Ja vastuuta tästä strategian ja osaamisen puutteesta ei ota ylipäällikkö, presidentti, ei pääministeri ei sisäministeri ei puolustus ministeri.
    Eduskunnan ja hallituksen super naivistit vain ihmettelevät turvattomuutta!!

    1Äänestä

  • Mitä teki Soini ja Halla-aho, pettivät lupauksensa ennätysajassa.

    Äänestä

  • Näin Soini teki todella merkittävän takin käännöksen, kun muistetaan, että hän sai kovilla vaalilupauksillaan äänestäjät houkuteltua toiseen ”vaalijytkyyn”.

    Tämän luulisi nyt perussuomalaisia ehdokkaita äänestäneiden sisuksia ”jytkyttävän”, kun he uskoivat vaaleissa Soinin lupauksiin, että EU- ja maahanmuuttopolitiikka muuttuvat radikaalisesti eivätkä kuuden miljardin menoleikkaukset käy. Näistä ei kuitenkaan mitään tule kirjautumaan muutosvaateena hallitusohjelmaan. Maahanmuuton kustannusten tutkiminenkin on pelkkää kosmetiikkaa eli asian kaunistelua.

    Soini sanoi vielä ennen vaaleja, että kuuden miljardin leikkaus tuhoaa hyvinvointivaltion. Nyt Soini on sitä tuhoamassa.

    Kuuden miljardin leikkausten lisäksi Timo Soini, Juha Sipilä ja Alexander Stubb ovat jo ”työkalupakkiinsa” ladanneet kaikkiaan 10 miljardin pitkän aikavälin leikkaus- ja sopeuttamistoimet.

    Myös Sipilä petti maltillisilla leikkauspuheillaan äänestäjänsä. Sen sijaan Stubb julisti jo vaalien edellä kuuden miljardin leikkaustarpeesta.

    Puoluejohtajien Sipilän, Soinin ja Stubbin leikkauspuuhastelun ulkopuolelle jäävät vain maatalous, puolustuksen sota-aseet ja koulutus.

    Äänestä

  • Kakkanen kirjoitti:

    Näin Soini teki todella merkittävän takin käännöksen, kun muistetaan, että hän sai kovilla vaalilupauksillaan äänestäjät houkuteltua toiseen ”vaalijytkyyn”.

    Tämän luulisi nyt perussuomalaisia ehdokkaita äänestäneiden sisuksia ”jytkyttävän”, kun he uskoivat vaaleissa Soinin lupauksiin, että EU- ja maahanmuuttopolitiikka muuttuvat radikaalisesti eivätkä kuuden miljardin menoleikkaukset käy. Näistä ei kuitenkaan mitään tule kirjautumaan muutosvaateena hallitusohjelmaan. Maahanmuuton kustannusten tutkiminenkin on pelkkää kosmetiikkaa eli asian kaunistelua.

    Soini sanoi vielä ennen vaaleja, että kuuden miljardin leikkaus tuhoaa hyvinvointivaltion. Nyt Soini on sitä tuhoamassa.

    Kuuden miljardin leikkausten lisäksi Timo Soini, Juha Sipilä ja Alexander Stubb ovat jo ”työkalupakkiinsa” ladanneet kaikkiaan 10 miljardin pitkän aikavälin leikkaus- ja sopeuttamistoimet.

    Myös Sipilä petti maltillisilla leikkauspuheillaan äänestäjänsä. Sen sijaan Stubb julisti jo vaalien edellä kuuden miljardin leikkaustarpeesta.

    Puoluejohtajien Sipilän, Soinin ja Stubbin leikkauspuuhastelun ulkopuolelle jäävät vain maatalous, puolustuksen sota-aseet ja koulutus.

    Historiaa. Hallitusneuvottelut meni kokoomuksen ehdoilla, Kepu ja siniset on kokoomus apupuolue.
    Lähdössä oli perussuomalaiset, mutta ne hajosi. Tuli siniset ministerit, ahneet kokoomus miehet, ja Persut jäi oppositioon.

    Suomeen olisi tarvetta yleis kansanpuolue, työväenpuolue. Joka ajaisi myös työläisten, pienituloisten, eläkeläisten, ja suomalaisten asiaa.
    Nykyään kun on vain kokoomus, SDP, Kepu, siniset, jotka on samoilla ylimieli linjoilla. Ajavat rikkaiden etua, eu alistumista, pääoman etua, ja vas vihreät pakko kulttuurimarxismia ja pakko monikulttuuri raiskaus valtiota!!

    Jos perussuomalaiset kehittyy ja se ääri aines siellä ei ota ylivaltaa, niin se voi kehittyä kansanpuolueena hyvin.
    Ja tätä kokoomus SDP ryhmä pelkää.
    Pelätään ruotsin tilannetta!!

    Äänestä

Pääaseman ja vt-aseman välissä oli koko Kannaksen armeijan huolto, Menetys ei sinänsä ollut ratkaiseva kuin siitä syystä, että kalusto oli vm. -37-38 122 mm. Samoin arvokkaat it-tykit meni.

Äänestä
  • "Pääaseman ja vt-aseman välissä oli koko Kannaksen armeijan huolto, "

    Ei varmasti ollut, ei olisi mahtunut ko. alueelle!

    Kaikkea paskaa sitä kirjoitetaankin!

    1Äänestä

Venäjän Tiltulle tuntuu löytyvän jatkuvasti lukuisia asioita, joista Suomessa on muka ”vaiettu”?

Todellisuudessa näistä kaikista on lukuisia kertoja mainittu erilaisissa historiikeissa ja olen itse ollut niistä aina tietoinen!

Asia vain on niin, ettei vuonna 2019 ole kesän 1944 tykistömenetykset tai Aunuksen kansan pitämiset mikään päivittäinen kahvipöydän small talk-kohde!

Se ei ole sama asiakuin niistä vaikeneminen!

1Äänestä

Suomen armeija menetti kesällä 1944 saappaita ja selkäreppuja! Miksi tästä on vaiettu?

Äänestä

Ja Valkeasaarella jäi divisioonan kenttäkeittiö vihollisen saaliiksi! Miksi HS vaikenee tästäkin?

Äänestä

Oliko kesän -44 alkutappioihin suurin syyllinen Mannerheim ? Ryhmitys ja linnoitteet etenkin Laatokan pohj puolella sekä Maaselän kannas. Kuviteltiin pysyvän kuin tatti siellä. Lähettiin pikamarssia kotio.

Äänestä
  • Mannerheim ja tärkeimmät kenraalit saattoivat tehdä tuon uhrauksen tahallaan. Olivat jotenkin kimpassa Stalinin ja USA:n kanssa. SUomi ajettiin polvilleen ja kypsäksi rauhanteolle. Salaliitto?Maanpetos?

    Äänestä

  • sexypöxyt kirjoitti:

    Mannerheim ja tärkeimmät kenraalit saattoivat tehdä tuon uhrauksen tahallaan. Olivat jotenkin kimpassa Stalinin ja USA:n kanssa. SUomi ajettiin polvilleen ja kypsäksi rauhanteolle. Salaliitto?Maanpetos?

    Tai suhteet liittoutuneisiin, ehkä siellä lupailtiin ettei nl hyökkää. ??
    Esim. Dipl. Suhteet oli USA suuntaan..
    Ja se ovela Stalin kuitenkin hyökkäsi....44
    Tämä esim. Voi olla yksi selitys, miksi asiat oli rempallaan 1944.

    Äänestä

  • TaustaTietojaKaivataan kirjoitti:

    Tai suhteet liittoutuneisiin, ehkä siellä lupailtiin ettei nl hyökkää. ??
    Esim. Dipl. Suhteet oli USA suuntaan..
    Ja se ovela Stalin kuitenkin hyökkäsi....44
    Tämä esim. Voi olla yksi selitys, miksi asiat oli rempallaan 1944.

    Itse olen ajatellut että liittoutuneet petti Suomen -44.
    Kun NL hyökkäsi, eikä neuvottelut onnistunut.

    Äänestä

Saksa korvasi menetetyt tykkitappiot. Mutta tappiot paljastavat, että kyseessä ei ollut mikään Mannerheimin nerokas vetäytyminen tai hallittu vetäytyminen, kuten Haavikko etc. sanovat

Äänestä
  • Selvää on se, ettei armeijan johto uskonut ennusmerkkeihin kesän 1944 suurhyökkäyksestä. Tykstötappioita lisäsi myös se, että melkoinen määrä tykkien vetovaunuista oli auttamassa maataloustöitä eikä raskaat tykit liiku ilman niitä.

    Tosin tappioihin on laskettu mukaan myös vuoden 1870 ranskalaiset jäykkälavettiset De Bange-tykit, joilla oli enää pelkkää museoarvoa.

    Toki meitä auttaa hyökkäysvaaran arvioinnissa se, että katsomme asiaa vuonna 2019. Kaikesta huolimatta Suomen armeija vetäytyi ilman, että yhtään isompaa joukko-osastoa olisi saarrettu tai tuhottu ja lopulta puolustui alkoi pitämään!

    1Äänestä

  • Syvärillä Koirinojalla menetettiin 51 linnoitustykkiä.

    Äänestä

Talissa tuli turpaan ja Ihantalaan peräännyttiin. Talissa hurrit petti eli JR 13:sta pataljoonista III hajosi ja II perääntyi luvatta ja jätti vastaiskut tekemättä. Välissä on 10 km, joten unohtakaa hokemasta Tali-Ihantalaa. Oikeasti kovimmat taistelut oli Ihantalassa ja siellä oli "rintamassa pullistuma" Vakkilan kylässä Pyörö (Pyörä) -kankaalla.

Äänestä

NLn antama massiivinen aseapu pienelle sotaa käyvälle Suomelle oli vertaansa vailla.

Asetoimitukset tehtiin, kaikista vaikeuksista välittämättä ja esteistä piittaamatta, suoraan paikan päälle. 1. asetoimitus tapahtui jo joulukuussa 1939 Tolvajärvellä. Jatkoa seurasi heti perään Suomussalmella alkuvuodesta 1940. Tämä toimituskäytäntö alkoi siis 1939-1940 vuodenvaihteessa jatkuen reilun vuoden keskeytyksen jälkeen, kesäkuun lopulta 1941 aina elokuun puoliväliin 1944 saakka. Onkin siis ihme että aikoinaan Tykistömuseolla näyttelyn avajaisissa vieraillut Neuvostoliiton sotilasasiamies hermostui ja vaati näytteillepanoon muutoksia sanoen, ettei Nl ole koskaan "menettänyt" tuollaista määrää tykkejä Suomelle. Kas kun hän ei käyttänyt sanaa toimittanut! Asiasta nousi ihan diplomaattinen jupakka ja niin oli Tykistömuseon esittelyvihkosta oli yliviivattava nuo "valheet" ja sen uudemmassa painoksessa kerrottiinkin jo puhdasta "Pravdaa". Tiettävästi esillepanoakin muutettiin hieman. Tuo episodi kerrotaan Suomen Kenttätykistön historiiikissa siinä osassa, jossa käsitellään Tykistömuseon perustamista ja -vaiheita.




Jatkosodan ratkaisuvuotena 1944 myös menetettiin paljon tykistöä.

Suomalaiset pölvästit sijoittivat Pak 40 tykit ihan etulinjaan näköetäisyydelle. Sinne ei vetokalustolla ollut mitään asiaa kun suurhyökkäys alkoi tykityksineen ja pommituksineen.

Pak40 kulki tavallisen kuorma-auton perässä ja sen paino oli vain 1500 kg eli jopa miesvoimin sitä tuliasemassa siirreltiin. Köydet vaan akselin päissä oleviin vetokoukkuihin ja ukot vetämään.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pak_40

Vasta näiden ensipäivien suurien tykkimenetysten jälkeen suomalaiset oppivat sijoittamaan pst-tykkinsä syvyyteen tieden varsille, (ihan saksalaisten oppien mukaisesti) koska tiet oli panssarien pääasiallisia kulku-uria ja kuorma-autoilla ne tykit ja ammukset oli helppo kuljettaa teitä pitkin.

Osa suomalaista tykistöä menetti kalustonsa peräti KAHTEEN KERTAA viholliselle. 1. Kerta tapahtui Valkeasaaren lohkolla ja toinen kerta Rokkalanjoella.

PUOLET KANNAKSEN TYKEISTÄ MENETETTIIN

Kesäkuun 10. päivänä 1944 Suomen kenttätykistö kärsi suurimmat yhden taisteluvaiheen materiaalitappiot koko sodan aikana. Painopistesuunnassa ollut IV Armeijakunnan 10. Divisioonan tykistö menetti samana päivänä 64 tykkiä, joiden joukossa oli lähes koko järeä ja kaukotykkikalusto. Kannaksen taistelujen luonteesta kertoo muun muassa Kenttätykistörykmentti 9:n tappiovaiheet. Pääasemassa rykmentti menetti 12 kevyttä haupitsia (122 H 10-30) ja 19 kevyttä kanuunaa (76 K 02). Tappiot täydennettiin nopeasti reservitykistöstä, mutta Sahakylässä ja Rokkalanjoella rykmentti menetti jälleen 14 kanuunaa (76 K 02). Uusi täydennys tuli 20.6.– 2.7. välisenä aikana. Kaksinkertaisia menetyksiä kokivat myös Raskas patteristo 25 ja Järeä patteristo 1. VT-linjalle keskitettiin kaikkiaan 28 patteristoa ja neljä patteria tykkien lukumäärän ollessa 350. Reserviyhtymien tykistö oli nyt mukana taistelussa. Muutamaa päivää myöhemmin kalustomenetykset jatkuivat. Kesäkuun 14.–18. 1944 välisenä aikana tappiot olivat 35 tykkiä. Lisäksi menetettiin 11 sivutykkeinä ollutta rykmentinkanuunaa (76 RK 27). IV Armeijakunnan kokonaistappiot olivat 117 tykkiä. Naapurin, III Armeijakunnan 2. Divisioona menetti pääasemassa 10.6.1944 kaikkiaan 17 tykkiä, joiden joukossa olivat sivutykkeinä käytetyt viisi rykmentinkanuunaa. Rannikkotykistörykmentti 2:n tappiot olivat 17 kevyttä kanuunaa (14 kappaletta 75 K 17, ja kolme 76 K 37) sekä Kellomäen kolme tykkiä

PUOLET KANNAKSEN TYKEISTÄ MENETETTIIN

Kesän 1944 taistelussa Karjalan kannaksella menetettiin yhteensä 151 tykkiä, joiden joukossa oli valitettavan paljon raskasta ja järeää kauaskantoista kalustoa. Tappiot olivat mittavat, peräti 49 prosenttia Kannaksen tykistön kokonaisvahvuudesta.

Kannaksella menetettiin lähinnä ensiluokan kalustoa. Toki Perkjärven varikolla oli jonkin verran korjattavaakin kalustoa ja muutamia Talvisodassa menettyjä, mutta Jatkosodan alussa takaisin vallattuja tykkejä, joita ei enää oltu otettu käyttöön. Näitä oli vaikkapa muutama ns. japanilaishaupitsi (2 kpl 150HJ), joita jäi 11 kpl NL:lle Summassa Lähteen lohkolla 1940. Yksi noista tykeistä päätyi Petroskoihin Leninin patsaan tilalle.

Itä-Karjalassa ja Laatokan suunnalla jätettiin tarkoituksella kömpelöä ja raskasta linnoitustykistöä, mallia De Bang, joiden ammukset oli ensin ammuttu loppuun. Niitä jätettiin 49 kpl. Toki oikeaakin ja kunnollista kalustoa menetettiin tuollakin suunnalla.

Suomen Kenttätykistön historia, osa 2, kertoo sivuilla 537-540 nuo lukemat.

s. 539-540:

IV AK menetti Kannaksella 117 kenttätykkiä
III AK menetti Kannaksella Vaskisavotassa 17 tykkiä
Itä-Karjalassa ja Laatokan suunnalla menetettiin 123 tykkiä, joista jäykkälavettisia oli 49 kpl.
II AK menetti Maaselän suunnalla 10 tykkiä

Kaikkiaan vallattiin 842 tykkiä, (joista osa oli Talvisodassa menetettyjä) ja menetettiin 316 (tai 318) tykkiä (Suomen Kenttätykistön historia, osa 2, s. 538).

1Äänestä

Montakos tykkii on patteristo, onko enempi kuin 1 ?

Äänestä
  • Tollisko!

    1Äänestä

Tali-ihantalassa oli kolmasosa tykeistä, kolmasosa oli muualla ja loput menetetty. Pyöräkankaalla oli tulenjohto poissa pelistä kokonaan 7.-9.7.. Sinkoja oli opittu käyttämään.

Kannaksella oli tuhottu 750 panssarivaunua, mikä lienee syynä hyökkäysten loppumiseen Imatralle.

Äänestä
  • Se venäläinen oli kartoissaan ajatellut jakautuvaa hyökkäys kärkeä.
    Ja ilmeisesti sen pyörä kankaan jälkeen, jos läpi olisi päässyt, niin kärjet olisi menny eri suuntiin.
    Onneksi ihantalassa kasa ammunnassa kärki ja miehistö tuhoutui, niin ei ollutkaan enää voimaa punaarmeijassa. Ja jäivät siihen.
    Suunnitelma ja Käsky oli edetä pidemmälle....

    Sama Ilomantsissa ja Viipurin lahdella...

    1Äänestä

  • Stavka oli määräänyt suurhyökkäyksen maaliksi vain Viipurin, siitä lipsumista ei kukaan edes harkinnut, että se pelasti maan.

    Äänestä

  • Bandallissimus kirjoitti:

    Stavka oli määräänyt suurhyökkäyksen maaliksi vain Viipurin, siitä lipsumista ei kukaan edes harkinnut, että se pelasti maan.

    Stavka antoi määräyksen tuhota Karjalan Kannaksella olevat suomalaisjoukot ja käsky sisälsi sen jälkeen edetä syvälle Suomeen.
    Käskyä Govorov ei pystynyt täyttämään ja Helsingn voitonparaati jäi vain haaveeksi.

    1Äänestä

  • Valkobandiiteilta jäi Leningrad valloittamatta ja Hitlerin hotellin Astoriaan suunnittelemat voitonjuhlat piti "peruuttaa". Rytikin teki turhaa työtä sorvatessaan puhettaan kyseiseen tilaisuuteen. Suur-Suomen ja Suur-Saksan rajakin jäi piirtämättä Neva jokeen.

    Äänestä

  • Bandallissimus kirjoitti:

    Stavka oli määräänyt suurhyökkäyksen maaliksi vain Viipurin, siitä lipsumista ei kukaan edes harkinnut, että se pelasti maan.

    ”Stavka oli määräänyt suurhyökkäyksen maaliksi vain Viipurin, siitä lipsumista ei kukaan edes harkinnut, että se pelasti maan.”

    Ensimmäinen tavoite oli edetä Kymijoelle ja siinä Govorov epäonnistui!

    Stallari n väittämän onttouden paljastaa sekin, että Viipuri vallattiin 20.6.1944 ja VASTA SEN JÄLKEEN KÄYTIIN suuret torjuntavoittoihin päättyneet taistelut Tienhaarassa, Viipurinlahdella, Tali-Ihantalassa, Vuosalmella ja vielä elokuussa Ilomantsissa!

    Toteutunut historiankulku ei tue tippaakaan Venäjän Tiltun väitettä!

    1Äänestä

  • SeAvarakasteinen kirjoitti:

    Valkobandiiteilta jäi Leningrad valloittamatta ja Hitlerin hotellin Astoriaan suunnittelemat voitonjuhlat piti "peruuttaa". Rytikin teki turhaa työtä sorvatessaan puhettaan kyseiseen tilaisuuteen. Suur-Suomen ja Suur-Saksan rajakin jäi piirtämättä Neva jokeen.

    #Valkobandiiteilta jäi Leningrad valloittamatta ja Hitlerin hotellin Astoriaan suunnittelemat voitonjuhlat piti "peruuttaa".#

    Hitler kielsi hyökkäyksen itse kaupunkiin 6. syyskuuta -41. Sitä ei koskaan yritetty.

    " Rytikin teki turhaa työtä sorvatessaan puhettaan kyseiseen tilaisuuteen. "

    Suomen yleisradioon tarkoitetun puheen kirjoitti Paasikivi. Se on tallessa vieläkin.

    "Suur-Suomen ja Suur-Saksan rajakin jäi piirtämättä Neva jokeen."

    Inkeri oli kyllä tarkoitettu Saksan alueeksi, kuten koko Baltiakin.

    1Äänestä

  • Sairasta roskaa.

    Hyökkäyksen ensimmäisenä tavoitteena oli tuhota suomalaisten päävoimat talvisodan aikaisen Mannerheimlinjan eteläpuolella ja vallata Viipuri. Rintaman hyökkäysoperaatioon arvioitiin kuluvan 7–10 vuorokautta. Viipurissa valmistauduttaisiin eri käskyllä jatkamaan hyökkäystä eteenpäin.

    Äänestä

  • ”Viipurissa valmistauduttaisiin eri käskyllä jatkamaan hyökkäystä eteenpäin.”

    Kaipa SE KÄSKY TULI, kun kerran käytiin Tienhaarassa, Tali-Ihantalassa ja Vuosalmella?

    TODELLISUUDESSA ENSI TAVOITE oliKymijoella ja juuri se selittää nuo taistelut!

    Jos jatkat jänkkäämistä niin kerro ihmeessä, että miksi käytiin suurin koskaan Pohjoismaiden maaperällä käyty Tali-Ihantala karkelo kun eteenpäin pääsy ei edes ollut (muka) tavoite!?

    1Äänestä

  • Talissa koetettiin tietenkin sen takia, kun Viipuri saatiin taisteluitta.

    Äänestä

  • Lykkäät-pötyä kirjoitti:

    #Valkobandiiteilta jäi Leningrad valloittamatta ja Hitlerin hotellin Astoriaan suunnittelemat voitonjuhlat piti "peruuttaa".#

    Hitler kielsi hyökkäyksen itse kaupunkiin 6. syyskuuta -41. Sitä ei koskaan yritetty.

    " Rytikin teki turhaa työtä sorvatessaan puhettaan kyseiseen tilaisuuteen. "

    Suomen yleisradioon tarkoitetun puheen kirjoitti Paasikivi. Se on tallessa vieläkin.

    "Suur-Suomen ja Suur-Saksan rajakin jäi piirtämättä Neva jokeen."

    Inkeri oli kyllä tarkoitettu Saksan alueeksi, kuten koko Baltiakin.

    Miten oli suunniteltu sen mahdollisen voiton jälkeen Suomen rajat ja Saksan rajat?
    Millainen oli suunnitelma Saksan itäisistä alueista?

    Äänestä

  • Jopa kansanvaltuuskunta hoiti Viipurin puolustusta paremmin, kuin Hitler-Mannerheim- Laatikainen-troikka.

    Äänestä

  • Aivan. Se hylkäsi joukkonsa ja pakeni laivalla Pietariin! Stalin taas menetti Viipurin liepeillä Porlammissa kokonaisen divisioonan kaluston 1941.

    1Äänestä

  • Lykkäät-pötyä kirjoitti:

    #Valkobandiiteilta jäi Leningrad valloittamatta ja Hitlerin hotellin Astoriaan suunnittelemat voitonjuhlat piti "peruuttaa".#

    Hitler kielsi hyökkäyksen itse kaupunkiin 6. syyskuuta -41. Sitä ei koskaan yritetty.

    " Rytikin teki turhaa työtä sorvatessaan puhettaan kyseiseen tilaisuuteen. "

    Suomen yleisradioon tarkoitetun puheen kirjoitti Paasikivi. Se on tallessa vieläkin.

    "Suur-Suomen ja Suur-Saksan rajakin jäi piirtämättä Neva jokeen."

    Inkeri oli kyllä tarkoitettu Saksan alueeksi, kuten koko Baltiakin.

    Hitler aloitti sodan Neuvostoliittoa vastaan vakain aikomuksin vallata ensin Leningrad ja sitten loput maasta. Hän houkutteli taistoon mukaansa Manerheimin ja Rytin.
    Kun sitten Mannerheim ja Ryti pettivätkin hänet kieltäytymällä hyökkäämästä kaupunkiin, Hitler päätti talvella -41 keskeyttää oman hyökkäyksensä ja vain piirittää kaupungin sekä tappaa sen asukkaat nälkään ja poimia sitten kypsän hedelmän. Hitler halusi ölysheikiksi jä näin Saksa suuntasi joukkonsa Kaukasuksn öljykentille.
    Paasikivellä oli radiopuheensa eli hänkin uskoi Leningradin valloitukseen. Ryti valmisteli oman puheensa voitonjuhliin. Hän oli suomalaisista Mannerheimin lisäksi kekkerien vieraslistalla.
    Suur-Suomen itärajaksi oli sovittu Neva joki. Pohjoisen Inkerinmaan liittäminen Suomeen kuului sopimukseen.
    Ryti olisi pitänyt tuomita petturuudestaan vankeusrangaistukseen. Mannerheim sentään karkotettiin Sveitsiin.

    Äänestä

  • SeAravakasteinen kirjoitti:

    Hitler aloitti sodan Neuvostoliittoa vastaan vakain aikomuksin vallata ensin Leningrad ja sitten loput maasta. Hän houkutteli taistoon mukaansa Manerheimin ja Rytin.
    Kun sitten Mannerheim ja Ryti pettivätkin hänet kieltäytymällä hyökkäämästä kaupunkiin, Hitler päätti talvella -41 keskeyttää oman hyökkäyksensä ja vain piirittää kaupungin sekä tappaa sen asukkaat nälkään ja poimia sitten kypsän hedelmän. Hitler halusi ölysheikiksi jä näin Saksa suuntasi joukkonsa Kaukasuksn öljykentille.
    Paasikivellä oli radiopuheensa eli hänkin uskoi Leningradin valloitukseen. Ryti valmisteli oman puheensa voitonjuhliin. Hän oli suomalaisista Mannerheimin lisäksi kekkerien vieraslistalla.
    Suur-Suomen itärajaksi oli sovittu Neva joki. Pohjoisen Inkerinmaan liittäminen Suomeen kuului sopimukseen.
    Ryti olisi pitänyt tuomita petturuudestaan vankeusrangaistukseen. Mannerheim sentään karkotettiin Sveitsiin.

    Esität tökeröjä valeita.

    "Hän houkutteli taistoon mukaansa Manerheimin ja Rytin."

    Mannerheim ja Ryti halusivat takaisin Talvisodassa menetetyt alueet. He eivät sitoutuneet mihinkään muuhun ennen sotaa.

    "Kun sitten Mannerheim ja Ryti pettivätkin hänet kieltäytymällä hyökkäämästä kaupunkiin,"

    Marski ilmoitti selvästi jo ennen sotaa, ettei hyökkää Leningradiin. Rytillä ei ollut päätösvaltaa operaatioihin.

    " Hitler päätti talvella -41 keskeyttää oman hyökkäyksensä ja vain piirittää kaupungin sekä tappaa sen asukkaat nälkään ja poimia sitten kypsän hedelmän. "

    Hitler keskeytti hyökkäyksen 6.9. 41. joukkojen pettymykseksi.

    Mitään valtauskekkereitä vieraslistoinen ei suunniteltu.

    "Ryti olisi pitänyt tuomita petturuudestaan vankeusrangaistukseen. "

    Mistä petturuudesta?

    "Mannerheim sentään karkotettiin Sveitsiin."

    Marski eleli talvet Sveitsissä 1947 alkaen erottuaan presidentin tehtävistä.

    1Äänestä

  • Punaiset taistelivat Viipurista viisi päivää.

    Äänestä

”Valkobandiiteilta jäi Leningrad valloittamatta ja Hitlerin hotellin Astoriaan suunnittelemat voitonjuhlat piti "peruuttaa". Rytikin teki turhaa työtä sorvatessaan puhettaan kyseiseen tilaisuuteen. Suur-Suomen ja Suur-Saksan rajakin jäi piirtämättä Neva jokeen.”

Puhuttiin kesän 1944 suurhyökkäyksen tavoitteista ja niidn toteutumisesta tai pikemminkin epäonnistumisesta tavoitteiden suhteen Puna-armeijan taholta!

Sitä tosiasiaa ei toveri Rommel kestänyt kuunnella ja hän palasikin aiheen sivuuttaen kesään 1941?

Vanha venäläinen viisaus kertoo, että jos hanke epäonnistuu niin puhu asian vierestä!

1Äänestä

Ohtavanjoki oli rajana.

Äänestä

Entäpä jos Stavkan päätavoite, käsky tuhota suomalaiset joukot Kannaksella olisi onnistunut. Mikä olisi ollut seuraava tavoite?

1Äänestä
  • Helsinkiin...

    1Äänestä

Ajatteles, jos Hitler olisi antanut kenraalien johtaa sotaa, eikä olisi puuttunut itärintamaan, niin rautasaappaat olisivat tahdittaneet paraatia Punaisella Torilla. Kysymys kuuluu, missä olisi ollut Lebensraumin raja?

1Äänestä

Kenraalit nimenomaan olisivat hävinneet jo talvella 41/42. Jos Hitler ei olisi antanut perään kenraaleille ja olisi valvonut heitä ja pysynyt terveenä, olisi koko sota mennyt ihan toisin eli voittoisammin

Äänestä

Kesäällä 44 suomalaiset menettivät vaivoin hankitut muonavarastonsa ruskien vyöryn alle , kun nälkäiset mosurit kyselivät päivittäisten annostensa perään ja vääpelit kehoittivat hakemaan voita ja leipää imatran ja lappeenrannan hotelleista , niin tietysti tuhannet kuuliaiset nostomiehet noudattivat esikapiaisten tahtoa
On huomioitava vakavalla ilmeellä ettei herra mannerheim lähettänyt tippaakaan viinaa tai yhtään vanikan murua eturintaman joukkojen hätäiseen tarpeeseen
Tykit menetettiin mutta myös kasat valmiita pilkkeitä häkäpönttöihin jäi vetäytyvien joukkojen jälkeen , enää ikuna suomessa ole ollut sellaista kaaosta kuin kannaksen kilpajuoksussa ajanottajia ja reittituomareita ei löytynyt edes mikkelin seurahuoneen reservikenraalikunnasta

Äänestä
  • Kesällä 1944 Suomi vetäytyi vihollista kuluttaen Viipurin tasolle, jossa puolustus vihdoin alkoi pitämään! Vihollinen pysäytettiin Tienhaarassa, Tali-Ihantalassa ja Vuosalmella. Saksalaisilta saadut jokamiehen pst-aseet alkoivat purra! Tali-Ihantalassa onnistuttiin muodostamaan Suomen oloissa mahtava tykistöryhmä. jossa oli peräti 21 patteristoa eli 250 tykkiä ja niistä jokainen pystyi ampumaan Ihantalaan. Niinpä Stalinin nuorien iskudivisioonien miesten suolenpätkiä saatiin kerätä kuusten oksilta ja hyökkäys tyrehtyi! Lisäksi Tali-Ihantalassa opittiin käyttämään saksalaisia uusia pst-aseita (panssarinyrkki ja –kauhu) ja se koitui useiden kymmenien neukkupanssarien tuhoksi! Myöhemmin 26. heinäkuuta – 13. elokuuta 1944 suomalaiset murskasivat Ilomantsissa puna-armeijan divisioonan etenemisyrityksen ja vihollinen pakeni pakokauhun vallassa jättäen maastoon kaiken kalustonsa! Suurhyökkäys hyytyi saavuttamatta tavoitteitaan ja Stalin katsoi, ettei Suomen suuntaan enempää väkeä keskitetä!

    Torjuntavoittojen ansiosta maa pelastui! Suomen vapaus ja itsenäisyys korventaa Tiltu-parkaa yhä! Etenkin kun se "suuri ja mahtava" vielä romahti 1991!

    1Äänestä

  • Ettei vain jämäkommari Bubi olisi vaihtanut nimimerkkiä. Tuo hassusti kirjoittava, mutta sodan lopputulokseen niin kovin tyytymätön veijari. Häntä niin riipii, kun muna-armeija ei läpi tullut saastaansa levitttämään.. Eikä sen myötä Bubista sukunsa kera tullut mitään. Selkärangaton paskakasa olisi loistanut ilmiantajana. Nyt saa veteraanit ja heidän johtonsa kuulla kunniansa, joka yö.

    1Äänestä

Ryti ja Mannerheim olivat kjoko ajan Stalinin puolella. Hyi

Äänestä
  • pjerkkjele

    Äänestä

》》Kesäällä 44 suomalaiset menettivät vaivoin hankitut muonavarastonsa ruskien vyöryn alle , kun nälkäiset mosurit kyselivät päivittäisten annostensa perään ja vääpelit kehoittivat hakemaan voita ja leipää imatran ja lappeenrannan hotelleista , 《《

Ei 10 divisioonan yhden päivän muona-annosta ole lopultakaan valtava tappio.



Kalliit päivät kannaksella

Tässä on hieman listaa mitä jäi tai jätettiin Kannaksella 1944 kun peräännyttiin.

Majuri Anssi Vuorenmaa: Kalliit päivät Kannaksella. Huoltoupseeri -lehti 3/1973

Tässä listaa taisteluvälineiden osalta kesäkuulta 1944:

- 675 erilaista tykkiä

- 91 000 kivääriä

- 7 700 konepistoolia

- n. 4000 konekivääriä ja pikakivääriä

- 210 erilaista kranaatinheitintä

- 9 000 000 patruunaa

- 100 000 tykistönlaukausta/ammusta

- 28 000 miinaa

Ja muuta materiaalia samalta ajalta:

- vaatteita noin neljälle divisioonalle

- tuhansia puhelimia

- 18 000 kilometriä kenttäkaapelia 

- 10 000 polkupyörää

- 30 000 paria suksia

- 30 000 kg piikkilankaa

- 75 000 tukkia ja sahalaitokset ehjinä

- 70 000 litraa polttoaineita

- 3000 litraa voiteluaineita

- 11 000 kg karbiidia

- 10 divisioonan päiväannosta muonaa

- valtavasti pioneerikalustoa jne.

Lähteenä on Helge Seppälä: Suomi taisteli, osa 5, s.355, jossa artikkeli on myös julkaistu.

Kiväärinpatruunoiden määrä tuntuu pienehlöltä, sillä jossain kirjoissa puhutaan jopa kymmenien miljoonien patruunamenetyksistä. Liekkö ollut eri rintamien kokonaismäärä sitten moninkertainen. Puhuihan jotkut kenraalit päämajassa, että kiväärin patruunoistakin on pulaa. Suomi sai kesällä 1944 Saksasta kiväärin patruunoita kymmeniä miljoonia.

Äänestä
  • ”Puhuihan jotkut kenraalit päämajassa, että kiväärin patruunoistakin on pulaa. Suomi sai kesällä 1944 Saksasta kiväärin patruunoita kymmeniä miljoonia.”

    Mahtoiko Saksassa muka olla tuotantolinja myös venäläiselle kiväärikaliiperille 7,62X53? Saksa itse kun käytti Mauserin kiväärikaliiperia 7,92X57.?

    Ihmetyttää vain?

    1Äänestä

  • OutoVäite kirjoitti:

    ”Puhuihan jotkut kenraalit päämajassa, että kiväärin patruunoistakin on pulaa. Suomi sai kesällä 1944 Saksasta kiväärin patruunoita kymmeniä miljoonia.”

    Mahtoiko Saksassa muka olla tuotantolinja myös venäläiselle kiväärikaliiperille 7,62X53? Saksa itse kun käytti Mauserin kiväärikaliiperia 7,92X57.?

    Ihmetyttää vain?

    Varmaan Sotasaalista ??

    Äänestä

  • OutoVäite kirjoitti:

    ”Puhuihan jotkut kenraalit päämajassa, että kiväärin patruunoistakin on pulaa. Suomi sai kesällä 1944 Saksasta kiväärin patruunoita kymmeniä miljoonia.”

    Mahtoiko Saksassa muka olla tuotantolinja myös venäläiselle kiväärikaliiperille 7,62X53? Saksa itse kun käytti Mauserin kiväärikaliiperia 7,92X57.?

    Ihmetyttää vain?

    $$ Mahtoiko Saksassa muka olla tuotantolinja myös venäläiselle kiväärikaliiperille 7,62X53? Saksa itse kun käytti Mauserin kiväärikaliiperia 7,92X57.?

    Ihmetyttää vain? $$

    Saksalaiset sai niin valtavat määrät aseita ja ammuksia 1941-42 sotasaaliiksi, että siitä riitti Suomellekin myyntiin asti .

    Toki Suomikin sai 1941 reilusi saalista mm. Porlammin motista. Ja sitten 1944 sitä tavaraa kyllä menetettiinkin paljon.

    1Äänestä

Enemmän on vaiettu siitä, että yritettiin korvata tuo menetetty tykistö 25 patteristolla saksalaisia tykkejä, olisiko varaa ollut vain hernepyssyihin vai kunnon 155:iin.

Kannaksella meni 92 tykkiä, 10. d:n 203h17 ml..

Äänestä
  • Suomi halusi Saksalta neuvostoliittolaisia sotasaalistykkejä. Eteenkin 122 mm ja 150-155 mm kalustoa. Ei saksalaisvalmisteisia.

    Äänestä

Erinäisiä lukuja esitellään noista kesäkuun -44 menetetyistä tykeistä, mutta tuo yllä ollut luku 675 tuntuu hatusta vedetyltä. Tietysti laskutavalla on merkitys, jos lasketaan kaikki mahdolliset it-ja pst-tykit ynnä raskaampi kenttä- linnoitustykistö sekä rantapyssyt.

Äänestä

Kenttätykistön pattereista jäi sinne 92 tykkiä.

Äänestä

Miten kävi panssarijunille, jotka muistaakseni 2 jäi kapinassa Suomelle?

Äänestä
  • Suomi sai Hangon motista mahtavan panssarijunan.

    Äänestä

  • ” Miten kävi panssarijunille, jotka muistaakseni 2 jäi kapinassa Suomelle?”

    Toinen on ainakin näytillä Parolan panssarimuseossa!

    1Äänestä

Silti ryssä sai turpiinsa.

1Äänestä
  • Porkkalaan tuli puna-armeijan tukikohta. 😂

    Äänestä

Sotaisilta Lagus jääkäreiltä jäi polkupyörätkin kannakselle, kun juostiin.

Äänestä
  • Hyvä kun muistutit. Laguksen osasto oli vallan mainio. Kymmenet tuhannet teilatut ryssät ei voi olla väärässä :)

    1Äänestä

  • Ne olvat lohdutuspalkinto neukkuparoille joille velodromi oli tuntematon väline? Suru heillä tuli sitten puseroon kun matkanteko loppui Tali-Ihantalassa palasina kuusen oksille!

    1Äänestä

Montako vetokalustoa jäi , vai mainittiinko ne listassa ,siis kuorma-autoja ,mönkijöitä ,hevosia - ku ensimmäiset studebakerit ilmestyivät sotanäyttämölle ,silloin asia oli selvä ,äkkiä irti tästä paskata.

Äänestä

Jäipä tykkejä minkä verran tahansa jälkeen kesällä 1944 niin yksi asia on varma!

NIITÄ EI JÄÄNYT TARPEEKSI SIIHEN, että vihollinen olisi päässut läpimurtoon tai saanut saarrettua tai tuhottua yhtään merkittävää joukko-osastoa!

Viipuri menetettiin 20.6.1944, mutta sen jälkeen puolustus alkoi pitämään ja vihollinen hakkasi päänsä verille hyökkäysyrityksissään Tienhaarassa, Tali-Ihantalassa ja Vuosalmella ja kärsi kuukauden kuluttua täystyrmäyksen Ilomantsissa!

Maa pelastui vapaana ja demokraattisena!

Voittajalle kävi sitten huonommin. Se kitui ja kuihtui kunnes romahti kokonaan 1991!

1Äänestä
  • Valkeasaaressa sisäänmurto ja läpimurto.

    Äänestä

  • Se ilmeni tekstistä tollo? Viipuri ei ollut etulinjassa!

    1Äänestä

Suomen armeijan materiaalihankinnoissa jää kismittämään yksi aselaji ja sen tussarit jotka olisivat voineet olla kustannustehokkaita, nimittäin tuo kranaatiheittimet. Niiden kappalehinnat esim. kevyet olivat noin vain n. 800-900 Reichsmarkia ja jopa raskas 120 mm:n noin 1200 Reichsmarkia. Sen sijaan esim. 105 mm kenttätykki leFH 18 maksoi 16 400 Reichmarkkia ja 150 mm:n sFH 18 yli 40 000 Reichsmarkia. Siis yhden patterin (4 tykkiä) hinnalla 105 mm tykkejä olisi saanut 9 jalkaväkirykmentin krh-komppanian raskaat heittimet. Tai vastaavasti aseistaa 25 krh-joukkuetta, siis 25 pataljoonan kevyet heitinjoukkueet.

Äänestä
  • Sodan jälkeen Suomi siirtyikin järjestelmään jossa jokaisella kiväärikomppanialla oli oma, tosin pienempi (2 heittimen) joukkue. Ja jokaisella pataljoonalla vastaavasti oma 4 raskaan heittimen krh-osasto. Ilmeisesti kokemukset heittimistä olivat sellaisia että niihin olisi kannattanut enemmän satsata. Neuvostoliittolla heittimiä oli todella paljon.

    Äänestä

  • Koska tykistöllä on helppo tehdä selvää krh:sta, ellei sitten joku ole niin nopsajalka, että saa ne kantaman ulkopuolelle. KRH on pesäkkeiden kattojen murskausta varten.

    Äänestä

  • V.P.Lehto kirjoitti:

    Sodan jälkeen Suomi siirtyikin järjestelmään jossa jokaisella kiväärikomppanialla oli oma, tosin pienempi (2 heittimen) joukkue. Ja jokaisella pataljoonalla vastaavasti oma 4 raskaan heittimen krh-osasto. Ilmeisesti kokemukset heittimistä olivat sellaisia että niihin olisi kannattanut enemmän satsata. Neuvostoliittolla heittimiä oli todella paljon.

    Ja nykyisessä organisaatiossa taitaa mennä niin, että komppanialla on 3-putkinen kevyt krh-joukkue 81mm heittimillä ja pataljoonalla kokonainen 9-putkinen raskas krh-komppania 120mm heittimillä.

    Todella vahva krh-aseistus siis meillä nykyään!

    1Äänestä

Suomalaiset aiheuttivat pääasiassa tykistötulella 30 patteriston tappiot Kannaksella 1944 hyökkääjälle.

1Äänestä

Tappiosuhde Kannaksella ja Laatokan Karjalassa oli 1:4.5 mikä oli huonoin puna-armeijalle vuonna 1944. Merkittävää verrattuna saksalaisten kokemuksiin oli se että puna-armeija ei kyennyt saartamaan ja tuhoamaan yhtään suomalaista pataljoonaa kolmen kannaksen taisteluissa puhumattakaan rykmenteistä ja divisioonista. Tämä on merkittävä seikka joka on huomioitu myös ulkolaisten sotahistorioitsijoidenkin keskuudessa.

Suomella oli se etu ettei täällä ollut jotain Hitleriä sotkemassa päätöksentekoa vaan komentajlle annettiin toimintavapaus.

1Äänestä

Talvisodassa olisivat heittimet olleet tosi tarpeellisia. Kevyet kuin raskaat heittimet helposti siirreltäviä, ja myös a-tarvikkeiden liikuteltavuus toista kuin tykistön.

2Äänestä
  • Heittimillä on myös se etu että ne on vaikeammin todennettavissa. Normandiassa eräs suurimpia riesoja liittoutuneille olivat saksalaiset kevyet heittimet.

    1Äänestä

"Suomen tykistötappioista 1944 oudosti vaiettu"

Avaus on silkkaa asiaa! Ainakin meidän työpaikkamme kahvi- ja lounaskeskusteluissa on tiukasti aina keskusteltu aiheesta "Suomen tykistötappiot 1944" eikä aihe tyhjene laisinkaan! Olemme vuodesta toiseen ammentaneet asiasta uutta tietoa!

Minä suuresti hämmästelen, kun olen kuullut, että muilla työpaikoilla täsytä tärleästä asiasta vaietaan! Mahtaa olla arka aihe?

Äänestä

Miksi mietit aataminaikaisia asioita? Ei tuolla ole mitään merkitysstä mihinkään. Ei tästä mitenkään oudosti ole vaiettu. Ketään ei vain kiinnosta. Paitsi palstatrollia.

Äänestä

Aiheesi on liian tylsä.

Iso karvainen muna.

Äänestä

Suomalaiset kenttätykistörykmentit jatkosodassa peitelukuineen:

KTR 1 1980
Lk.ptri/KTR 1 2000
KTR 2 4029
I/KTR 2 4189
KTR 3 2236
II/KTR 3 2534
III/KTR 3 2442
KTR 4 4888
KTR 5 5940
KTR 7 1344
KTR 8 7684
KTR 9 2754
KTR 10 7107
KTR 11 1541
KTR 12 6600
KTR 14 5477
KTR 15 3724
KTR 16 5098
1/KTR 16 5376
KTR 18 4340
I/KTR 18 4530
KTR 19 3077
KTR 55 7585
17.Er.Ptri 3437
Ylim.Tyk.Os./III AK 5298
Ryhmä Hallakorpi 4890

KEVYET PATTERISTOT:
Kev.Psto 10
Kev.Psto 11
Kev.Psto 12
Kev.Psto 13
Kev.Psto 14
Kev.Psto 15
Kev.Psto 16
Kev.Psto 17
Kev.Psto 18
Kev.Psto 19
Kev.Psto 20
Kev.Psto 21
Kev.Psto 22
Kev.Psto 23
Kev.Psto 24
Kev.Psto 77

RASKAAT PATTERISTOT JA PATTERIT

Rask.Psto 1 7245
Rask.Psto 2 Psaari 7255
Rask.Psto 2 7346
Rask.Psto 3 7354
Rask.Psto 4 7391
Rask.Psto 5 7791
Rask.Psto 6 9783
Rask.Psto 7 2893
Rask.Psto 12 3366
Rask.Psto 13 1362
Rask.Psto 14 2100
Rask.Psto 15 2595
Rask.Psto 16 5303
Rask.Psto 17 7250
Rask.Psto 18 9595
Rask.Psto 20 7115
Rask.Psto 21 1565
Rask.Psto 22 2001
Rask.Psto 23 2029
Rask.Psto 24 2243
Rask.Psto 25 2778
Rask.Psto 26 3095
Rask.Psto 27 3331
Rask.Psto 28 3870
Rask.Psto 29 4355
Rask.Psto 30 4922
Rask.Psto 33 2029
Rask.Psto 39 6980
Rask.Psto 40 2893
Rask.Psto 41 6380
Er.Rask.Ptri 4580
66.Er.Rask.Ptri 6787

JÄREÄT PATTERISTOT JA PATTERIT

Jär.Psto 1 7791
Jär.Psto 3 3376
Jär.Psto 4 7255
10.Er.Jär.Ptri 7401
11.Er.Jär.Ptri 3377
12.Er.Jär.Ptri 3378
13.Er.Jär.Ptri 3379
14.Er.Jär.Ptri 7256
15.Er.Jär.Ptri 7257
16.Er.Jär.Ptri 7258

RAUTATIEPATTERIT:

1.Raut.Ptri 1082
2.Raut.Ptri 2095
2.Raut.Ptri 8607
3.Raut.Ptri 8729

Äänestä
  • Vuonna 1944 ilmeisesti järeistä patteristoista (8-9 tykkiä) siirryttiin järeisiin pattereihin eli patteristojen tilalle tulivat nuo 7 järeää patteria, kussakin 2 tykkiä (203 mm tai 210 mm). Rykmenteissä oli 3 patteristoa joista 1 oli raskas ja 2 kevyttä.

    Äänestä

Suomessa patteristojen määrä pysyi melkein samana koko vuoden 1944. Helmikuun alussa patteristoja oli 87, huhtikuussa 86 mutta lokakuussa (jatkosodan jo päätyttyä) jälleen 87.

Ainoa muutos oli se että organisaatioiden (divisioonat, prikaatit ym) patteristomäärä putosi 66:sta 62:een mutta vastaavasti ylijohdon patteristomäärä kasvoi 21:stä 25:een. Noista lukemista voi päätellä ettei kaikille divisioonille enää annettu kenttätykistörykmentin lisäksi yhtä lisäpatteristoa.

Linnoituspatteristoja oli vuodesta 1943 6. Vuonna 1942 niitä oli ollut 7. Keväällä 1944 jalkaväkipataljoonaa kohden kenttätykkejä oli 7 kpl. Sekä mikä heikensi tykistöä oli tietenkin noiden linnoituspatteristojen menetys. Koska osittaisten kotiuttamisten takia jv-pataljoonien määrä laski 188:sta 144:een ja patteristojen määrä kasvoi 78:sta maksimissaan (linnoituspatterit mukaanlukien) 92:een nousi pataljoonaa kohden olevan kenttätykistöpatteriston osuus 0.41:stä 0.64:een. Nenonen oli puhunut jo vuosia siitä että tavoite pitää asettaa 1 patteristo jv-pataljoonaa kohden. USA pääsi tähän tavoitteeseen vuoden 1944 lopulla. Divisioonista 9:llä oli kenttätykistörykmentin lisäksi vielä yksi raskaspatteristo.

Divisioonissa oli eniten määrävahvuista tykistöä Britannialla (72 kpl), saksalaisen ja amerikkalaisen divisioonan tykistö oli sama 36 kevyttä ja 12 raskasta. Puna-armeijassa supistusten jälkeen (tykistöä ylijohdolle) 24 kevyttä kanuunaa ja 12 kevyttä haupitsia. Se oli tykkimäärältään pienin ja kaliberiltaan kevein mutta niin oli puna-armeijan divisioonankin koko pienin.

Jos otetaan mukaan ylijohdon tykistö on todennäköisesti pataljoonaa kohden eniten tykkejä ollut Neuvostoliitolla. Noin 24 tykkiä jv-pataljoonaa kohden.

Äänestä

Neuvostoliiton+tappioita+verrattaessa+on+syytä+huomioida+että+NL+laski+myös+sairaustapaukset+tappioihin+kun+taas+Suomi+ja+Saksa+eivät.+Saksan+käytäntö+näyttää+poikenneen+myös+siten+että+se+liittoutuneita+vähemmän+laski+lieviä+haavoittumisia+mukaan.+Tämän+mm+Niklas+Zetterling+havaitsi+verrattuaan+Italian+taisteluissa+kaatuneitten+ja+haavoittuneiden+suhdelukemaa.+Liittoutuneilla+oli+kaatuneisiin+verrattuna+merkittävästi+enemmän+haavoittuneita+kuin+saksalaisilla.Kannaksen+taisteluissa+samoin+puna-armeijalla+haavoittuneista+75%+laskettiin+lieviin+tapauksiin.+Kokonaistappioista+(105+000)+sairaustapauksia+on+sen+verran+paljon+että+pelkät+kaatuneet+ja+haavoittuneet+olivat+noin+95+000.+Suomalaisilla+40+500+ja+saksalaisilla+600.+Tappiosuhdelukema+siten+1:2.3.*****Penna+Tervo*****

Äänestä

Toki Suomi menetti kalustoa vuonna 1944, mutta ei sitä asiaa ole vaiettu ja itsekin tuot sen esille useita kertoja toistellen joka vuosi!

Mutta me EMME MENETTÄNEET riittävästi siihen, että puna-armeija olisi päässyt läpimurtoon!

Viipurin valtauksen (20.6.1944) jälkeen seuraavat viisi neukkuhyökkäystä epäonnistuivat ja Suomi sai selkeät torjuntavoitot:

- Tienhaarassa
- Viipurin lahdella
- Tali-Ihantalassa
- Vuosalmella
- ja lopuksi täystyrmäys Ilomantsissa

Ennen torjuntavoittoja hyökkääjä vaati 23.6.1944 Suomelta ehdotonta antautumista ennakkoehtona rauhanteosta! Torjuntavoitot saivat Stalinin luopumaan vaateestaan!

Stalinilla oli kiire Berliiniin ja niinpä hän solmi Välirauhan 4.9.1944 ja aselevon. Sitä ennen hän joutui tiputtamaan keväisen sotakorvauksen puoleen ja luopumaan antautumispuheista!

Suomi hävisi sodat, mutta voitti sitä seuranneen rauhan. Me menetimme sodassa palan maata, mutta säilytimme itsenäisyytemme länsimaisena demokratiana ja vaurastuimme vähitellen yhdeksi maailman rikkaimmista valtioista.

Huonommin kävi voittajan. Neuvostoliitto voitti sodat, mutta hävisi sitä seuranneen rauhan. Sodan hävinneet Saksa, Japani ja Suomi kokivat ennennäkemättömän taloudellisen nousun. Samaan aikaan voittanut Neuvostoliitto riutui seuraavat 47 vuotta kommunismissa, köyhtyi ja lopulta romahti. Jäljelle jäi vain torso, joka on menettänyt merkittävän osan toisen maailmansodan ryöstösaaliistaan. Lopulta tuo valtio romahti 1991!

1Äänestä

Laatokan laaja rannikkotykistö jäi kaikki paikoilleen kun lähdettiin.

Äänestä
  • Kannaksellekin jäi 3 järeää 10 tuuman tykkiä joilla ei oltu ammuttu edes koelaukauksia. Tosin eiväthän ne sitten 10. kesäkuuta edes toimineet.

    Äänestä

  • "Laatokan laaja rannikkotykistö jäi kaikki paikoilleen kun lähdettiin."

    Ei jäänyt, ennen Tuuloksen maihinnousua siirrettiin itäisimmät parhaat kauaskantoisimmat tykit pois. Paikalleen jätettiin vanhoja kenttätykkejä.

    1Äänestä

Tarkkispojan euforia paikalle jääneistä tykeistä on jo lähes koomista. Nythän Laatokka on Neuvosto-Venäjän sisäjärvi eli ammuskelkoot siellä aivan hoimoonsa.

Ja ei muka ”tarpeeksi” puhuttu! Tarkkispoika voi ja saa tehdä asiasta uuden avauksen vaikka viikottain! Suomi kun on vapaa maa. Eikö se riitä?

1Äänestä

Tappioita tulee, kun tiet on mitä on, viesti liikenne heikkoa pienestä poikki, hevosvetoista kalustoa, ym.
Paljon oli pielessä ja silloin tulee turpaan ja kun ei ole reservi kalustoa, niin hups.😉

Äänestä
  • Sodassa tulee tappioita yleensäkin ja toki sn tiesi ainakin Stalin ja neukkula kun sodassa katosi 14,6 miljoonaa venäläistä nuorta miestä!

    Se oli jo sellainen määrä, että näkyi pahasti Neuvostoliiton ns ’väestöpyramidissa’ ja joudutti suuresti maan romahdusta 1991!

    1Äänestä

Asemasodassa innostuttiin korjausmuuntimesta ja perustettiin tykistöryhmiä, mikä aiheutti sen, ettei perääntyviä pataljoonia enää pystytty tukemaan tykkipattereilla, koska niillä ei ollut viestikalustoa. Ratkaisu olisi ollut jättää suorasuuntaukseen patterit, joilla oli mahdollista ampua ontelokranaatteja. Jos nämä pesäkkeet olisi toteutettu, omille teille lähteminen olisi jäänyt, koska tuliasemat oli suojattava jalkaväellä. Tykistöryhmät eivät toimineet Kuuterselän alueella, koska panssarit liikkuivat nopaesti. Tykkipatterit olisivat pystyneet tuhoamaan venäläisten pst:n kokonaan Kuuterselästä ennen Puroman tuloa. Tulikomentoja olisi pystynyt lähettien avulla viemään tämä lyhyt matka.

Hyvin naamioitu ja edulliseen takarinne- ja sivustatuliasemaan
sijoitettu panssarintorjuntatykki oli luukut kiinni taistelevalle vaunumiehis-
tölle vaikeammin havaittava maali kuin toinen panssarivaunu.
Merkittävän osan suomalaisten vaunutappioista Kuuterselässä aiheuttivat-
kin todennäköisesti juuri neuvostojoukkojen panssarintorjunta-aseet. Taistelua
tutkineen Niilo Lappalaisen mukaan Kuuterselässä hyökänneen neuvostodivi-
sioonan ja sitä tukeneiden panssarirykmentin osien lisäksi taisteluun osallistui
kokonainen panssarintorjuntaprikaati ja erillinen panssarintorjuntapataljoo-
na.80 Näin ollen Osasto Puroman edellytykset suomalaisasemiin pureutuneen
hyökkääjän lyömiseksi ilman kunnollista tykistön tukea olivat jälkiviisauden
lasien läpi tarkasteltuna lähes olemattomat.
Täydennysongelmat Lehti yhdisti kuljetusongelmiin. Ylemmät johtopor-
taat eivät kyenneet tukemaan sotatoimiyhtymiä, koska suuri osa niiden kulje-
tuskalustosta evakuoi materiaalia, jota Lehden mukaan olisi pitänyt toimittaa
aktiivisesti eteen.

1Äänestä

” Ylemmät johtopor-
taat eivät kyenneet tukemaan sotatoimiyhtymiä, koska suuri osa niiden kulje-
tuskalustosta evakuoi materiaalia, jota Lehden mukaan olisi pitänyt toimittaa
aktiivisesti eteen.”

Ja siitä huolimatta Suomi jäi miehittämättä ja vaille sovjetisointia!

Kaiken lisäksi iso mätä paskatunkio vielä romahti 1991 vaikka sai sotakorvauksia!

Auttaako tuskaasi mikään muu kuin se, kuinka ’oudosti’ vaietaan 80 vuotta sitten tulleista tykistötappioista huolimatta siitä, että stallari liki viikottain avaa siitä uuden keskustelun!

On tämä tuska sietämätön;-D

1Äänestä
  • Koiraslottien karavaanit ajoivat ammustoimitusten edelle!

    Äänestä

  • PöhveIi on puupää:-D

    Äänestä

1944 menetettyjä tykkejä ei takaisin saa, oleellista on se, ettei siitä katastrofista opittu mitään. Vieläkin vuonna 2021 joku kehuu rinta rottingilla, että suomella on euroopan suurilukuisin tykistö, niitä saman tyyppisiä vedettäviä, jotka jo kannaksella jäivät jalkoihin huonon liikkuvuutensa takia.
Tuollainen tykistö kertoo heikkoudesta ja silkasta tyhmyydestä, että vanhentuneeseen aselajiin on panostettu niin paljon.
Jotain epäilyksiä pitäisi jo hankintoja tekeville herätä, kun maailmalla aletaan jotakin asetyyppiä myymään romuraudan hinnalla pois, mutta ei suomalaisille, kun nyt saadaan sitä mihin ei ollut varaa kymmeniä vuosia sitten, niin ostetaan varastot täyteen ja haaskataan nuortenmiesten aikaa niiden romujen kanssa pelehtimiseen.

Äänestä

Suomen tykistö kykeni pysäyttämään vihollisen suurhyökkäyksen Ihantalassa ja oli saman kesän lopulla suurempi ja tulivoimaisempi kuin kertaakaan aikaisemmin. Mutta avaajan mielestä pitäisi keskittyä itkemään paria perääntyessä hylättyä museokapinetta, joiden lukot nakattiin suohon.

1Äänestä
  • Vanhat ja vihatut Itävalta-Unkarin raskaat haupitsit saivat taas hevoset nauramaan, kun kumikullit joutuivat lavetin valjaisiin kuin Volgan lautturit.

    Äänestä

Sinne jäi syvärille 1944 myös Rymy-Eetuksi kutsuttu vm. 1887 9 tuuman raskas mörssäri, joka pommitti venäläisiä pitkään ja hartaasti. Olisivat edes museoon pelastaneet sen. Talvisodan Järisevän linnakkeen legendaarinen 120 mm tykki saatiin pelastettua, on nyt jossakin museossa. Tykki oli hajalle pommitettu, tähtäimet rikki, putki halki ja iskuria piti lyödä vasaralla, silti ammuttiin tankkeihin täysosumia.

Äänestä
  • Tekstistä päätellen tuo haljennut tykki on nyt Suomenlinnan museosaaren rannassa varustettuna messinkikilvellä.

    Talvisotaa ennen sai Suomi Ranskasta useita kymmeniä jäykkälavettisiso de Bange-tykkejä kal 90 mm ja 120 mm mallia 1878 sekä runsaasti ammuksia niihin. Niitä käytettiin Talvisodassa ja edelleen yhä Jatkosodassa, jolloin niiden ammusvarat oli jo lähes ammuttu loppuun! Kun linjoilta vetäydyttiin niin nämä jo hyödyttömät museotykit hylättiin ensimmäisenä eikä veli venäläinen liioin niistä mitään hyötynyt!

    Toki ne on stallarin iloksi lisätty vuoden 1944 ”menetettyjen tykkien” määrään!

    1Äänestä

Majuri Anssi Vuorenmaa: Kalliit päivät Kannaksella. Huoltoupseeri -lehti 3/1973

Tässä listaa taisteluvälineiden osalta kesäkuulta 1944:

- 675 erilaista tykkiä

- 91 000 kivääriä

- 7 700 konepistoolia

- n. 4000 konekivääriä ja pikakivääriä

- 210 erilaista kranaatinheitintä

- 9 000 000 patruunaa

- 100 000 tykistönlaukausta/ammusta

- 28 000 miinaa

...

Pitää muistaa kyseessä olleen nimenomaan KANNAKSEN alueen / joukkojen menetykset. Itä-Karjalassa jäi vielä lisäksi paljon materiaalia.


Kyllä Perkjärven varikon menetys oli kova tappio. Sitä ei oltu lainkaan yritetty evakuoida ja esim. tykistön ammusten määrä on valtava. Neukut pääsi koukkaamaan panssareillaan 3.D:n ja Ratsuväkiprikaatin saumasta suomalaisten selustaan ja ajoivat Ratsuväkiprikaatin esikuntaan. Nämä herrat sitten pakeni ikkunoista metsiin.

Raskaat tykistöammukset tuollaisissa määrissä ei ole mikään ihan pikkujuttu:

Nykytilanteessa EU-maat ovat yhdessä lupautuneet toimittamaan 1000 000 tykistön ammusta Ukrainaan, mutta ovat kyenneet toimittamaan tästä määrästä noin 300 000.

Tuo 675 erilaista tykkiä mahtaa kattaa kaikenmalliset ja -kaliperiset tykit. Kenttätykkejä määrästä lienee Kannaksen osalta noin kolmannes.

Äänestä
  • Tämä juttu kannattaa lukea. Halstin tarinat joutuvat kovin outoon valoon, sillä hän oli 3.D:n esikuntapäällikkö ja hän sai lopulta siirrettyä tuon yhtymien rajakaistan alueen Rv.Pr:n "vastuulle".

    Huonostihan siinä Rv.Pr:lle kävi kun neukut löysivät tyhjän tien heidän selustaansa, eli läpimurtoonsa, ja vieläpä likimain ilman mitään vastarintaa.

    MARKKU PALOKANGAS

    VT-aseman menettäminen ja siihen johtaneettekijät kesällä 1944

    Sivulta 237 alkaen.


    VT-ASEMAN MENETTÄMINEN JA SIIHEN JOHTANEET TEKIJÄT KESÄLLÄ 1944

    Pääaseman murruttua Valkeasaaressa 10.6.1944 suomalaisjoukkojen puolustus jouduttiin vetämään ns. VT-linjalle, eli Vammelsuun-Taipa- leen puolustusasemaan, jota oli rakennettu suurin kustannuksin parisen vuotta, ja etenkin kevään 1944 aikana, mutta ei vielä ollut saatu lähestulkoonkaan valmiiksi. Siksi suomalaisten tyrmistys ja pettymys olivat ankaran kovat, kun VT-asemasta jouduttiin vetäytymään vain muutaman taistelupäivän jälkeen vihollisen Kuuterselässä tekemän läpimurron sekä sen moninaisten seurausten vuoksi. Näin asia on useimmissa historiateoksissa kerrottu jälkipolville.Asiasta on myös toisenlainen, 1950-luvulta peräisin oleva, mutta eräisiin aivan viime aikoinakin julkaistuihin historiateoksiin asti yltänyt tulkinta. Sen mukaan Kuuterselän takaisin valtaamiseksi käynnistetty vastaisku epäonnistui ja jouduttiin keskeyttämään, koska sen oikeanpuo- limmaisena ’’portinpylväänä” ollut Ratsuväkiprikaati jätti asemansa Sahakylästä Suomenlahteen saakka.Suomen sotahistorian eräästä erittäin merkittävästä vaiheesta on siten monenlaisia käsityksiä. Tapahtumista tulee kuluneeksi kuusikymmentä vuotta, mutta on kummallista, että syyllistämisen keihäät vieläkin lentelevät, eikä tapahtuneesta ole päästy yhteisymmärrykseen.Ilman että pyritäänkään hakemaan absoluuttista ja lopullista totuutta, seuraavassa on punnittu kirjallisuudessa esitettyjä käsityksiä, alkuperäislähteitä ja uusimpia, myös silloisen vihollisen arkistoista saatuja tietoja hyväksi käyttäen.


    Aiheesta lisää: 

    Suomen sotahistoriallinen aikakauskirja 22

    https://www.sshs.fi/aikakauskirja/aikakauskirjat 16-30 digitoidut/

    http://sshs.fi/pdf/Sotahistoriallinen aikakauskirja 22 2003.pdf


    Lyhennetty ja toimiva linkki PDF-tiedoston lataamiseen.

    https://tinyurl.com/y7am34ro

    Äänestä

  • Anonyymi00130 kirjoitti:

    Tämä juttu kannattaa lukea. Halstin tarinat joutuvat kovin outoon valoon, sillä hän oli 3.D:n esikuntapäällikkö ja hän sai lopulta siirrettyä tuon yhtymien rajakaistan alueen Rv.Pr:n "vastuulle".

    Huonostihan siinä Rv.Pr:lle kävi kun neukut löysivät tyhjän tien heidän selustaansa, eli läpimurtoonsa, ja vieläpä likimain ilman mitään vastarintaa.

    MARKKU PALOKANGAS

    VT-aseman menettäminen ja siihen johtaneettekijät kesällä 1944

    Sivulta 237 alkaen.


    VT-ASEMAN MENETTÄMINEN JA SIIHEN JOHTANEET TEKIJÄT KESÄLLÄ 1944

    Pääaseman murruttua Valkeasaaressa 10.6.1944 suomalaisjoukkojen puolustus jouduttiin vetämään ns. VT-linjalle, eli Vammelsuun-Taipa- leen puolustusasemaan, jota oli rakennettu suurin kustannuksin parisen vuotta, ja etenkin kevään 1944 aikana, mutta ei vielä ollut saatu lähestulkoonkaan valmiiksi. Siksi suomalaisten tyrmistys ja pettymys olivat ankaran kovat, kun VT-asemasta jouduttiin vetäytymään vain muutaman taistelupäivän jälkeen vihollisen Kuuterselässä tekemän läpimurron sekä sen moninaisten seurausten vuoksi. Näin asia on useimmissa historiateoksissa kerrottu jälkipolville.Asiasta on myös toisenlainen, 1950-luvulta peräisin oleva, mutta eräisiin aivan viime aikoinakin julkaistuihin historiateoksiin asti yltänyt tulkinta. Sen mukaan Kuuterselän takaisin valtaamiseksi käynnistetty vastaisku epäonnistui ja jouduttiin keskeyttämään, koska sen oikeanpuo- limmaisena ’’portinpylväänä” ollut Ratsuväkiprikaati jätti asemansa Sahakylästä Suomenlahteen saakka.Suomen sotahistorian eräästä erittäin merkittävästä vaiheesta on siten monenlaisia käsityksiä. Tapahtumista tulee kuluneeksi kuusikymmentä vuotta, mutta on kummallista, että syyllistämisen keihäät vieläkin lentelevät, eikä tapahtuneesta ole päästy yhteisymmärrykseen.Ilman että pyritäänkään hakemaan absoluuttista ja lopullista totuutta, seuraavassa on punnittu kirjallisuudessa esitettyjä käsityksiä, alkuperäislähteitä ja uusimpia, myös silloisen vihollisen arkistoista saatuja tietoja hyväksi käyttäen.


    Aiheesta lisää: 

    Suomen sotahistoriallinen aikakauskirja 22

    https://www.sshs.fi/aikakauskirja/aikakauskirjat 16-30 digitoidut/

    http://sshs.fi/pdf/Sotahistoriallinen aikakauskirja 22 2003.pdf


    Lyhennetty ja toimiva linkki PDF-tiedoston lataamiseen.

    https://tinyurl.com/y7am34ro

    Linkin lyhentäjä tinyurl on lopettanut ja tuo ei siis enää toimi.

    Lataa vuosikirja pdf- muodossa copy-pastaamalla tuo katkenneelta vaikuttava linkki selaimeesi. Se toimii kyllä. En ymmärrä miksi SSHS käyttää noin kummallisia linkkejä, joissa on näkymättömiä välimerkkejä.

    http://sshs.fi/pdf/Sotahistoriallinen aikakauskirja 22 2003.pdf

    Samoin toimivat nuo toisetkin linkit.

    Äänestä

Eipä näistä aiheista ole "vaiettu" vaan yksin vuodesta 1944 on kirjoitettu kirjoja kolminumeroinen luku!

MUTTA kannattaa kuitenkin muistaa, että tuosta ajankohdasta on kulunut jo 79 vuotta, joten ei se jokapäiväinen keskustelunaihe toki ole!

Eikö Tarkkispoikaa kiinnosta yhtään tuoreemmat tapahtumat? Vuodesta 1991, jolloin Neuvostoliitto romahti, on kulunut vain 32 vuotta? Eikö se kiinnosta?

Äänestä

NEUVOSTOLIITTO—> VENÄJÄ



Sodan lopussa se orjuutti lukemattomia Itä-Euroopan maita ja niissä kymmeniä miljoonia ihmisiä orjuuteen ja toimimattomiin kansandemokratioihin aikajaksoksi 1945-1990. Tuona aikana se kitui itse, kukisti kansannousuja ja köyhtyi kunnes Euroopan ja koko maailman iloksi itse romahti 1991 ja kaikki nuo kansat karkasivat vapauteen! Myös Neuvostoliitto itse muutti nimensä, yhteiskuntajärjestelmänsä ja koki muutoinkin seuraavat muutokset:



Väkiluku: 293 miljoonaa —-> 145 miljoonaa



Pinta-ala: 22.402.000 —-> 17.075.000



Vapautuneet valtiot: Baltian maat, Ukraina, Valko-Venäjä, Uzbekistan, Kirgisia, Armenia, Tadzikistan, Azerbaizdan, Turkmenistan, Kazakstan, Moldova ja Georgia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mulligan-TM kirjoitti:

Peräti 8 patteristoa kenttätykistöä menetettiin Kannaksella, 3 patteristoa Syvärillä, Maaselällä vähemmän mutta toisaalta peräti 4 patteristoa linnoitustykistö Laatokan Karjalassa. Peräti 16 patteristoa vetäytymisvaiheessa. Kannaksen tappiot olivat 30% sen hetkisestä vastuusta.

Lisäksi pst-tykkejä menetettiin paljon. Mm. 60 kpl raskaita 75 mm:n tykkejä. Määrät ovat merkittäviä. Sen sijaan jatkuvasti pidetään ääntä esim. Ilomantsin sotasaaliista mutta se jäi huomattavasti pienemmäksi: 51 kenttätykkiä, 55 pst-tykkiä (etupäässä pieniä) ja 89 heitintä.

Lohdutukseksi voidaan todeta kuten II maailmansodassa yleensäkin. Kalustoa oli sittenkin helpompi korvata. Ihmishenkiä ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu