Ruotsi jatkaa rajojensa vartiointia – maahantulijat selvä turvallisuusriski!
https://mvlehti.net/2018/04/12/ruotsi-jatkaa-rajojensa-vartiointia-maahantulijat-selva-turvallisuusriski/
"Ruotsissa on päätetty jatkaa rajojen valvomista ainakin puoli vuotta lisää, kertoo Friatider -julkaisu, napattuaan tiedon Ruotsin Yleisradion Eko -radiolähetyksestä."
Jotenkin kornia, kun Ruotsissa pidetään maahanmuuttajia riskinä ja rajatarkastuksia jatketaan, niin Suomessa ministereiden mielipiteiden mukaan suurimman riskin aiheuttavat kantasuomalaiset ja rajat ovat avoinna, hmmm mitähän tästä tulisi kansalaisten ajatella.
Lisäyksenä että Ruotsin lisäksi myös Norja, Tanska, Saksa, Itävalta ja Ranska jatkavat rajovalvontaansa pyytämällä EU:lta määräaikaista 6 kuukauden rajatarkastuslupaa, kuten ne ovat pyytäneet 2015 loppuvuodesta asti matumassainvaasion jälkeen. Suomen porvarihallitus ei ole jostain syystä katsonut tätä tarpeelliseksi eikä muiden Pohjoismaiden tapaan ole vielä kertaakaan pyytänyt rajatarkastuslupaa EU:ltä, miksiköhän?
https://mvlehti.net/2018/04/12/ruotsi-jatkaa-rajojensa-vartiointia-maahantulijat-selva-turvallisuusriski/
"Ruotsissa on päätetty jatkaa rajojen valvomista ainakin puoli vuotta lisää, kertoo Friatider -julkaisu, napattuaan tiedon Ruotsin Yleisradion Eko -radiolähetyksestä."
Jotenkin kornia, kun Ruotsissa pidetään maahanmuuttajia riskinä ja rajatarkastuksia jatketaan, niin Suomessa ministereiden mielipiteiden mukaan suurimman riskin aiheuttavat kantasuomalaiset ja rajat ovat avoinna, hmmm mitähän tästä tulisi kansalaisten ajatella.
Lisäyksenä että Ruotsin lisäksi myös Norja, Tanska, Saksa, Itävalta ja Ranska jatkavat rajovalvontaansa pyytämällä EU:lta määräaikaista 6 kuukauden rajatarkastuslupaa, kuten ne ovat pyytäneet 2015 loppuvuodesta asti matumassainvaasion jälkeen. Suomen porvarihallitus ei ole jostain syystä katsonut tätä tarpeelliseksi eikä muiden Pohjoismaiden tapaan ole vielä kertaakaan pyytänyt rajatarkastuslupaa EU:ltä, miksiköhän?
Vastaukset 36
Vanhimmat
Voi kauheeta. Eihän Ruotsi voi sulkeutua!!!
Tanska, Ruotsi, Norja, Saksa, Itävalta ja Ranska haluavat jatkaa rajavalvontaansa
https://www.kansalainen.fi/tanska-ruotsi-norja-saksa-itavalta-ja-ranska-haluavat-jatkaa-rajavalvontaansa/
"Kuusi Schengen-alueen maata valmistautuu jatkamaan rajavalvontaansa todennäköisesti kuudella kuukaudella".
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15212281/kuusi-maata-haluaa-jatkaa-rajavalvontaansa
Orpon johdolla näin tapahtui, mutta näillä juuriltaan paatuneilla edustajilla ei ole minkäänlaisia tunnontuskia, mikä sitten lämmittääkin paatunutta mieltä!! Monta on kuollut syyttöminä kauhistuttavissa murhissa ja loppua rikoksille ei ole nähtävissä. Kummallista on että viranomaiset eivät tee etukäteissuunnitelmia sen pohjalta mitä on tapahtumassa, tulevaisuudessa. Kaukaa viisaat johtohahmomme ovat menneisyyttä, kaiken ennusteiden ja niiden mielipiteet jotka
uskaltavat ja asioista tietävät, ovat vainon kohteena, tämä on oudointa politiikkaa mitä tiedän!! Odotetaanko tässä että asiat kloksahtaa itsestään parempaan, mitä itsepetosta. Pitäisi olla paljon enemmän kritiikkiä ja keskustelua, pelkkä sillanrakentelu vain yhteensuuntaan ei auta poistamaan tulevaisuuden uhkaa Kotimaassamme.
petteriltä jäi myös itäraja sulkematta mutta onneksemme Venäjällä on vallankahvassa mies eikä petteri joka rajan sulki Orpon perheessä näyttää yhteistyö sujuvan isi petteri päästää laittomia matuja Suomeen ja äiti petteri tekee niillä sitten bisnestä Lystin maksaa veronmaksajat
Bisnesväitteesi on todettu ajat sitten valheeksi.
Linkkiä?
Ovvai!?
Missä?
"Virkamiesasemassa Maahanmuuttovirastossa toiminut Niina Kanniainen-Orpo on myös osakkaana äskettäin perustetussa Lakiverstas Oy:ssä"
"... Valtiovarainministerin puoliso Kanniainen-Orpo on koulutukseltaan juristi ja hän on osakkaana turkulaisessa Lakiverstas-nimisessä lakiasiaintoimistossa.
Lakiverstaan tarjoamiin palveluihin kuuluvat esimerkiksi testamenttiasiat, riita-asioiden sovittelu, perunkirjoitukset sekä osakassopimusten tekeminen osakeyhtiötä perustettaessa.
Lakiverstas tarjoaa apuaan myös hallinnollisissa muutoksenhakukeinoissa, eli lähinnä erilaisissa oikaisupyynnöissä ja valituksissa. Molemmissa on kyse asiakkaan oikeusturvasta haettaessa muutosta viranomaisen tekemään hallintopäätökseen. Hallintopäätöksiä taas ovat viranomaisen kirjallisesti antamat ratkaisut, joissa päätetään hallinnon asiakkaan edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta.
Esimerkiksi _turvapaikan_hakeminen_ tapahtuu hallinnollisessa menettelyssä."
Tässäkö!?
Missä kohtaa? :)
"Bisnesväitteesi on todettu ajat sitten valheeksi."
En minä pakolaisbisnestä väitä vaan Ylen esittämä Ulkolinjan "Pakolaisbisnes" -dokumentti, http://areena.yle.fi/1-3402138
Se kertoo miten jokainen Italiaan tuotettu pakolainen tuottaa pääasiallisesti miljonääreistä koostuvalle rahamafialle ja sen lisäksi oikealle mafiallekin yli 10 000 euroa per maahantulija. Päälle vielä pakolaisten orjapalkkatyön 1-2€/tunti ansiot pimeän työn yrittäjille sekä pääosin naisten ja tyttöjen prostituutiotulot ym. ihmiskauppa. Rahamafian mukaan pakolaisbisnes tuottaa miljardeja ja paremmin kuin huumekauppa Euroopassa, joka sekin on suurta bisnestä. Tämä sama pakolaisbisnes pyörii jokaisessa EU-maassa joka tuohon massainvaasion mamutukseen osallistui. Se on EU-tasolla satojen miljardien eurojen bisnes ja maatasolla miljardien bisnes, joka pyörii veronmaksajien rahoilla.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14912884/pakolaisbisnes-tuottaa-miljoonia-pakolaisia-euhun!
Sanotaan, että kansalla on ansaitsemansa johtajat. Ihmettelen vain sitä, että mistä pahasta Suomen kansaa kostetaan, eli mitä niin pahaa olemme kansakuntana tehneet, kun meidän päättäjämme ovat tuollaisia?
Joku edellisen hallituksen johtava poliitikko totesi viime hallituskaudella, että " Suomalaiset ajattelevat väärin.". Olisko ollut Katainen, tai Stubb?
Nuo herrat, kun eivät edustaneetkaan kansaa. Lähtivät hyviin pesteihin heti, kun saivat "työnsä" täällä tehtyä.
"Yhä usemmat alkavat epäillä, että maailman politiikassa on jotain hyvin synkkiä aikoja meneillään. Juuri nyt, ja että vaaleilla valitut poliitikot eivät välttämättä ole niitä, jotka johtavat näytelmää. Olen jo maininnut niistä, jotka Lähdekenttää tutkiessaan ovat saaneet uhkauksia ja jopa maksettu hiljaiseksi ja saatettu vahingoittaa jopa tappaa"
Lähdedekenttä David Wilcock
sivu 167
2011 suomennos.
Tässä maassa on turha enää vedota kansainvälisiin sopimuksiin, koska perustuslaillakin pyyhitään persettä viranomaisten toimesta. Tuo jos joku antaa kansalaiselle oikeuden toimia miten parhaaksi katsoo, koska viranomaiset ei noudata lakia
Orpo ei pitänyt rajoja auki vaan avasi ne. Laiton maahantulo on edelleen laitonta. Orpo siis salli laittoman maahantulon = avasi rajat.
Nimenomaan laitonta!!
"YKn pakolaissopimus:
31 artikla
Laittomasti maassa oleskelevat pakolaiset
1) Sopimusvaltiot eivät ryhdy rankaisutoimenpiteisiin laittoman maahan saapumisen tai oleskelun johdosta _NIITÄ_ pakolaisia kohtaan, jotka tulevat _SUORAAN_ maasta, missä, heidän elämänsä tai vapautensa on ollut uhattuna 1 artiklassa tarkoitetulla tavalla ja jotka ovat luvatta tulleet tai luvatta oleskelevat sopimusvaltion alueella, kuitenkin edellyttäen, että nämä ilmoittautuvat viipymättä viranomaisille ja esittävät hyväksyttäviä syitä laittomalle saapumiselleen tai oleskelulleen."
Eli: Ton perusteella IHAN JOKAINEN Ruotsin kautta tullu pitäs asettaa syytteeseen laittomasta rajanylityksestä! Koska: Niinhän tossa saatana ihan selvin sanoin lukee, ja eikös täällä sääntö-Suomessa o ollu tapana sääntöjä noudattaa, hä? Mut näköjään EI, jos kyseessä on laittomat rajanylittäjät!? :)
Ensimmäinen kysymys tulee ensi sijassa esittää Suomen Tasavallan presidentille Sauli Väinämö Niinistölle (kokoomuskin), koska presidenttinä hänellä on mahdollisuus sulkea maamme raja ja määrätä tarvittaessa armeijan ylipäällikkönä ylimääräiset kertausharjoitukset.
Tämä ei kuitenkaan käynyt lainkaan päinsä Suomen Tasavallan presidentille Sauli Väinämö Niinistölle (kokoomuskin), koska hän ei ole suomalaisten (vielä vähemmän Kantasuomalaisten) presidentti, vaan globalistien sätkynukke, joka auliisti kuuntelee, mitä globalistit hänen korviinsa kuiskivat - ja toimii globalistien tarpeiden mukaan, ei suomalaisten eikä Suomen Kansan!
Täten myös kysymykset kolme (3) ja neljä (4) koskevat myös - ja etenkin - Suomen Tasavallan presidenttiä Sauli Väinämö Niinistöä, joka taitaa olla jopa tuplavaletitteleillä presidenttinä, koska täydellisen perusteltu epäilys hänen suorittamistaan varatuomarin ja juristin tutkinnoista on olemassa!
Valtamedia, joka Suomessa on täydellinen VALEMEDIA ajaen vain globalistien agendaa, jossa Kantasuomalainen tyytyköön orjan rooliinsa - ja jollei se kelpaa, niin jopa ISIS-terroristit sitten hoitavat Kantasuomalaisen Kansanmurhan!
Pelkohan näyttää jo olevan, vai mitä varten luulette että pitää saada polisin avuksi apupoliseja. Ei tavalinen suomalainen tarvitse kuin nettipoliseja.
Ensin kokoomusjäsenkirjaisten polpo ja nyt Sipilän reserviläis-santarmit. Soten tapaan Orpon kokoomus ja Sipilän kepu jakavat myös eliittejä puolustavat poliisivaltion valvojat.
Onpas tuo viestiketjun aloittaja idiootti. Ruotsin "rajavartiointi" tarkoittaa käytännössä sitä, että Ruotsin rajoille tulevat matut nyt sitten rekisteröidään turvapaikanhakijoiksi ja otetaan siis sisään Ruotsin vastaanottokeskuksiin. Ennen tätä "rajavartiointia" kaikkia Ruotsin rajoja ylittäneitä matuja ei rekisteröity, vaan osa jatkoi vapaasti matkaansa Ruotsin läpi Suomeen. Tämä "rajavartiointi" tuottaa nyt siis Ruotsille enemmän rekisteröityneitä turvapaikanhakijoita kuin ennen tätä "rajavartiointia". Eihän Ruotsi ole luopunut YK:n pakolaissopimuksesta, vaan se ottaa kaikki turvapaikanhakijat käsittelyynsä kuten ennenkin.
Ja tätä "rajavartiointia" tuo aloittaja nyt näköjään ihailee ja haluaa myös tänne Suomeen? Mikä se hyöty olisi?
Turvallisesta Dublinmaasta maahan pyrkiviä turvapaikanhakijoita ei tarvitse ottaa rajan yli, vaan rajavartija voi pyytää heitä ilmoittautumaan turvallisen oleskelumaansa viranomaisille ja hakea näiltä turvapaikkaa. Tämä vaatii tietenkin rajavalvontalupaa, muutenhan henkilöt pääsevät ilman matkustusasiakirjoja rajan yli. Petturi Orpo, Juha Sipilä, Sauli Niinistö ym. porvarit eivät halua rajoja kiinni siis valvontaan vaan pitää rajoja seljällään kuin hollin tupaa.
Pakolaisbisneskiima ja matuhalpatyömarkkinoiden rantauttaminen Suomeen menevät tolkun ohi.
Tältä vältytään kun Suomi palauttaa rajatarkastukset ja vaatii matkustusasiakirjat rajan ylittäneiltä. Turvallisesta Dublinmaasta Ruotsista Suomeen yrittäviä pakolaisia ei tarvitse päästää rajan yli koska he ovat jo turvallisessa maassa, jossa voivat ilmoittautua pakolaisiksi. Ruotsi olisi voinut tehdä samoin omalla Tanskan rajallaan, Tanska saman Saksan rajallaan jne.
Porvarin logiikka kusee taas. Rajat auki politiikka johtaa hallitsemattomaan haittamaahanmuuttoon kun ihmisiä ei käännytetä jo maahan pyrkiessä turvallisten kauttakulkumaiden rajoilla. Sauli Niinistö, Pettei Orpo, Juha Sipilä ym. eivät ymmärrä Suomen ja suomalaisten parasta kun verovaroin pyöritettävä pakolaisbisnes kiiluu dollarisilmissä.
Keskusta: Turvapaikanhakijat käännytettävä pikana länsirajalta – ”Ruotsihan on turvallinen maa”
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/231487-keskusta-turvapaikanhakijat-kaannytettava-pikana-lansirajalta-ruotsihan-turvallinen
"Keskusta esittää perjantaina julkaisemassaan turvapaikkalinjauksessa merkittävää muutosta Suomen käytäntöihin turvapaikanhakijoiden suhteen. Puolueen mukaan lähtökohtana tulisi olla turvallisista maista kuten Ruotsista saapuvien turvapaikanhakijoiden pikakäännytys jo rajalta.
Keskustan eduskuntaryhmän valmistelemassa linjauksessa muistutetaan, että EU:ssa on säädetty Dublin-asetuksella, että ensimmäisen maan, johon henkilö ilmoittautuu turvapaikanhakijaksi, pitää ottaa hänen hakemuksensa käsittelyyn. Puolue kuuluttaa nyt tämän periaatteen tiukkaa noudattamista myös käytännössä.
– Jos turvapaikanhakija tulee Suomeen turvallisesta maasta, hänet olisi pääsääntöisesti käännytettävä rajalta viipymättä, linjauksessa todetaan.
Suomeen saapuu turvapaikanhakijoita pääsääntöisesti naapurimaista, jotka yleisesti katsotaan turvallisiksi – tällaisia lienevät varmuudella ainakin Ruotsi, Norja ja Viro, mutta pääosin myös Venäjä.
Linjauksen valmistelua vetänyt kansanedustaja Seppo Kääriäinen, eikö tällä linjauksella siis tarkoiteta sitä, että esimerkiksi Ruotsista tulevat turvapaikanhakijat voitaisiin lähtökohtaisesti käännyttää heti takaisin Ruotsiin?
– No, turvallinen maahan se Ruotsi on."
Myös Halla-aho oli tätä mieltä jo ennen Kääriäistä, joka lienee lainannut idean juuri Jussilta
https://www.nykysuomi.com/2018/01/22/jussi-halla-aho-tyhmyydesta-sakotetaan-taas/
"Vastuunmäärittämisasetuksen mukaan turvapaikanhakijasta vastaa se jäsenmaa, johon hän on ensimmäisen turvapaikkahakemuksensa jättänyt. Dublin-menettelyn nojalla Suomi ei siis esimerkiksi voi palauttaa Tornioon saapuvia iphone-miehiä Ruotsiin, koska nämä eivät ole jättäneet Ruotsiin turvapaikkahakemusta. Iphone-miesten maahantulo olisi pitänyt estää sillä perusteella, että heillä on ollut tosiasiallinen mahdollisuus hakea kansainvälistä suojelua siitä jäsenmaasta, josta he Suomeen pyrkivät.
Koska tulijoiden kirjaaminen ja turvapaikkahakemuksen vastaanottaminen synnyttää jäsenmaalle vastuun turvapaikanhakijasta, monet jäsenmaat eivät kirjaa heitä vaan pyrkivät lykkäämään muiden riesaksi. Jos Schengen-maat noudattaisivat Schengenin rajasääntöä, Suomeen ei edes pitäisi päästä turvapaikanhakijoita muualta kuin Venäjältä."
Halla-ahon mainitseminen aiheuttaa yleensä viestin poiston, koska valtamedia koittaa manipuloida lukijoiden tiedonsaantia.
Tarkoituksella aiheutettu tilanne. Syyllisiä on monia mutta suurimman vastuun kantaa Petteri Orpo (kok)
Tilanne on mikä on ja nyt on keskitettävä kaikki energia syyllisten rankaisemiseen -monilta osin täyttyy maanpetoksen tunnusmerkit, siis rikoksen joka EI VANHENE KOSKAAN.
Dublin-sopimus on käytännössä ollut pois käytöstä jo vuodesta 2015 ja Ruotsi siis vastaanottaa kaikki rajoilleen tulevat turvapaikanhakijat ja sijoittaa ne omiin vastaanottokeskuksiinsa odottamaan hakemuksensa käsittelyä. Ruotsin rajavartiointi on vain tehostanut turvapaikanhakijoiden tunnistusta, kun tätä ennen turvikset pääsivät vapaasti vaeltamaan Ruotsissa, ja myös Ruotsin läpi Suomeen. Ei se Ruotsin rajavartiointi sitä tarkoita, että turvapaikanhakijat käännytettäisiin rajalta, vaan sitä, että ne saadaan paremmin otettua rajoilla viranomaisten "haaviin".
Ruotsi ja Tanska ottivat tuon rajavalvonnan käyttöön osittain Suomen ja Norjan vaatimuksesta, koska sieltä vuoti Pohjolaan eniten matuja. Vastavuoroisesti Suomi ja Norja pitävät omat Ruotsin vastaiset rajansa auki, jolloin perinteinen pohjoismainen vapaa sisäinen liikkuvuus säilytettiin.
Ottaisit nyt asioista selvää ettet munaisi täällä itseäsi ja jauha tuollaista täyttä paskaa.
Miksi Suolen moderointi manipuloi keskustelua, edesauttaako se tietoisesti kokoomuksen liberaalia maahanmuuttolinjaa?
Taas koittaa kokkaretrolli muuttaa kokomustaa lumivalkoiseksi. Turvallisista Dublinmaista rajan yli pyrkiviä turvapaikanhakijoita ei tarvitse ottaa vastaan, vaan heidät voi käännyttää rajalta turvallisen oleskelumaansa viranomaisten puoleen hakemaan turvapaikkaa. Jos Orpo, Sipilä ja kumppanit toimivat toisin, se ei johdu lainsäädännöstä vaan kokomustista sopimuksista joilla Suomi muiden EU-maiden tapaan halutaan monikulttuuristaa ja kansainsekoittaa oikeistoeliitin toimesta. Nämä päätökset on tehty Bilderberg ryhmän soroslaisten salaisissa istunnoissa tarkoituksena aiheuttaa hajaannusta maailman kehittyneimpiin yhteiskuntajärjestelmiin siis Pohjoismaisiin hyvinvointivaltioihin sekä Keski-Euroopan hyvinvointidemokratioihin. Tällä uusliberalistiglobalistien oikeistopolitiikalla rampautetaan hyvinvointioikeusvaltio ja sopimusyhteiskunta, mikä palvelee riistäjiä.
Lopettaisit kokoomustrolli-hybridijaro ton palkallisen p-kanjauhamisen ja menisit rehellisiin töihin.
Halla-aho puhuu taas tapansa mukaan täyttä asiaa. Orpot ja Sipilät olisivat vastuullisesti toimien pyytäneet Ruotsin, Norjan, Tanskan, Saksan, Itävallan ja Ranskan tapaan EU:lta väliaikaisen rajatarkastusluvan 2015 ja evänneet iphonemiesten maahantulon, koska he olivat jo turvallisessa oleskelumaassa Ruotsissa, josta olisivat pystyneet hakemaan turvapaikkaa. Mutta kun kyse olikin veronmaksajien rahoilla pyörivän miljardien eurojen pakolaisbisneksen avaamisesta sekä ulkomaisen halpatyövoiman rantauttamisesta Suomeen niin tätä ainoaa järkevää toimintatapaa ei haluttu käyttää, eikä sitä ole Suomella käytössä vieläkään koska porvarihallituksen Sipilän, Orpon, Mykkäsen, presidentti Niinistön ym. porvarien mukaan Suomi ei voi sulkeutua laittamalla rajat kiinni eli valvontaan pyytämällä muiden EU-maiden tapaan väliaikaista rajatarkastuslupaa kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan.
"Suomi ei voi sulkea rajojaan sulkeutumatta itse" on kyllä täyttä propagandaa. Rajat voi laittaa valvontaan sulkeutumatta.
"Hyvin" on Ruotsin "rajavalvonta" toiminut, kun viime vuonna Ruotsi vastaanotti 25 666 pakolaista, mutta Suomi samaan aikaan n. 5000. JES! Meille samanlainen rajavartiointi...NOT!
Täällä näyttää olevan erityisen vähä-älyistä porukkaa, kun ei ymmärrä mitä se Ruotsin rajavalvonta käytännössä tarkoittaa: turvapaikanhakijoiden rekisteröinnin ja vastaanoton tehostamista rajoilla.
https://pt-media.org/2018/01/04/ruotsiin-viime-vuonna-25-666-turvapaikanhakijaa/
ööö!?
Eikös toi taas ole sitä parjattua "etnistä profilointia" jos raja-asemilla nimenomaan rajatarkastetaan PELKKIÄ etnoja!? :)
Ilmeisesti sit ei? :/
MUTTA! Välittömästi ku tämmöset pääset rajojen SISÄPUOLELLE, kaikki nimenomaan vain heihin kohdistuneet viranomaistoimet yllättäen muuttuukin "etniseksi profiloinniks"!?
Perin erikoista!?
Myös Suomen rajoja pitäisi EU:sta huolimatta vartioida, mutta kyse on poliittisesta päätöksenteosta:
Nykyiset Suomen keskeiset päättävät poliitikot ja johtavat virkahenkilöt näyttävät sulkevan silmänsä ja korvansa sekä ilmeisesti myös koko ymmärryksensä nykyiseltä täysin avoimien rajojen välittömältä uhalta Suomen kansalaisten turvallisuudelle.
EU:n vapaan liikkuvuuden sopimukset, kansainväliset muka-sopimukset, säännöt, säädökset, direktiivit tai asetukset ovat aikansa eläneitä, vanhentuneita reliikkejä. Niiden tilalle on tehtävä uudet Suomen kansalaisia kunnioittavat ja suojaavat sopimukset!
Petteri Orpo kokoomus.
Juha Sipilä keskusta
Siksiköhän, koska matuinvaasion aikaan moni suvakeimmista suomalaispoliitikoista erehty kuorossa kailottamaan, et: "Ei EUssa voi laittaa rajoja kiinni! Se on mahdotonta!!" niin .... here we go?! :/
Oliko väliaikaisen rajavalvonnan pyytäminen EU:lta sittenkin mahdollista. Tosin vain Trumpin ja Putinin turvallisuuden takia, ei suomalaisten turvallisuuden tai Suomen vakauden?
Mahdottomasta tuli mahdollista: Sisäministeriö palauttaa rajatarkastukset neljäksi päiväksi
https://www.nykysuomi.com/2018/07/11/mahdottomasta-tuli-mahdollista-sisaministerio-palauttaa-rajatarkastukset-neljaksi-paivaksi/