6. osa kirjoitussarjastani Ahtisaari epäonnistui presidenttinä.
OSA 6
Kansanäänestys valtaoikeuksista?
Ahtisaarihan oli esittänyt MTV haastattelussa: ”Jos esimerkiksi halutaan presidentin valtaoikeuksia jostain syystä vähentää, niin ottaen huomioon sen tosiasian, että minut on suoralla kansanvaalilla valittu, niin minusta silloin pitäisi kansalaisilta kysyä, haluavatko he todella pelkän edustuksellisen presidentin. Minun vaikutelmani on, että kansalaiset eivät sitä halua”
Demareille oli erityisen kiusallista puoluetoveri Ahtisaaren puolueen perinteisen mielipiteen vastainen esiintyminen valtaoikeuskysymyksessä. Vanha konkari Aimo Kairamo yritti väkisin peitellä pettymystään kolumnissaan Demarissa 30.4.97, mutta sai sanottua, ettei hän kannata kansanäänestystä presidentin valtaoikeuksista.
- Kenraali de Gaulle hallitsi Ranskaa järjestämällä kansanäänestyksiä, jos parlamentti rupesi ryppyilemään. Se toimi aikansa kunnes lakkasi toimimasta.
- Meillähän sellainen ei kävisi, sillä Suomi on parlamentaarinen demokratia, tosin yhäkin kovin presidenttivaltainen.
- Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari nosti kuitenkin tämän gaullelaisen menettelytavan esille siltä varalta, että kansan valitsema eduskunta uhkaisi perustuslain sille antamin valtuuksin säätää kansan valitseman presidentin valtuuksista sellaisia lakeja, joita hän ei hyväksy.
- Lopulta eduskunta aina lait säätää, kuten sääti nekin lait, joilla siirryttiin presidentin suoraan kansanvaaliin.
- Valtiosäännön muuttaminen kestää niin kauan, että se on voimassa vasta seuraavan presidentin aikana olipa tämä Ahtisaari tai millainen vesisänky tahansa.
- On selvää, että istuvaa presidenttiä pitää kuunnella presidentin valtaoikeuksia muuteltaessa. Niin on ennenkin tehty – ja paremmin olisi käynyt, jos Mauno Koivistoa olisi aikanaan kuunneltu enemmän.
- Ahtisaari on ehdotuksensa tehnyt.
- Se toteutuu, jos kansan suorassa vaalissa valitsema eduskunta niin tahtoo.
Helsingin Sanomat ihmettelee asiaa 30.4.97:
Nikulan komitean tiedetään esittävän vain vähäisiä muutoksia presidentin valtaoikeuksiin. Tasavallan presidentin kanslia on seurannut tarkoin uudistustyötä.
- Näin ollen Ahtisaaren viittausta edustukselliseen presidenttiin ei voi käsittää niinkään kommenttina komitealle vaan hänen käsityksenään ylimpien valtioelinten valtasuhteiden muuttamisesta.
- Juuri tässä piilee lausunnon hämmentävyys. Se paljastaa, ettei presidentti tunne Suomen hallitusmuotoa tai sitten hänen valtiosääntöoikeudellinen näkemyksensä pohjautuu tulkintoihin, jollaisia ei ole ennen kuultu Suomessa. Niin tai näin, Ahtisaaren näkemys siitä, että suoralla kansanvaalilla valitun presidentin valtaoikeuksia uudistettaessa pitäisi järjestää kansanäänestys, on kestämätön.
- Eduskunnalla ja sen luottamusta nauttivalla hallituksella on täysi oikeus muuttaa perustuslakeja haluamallaan tavalla.
Ilkka ihmettelee myös presidentin puuttumista valtasuhdekysymyksiin 1.5.97 otsikolla Ahtisaari hämmentää.
- Eduskunta oli edellisellä vaalikaudella, presidentti Mauno Koiviston rohkaisemana, laaja yksimielisyys presidentin valtaoikeuksien kaventamisesta, mutta Ahtisaari ryhtyi heti valituksi tultuaan panemaan kapuloita rattaisiin, vastoin vaalikampanjassa esittämiään näkemyksiä. Esimerkiksi kiista EU:n huippukokouksiin osallistumisesta saa surkuhupaisia muotoja.
- Eduskunnan on syytä pitää päänsä. Nykyisen perustuslain mukaan valta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontuva eduskunta. Eduskunta päättää myös presidentin asemasta. Ahtisaaren vaatima kansanäänestys itseään koskevassa asiasta on sikälikin kummallinen, että hän on määrätietoisesti torjunut kansanäänestykset Suomen markan kohtalosta.
- Eikö tasavaltaisen Suomen olisi aika siirtyä puhtaaseen parlamentarismiin?
Samana päivänä myös Savon Sanomat:
- Ahtisaari tuntuu kokevan valtiosääntöuudistuksen ainakin osaksi omaan henkilöönsä ja valtaoikeuksiinsa kohdistuvana rajoitushankkeena.
- Tasavallan presidentillä on oikeus esittää eriävä mielipiteensä ja myös keinoja, joilla voi viivyttää muutoksen voimaantuloa, mutta kyllä näissä asioissa viimeinen sana on eduskunnalla.
Vappuna ’97 Aamulehtikin ottaa kantaa:
- Valtiosääntöoppineet muistuttivat, että ellei valtaoikeuksiin puututtaisi, kasvattaisi suora kansanvaali presidentin ennestäänkin suurta valtaa.
- Ensimmäisenä pyörsivät historialliset parlamentaariset kantansa sosiaalidemokraatit eli heti saatuaan ehdokkaansa Martti Ahtisaaren presidentiksi. Esimerkiksi pääministerin valintaa ei heidän mielestään enää voinutkaan siirtää eduskunnan käsiin. Yritykset raukesivat.
Lehti muistuttaa perustuslain määräävän vallan kuuluvan kansalle, jota eduskunta edustaa.
- Kansalaiset voivat eduskuntavaaleissa 1999 ottaa kantaa myös presidentin valtaoikeuksiin, koska perustuslaki uudistus on siihen mennessä jo kerran käsitelty eduskunnassa.
- Eduskuntavaalit ovat kansanäänestys.
Hbl (HS, Muut lehdet 1.5.97) katsoo, ettei kansa presidenttiä valitessaan ota mitään kantaa hänen nykyisiin tai tuleviin valtaoikeuksiinsa.
- Ehkäpä presidentti ei välttämättä tarvitse laajoja valtaoikeuksia ollakseen kansalaisten rakastama ja huomioima.
Noinhan se juuri on, poliittista valtaa päivittäin käyttävä presidentti ei voi olla koko kansan rakastama ja huomioima.
Iltalehti 2.5.97:
- Seuraavan presidentin vaalin ensimmäinen ehdokas on ilmoittautunut. Hän on Martti Ahtisaari.
- MTV:n haastattelussa presidentti katsoi, että koska kansa on minut valinnut, kansalta täytyy myös kysyä rajoitetaanko seuraavan presidentin valtaoikeuksia.
- Oman kansansuosionsa ja seuraavan presidentin valtaoikeuksien sitominen yhteen kuulostaa loogiselta vain siinä tapauksessa, että sen esittäjä itse uskoo itse olevansa vallanriiston kohteena, siis maan seuraava presidentti. Myös ehdotuksen voimakas populismi viittaa kampanjointiin.
- Vaalissa ei oteta kantaa presidentin oikeuksiin tai velvollisuuksiin, vaan pelkästään presidentin henkilöön. Muista asioista päättää eduskunta.
- Kun Ahtisaari puolustaa vahvaa presidentin valtaa, hän siis puolustaa vahvaa Ahtisaaren valtaa.
Sitten lehti pohtii, että valtioelinten toimivaltasuhteet ovat kansanäänestykseen liian monimutkaiset. Esitettäisiinkö kysymys esimerkiksi:
- Haluatteko, että Suomessa on samanlainen vahva presidenttivalta kuin juuri kommunismista vapautuneissa Itä-Euroopan maissa, jotka vasta harjoittelevat parlamentaarista demokratiaa?
Lehtien tuomio asiasta oli yksimielinen ja ihmettely jatkui yleisönosastoissa. Minunkin kirjoitukseni julkaistiin HS:ssa 11.5.97.
Presidentin valtaa kavennettava
Kirjailija Lasse Lehtinen on ensimmäinen kirjoittaja, jonka olen nähnyt puolustavan Martti Ahtisaaren ehdotusta presidentin vallasta pidettävästä kansanäänestyksestä (HS 4.5.).
Ei presidentin valtaoikeudet ole kansanäänestykseen sopiva yksiselitteinen asiakokonaisuus, vaan pieni osa valtiosääntöä tai sitä Perustuslaki 2000 – hanketta, jota Paavo Nikulan komitea juuri valmistelee. Äänestäessään presidentin suuren vallan puolesta kansalaisen pitäisi tarkoin tietää, mitä vaikutusta sillä on kansan valitseman eduskunnan, sen luottamusta nauttivan hallituksen ja koko valtiokoneiston toimintaan.
Parlamentin vallankäytön halveksijoiden tapaan Lehtinenkin puhuu ”perustuslain uudistuksen parissa puuhastelevasta poliittisesta eliitistä”. Tämä eliitti on saman kansan valitsema, joka valitsee myös presidentin ja äänestää myös kansanäänestyksissä. Tärkein kansanäänestys on kahden vuoden päästä olevat eduskuntavaalit, valitkaamme silloin itsellemme sellainen poliittinen eliitti, joka ottaa käsiinsä perustuslain sille määräämän valtiovallan.
Lehtinen toteaa: ”Valtaoikeuksien muuttajat katsovat peruutuspeiliin ja näkevät siellä Urho Kekkosen haamun” Niin näkevätkin. Nykyisen valtiosäännön mukaisia presidentin valtaoikeuksia pitääkin kaventaa, jotta varsinkin Kekkosen kauden loppupuolen tapahtumat eivät toistuisi.
Lehtisen huomio, että uusi vaalitapa on kansan suora kontrolli presidenttiinsä, on vain osittain oikein. Nykyään suuria valtaoikeuksia käyttävä presidentti on kaiken kansanvaltaisen kontrollin ulkopuolella toisella kaudellaan, jolloin hänen ei tarvitse pelätä kansan tuomiota seuraavissa presidentinvaalissa. Samoin on asia ensikaudellaan olevan suhteen, joka ei edes aio asettua uudelleen ehdokkaaksi. Se kansan suorasta kontrollista.
Oiva Härkönen, Vantaa
Vielä 16.8.97 Iltalehden Kuikka kirjoittaa aiheesta satiirisesti:
- Suomessa valta kuuluu kansalle, jota käyttää valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Joidenkin vaikeiden asioiden kuten painovoimalain, yleisen suhteellisuusteorian ratifioinnin ja presidentin valtaoikeuksien yhteydessä on kuitenkin kuultava kansaa.
- Kansanäänestys on hyvä idea vain siksi, että sen ehdottaja pääsee seuraavaksikin kaudeksi välttelemään omaa työtään. Myös presidentti voi taata tulevaisuutensa esittämällä kansanäänestystä omista valtaoikeuksistaan. Samalla hän saa säilyttää valtaoikeutensa, koska on niin oikeamielinen presidentti.
Emu-keskustelua
Kesällä ’97 hallitus valmisteli liittymistä Emuun. Sen perustamisestahan oli sovittu Maastrichtin sopimuksessa, jonka taas Suomi hyväksyi liittyessään EU:iin. Silloinen Ahon hallitus kuitenkin ilmoitti, että Emusta Suomi päättää aikanaan erikseen. Vallitsi kiistaa, pitäisikö Emusta järjestää kansanäänestys, pitäisikö liittymistä koskeva laki käsitellä perustuslain säätämisjärjestyksessä vai riittääkö hallituksen tiedonanto.
29.5.97 Ilkan Seppo Keränen:
- Presidentti Ahtisaaren mukaan Suomen Emu-ratkaisusta ei tarvita kansanäänestystä. EU-kansanäänestys 1994 riittää.
- Ahtisaaren mukaan EU-kansanäänestyksen yhteydessä oli kansalle jo aika pitkälle kerrottu tulevasta kehityksestä EU:ssa.
- Kansanäänestyksen alla Ahtisaari piti ”hyvin todennäköisenä”, että se ei toteutuisi kaavailussa aikataulussa: ”Voi olla, ettei se tule minun presidenttikaudellani esille” (HS 3.6.94).
- Presidentti siis ilmoitti kansalaisille, että koko Emu ei nouse esille ennen vuotta 2000.
- Suorastaan törkeää oli narrata maaseudun väkeä jäsenyyden taakse sopimukseen kytketyllä tukipaketilla. Kun jäsenyys tuli voimaan, hallitus repi tukipaketin.
- Mm. presidentti Ahtisaari kehui kansanäänestyksen alla kansallista tukipakettia.
Myös minun kirjoituksessani HS:ssa 26.6.97 pidettiin poliittisesti ja perustuslain kannalta arveluttavana hallituksen aietta mennä Emuun vain antamalla tiedonanto eduskunnalle.
- Monissa maissa pidetään asiasta kansanäänestys. Ranskassa pidettiin ennenaikaiset parlamenttivaalit paljolti Emu-hankkeen merkeissä. Mutta Suomen presidentti ja hallitus aikovat vain ilmoittaa eduskunnalle tekemästään päätöksestä liittyä Emuun.
- Hallitus ei uskalla tuoda näitä asioita normaalilla tavalla , koska se pelkää, etteivät lait menisikään läpi hallituksen kaavailemalla tavalla. Minäkin kannatan Emuun liittymistä ensimmäisten joukossa, mutta sen on tapahduttava tiukasti perustuslakeja ja eduskunnan arvovaltaa kunnioittaen.
- Se haitta mikä aiheutuisi liittymisen siirtymisestä muutamalla vuodella, ei oikeuta meitä menettämään arvokkuutemme.
Ahtisaari 60 vuotta
Sami Borg kirjoittaa 25.6.97 Aamulehdessä sinänsä varsin myönteisen arvioinnin presidentistä, mutta lopussa kuitenkin tulee presidentin olennainen heikkous esiin hyvin kauniisti sanottuna.
- Ei-puoluepoliittisuudestaan valinnassa hyötyneen ei ole ollut ongelmatonta asettua puolueiden rinnalle yhteiskunnallista keskustelua ja me-henkeä luomaan.
- Juuri tässä Ahtisaaren toivoisi juuri onnistuvan. Sillä presidentti-instituution liiallinen irtaantuminen puolueista ei pitemmän päälle koidu hyödyksi suomalaiselle demokratialle. Presidentin toiminta-aseman on tulevaisuudessakin sijaittava niin lähellä eduskuntaa ja sen poliittisia ryhmittymiä, että hän voi todella aidosti olla tukemassa parlamentarismia: eduskunnan varaan rakentuvaa lainsäädäntötyötä sekä parlamentin enemmistön kannatusta nauttivan hallituksen toimeenpanevaa roolia.
Mutta saman päivän Iltalehden haastattelussa Paavo Haavikko ei säästä sanan säiläänsä.
- Akateemikko Paavo Haavikko sanoo, että presidentti Martti Ahtisaaren mahtipontisista syntymäpäiväjuhlista paistoi tyhjyys. Suomen presidentin valta on hänen mielestään vähentynyt, ja sitä yritetään korvata juhlavilla seremonioilla.
- Haavikko sanoo tylysti, että presidentin vallan väheneminen näkyy juuri loputtomana matkailuna ja näyttäytymisenä, ”koska mitään muuta esitettävää ei ole”
- Haavikon mielestä Koiviston aikana Suomi oli vielä rajamaa idän ja lännen välissä, nyt Suomi on ”itsenäistynyt” uudestaan ”eli siirtynyt Saksan valtapiiriin”
- ”Sen tämä aika on osoittanut, että presidentin virkaa pystyy hoitamaan kuka tahansa”
- Perustuslakia Ahtisaari tulkitsee Haavikon mielestä samaan tapaan kuin tsaari Nikolai toinen. ”Kun eduskunnan käsitys ja hallitsijan käsitys perustuslaista joutuvat ristiriitaan, niin hallitsijan sana ratkaisee. Presidentti ei tule ajatelleeksi sitä, tai hän ei ymmärrä sitä, koska hän tuntee enemmän Afrikan heimo-oikeutta kuin Suomen perustuslakia”.
Ilkan Seppo Keränen tekee arvion Hannu Heikkilän 60-vuotisjuhlien kunniaksi tekemästä kirjasta 29.6.97.
- Vuonna 1965 aloitti toimintansa ulkoministeriön kehitysaputoimisto, jonka vetäjäksi pestattu Jaakko Iloniemi (sd) poimi puoluetoveri Ahtisaaren yhdeksi avustajakseen.
- Presidentinvaalin aikaan Ahtisaari yritti häivyttää puoluetaustansa ja mollasi puolueita, mutta ilman Sdp:n jäsenkirjaa hänen virkauransa ei olisi ollut sellainen kuin se on ollut.
- Kotimaahan Ahtisaari palasi 1991, kun Koivisto Holkerin hallituksen esityksestä nimitti hänet ulkoministeriön valtiosihteeriksi. Viranhoito jäi vähälle, sillä vuosina 1992-93 Ahtisaari oli Genevessä työryhmässä, joka yritti etsiä rauhaa entisen Jugoslavian alueelle.
Keränen pahoittelee, että kaikki asiat kirjassa selostetaan parhain päin ja ”kun silkka propaganda pyritään naamioimaan viileäksi tieteeksi.
Nikulan komitea antaa ehdotuksensa
Komitea antoi ennakko-odotusten mukaisen 27.6.97. Oikeusministeri Kari Häkämies lausui mietintöä vastaanottaessaan, että komitean ehdotus kaipaa jatkovalmistelua poliittisen realiteetin takia. Arvasin hänen tarkoittavan realiteetilla presidenttiä. Joka vaatii hallituksen esitykseen lisää muutoksia. Komiteahan oli jo presidentin suoran puuttumisen takia vesittänyt osan parlamentarismin tavoitteista. HS:n seuraavan päivän pääkirjoituksen viimeinen kappale oli ankea:
- Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että sama poliittinen todellisuus, joka on mahdollistanut ehdotuksen Suomen hallitusmuodoksi, saattaa sen jatkovalmistelun aikana torjua. On hyvinkin mahdollista, että Nikulan komitean ehdotukset presidentin aseman heikentämisestä päätyvät presidentin vauhdittamina toteutumattomien valtiosääntöuudistusten pinoon.
Johannes Virolainen sanoi Paasikiviseuran tilaisuudessa HS:n selostuksen 3.7.97 mukaan:
- Paasikiven ja Kekkosen aikana presidentin valta vahvistui, eivätkä Paavo Lipponen (sd) ja Martti Ahtisaari ole halukkaita palauttamaan valtaa eduskunnalle.
- ”Suomen Euroopan yhteisön jäsenenä tulisi omaksua samanlainen demokratia kuin muissa jäsenvaltioissa. Meidän presidentin valtaoikeuksia ei ole missään muualla”.
Samana päivänä lehti kertoo I-S:n teettämästä mielipidetiedustelusta, jonka mukaan 44 % piti Koiviston puheita painokkaampina, kun Ahtisaaren kannalla oli 23 %.
- Mitä enemmän vastaajalla oli ikää ja koulutusta sitä enemmän hän arvosti Koiviston puheenvuoroja.
Maija Niemitalo kolumnissaan Kalevassa 6.7.97 kertoo siitä, miten itsenäinen presidentti on.
- Varsinainen vallankeskittymä onkin se, että yksi henkilö voi toimia toisin kuin hallitus esittää. Presidentin ei tarvitse noudattaa päätöksissään valtioneuvoston kantaa. Hallitus on vastuussa eduskunnalle, mutta presidentti ei parlamentaarisesti kenellekään.
- Tuntuu luontevalta, että suomalaiset uuden vuosituhannen kynnyksellä pystyvät jo hoitamaan asioita läntisen parlamentarismin mukaisesti. Perustuslakeja uudistavan valtiosääntökomitean esityksille ei voi toivoa muuta kuin menestystä eduskunnassa.
SDP:n silloinen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Erkki Tuomioja on aina ollut räväkkä lausunnoissaan, mutta kun hän ei niistä ole mitenkään pitänyt kiinni, ovat ne menettäneet uskottavuuttaan. Joskus tuntuu, että demarit pelaavat Tuomiojan lausunnoilla peliä, jossa puolue on avarasti sekä oppositiossa, että hallituksessa. Ahtisaareen suhtautumisessa tämä asetelma on myös käytössä. Demari julkaisi 9.7.97 laajan Tuomiojan haastattelun komitean mietinnöstä ja siihen liittyvästä Ahtisaaren vastustavasta asenteesta presidentin vallan vähentämiseen.
- Erkki Tuomioja kannattaa presidentti-instituutiota, jolta on riisuttu sekä sisä- että ulkopoliittiset valtaoikeudet.
- Tuomioja muistetaan miehenä, joka aikanaan kannatti Ahtisaarta presidentiksi. Itse hän sanoo tukeneensa silloista ehdokasta, koska tämä oli samaa mieltä presidentin valtaoikeuksien kaventamisesta kuin Tuomioja.
- ”Vallan riisuminen on pitkän päälle välttämätöntä. Nykyinen dualismi on syntynyt aivan toisenlaisissa olosuhteissa ja kokonaan toisenlaisessa maailmassa”.
10.7.97 Savon Sanomat pohtii demareiden ongelmia:
- Sosiaalidemokraatit ovat koko itsenäisyyden ajan edustaneet näkemystä, jonka mukaa tasavallan presidentin valtaoikeuksia pitäisi vähentää ja parlamentaarista valtaa lisätä. Näin jatkui aina siihen saakka, kunnes Martti Ahtisaari valittiin tasavallan presidentiksi.
- Jälleen kerran on kuitenkin syytä huomauttaa, että valtiosääntömuutokset ja presidentin valtaoikeuksia koskevat ratkaisut pitäisi tehdä yleisten, varsin kestävien periaatteiden pohjalta eikä suinkaan sen mukaan, miten mieluisa henkilö milloinkin sattuu olemaan presidenttinä.
11.7.97 Iltalehti kirjoitti:
- Ahtisaari itse kannatti vaalikampanjassaan voimakkaasti presidentin vallan rajoittamista. Vahva valta on muuttanut mielen.
- Kannattaako esimerkiksi Sdp vahvaa presidentin valtaa senkin jälkeen, jos presidentiksi valitaan Riitta Uosukainen tai Elisabeth Rehn?
- Reipas keskustelu on välttämätöntä ja tervetullutta. Ennen muuta presidentin vallan leikkaajien on tultava julkisuuteen, jos he mielivät estää uudistuksen vesittämisen.
Lehdistössä käydään laaja keskustelu komitean mietinnöstä. Paljon toistetaan niitä samoja teemoja, joita oli käytetty pitkin vuotta komitean kannan alkaessa tulla julkisuuteen. Ne ovat olleet jo esillä tässä esityksessä, eikä niitä ole tarpeen enää toistaa. Yleensä ollaan tyytyväisiä, mutta eräs merkillisyys pistää silmään: Kokoomuksen Niinistö ja Häkämies ovat kääntämäisillään takkia, jonka parhaiten tuo esiin Anneli Jäätteenmäki, itsekin komitean jäsen. Kirjoittaa Pohjalaisessa 12.7.97:
- Komitean esitys kirjasi lähinnä nykytilan, mutta sekin tuntuu olevan monille liikaa. Kokoomuksen terävin kärki Häkämies-Niinistö ei halua muutoksia presidentin ulkopoliittisiin valtaoikeuksiin, kun taas kakkosketju Itälä-Piha olisi valmis suuriinkin uudistuksiin. Niinistön nykyinen mielipide on peräisin vuodelta 1994 eli samalta vuodelta kuin presidentti Ahtisaari astui virkaansa. Aiemmin Niinistö perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana ajoi johdonmukaisesti presidentin valtaoikeuksien kaventamista.
Seuraavan päivän Ilkassa Jäätteenmäki jatkaa:
- Piha ja Itälä eivät ilmeisesti ole vielä oppineet Häkämiehen mainitsemia ”poliittisia realiteetteja”. Poliittinen realiteetti on istuva presidentti ja hänen haluttomuutensa luopua valtaoikeuksistaan.
HS:n Risto Uimonen kirjoittaa Merkintöjä-palstallaan 16.7. 97:
- Martti Ahtisaaren valta on kasvanut runsaan kolmen vuoden aikana lähes kekkos- ja koivistolaisiin mittoihin. Tämä käy epäsuorasti ilmi niistä kummallisista kiemuroista, joilla hallituksen avainministerit ovat ottaneet vastaan Paavo Nikulan johtaman Perustuslaki 2000- komitean mietinnön.
- Hylkimisreaktion avasi oikeusministeri Kari Häkämies. Hän ilmoitti jo mietinnön luovutustilaisuudessa vastustavansa presidentin ulkopoliittisten valtaoikeuksien karsimista.
- Keskustajohtaja Esko Ahokin tukee näkemystä, että presidentti voi säilyttää ulkopoliittisen johtajuuden.
- Presidentin pelko on poliittisen viisauden alku -asenteessa ei ole sinänsä mitään uutta.
- Johtavat poliitikot ovat laskeneet, että Ahtisaari on vahva ehdokas myös toiselle kaudelle ja että hän nimittää presidenttinä seuraavan hallituksen nykyisillä valtaoikeuksillaan.
Niin kuin muuten tekikin junailemalla Lipposen toisen hallituksen, vaikka vaalitulos olisi antanut aihetta muunlaiseen ratkaisuun. Demarithan menettivät vaaleissa kannatuksestaan 20 %.
27.7.97 HS kertoo artikkelissaan Sdp:n puoluevaltuuston puheenjohtajan Jukka Mikkolan haluavan kaventaa presidentin valtaoikeuksia enemmän kuin komitea esittää.
- Mikkola sanoo Turun Sanomien haastattelussa, että eduskunnan asemaa voisi korostaa esitettyä enemmän. Hän arvioi kuitenkin, että Nikulan komitean esityksillä on parhaat toteutumismahdollisuudet.
- Presidentin vallan karsiminen Sdp:ssä on arka aihe, koska omasta puolueesta tullut presidentti Matti Ahtisaari suhtautuu siihen selkeän penseästi. ”Pitää kuitenkin muistaa, että perustuslain uudistaminen ei voi olla sidottu senhetkisin ihmisiin, jotka ovat vallassa”.
- Aikaisemmin tällä viikolla kansanedustaja Juhani Korkeaoja (kesk) esitti, että nykymuotoinen presidentinvirka voitaisiin lakkauttaa kokonaan.
- Perustuslakivaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Korkeaoja arvioi kaikkien asiasyiden puoltavan sitä, että ulkopolitiikan päätöksenteko siirrettäisiin hallitukselle ja eduskunnalle, ja presidentin virka muutettaisiin edustukselliseksi tehtäväksi kuten Saksassa ja Islannissa.
- Korkeaojan mukaan EU:n jäsenyys vaikeuttaa rajanvetoa presidentin perinteisesti hoitaman ulkopolitiikan ja hallituksen hoitaman sisäpolitiikan välillä. ”EU-tasolla käsitellään molempia usein toisiinsa nivoutuneena”.
- ”Nykytilanteessa, missä presidentti ja pääministeri ovat samasta puolueesta ja tulevat henkilöinä hyvin toimeen keskenään, ei ongelmia ole syntynyt. Valtiosääntöä ei kuitenkaan voida rakentaa tällaisen tilanteen säilymisolettamuksen varaan”.
OSA 6
Kansanäänestys valtaoikeuksista?
Ahtisaarihan oli esittänyt MTV haastattelussa: ”Jos esimerkiksi halutaan presidentin valtaoikeuksia jostain syystä vähentää, niin ottaen huomioon sen tosiasian, että minut on suoralla kansanvaalilla valittu, niin minusta silloin pitäisi kansalaisilta kysyä, haluavatko he todella pelkän edustuksellisen presidentin. Minun vaikutelmani on, että kansalaiset eivät sitä halua”
Demareille oli erityisen kiusallista puoluetoveri Ahtisaaren puolueen perinteisen mielipiteen vastainen esiintyminen valtaoikeuskysymyksessä. Vanha konkari Aimo Kairamo yritti väkisin peitellä pettymystään kolumnissaan Demarissa 30.4.97, mutta sai sanottua, ettei hän kannata kansanäänestystä presidentin valtaoikeuksista.
- Kenraali de Gaulle hallitsi Ranskaa järjestämällä kansanäänestyksiä, jos parlamentti rupesi ryppyilemään. Se toimi aikansa kunnes lakkasi toimimasta.
- Meillähän sellainen ei kävisi, sillä Suomi on parlamentaarinen demokratia, tosin yhäkin kovin presidenttivaltainen.
- Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari nosti kuitenkin tämän gaullelaisen menettelytavan esille siltä varalta, että kansan valitsema eduskunta uhkaisi perustuslain sille antamin valtuuksin säätää kansan valitseman presidentin valtuuksista sellaisia lakeja, joita hän ei hyväksy.
- Lopulta eduskunta aina lait säätää, kuten sääti nekin lait, joilla siirryttiin presidentin suoraan kansanvaaliin.
- Valtiosäännön muuttaminen kestää niin kauan, että se on voimassa vasta seuraavan presidentin aikana olipa tämä Ahtisaari tai millainen vesisänky tahansa.
- On selvää, että istuvaa presidenttiä pitää kuunnella presidentin valtaoikeuksia muuteltaessa. Niin on ennenkin tehty – ja paremmin olisi käynyt, jos Mauno Koivistoa olisi aikanaan kuunneltu enemmän.
- Ahtisaari on ehdotuksensa tehnyt.
- Se toteutuu, jos kansan suorassa vaalissa valitsema eduskunta niin tahtoo.
Helsingin Sanomat ihmettelee asiaa 30.4.97:
Nikulan komitean tiedetään esittävän vain vähäisiä muutoksia presidentin valtaoikeuksiin. Tasavallan presidentin kanslia on seurannut tarkoin uudistustyötä.
- Näin ollen Ahtisaaren viittausta edustukselliseen presidenttiin ei voi käsittää niinkään kommenttina komitealle vaan hänen käsityksenään ylimpien valtioelinten valtasuhteiden muuttamisesta.
- Juuri tässä piilee lausunnon hämmentävyys. Se paljastaa, ettei presidentti tunne Suomen hallitusmuotoa tai sitten hänen valtiosääntöoikeudellinen näkemyksensä pohjautuu tulkintoihin, jollaisia ei ole ennen kuultu Suomessa. Niin tai näin, Ahtisaaren näkemys siitä, että suoralla kansanvaalilla valitun presidentin valtaoikeuksia uudistettaessa pitäisi järjestää kansanäänestys, on kestämätön.
- Eduskunnalla ja sen luottamusta nauttivalla hallituksella on täysi oikeus muuttaa perustuslakeja haluamallaan tavalla.
Ilkka ihmettelee myös presidentin puuttumista valtasuhdekysymyksiin 1.5.97 otsikolla Ahtisaari hämmentää.
- Eduskunta oli edellisellä vaalikaudella, presidentti Mauno Koiviston rohkaisemana, laaja yksimielisyys presidentin valtaoikeuksien kaventamisesta, mutta Ahtisaari ryhtyi heti valituksi tultuaan panemaan kapuloita rattaisiin, vastoin vaalikampanjassa esittämiään näkemyksiä. Esimerkiksi kiista EU:n huippukokouksiin osallistumisesta saa surkuhupaisia muotoja.
- Eduskunnan on syytä pitää päänsä. Nykyisen perustuslain mukaan valta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontuva eduskunta. Eduskunta päättää myös presidentin asemasta. Ahtisaaren vaatima kansanäänestys itseään koskevassa asiasta on sikälikin kummallinen, että hän on määrätietoisesti torjunut kansanäänestykset Suomen markan kohtalosta.
- Eikö tasavaltaisen Suomen olisi aika siirtyä puhtaaseen parlamentarismiin?
Samana päivänä myös Savon Sanomat:
- Ahtisaari tuntuu kokevan valtiosääntöuudistuksen ainakin osaksi omaan henkilöönsä ja valtaoikeuksiinsa kohdistuvana rajoitushankkeena.
- Tasavallan presidentillä on oikeus esittää eriävä mielipiteensä ja myös keinoja, joilla voi viivyttää muutoksen voimaantuloa, mutta kyllä näissä asioissa viimeinen sana on eduskunnalla.
Vappuna ’97 Aamulehtikin ottaa kantaa:
- Valtiosääntöoppineet muistuttivat, että ellei valtaoikeuksiin puututtaisi, kasvattaisi suora kansanvaali presidentin ennestäänkin suurta valtaa.
- Ensimmäisenä pyörsivät historialliset parlamentaariset kantansa sosiaalidemokraatit eli heti saatuaan ehdokkaansa Martti Ahtisaaren presidentiksi. Esimerkiksi pääministerin valintaa ei heidän mielestään enää voinutkaan siirtää eduskunnan käsiin. Yritykset raukesivat.
Lehti muistuttaa perustuslain määräävän vallan kuuluvan kansalle, jota eduskunta edustaa.
- Kansalaiset voivat eduskuntavaaleissa 1999 ottaa kantaa myös presidentin valtaoikeuksiin, koska perustuslaki uudistus on siihen mennessä jo kerran käsitelty eduskunnassa.
- Eduskuntavaalit ovat kansanäänestys.
Hbl (HS, Muut lehdet 1.5.97) katsoo, ettei kansa presidenttiä valitessaan ota mitään kantaa hänen nykyisiin tai tuleviin valtaoikeuksiinsa.
- Ehkäpä presidentti ei välttämättä tarvitse laajoja valtaoikeuksia ollakseen kansalaisten rakastama ja huomioima.
Noinhan se juuri on, poliittista valtaa päivittäin käyttävä presidentti ei voi olla koko kansan rakastama ja huomioima.
Iltalehti 2.5.97:
- Seuraavan presidentin vaalin ensimmäinen ehdokas on ilmoittautunut. Hän on Martti Ahtisaari.
- MTV:n haastattelussa presidentti katsoi, että koska kansa on minut valinnut, kansalta täytyy myös kysyä rajoitetaanko seuraavan presidentin valtaoikeuksia.
- Oman kansansuosionsa ja seuraavan presidentin valtaoikeuksien sitominen yhteen kuulostaa loogiselta vain siinä tapauksessa, että sen esittäjä itse uskoo itse olevansa vallanriiston kohteena, siis maan seuraava presidentti. Myös ehdotuksen voimakas populismi viittaa kampanjointiin.
- Vaalissa ei oteta kantaa presidentin oikeuksiin tai velvollisuuksiin, vaan pelkästään presidentin henkilöön. Muista asioista päättää eduskunta.
- Kun Ahtisaari puolustaa vahvaa presidentin valtaa, hän siis puolustaa vahvaa Ahtisaaren valtaa.
Sitten lehti pohtii, että valtioelinten toimivaltasuhteet ovat kansanäänestykseen liian monimutkaiset. Esitettäisiinkö kysymys esimerkiksi:
- Haluatteko, että Suomessa on samanlainen vahva presidenttivalta kuin juuri kommunismista vapautuneissa Itä-Euroopan maissa, jotka vasta harjoittelevat parlamentaarista demokratiaa?
Lehtien tuomio asiasta oli yksimielinen ja ihmettely jatkui yleisönosastoissa. Minunkin kirjoitukseni julkaistiin HS:ssa 11.5.97.
Presidentin valtaa kavennettava
Kirjailija Lasse Lehtinen on ensimmäinen kirjoittaja, jonka olen nähnyt puolustavan Martti Ahtisaaren ehdotusta presidentin vallasta pidettävästä kansanäänestyksestä (HS 4.5.).
Ei presidentin valtaoikeudet ole kansanäänestykseen sopiva yksiselitteinen asiakokonaisuus, vaan pieni osa valtiosääntöä tai sitä Perustuslaki 2000 – hanketta, jota Paavo Nikulan komitea juuri valmistelee. Äänestäessään presidentin suuren vallan puolesta kansalaisen pitäisi tarkoin tietää, mitä vaikutusta sillä on kansan valitseman eduskunnan, sen luottamusta nauttivan hallituksen ja koko valtiokoneiston toimintaan.
Parlamentin vallankäytön halveksijoiden tapaan Lehtinenkin puhuu ”perustuslain uudistuksen parissa puuhastelevasta poliittisesta eliitistä”. Tämä eliitti on saman kansan valitsema, joka valitsee myös presidentin ja äänestää myös kansanäänestyksissä. Tärkein kansanäänestys on kahden vuoden päästä olevat eduskuntavaalit, valitkaamme silloin itsellemme sellainen poliittinen eliitti, joka ottaa käsiinsä perustuslain sille määräämän valtiovallan.
Lehtinen toteaa: ”Valtaoikeuksien muuttajat katsovat peruutuspeiliin ja näkevät siellä Urho Kekkosen haamun” Niin näkevätkin. Nykyisen valtiosäännön mukaisia presidentin valtaoikeuksia pitääkin kaventaa, jotta varsinkin Kekkosen kauden loppupuolen tapahtumat eivät toistuisi.
Lehtisen huomio, että uusi vaalitapa on kansan suora kontrolli presidenttiinsä, on vain osittain oikein. Nykyään suuria valtaoikeuksia käyttävä presidentti on kaiken kansanvaltaisen kontrollin ulkopuolella toisella kaudellaan, jolloin hänen ei tarvitse pelätä kansan tuomiota seuraavissa presidentinvaalissa. Samoin on asia ensikaudellaan olevan suhteen, joka ei edes aio asettua uudelleen ehdokkaaksi. Se kansan suorasta kontrollista.
Oiva Härkönen, Vantaa
Vielä 16.8.97 Iltalehden Kuikka kirjoittaa aiheesta satiirisesti:
- Suomessa valta kuuluu kansalle, jota käyttää valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Joidenkin vaikeiden asioiden kuten painovoimalain, yleisen suhteellisuusteorian ratifioinnin ja presidentin valtaoikeuksien yhteydessä on kuitenkin kuultava kansaa.
- Kansanäänestys on hyvä idea vain siksi, että sen ehdottaja pääsee seuraavaksikin kaudeksi välttelemään omaa työtään. Myös presidentti voi taata tulevaisuutensa esittämällä kansanäänestystä omista valtaoikeuksistaan. Samalla hän saa säilyttää valtaoikeutensa, koska on niin oikeamielinen presidentti.
Emu-keskustelua
Kesällä ’97 hallitus valmisteli liittymistä Emuun. Sen perustamisestahan oli sovittu Maastrichtin sopimuksessa, jonka taas Suomi hyväksyi liittyessään EU:iin. Silloinen Ahon hallitus kuitenkin ilmoitti, että Emusta Suomi päättää aikanaan erikseen. Vallitsi kiistaa, pitäisikö Emusta järjestää kansanäänestys, pitäisikö liittymistä koskeva laki käsitellä perustuslain säätämisjärjestyksessä vai riittääkö hallituksen tiedonanto.
29.5.97 Ilkan Seppo Keränen:
- Presidentti Ahtisaaren mukaan Suomen Emu-ratkaisusta ei tarvita kansanäänestystä. EU-kansanäänestys 1994 riittää.
- Ahtisaaren mukaan EU-kansanäänestyksen yhteydessä oli kansalle jo aika pitkälle kerrottu tulevasta kehityksestä EU:ssa.
- Kansanäänestyksen alla Ahtisaari piti ”hyvin todennäköisenä”, että se ei toteutuisi kaavailussa aikataulussa: ”Voi olla, ettei se tule minun presidenttikaudellani esille” (HS 3.6.94).
- Presidentti siis ilmoitti kansalaisille, että koko Emu ei nouse esille ennen vuotta 2000.
- Suorastaan törkeää oli narrata maaseudun väkeä jäsenyyden taakse sopimukseen kytketyllä tukipaketilla. Kun jäsenyys tuli voimaan, hallitus repi tukipaketin.
- Mm. presidentti Ahtisaari kehui kansanäänestyksen alla kansallista tukipakettia.
Myös minun kirjoituksessani HS:ssa 26.6.97 pidettiin poliittisesti ja perustuslain kannalta arveluttavana hallituksen aietta mennä Emuun vain antamalla tiedonanto eduskunnalle.
- Monissa maissa pidetään asiasta kansanäänestys. Ranskassa pidettiin ennenaikaiset parlamenttivaalit paljolti Emu-hankkeen merkeissä. Mutta Suomen presidentti ja hallitus aikovat vain ilmoittaa eduskunnalle tekemästään päätöksestä liittyä Emuun.
- Hallitus ei uskalla tuoda näitä asioita normaalilla tavalla , koska se pelkää, etteivät lait menisikään läpi hallituksen kaavailemalla tavalla. Minäkin kannatan Emuun liittymistä ensimmäisten joukossa, mutta sen on tapahduttava tiukasti perustuslakeja ja eduskunnan arvovaltaa kunnioittaen.
- Se haitta mikä aiheutuisi liittymisen siirtymisestä muutamalla vuodella, ei oikeuta meitä menettämään arvokkuutemme.
Ahtisaari 60 vuotta
Sami Borg kirjoittaa 25.6.97 Aamulehdessä sinänsä varsin myönteisen arvioinnin presidentistä, mutta lopussa kuitenkin tulee presidentin olennainen heikkous esiin hyvin kauniisti sanottuna.
- Ei-puoluepoliittisuudestaan valinnassa hyötyneen ei ole ollut ongelmatonta asettua puolueiden rinnalle yhteiskunnallista keskustelua ja me-henkeä luomaan.
- Juuri tässä Ahtisaaren toivoisi juuri onnistuvan. Sillä presidentti-instituution liiallinen irtaantuminen puolueista ei pitemmän päälle koidu hyödyksi suomalaiselle demokratialle. Presidentin toiminta-aseman on tulevaisuudessakin sijaittava niin lähellä eduskuntaa ja sen poliittisia ryhmittymiä, että hän voi todella aidosti olla tukemassa parlamentarismia: eduskunnan varaan rakentuvaa lainsäädäntötyötä sekä parlamentin enemmistön kannatusta nauttivan hallituksen toimeenpanevaa roolia.
Mutta saman päivän Iltalehden haastattelussa Paavo Haavikko ei säästä sanan säiläänsä.
- Akateemikko Paavo Haavikko sanoo, että presidentti Martti Ahtisaaren mahtipontisista syntymäpäiväjuhlista paistoi tyhjyys. Suomen presidentin valta on hänen mielestään vähentynyt, ja sitä yritetään korvata juhlavilla seremonioilla.
- Haavikko sanoo tylysti, että presidentin vallan väheneminen näkyy juuri loputtomana matkailuna ja näyttäytymisenä, ”koska mitään muuta esitettävää ei ole”
- Haavikon mielestä Koiviston aikana Suomi oli vielä rajamaa idän ja lännen välissä, nyt Suomi on ”itsenäistynyt” uudestaan ”eli siirtynyt Saksan valtapiiriin”
- ”Sen tämä aika on osoittanut, että presidentin virkaa pystyy hoitamaan kuka tahansa”
- Perustuslakia Ahtisaari tulkitsee Haavikon mielestä samaan tapaan kuin tsaari Nikolai toinen. ”Kun eduskunnan käsitys ja hallitsijan käsitys perustuslaista joutuvat ristiriitaan, niin hallitsijan sana ratkaisee. Presidentti ei tule ajatelleeksi sitä, tai hän ei ymmärrä sitä, koska hän tuntee enemmän Afrikan heimo-oikeutta kuin Suomen perustuslakia”.
Ilkan Seppo Keränen tekee arvion Hannu Heikkilän 60-vuotisjuhlien kunniaksi tekemästä kirjasta 29.6.97.
- Vuonna 1965 aloitti toimintansa ulkoministeriön kehitysaputoimisto, jonka vetäjäksi pestattu Jaakko Iloniemi (sd) poimi puoluetoveri Ahtisaaren yhdeksi avustajakseen.
- Presidentinvaalin aikaan Ahtisaari yritti häivyttää puoluetaustansa ja mollasi puolueita, mutta ilman Sdp:n jäsenkirjaa hänen virkauransa ei olisi ollut sellainen kuin se on ollut.
- Kotimaahan Ahtisaari palasi 1991, kun Koivisto Holkerin hallituksen esityksestä nimitti hänet ulkoministeriön valtiosihteeriksi. Viranhoito jäi vähälle, sillä vuosina 1992-93 Ahtisaari oli Genevessä työryhmässä, joka yritti etsiä rauhaa entisen Jugoslavian alueelle.
Keränen pahoittelee, että kaikki asiat kirjassa selostetaan parhain päin ja ”kun silkka propaganda pyritään naamioimaan viileäksi tieteeksi.
Nikulan komitea antaa ehdotuksensa
Komitea antoi ennakko-odotusten mukaisen 27.6.97. Oikeusministeri Kari Häkämies lausui mietintöä vastaanottaessaan, että komitean ehdotus kaipaa jatkovalmistelua poliittisen realiteetin takia. Arvasin hänen tarkoittavan realiteetilla presidenttiä. Joka vaatii hallituksen esitykseen lisää muutoksia. Komiteahan oli jo presidentin suoran puuttumisen takia vesittänyt osan parlamentarismin tavoitteista. HS:n seuraavan päivän pääkirjoituksen viimeinen kappale oli ankea:
- Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että sama poliittinen todellisuus, joka on mahdollistanut ehdotuksen Suomen hallitusmuodoksi, saattaa sen jatkovalmistelun aikana torjua. On hyvinkin mahdollista, että Nikulan komitean ehdotukset presidentin aseman heikentämisestä päätyvät presidentin vauhdittamina toteutumattomien valtiosääntöuudistusten pinoon.
Johannes Virolainen sanoi Paasikiviseuran tilaisuudessa HS:n selostuksen 3.7.97 mukaan:
- Paasikiven ja Kekkosen aikana presidentin valta vahvistui, eivätkä Paavo Lipponen (sd) ja Martti Ahtisaari ole halukkaita palauttamaan valtaa eduskunnalle.
- ”Suomen Euroopan yhteisön jäsenenä tulisi omaksua samanlainen demokratia kuin muissa jäsenvaltioissa. Meidän presidentin valtaoikeuksia ei ole missään muualla”.
Samana päivänä lehti kertoo I-S:n teettämästä mielipidetiedustelusta, jonka mukaan 44 % piti Koiviston puheita painokkaampina, kun Ahtisaaren kannalla oli 23 %.
- Mitä enemmän vastaajalla oli ikää ja koulutusta sitä enemmän hän arvosti Koiviston puheenvuoroja.
Maija Niemitalo kolumnissaan Kalevassa 6.7.97 kertoo siitä, miten itsenäinen presidentti on.
- Varsinainen vallankeskittymä onkin se, että yksi henkilö voi toimia toisin kuin hallitus esittää. Presidentin ei tarvitse noudattaa päätöksissään valtioneuvoston kantaa. Hallitus on vastuussa eduskunnalle, mutta presidentti ei parlamentaarisesti kenellekään.
- Tuntuu luontevalta, että suomalaiset uuden vuosituhannen kynnyksellä pystyvät jo hoitamaan asioita läntisen parlamentarismin mukaisesti. Perustuslakeja uudistavan valtiosääntökomitean esityksille ei voi toivoa muuta kuin menestystä eduskunnassa.
SDP:n silloinen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Erkki Tuomioja on aina ollut räväkkä lausunnoissaan, mutta kun hän ei niistä ole mitenkään pitänyt kiinni, ovat ne menettäneet uskottavuuttaan. Joskus tuntuu, että demarit pelaavat Tuomiojan lausunnoilla peliä, jossa puolue on avarasti sekä oppositiossa, että hallituksessa. Ahtisaareen suhtautumisessa tämä asetelma on myös käytössä. Demari julkaisi 9.7.97 laajan Tuomiojan haastattelun komitean mietinnöstä ja siihen liittyvästä Ahtisaaren vastustavasta asenteesta presidentin vallan vähentämiseen.
- Erkki Tuomioja kannattaa presidentti-instituutiota, jolta on riisuttu sekä sisä- että ulkopoliittiset valtaoikeudet.
- Tuomioja muistetaan miehenä, joka aikanaan kannatti Ahtisaarta presidentiksi. Itse hän sanoo tukeneensa silloista ehdokasta, koska tämä oli samaa mieltä presidentin valtaoikeuksien kaventamisesta kuin Tuomioja.
- ”Vallan riisuminen on pitkän päälle välttämätöntä. Nykyinen dualismi on syntynyt aivan toisenlaisissa olosuhteissa ja kokonaan toisenlaisessa maailmassa”.
10.7.97 Savon Sanomat pohtii demareiden ongelmia:
- Sosiaalidemokraatit ovat koko itsenäisyyden ajan edustaneet näkemystä, jonka mukaa tasavallan presidentin valtaoikeuksia pitäisi vähentää ja parlamentaarista valtaa lisätä. Näin jatkui aina siihen saakka, kunnes Martti Ahtisaari valittiin tasavallan presidentiksi.
- Jälleen kerran on kuitenkin syytä huomauttaa, että valtiosääntömuutokset ja presidentin valtaoikeuksia koskevat ratkaisut pitäisi tehdä yleisten, varsin kestävien periaatteiden pohjalta eikä suinkaan sen mukaan, miten mieluisa henkilö milloinkin sattuu olemaan presidenttinä.
11.7.97 Iltalehti kirjoitti:
- Ahtisaari itse kannatti vaalikampanjassaan voimakkaasti presidentin vallan rajoittamista. Vahva valta on muuttanut mielen.
- Kannattaako esimerkiksi Sdp vahvaa presidentin valtaa senkin jälkeen, jos presidentiksi valitaan Riitta Uosukainen tai Elisabeth Rehn?
- Reipas keskustelu on välttämätöntä ja tervetullutta. Ennen muuta presidentin vallan leikkaajien on tultava julkisuuteen, jos he mielivät estää uudistuksen vesittämisen.
Lehdistössä käydään laaja keskustelu komitean mietinnöstä. Paljon toistetaan niitä samoja teemoja, joita oli käytetty pitkin vuotta komitean kannan alkaessa tulla julkisuuteen. Ne ovat olleet jo esillä tässä esityksessä, eikä niitä ole tarpeen enää toistaa. Yleensä ollaan tyytyväisiä, mutta eräs merkillisyys pistää silmään: Kokoomuksen Niinistö ja Häkämies ovat kääntämäisillään takkia, jonka parhaiten tuo esiin Anneli Jäätteenmäki, itsekin komitean jäsen. Kirjoittaa Pohjalaisessa 12.7.97:
- Komitean esitys kirjasi lähinnä nykytilan, mutta sekin tuntuu olevan monille liikaa. Kokoomuksen terävin kärki Häkämies-Niinistö ei halua muutoksia presidentin ulkopoliittisiin valtaoikeuksiin, kun taas kakkosketju Itälä-Piha olisi valmis suuriinkin uudistuksiin. Niinistön nykyinen mielipide on peräisin vuodelta 1994 eli samalta vuodelta kuin presidentti Ahtisaari astui virkaansa. Aiemmin Niinistö perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana ajoi johdonmukaisesti presidentin valtaoikeuksien kaventamista.
Seuraavan päivän Ilkassa Jäätteenmäki jatkaa:
- Piha ja Itälä eivät ilmeisesti ole vielä oppineet Häkämiehen mainitsemia ”poliittisia realiteetteja”. Poliittinen realiteetti on istuva presidentti ja hänen haluttomuutensa luopua valtaoikeuksistaan.
HS:n Risto Uimonen kirjoittaa Merkintöjä-palstallaan 16.7. 97:
- Martti Ahtisaaren valta on kasvanut runsaan kolmen vuoden aikana lähes kekkos- ja koivistolaisiin mittoihin. Tämä käy epäsuorasti ilmi niistä kummallisista kiemuroista, joilla hallituksen avainministerit ovat ottaneet vastaan Paavo Nikulan johtaman Perustuslaki 2000- komitean mietinnön.
- Hylkimisreaktion avasi oikeusministeri Kari Häkämies. Hän ilmoitti jo mietinnön luovutustilaisuudessa vastustavansa presidentin ulkopoliittisten valtaoikeuksien karsimista.
- Keskustajohtaja Esko Ahokin tukee näkemystä, että presidentti voi säilyttää ulkopoliittisen johtajuuden.
- Presidentin pelko on poliittisen viisauden alku -asenteessa ei ole sinänsä mitään uutta.
- Johtavat poliitikot ovat laskeneet, että Ahtisaari on vahva ehdokas myös toiselle kaudelle ja että hän nimittää presidenttinä seuraavan hallituksen nykyisillä valtaoikeuksillaan.
Niin kuin muuten tekikin junailemalla Lipposen toisen hallituksen, vaikka vaalitulos olisi antanut aihetta muunlaiseen ratkaisuun. Demarithan menettivät vaaleissa kannatuksestaan 20 %.
27.7.97 HS kertoo artikkelissaan Sdp:n puoluevaltuuston puheenjohtajan Jukka Mikkolan haluavan kaventaa presidentin valtaoikeuksia enemmän kuin komitea esittää.
- Mikkola sanoo Turun Sanomien haastattelussa, että eduskunnan asemaa voisi korostaa esitettyä enemmän. Hän arvioi kuitenkin, että Nikulan komitean esityksillä on parhaat toteutumismahdollisuudet.
- Presidentin vallan karsiminen Sdp:ssä on arka aihe, koska omasta puolueesta tullut presidentti Matti Ahtisaari suhtautuu siihen selkeän penseästi. ”Pitää kuitenkin muistaa, että perustuslain uudistaminen ei voi olla sidottu senhetkisin ihmisiin, jotka ovat vallassa”.
- Aikaisemmin tällä viikolla kansanedustaja Juhani Korkeaoja (kesk) esitti, että nykymuotoinen presidentinvirka voitaisiin lakkauttaa kokonaan.
- Perustuslakivaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Korkeaoja arvioi kaikkien asiasyiden puoltavan sitä, että ulkopolitiikan päätöksenteko siirrettäisiin hallitukselle ja eduskunnalle, ja presidentin virka muutettaisiin edustukselliseksi tehtäväksi kuten Saksassa ja Islannissa.
- Korkeaojan mukaan EU:n jäsenyys vaikeuttaa rajanvetoa presidentin perinteisesti hoitaman ulkopolitiikan ja hallituksen hoitaman sisäpolitiikan välillä. ”EU-tasolla käsitellään molempia usein toisiinsa nivoutuneena”.
- ”Nykytilanteessa, missä presidentti ja pääministeri ovat samasta puolueesta ja tulevat henkilöinä hyvin toimeen keskenään, ei ongelmia ole syntynyt. Valtiosääntöä ei kuitenkaan voida rakentaa tällaisen tilanteen säilymisolettamuksen varaan”.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.