Niinistö oikeassa , Turkki ja Venäjä väärässä

Tiltu: "Suurlähettiläille pitämässään puheessa Niinistö väitti, että kansainvälisessä politiikassa ei ole tapahtunut kuin kehitystä huonompaan suuntaan."

Saulin pari vuotta vanha näkemys on oikeampi kuin koskaan.

"Pikkuovelana Niinstö tietysti niputti tuhon kehitykseen Turkin ja Venäjän välisen lähentymisen ja yhteistyön, josta Niinistön mukaan on oltava huolissaan."

Saulilla on kaukonäköisyyden lahja.

"Tuon huolen ja "näkemyksen" Niinistö oli napannut USAlta ja NATOlta."

Ei tietenkään. Se on hänen näkemyksensä.

"Turkin ja Venäjän sotilaallinen yhteistyö on kuitenkin ainoa keino, millä Syyriaan voidaan saada rauha. "

Se on nyt johtanut Syyrian kriisin pahenemiseen. jopa suursodan uhkaan.

"Turkki ja Venäjä yhdessä ovat voima, joka pystyy lyömään USAn, NATOn, Niinistön NATO-joukkojen kouluttamat, rahoittamat ja aseistamat terroristit Syyriassa ja sitä mukaa ajamaan sitten USAn ja NATOnkin ulos Syyriasta. "

Tiltun haaveita. Turkin ja Venäjän yhteistyö on nyt johtanut pahempaan kriisiin kuin koskaan.

Tosin USA:n johtama liittouma on tiltujen kiukuksi lyönyt terroristit Irakissa ja Syyriassa.
378
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tiltu yrittää panna Syyrian ongelmatkin Saulin syyksi.

2Äänestä

Jokohan vihdoin syttyisi se tiltujen intoilema sota idän ja lännen välillä? Se jossa länsi ja Suomi tuhotaan, mutta tiltut jäävät eloon palvomaan Putinia, Erdogania ja Assadia yhdessä terroristien kanssa.

Äänestä

on ollut hyvin hiljaa kaasuiskun käsittelyn aikana.

Nyt kun tiltut julistavat idän ja lännen välisen sodan, on hauska nähdä kummalle puolelle Nato-Turkki asettuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saulimies kirjoitti:

Tiltu: "Suurlähettiläille pitämässään puheessa Niinistö väitti, että kansainvälisessä politiikassa ei ole tapahtunut kuin kehitystä huonompaan suuntaan."

Saulin pari vuotta vanha näkemys on oikeampi kuin koskaan.

"Pikkuovelana Niinstö tietysti niputti tuhon kehitykseen Turkin ja Venäjän välisen lähentymisen ja yhteistyön, josta Niinistön mukaan on oltava huolissaan."

Saulilla on kaukonäköisyyden lahja.

"Tuon huolen ja "näkemyksen" Niinistö oli napannut USAlta ja NATOlta."

Ei tietenkään. Se on hänen näkemyksensä.

"Turkin ja Venäjän sotilaallinen yhteistyö on kuitenkin ainoa keino, millä Syyriaan voidaan saada rauha. "

Se on nyt johtanut Syyrian kriisin pahenemiseen. jopa suursodan uhkaan.

"Turkki ja Venäjä yhdessä ovat voima, joka pystyy lyömään USAn, NATOn, Niinistön NATO-joukkojen kouluttamat, rahoittamat ja aseistamat terroristit Syyriassa ja sitä mukaa ajamaan sitten USAn ja NATOnkin ulos Syyriasta. "

Tiltun haaveita. Turkin ja Venäjän yhteistyö on nyt johtanut pahempaan kriisiin kuin koskaan.

Tosin USA:n johtama liittouma on tiltujen kiukuksi lyönyt terroristit Irakissa ja Syyriassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu