Työkkäri voi määrätä nykyään

jopa apinan hommiin, että saadaan tilastot kauniiksi. Mielestäni työn pitäisi silti olla ihmisarvoista.
241646
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Paimion työkkärin apinat ovat itse kohta pöydän toisella puolen selittämässä osaamistaan. Työttömyys on kohta nolla Paimiossa. Kaikille työttömmille on saatu karenssi ja pois tilastoista. Työkkäriä ei tarvita. Työkkärin kyykyttäjistä tulee työttömiä. Siinäpä sitten Apilassa kehittävät osaamistaan ja työkuntoaan.

Paimiossa on alhaisin työttömyys koko Suomessa. Työvoimatoimistossa on turhakkeita jakamassa karensseja. Oikein kunnanjohtaja heitä palkitsee rahabonuksilla kertoi Kunnallislehti.

Muuttakaa pois Paimiosta.

Äänestä
  • Onko oikein tämäkään homma.Paimio on ylpeä,siis mistä.Siitäkö että työtävieroksuvat,saa taas nostaa täyttä päivärahaa kotona makaamisesta.

    Äänestä

  • Aloitukseen liittyy siis ns. inside -läppä eli yks pelle määrättiin kursseille, jolloinka hän totesi, että hän ei apinan hommiin rupea ja 12kk:n karenssihan siitä seurasi. Siksi nuo apinanhommatkin on tarkoituksellisesti kirjoitettu erikseen.

    Äänestä

  • tiedetään kirjoitti:

    Aloitukseen liittyy siis ns. inside -läppä eli yks pelle määrättiin kursseille, jolloinka hän totesi, että hän ei apinan hommiin rupea ja 12kk:n karenssihan siitä seurasi. Siksi nuo apinanhommatkin on tarkoituksellisesti kirjoitettu erikseen.

    Ilmeisesti kuitenkin 12 viikon karenssista oli kysymys. Olisihan vuosi jo liian pitkä apinallekin.

    Äänestä

Kyllä yhteiskunnassa "kaikkien" pitää töitä tehdä ja itsensä elättää, mikäli esim. Opiskelun jälkeen ei saa heti vastaavaatyötä niin sitten tehdään mitä saa. Työssäkäyvän on huomattavasti helpompi myöskin päästä polkuapitkin eteenpäin joka tähtää unelma-ammattiin. Tai työttömän on otettava työtä vastaan jos tarjontaa on.. Saa vipinää kinttuihin mahdollistaa siirtymisen omanalan töihin. Sorry vaan...

Äänestä
  • Tämä tuntuu monelta unohtuvan, että työllistyminen on loppujenlopuksi itsestään kiinni. Itsekkin olin työttömänä jonkin aikaa ja kun ei työtä löytynyt menin opiskelemaan ja nyt on töitä. Kun ei laiteta asian eteen tikkua ristiin ja oletetaan, että se on yhteiskunnan tehtävä ojentaa hyväpalkkaista ja mielekästä työtä.

    Äänestä

Et ilmeisesti itse ole työttömäksi koskaan joutunut, kun tuollaisia viisauksia latelet. Ikärasismi alkaa olla jo sitä luokkaa, ettei 40-50-vuotiaille työttömäksi joutuneille enää duunia heru.

Äänestä

sinne teurastamolle vaan töihin, sinne ne tyhmät ja kouluttamattomat menee

Äänestä

Paimion työkkärissä on liikaa sakkia. Mitä, viisikö? Kaikille ei millään riitä mielekästä tekemistä. Niiden hampaisiin kun joudut, niin joka päivä saa pelätä, mitä älytöntä ovat taas keksineet sinua hyppyyttääkseen. Kyykyttäminen on niillä verissä. Sadisteja.
Työnhakuosoituksia sataa ja mitä älyttömimpiin paikkoihin. Siinä mielessä älyttömiin, että todellakin tietää, että ko. paikkaan ei ikinä tule valituksi, ei vaikka olisi ainut hakija. Pakko kuitenkin hakea, kun työkkäri määrää. Työnantajat varmasti tykkäävät tästä systeemistä. Avoimeen hakuun tulee tulevaisuudessa yhä vähemmän paikkoja, kun systeemi on tämä.

Äänestä

Näin koko yhteiskuntaa koskevasti sanottuna, tälläiset ns. työkeskukset tuppaa olemaan juurikin sellaisia, että sinne pesiytyy vain tietylaisia tyyppejä. Suosittelen ettei näistä tehtäis mitään suojatyöpaikkoja.

Äänestä
  • Lailla pitäisi kieltää.
    Tämä on ihan selvää työkiertoa.
    Kuvittelevat että nyt tehdään kovaa duunia.

    Äänestä

  • Niinpä, sinne ohjataan juurikin vaikeimmin työllistettävät, mutta on joukossa ollut teknikoita ja insinöörejäkin. Työ on niin helppoa, että ovat sitten eläkeikäänsä asti yhdeksän euron päiväliksalla. On myös niitä, joilla on vasta elämä edessä.

    Äänestä

  • jottaintarttistehrä kirjoitti:

    Niinpä, sinne ohjataan juurikin vaikeimmin työllistettävät, mutta on joukossa ollut teknikoita ja insinöörejäkin. Työ on niin helppoa, että ovat sitten eläkeikäänsä asti yhdeksän euron päiväliksalla. On myös niitä, joilla on vasta elämä edessä.

    Olisi ollut elämä edessä.
    CV:hen kun tälläät, että olet ollut Apilassa tai vastaavassa paikassa hommissa, ei tartte paljoa kuvitella, että ikinä saisit oikeita töitä, mistä maksetaan palkkaa. Leimaannut loppuiäksi.

    Äänestä

  • jottaintarttistehrä kirjoitti:

    Niinpä, sinne ohjataan juurikin vaikeimmin työllistettävät, mutta on joukossa ollut teknikoita ja insinöörejäkin. Työ on niin helppoa, että ovat sitten eläkeikäänsä asti yhdeksän euron päiväliksalla. On myös niitä, joilla on vasta elämä edessä.

    Nämä paikat ei ole missään nimessä niin sanottujen paremman väen, perheen paikkoja.

    Äänestä

  • Liikaaonainaliikaa kirjoitti:

    Nämä paikat ei ole missään nimessä niin sanottujen paremman väen, perheen paikkoja.

    Häviää loppukin työkunto ja -into, kun tuolla töitä harjoittelee puolivuotta.

    Äänestä

  • IhanTööt kirjoitti:

    Häviää loppukin työkunto ja -into, kun tuolla töitä harjoittelee puolivuotta.

    Kerran hämeessä näissä piireissä liikkuessani ihmettelin, etä mitenkä siinä työyhteisössä voi joku kuntoutua, tulla paremmaksi, menestyä työmarkkinoilla, siinä vittuilun, piilovittuilun, kaiken maailman säätämisessä ja hullunmyllyssä? Vielä lisäksi, henkilötä siirrettiin pois muihin tehtäviin jos tuli systeemiin ongelmia, oletan että näin toimitaan muuallakin. Enkä varmaan ihan väärässä ole? Tämä systeemi mielestäni suunniteltiin iha päinvastaiseen tarkoitukseen, eli kuntoutusta työkuntoon.

    Äänestä

Ei ole tarjolla oikeita palkkatöitä Paimion työkkäristä. Harjoitteluun, kokeiluun, koulutukseen,.. ei palkkaa. Tätä tarjoaa te-toimisto Paimiossa. Itse nostavat kaupunginjohtajan bonuksia kiusatessaan ihmisiä.

Äänestä

Laiton pakkotyöpaikkahan tuo Apila on. Siellä porukka painaa urakalla ja karenssin uhalla milloin milläkin kuntoutuja/harjoittelija/työkokeilija nimikkeellä ilmaiseksi Lintulautoja ja pönttöjä Tokmannille myyntiin. Puhumattakaan muista hommista mitä siellä ihmisillä teetetään, jotka kaikki vääristävät tervettä kilpailua ja hävittää oikeita palkkatyöpaikkoja. Ketään päättävää elintä tai mitään mediaa ei vaan asia tunnu kiinnostavan ja tuo täysin laiton toiminta vaan jatkuu ja jatkuu. hehkutetaan vaan kuinka hienoksi on tilastot saatu ja laskiskellaan omia bonuksia, eikä välitetä millä menetelmillä niihin on päästy.

Äänestä
  • Suurin osa noista "ihmisistä"Ei ole koskaan tehneet yhtikäs mitään.
    Onko väärin opettaa edes alkeita.

    Äänestä

  • Kävin myös sivistämässä itseäni.Katsoin pönttöjä,kyllä niitä siellä oli.

    Äänestä

Juu, sekin tekee hallaa yrityksille, kun huonekaluja ja kodinkoneita ja elektroniikkaa myydään halvemmalla.

Äänestä

Paimio on muutenkin täynnä vatipäitä, ei sinne kannata jäädä muuttakaa nyt helvetissä pois sieltä niinkuin olisi jo.

Äänestä
  • No nyt ollaan asian ytimessä !!!

    Äänestä

Paimio on apinoiden planeetta, nähty on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


arvonmekinansaitsemme kirjoitti:

jopa apinan hommiin, että saadaan tilastot kauniiksi. Mielestäni työn pitäisi silti olla ihmisarvoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu