Tuomasmessun 30 v. juhlamessussa sunnuntana 8.4.2018 seurakunta kutsuttiin saarnan jälkeen tunnustamaan kristillinen uskonsa uudenlaisella ja monia hämmentäneellä uskontunnustusella. Näin se kuului:
”Minä uskon Jumalaan, Luojaan, joka rakastaa luomaansa maailmaa ja ihmisiä. Joka haluaa luoduilleen hyvää niin elämässä kuin kuolemassa.
Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan poikaan, joka tuli sen kertomaan.
Ja Pyhään henkeen, joka auttaa meitä raivaamaan erämaasta puutarhan ja luomaan Jumalan valtakuntaa myös maan päälle. Aamen”
Tästä Olli Valtosen kirjoittamasta ja saarnansa jälkeen seurakunnalle tarjoamasta uskontunnustuksesta eli credosta syntyi välittömästi somessa melkoinen hälinä, jossa uudistus tyrmättiin värikästäkin kieltä käyttäen.
Miksi näin kävi? Miksi uskontunnustus on niin tärkeä ja luovuttamaton asia?
Mietitäänpä hetki, mitä me ajattelemme ja uskomme oikeasti, kun me jumalanpalveluksessa yhdymme uskontunnustukseen? Onko uskontunnustuksessa kyse todesta otettavasta ja kristinuskon kannalta keskeisestä asiasta?
Vai osallistummeko me vain vertauskuvalliseen rituaaliin, jossa hiotuin sanakääntein toistetaan sukupolvesta toiseen samaa runollista ja kuvainnollista tekstiä?
Jeesuksen seuraajien eli kristittyjen ensimmäinen uskontunnustus oli kaikessa lyhykäisyydessään: ”Jeesus on Herra”. Sen ääneen tunnustaminen saattoi maksaa lausujansa hengen. Vähitellen uskontunnustukseen tuli mukaan mm. kasteopetusten myötä sekä opettavaa että harhaoppeja ulos rajaavaa aineistoa. Asteittaisen kehityksen tuloksena ensimmäisen ja toisen vuosisadan aikana muotoutui uskontunnustuksista vanhin eli Apostolinen uskontunnustus.
Tässä syitä, joiden takia meidän on syytä pitää siitä kiinni mitään lisäämättä ja mitään pois jättämättä:
1. Apostolinen uskontunnustus on todellakin apostolinen: Uskontunnustuksissa ei ole ainuttakaan kohtaa, joka ei nousisi koko Raamatusta sekä apostolien ja heidän oppilaittensa opetuksesta. Uskontunnustus on Raamattu pienoiskoossa, lukutaidottomien Raamattu, johon on tiivistetty kaikki, mitä tarvitaan pelastukseen.
2. Sataluvun kristitty tunnistaisi meidän uskontunnustustemme rakenteen ja sisällön ja osaisi sydämestään yhtyä niiden julistamaan uskoon.
3. Uskontunnustus on alkuvuosisadoista asti ollut kristittyjen uskolle luovuttamaton: Varhainen kirkko oli marttyyrien kirkko. Siksi ketään ei haluttu kastaa kristinuskoon, ennen kuin oltiin varmoja siitä, että hän tiesi mihin oli ryhtymässä ja minkä takia henkensä ja omaisuutensa vaarantamassa.
4. Uskontunnustus julistaa kolmiyhteistä Jumalaa: pitempi Nikean uskontunnustusta ei sorvattu komiteatyönä vuonna 325 kirkolliskokouksessa tai edes sitä varten. Sen takana on ikivanha kristillinen kastetunnustus.
5. Kristus on Raamatun ja siksi myös uskontunnustuksen keskus: Varhaisille kristityille Jeesus Kristus oli koko Raamatun, myös Vanhan testamentin, keskus ja tärkeä sisältö. Niin opettaa myös Jeesus itse Uudessa testamentissa.
6. Uskontunnustus on tarkoitettu totuutena vastaanotettavaksi: Uskontunnustus on kristittyjä yhdistävä tunnusmerkki, symboli ja lippu, eikä vain kaunista runoutta, aikansa elänyt reliikki tai kuvaannollista ilmaisua.
7. Uskontunnustus on yhtä ajankohtainen kuin syntyessään; Jos haluamme elää todeksi samaa uskoa kuin apostolit ja heidän oppilaansa, heidän uskonsa ydin on myös meidän uskomme ydin. Emme tarvitse kristillisen uskon radikaalia uudelleen tulkitsemista vaan pysymistä Raamatun, uskontunnustusten ja tunnustuskirjojen ilmaisemassa uskossa.
https://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/1128/uskontunnustus_uusiksi
”Minä uskon Jumalaan, Luojaan, joka rakastaa luomaansa maailmaa ja ihmisiä. Joka haluaa luoduilleen hyvää niin elämässä kuin kuolemassa.
Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan poikaan, joka tuli sen kertomaan.
Ja Pyhään henkeen, joka auttaa meitä raivaamaan erämaasta puutarhan ja luomaan Jumalan valtakuntaa myös maan päälle. Aamen”
Tästä Olli Valtosen kirjoittamasta ja saarnansa jälkeen seurakunnalle tarjoamasta uskontunnustuksesta eli credosta syntyi välittömästi somessa melkoinen hälinä, jossa uudistus tyrmättiin värikästäkin kieltä käyttäen.
Miksi näin kävi? Miksi uskontunnustus on niin tärkeä ja luovuttamaton asia?
Mietitäänpä hetki, mitä me ajattelemme ja uskomme oikeasti, kun me jumalanpalveluksessa yhdymme uskontunnustukseen? Onko uskontunnustuksessa kyse todesta otettavasta ja kristinuskon kannalta keskeisestä asiasta?
Vai osallistummeko me vain vertauskuvalliseen rituaaliin, jossa hiotuin sanakääntein toistetaan sukupolvesta toiseen samaa runollista ja kuvainnollista tekstiä?
Jeesuksen seuraajien eli kristittyjen ensimmäinen uskontunnustus oli kaikessa lyhykäisyydessään: ”Jeesus on Herra”. Sen ääneen tunnustaminen saattoi maksaa lausujansa hengen. Vähitellen uskontunnustukseen tuli mukaan mm. kasteopetusten myötä sekä opettavaa että harhaoppeja ulos rajaavaa aineistoa. Asteittaisen kehityksen tuloksena ensimmäisen ja toisen vuosisadan aikana muotoutui uskontunnustuksista vanhin eli Apostolinen uskontunnustus.
Tässä syitä, joiden takia meidän on syytä pitää siitä kiinni mitään lisäämättä ja mitään pois jättämättä:
1. Apostolinen uskontunnustus on todellakin apostolinen: Uskontunnustuksissa ei ole ainuttakaan kohtaa, joka ei nousisi koko Raamatusta sekä apostolien ja heidän oppilaittensa opetuksesta. Uskontunnustus on Raamattu pienoiskoossa, lukutaidottomien Raamattu, johon on tiivistetty kaikki, mitä tarvitaan pelastukseen.
2. Sataluvun kristitty tunnistaisi meidän uskontunnustustemme rakenteen ja sisällön ja osaisi sydämestään yhtyä niiden julistamaan uskoon.
3. Uskontunnustus on alkuvuosisadoista asti ollut kristittyjen uskolle luovuttamaton: Varhainen kirkko oli marttyyrien kirkko. Siksi ketään ei haluttu kastaa kristinuskoon, ennen kuin oltiin varmoja siitä, että hän tiesi mihin oli ryhtymässä ja minkä takia henkensä ja omaisuutensa vaarantamassa.
4. Uskontunnustus julistaa kolmiyhteistä Jumalaa: pitempi Nikean uskontunnustusta ei sorvattu komiteatyönä vuonna 325 kirkolliskokouksessa tai edes sitä varten. Sen takana on ikivanha kristillinen kastetunnustus.
5. Kristus on Raamatun ja siksi myös uskontunnustuksen keskus: Varhaisille kristityille Jeesus Kristus oli koko Raamatun, myös Vanhan testamentin, keskus ja tärkeä sisältö. Niin opettaa myös Jeesus itse Uudessa testamentissa.
6. Uskontunnustus on tarkoitettu totuutena vastaanotettavaksi: Uskontunnustus on kristittyjä yhdistävä tunnusmerkki, symboli ja lippu, eikä vain kaunista runoutta, aikansa elänyt reliikki tai kuvaannollista ilmaisua.
7. Uskontunnustus on yhtä ajankohtainen kuin syntyessään; Jos haluamme elää todeksi samaa uskoa kuin apostolit ja heidän oppilaansa, heidän uskonsa ydin on myös meidän uskomme ydin. Emme tarvitse kristillisen uskon radikaalia uudelleen tulkitsemista vaan pysymistä Raamatun, uskontunnustusten ja tunnustuskirjojen ilmaisemassa uskossa.
https://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/1128/uskontunnustus_uusiksi
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuohon aiheeseen löytyisi aika montakin raamatun paikkaa.
Joh. 17:
9 "Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle.
Enää ei riitä, että vääritellään Raamattua nyt saa jo uskontunnustuksin kyytiä libetaalin pihtiotteessa 😏
Jospa Valtonen ei ole tarkoittanut tuota apostolisen uskontunnustuksen korvaajaksi. Isä, Poika ja Pyhä Henki mainitaan. Sisältö on runollisenpuoleinen eikä se kai pyrikään määrittelemään kolminaisuusoppia sen kummemmin.
Voiko kristitty, joka allekirjoittaa apostolisen uskontunnustuksen, allekirjoittaa myös Valtosen tekstin? Siitä puuttuu apostolisen uskontunnustuksen määrittelevyys, mutta onko sen sisältö, sanoma, jumalanpalveluksen osana kristinuskon vastainen, ja eritysesti luterilaisuuden vastainen?
Jo se luetaan apostolisen uskontunnustuksen sijaan niin kyllä se silloin on sen korvannut🤓
Onpa loistavaa kuulla!!! Hienoa!!!
Jeesus ei enää Kristuksena olekaan tullut kärsimään ja kuittaamaan kuolemallaan muiden narsistisia tuonpuoleisia paratiisitoiveita - idealla ei ole ollut koskaan mitään tekemistä Jeesuksen opetusten kanssa, mutta Paavalin syntioppien kyllä,, jota synti-sanaa ei ole edes Jeesuksen alkuperäisissä opetuksissa, jotka löytyivät Nag Hammadista.
Ja kuinka hienoa on nähdä, että tuosta minä-keskeisyydestä siirrytään poispäin, ja on otettu nyt mukaan nimenomaan Jeesuksen opetukset ja se tieto, jonka hän on oman käsityksensä mukaan ollut tuomassa.
Eli tämä uusi uskontunnustus kuului näin:
”Minä uskon Jumalaan, Luojaan, joka rakastaa luomaansa maailmaa ja ihmisiä. Joka haluaa luoduilleen hyvää niin elämässä kuin kuolemassa.
Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan poikaan,JOKA TULI SEN KERTOMAAN.
Ja Pyhään henkeen, joka auttaa meitä raivaamaan erämaasta puutarhan ja luomaan Jumalan valtakuntaa myös maan päälle. Aamen”
Ja luterilaisten on nyt turha niskotella vastaan - totuushan oli se, että Jeesus tuli opetuksillaan pelastamaan elämän eikä kuolemaa - toi meille tietoa ja oppia - ja siihen teidän on nyt tyytyminen: TOTUUTEEN.
Ja siitä muistuksena laitan Jeesuksen omat sanat Raamatusta:
19. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka TEKEE MINUN TAIVAALLISEN ISÄNI TAHDON.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta
ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Ja tätä Taivaallisen Isän tahtoa kohti me nyt pyrimme.
Jumalan valtakunta ei synny maanpäälle muuta kuin meidän OIKEUDENMUKAISTEN TEKOJEMME seurauksena.
Tuo oikeudenmukainen oli se alkuperäinen kreikan kielinen sana, joka oli muutettu suomen kieliseen Raamattuun uudissanaksi vanhurska -, ehkä seuraavassa Raamatun käännöksessä jo näemme vanhurskas-sanan kohdalla sen,oikean, alkuperäisen muodon eli sanan oikeudenmukainen.