Rukoilen, että Jumala siunaisi vastaperustettua (Ebeling) abortin vastaista yhdistystä ja toimisi yhdistyksen kautta aborttilain kumoamiseksi. Rukoilen, että enää yhtään ainoaa aborttia ei Suomessa tehtäisi, vaan jokaisessa ihmisessä nousisi ymmärrys, että abortti on syntiä, eivätkä he enää niitä tekisi eivätkä niitä puolustaisi. Aamen
Rukoilen, että abortit
lopetetaan
33769
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Herra siunatkoon Ebelingiä tässä taistelussaan mitä hän käy!
Herra lähettäköön myös uusia sotureita Jumalan työkentille ottamaan paikkansa muurin aukossa. Herra ohjatkoot jokaisen omalle paikalleen ja antakoot tehtävät. Herra kutsu sotureitasi olemaan vahvoja, ja mitään pelkäämättä seisomaan evankeliumin puolella maailman syntiä ja saastaa vastaan.
Rukoilen vapaata aborttia Suomeen. Rukoilen itsemääräämisoikeutta kehooni ja oikeutta harrastaa seksiä ilman lisääntymistarkoitusta.
Rukoilen, ettei ihmisyyttäni varasteta ja kehoani pakoteta kasvattamaan sikiötä, jota en koskaan halua sisälläni pitää.
Kiitän Jumalaa rakkaudesta jonka mieheni kanssa jaamme ja aiomme ilmaista tätä rakkautta toisiamme kohtaan myös fyysisesti. Kiitän varmasta ehkäisystä, jonka olen saanut löytää ja kiitän, etten ole tullut vastoin tahtoani raskaaksi. Rakastan ruumistani ja inhottaa ajatus, että sinne pesisi joku, jota en halua elämääni.
Kiitän Jumalaa anteeksiannosta, jonka saan, jos ehkäisyni pettää ja joudun tekemään abortin.
Kiitän myös Suomen valtion viisaita päättäjiä, jotka ovat säätäneet lait naisen ruumista ja itsemääräämisoikeutta kunnioittaen.
rukoilen että tulisit ymmärtämään,mitä oikein Häneltä pyydät.Herra sinä tiedät.Armahda.Emme voi tehdä syntiä ajatellen että kyllä sen saa sitten anteeksi,ei ei.Jumalan kanssa ei voi tehdä kauppaa.
Toivon että säkin tajuaisit.
Abortti oikeus kaikille.
lapsen murhaamisen?
Tappaminen vie ihmisen helvettiin.
Rukoilen että ymmärtäisit miten vakavalla asialla leikit ja että voisit saada anteeksi tyhmyytesi.
>>Tappaminen vie ihmisen helvettiin.
Te abortin suosijat .Oletteko itse murhanneet oman sikiönne?
Tiedättekö,mitä sen tekeminen on? Ette varmastikkaan tiedä,mitä on omantunnon syytökset, syyllisyys. Siitä ei pääse koskaan eroon. Jos tietäisitte,niin ette koskaan suostuisi sellaiseen.
Omapa on ongelmasi. Jos et usko Jumalaan, mitä ihmettä teet tällä palstalla?? Kysyn vaan.
>>Ette varmastikkaan tiedä,mitä on omantunnon syytökset, syyllisyys. Siitä ei pääse koskaan eroon.
aborttioikeus on laillinen Suomessa, mitä itse teet täällä. Mikset muuta Raamattuvyöhykkeelle tai Iraniin.
helvettiin ! hehän ovat tappaneet klymmeniä ihmisiä USAssa ja muissa maissa! Vai onko tämäkin uskovaiseen tyyliin "suhteellista"?!
itse tulisin raskaaksi, teksin ehdottomasti abortin. näin nuorella iällä ei ole mittän järkeä synnyttää lasta, kun opinnot ovat kesken jne. tosin teettäisin toimenpiteen mahdollisimman pian, jottei sisälläni kehittyvä lapsi kärsisi. jos raskausviikkoja ehtisi kertyä useampia, olisi tehtävä vaikea, mutta silti pakko suorittaa...
ajatellessani tilannetta, että synnyttäisin lapsen, olen tullut yhteen varmaan tulokseen: sitä lasta ei kirkon vallan alle liitetä. toki antaisin hänen itse päättää vanhempana, tahtooko liittyä kirkkoon vai ei, mutta en hyväksy pienten lasten aivpesua mokomalla huuhaalla jota kristinuskoksi kutsutaan.
ensin pitäis saada ihmiset tajuamaan että EHKÄISY on keksitty,haloo,me eletään 2000-lukua,ei ole enää mikään häpeä ostaa kondomeja.eikä siihen tarvita ku se yks kerta,niin jo voi tulla raskaaksi.jos ette pysty ottamaan vastuuta teoistanne,silloin on parempi pitää kädenmittanen väli.
Haloo, nyt ollaan 2000 luvulla ja jokaisen pitäisi jo tajuta että jumala on vain satua ja höpötystä.
KAIKKI ABORTIN VASTAISET RAJOITUKSET POISTETTAVA
Mirka, jos et usko Jumalaan, mitä ihmettä teet tällä palstalla?? Kysyn vaan.
On totuuden hetki.
Kaikilla on oikeus tietää mitä kusetusta jumalat ovat.
Niin todista väitteesi? Et taida pystyä siihen!
Rakas Jumala salli edelleen abortit. Älä tuhoa tyttäriämme ja vaimojamme. Anna perheiden elää ja päättää rauhassa omasta elämästään. Älä anna saattaa tähän maailmaan yhtään ei-toivottua lasta, vihan ja väkivallan kohteeksi. Älä anna yhdenkään äidin vihata syntynyttä lastaan, vaan mieluummin johdata äiti abortoimaan vihaamansa lapsi. Sillä Sinun on voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.
Kiitos tästä rukouksesta. Minäkin rukoilen, että lapset, jotka tänne syntyvät olisivat toivottuja, rakastettuja ja heistä huolehdittaisiin hyvin. Lapset ovat tulevaisuus ja heitä tulee arvostaa ja kunnioittaa niin paljon, että ottaa heidät vastaan kun oma elämä on sellainen, että lapselle pystyy antamaan rakkautta ja välittämistä. Rukoilen myös, että henkinen tilamme paranisi ja emme syyllistäisi läheisiämme heidän vaikeissa ratkaisuissaan. Jumala antaa meille anteeksi ja huolehtii vauvoista, joista joudumme joskus itse luopumaan.
Kun sanot että "älä tuhoa tyttäriämme ja vaimojamme" niin aborttihan juuri tuhoaa heidät.
Tyhmä ei sitä käsitä, mieletön ei sitä ymmärrä.
Murhaatte lapsia.
Ette joudu luopumaan vaan haluatte tappaa lapset.
Sinä olet tyypillinen esimerkki pedosta naamioituneena.
Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
Että sallit abortit yhteisössämme. Kiitos Jeesukselle, että rakastat lapsiamme. Kiitos, että otat heidät taivaaseen, ennenkuin heidän äitinsä pääsee heitä vihaamaan. Kiitos, että he eivät syntyneet tähän pahaan maailmaan vihattavaksi.
Ylistetty olkoon Jumala, tapahtukoon sinun tahtosi, niin hyvässä kuin pahassa.
En kannata mitään mutu holhousta tänne. Niitä on jo tarpeeksi täällä. Abortit ovat jokaisen oma asia ja sallittakoon se kaikille.
Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.
Irma, uskotko sinä, eli onkohan sinulla nyt kristityn näkökulma asiaan?
Minulle tulee mieleen "kristitystä" vainoharhainen öykkäri.
En todellakaan tunnusta mitään jumalauskontoa.
Irma, jos et usko Jumalaan, mitä ihmettä teet tällä palstalla "rukoukset"?? Kysyn vaan.
Monia varmaan kiinnosta totuus rukouksista. Siksi kirjoittelen tänne.
Kuulehan siskoseni, tuo on kysymys, johon ei tiede anna vastausta - ei puoleen eikä toiseen. Ilman elävää uskoa Jeesukseen tuo on siis täysin turhaa jauhamista.
jeesus kuoli kauan sitten.
joten ei enää ole.usko johonkin jota ei enää ole on yhtä tyhjän kanssa. mutta niin on usko jumalaankin, pötyyn hengeen yms.
pupun puppua
"Eräällä luennolla luennoitsija kertoi oppilaille perheestä, jossa äiti sairasti keuhkosyöpää ja isällä oli kuppa. Perheellä oli ennestään jo neljä lasta, joista ensimmäinen oli sokea, toinen kehitysvamminen, kolmannella keuhkosairaus ja neljäs oli kuuro-mykkä. Nyt perheen äiti odotti viidettä lastaan ja perheessä pohdittiin olisiko abortti oikea ratkaisu."
Luennoitsija kysyi oppilaiden mielipidettä, joka odotetusti oli vahvasti abortin kannalla.
Luennoitsija jatkoi: "Onneksi olkoon! Murhasitte juuri Beethovenin."
Että näin.
Siis tuommoiset esimerkit saa raivoihin. Onnettomat taiteilijat elävät surullisen elämän, ja muut sitten kohisevat, miten ihanaa, että tällainen ihminen on syntynyt. Todellista väkivaltaa.
Kysyikö kukaan koskaan Beethovenilta, että halusiko hän elää, ja mitä hän siihen vastasi. Siis jos Beethoven olisi abortoitu, niin eihän siitä olisi kukaan tiennyt hyvät ihmiset. Tosi yksinkertaista.
ihmisistä mitenkään. ei heitä kiinnosta lasten elämä. he vain haluavat lisää kannattajia, lisää maksajia, lisää herran sotureita ja lisää sotureiden synnyttäjiä. Lisää miinanpolkijoita vaimet kaulaan periaatteella, lisää äänikarjaa ja tykinruokaa.
Uskovaiset haluavat vain valtaa muihin nähden ja kaikki keinot on sallittuja. 30-luvulla Suomessa abortoitiin ja steriloitiin ihmisiä poliittisilla ja etnisillä perusteilla ja kirkko oli mukana hyväksymässä tuon eugeniikkaohjelman.
uskovaiset muuten halveksivat beethovenia, hänen musiikkinsa oli kuulemma rappeutunutta ja syntistä.