Kekkonen epäonnistui presidenttinä

Tosiasia on, että Urho Kaleva Kekkonen epäonnistui tasavallan presidenttinä totaalisesti.

Kekkosen aikana Kekkosen takia Suomesta tuli Neuvosto-Suomi. Niin pientä päätöstä ei ollut, että varmistusta ei olisi kysytty Moskovasta.

Täysin moraalitonta oli Kekkosen toiminta Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB:n agenttina. Hänen koodinimensä oli "Timo".

Suomi alkoi uudelleen itsenäistyä Kekkosen dementian mentyä sellaiseksi, että hänen oli pakko luopua vallasta. Kekkosen dementia alkoi tosin oirehtia jo 70-luvun alussa. Siitä huolimatta Kekkosella oli sen jälkeen vielä kirkkaitakin hetkiä.

Kekkosen jälkeen Mauno Koivisto aloitti presidenttinä Suomen itsenäistymisprosessin. Sen vei loppuun Martti Ahtisaari, jonka aikana Suomesta tuli EU:n jäsen. Tarja Halosen kaudella itsenäisyys on vakiintunut.

Urho Kekkosen katastrofaalisen toiminnan takia presidentin valtaoikeuksia on merkittävästi vähennetty.
058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


oivahärkönen. kirjoitti:

Tosiasia on, että Urho Kaleva Kekkonen epäonnistui tasavallan presidenttinä totaalisesti.

Kekkosen aikana Kekkosen takia Suomesta tuli Neuvosto-Suomi. Niin pientä päätöstä ei ollut, että varmistusta ei olisi kysytty Moskovasta.

Täysin moraalitonta oli Kekkosen toiminta Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB:n agenttina. Hänen koodinimensä oli "Timo".

Suomi alkoi uudelleen itsenäistyä Kekkosen dementian mentyä sellaiseksi, että hänen oli pakko luopua vallasta. Kekkosen dementia alkoi tosin oirehtia jo 70-luvun alussa. Siitä huolimatta Kekkosella oli sen jälkeen vielä kirkkaitakin hetkiä.

Kekkosen jälkeen Mauno Koivisto aloitti presidenttinä Suomen itsenäistymisprosessin. Sen vei loppuun Martti Ahtisaari, jonka aikana Suomesta tuli EU:n jäsen. Tarja Halosen kaudella itsenäisyys on vakiintunut.

Urho Kekkosen katastrofaalisen toiminnan takia presidentin valtaoikeuksia on merkittävästi vähennetty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu