Tästä asiasta Ruotsissa ei haluta puhua mitään. Eikä Suomessa myöskään RKP sitä salli. Tämä on historiallinen tosiasia josta asiantuntijat ovat yhtä mieltä. Venäjä loi Suomi-nimisen valtion Porvoon valtiopäivillä. Venäjä antoi perustaa Suomen Pankin. Venäjä antoi Suomen luoda oman valuutan. Venäjä vaali ja suojeli suomalaista kulttuuria ja kieltä. Venäjä lopetti myös Suomen kansan kärsimykset joita Ruotsin kuningas jatkuvasti Suomelle sodillaan aikaansai.
Venäjä loi Suomen ja pelasti Suomen kielen
vbncvbncv
15432
3Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mutta Ruotsi antoi meille sisäsiittoiset rkp:läiset! Niitä ei ole missään muussa maassa.
Britania hyökkäsi Suomen Ahvenanmaalle raukkamaisesti pienemmän kimppuun kuten eräillä äidinnussijoillakin on vielä Euroopassa tapana.
Britit joutuivat kuitenkin perääntymään kun suomen poijjat ne ampuivat että västingin muurit ne raikuivat.
Tosin oli Suomen luomisen aikana euroopassa aivan eri ääni kellossa kuin nyt kun sapeleita kalistellaan ja kaikki sotahullut ja juoppohullut pääsevät ministereiksi ja suursotaa kiihottamaan.
Suomen itsenäisyys riippuu meidän ja venäjän välisistä normaleista suhteista,nato olisi sodan julistus Venäjälle eikä se siis ikinä toteudu
Kyllä Venäjä on eri kielten ja kulttuurien tuhoamisen mallimaa.
Oletko sinäkin sieltä kotoisin?
Kyllä Agricola aloitti suomen kielen jo 1500-luvulla, ei siitä tarvitse kunniaa venäläisille antaa!! Olimmehan Ruotsin alaisuudessa.
Venäjä on tuhonnut kaiken.
Paljonkom saat ruplia paskan kirjoittamisesta ?
Ketjun aloittajahan vaan kirjoittaa historiaa .Se että Venäjä loi tällaisen valtion ja antoi meidän heimolle elinmahdollisuuden on ristiriitainen juttu siinä mielessä että me vaikka säilytimme oman kielen ja kulttuurin myös eristäydyimme suurista kansoista euroopassa ja idässä.
Itseasiassa sortovuosiksi kutsuttua aikaa vois kyllä katsoa suomalaisin silminkin ihan positiivisesti ,sillä tuolloin Suomen älymystö osasi venäjän kieltä laajalti ja me olimme hyvin integroituja sekä Ruotsiin että Itään Venäjän maalle.
Valitettavasti meidän kansan venäjänkielentaito rappautui itsenäisyyden huumassa ja nykyään suomalaisilla se on lähes olematon.
Englanti on tullut tietokone ja työkielenä tilalle ja siksi jotkut pitävät kiinni siitä että Suomi kuuluu länteen vaikka olemme edelleenkin kuten Valkovenäjä ja Ukraina Venäjässä kiinni.
Venäjään ei mikään kansa halua kuulua.
Kaikki kynnelke kyenneet ovat karanneet vapauteen eivätkä takaisin tappamatta tule.
Aloittaja+100%+oikeassa.+Tämä+on+totuus+mitä+aktiivisesti+piilotellaan+niiden+toimesta+jotka+ovat+menossa+olevan+kansanvaihdon+kiivaimpia+kannattajia+-hurrit+ja+suomeen+pesiytyneet+rantahurrit.
-Tästä+on+helppo+tehdä+johtopäätökset+mitä+totuuden+piilottamisella+yritetään+saavuttaa.+Mikään+ei+ole+muuttunut+viimeisten+900+vuoden+aikana+-petos+jatkuu+edelleen.
Siis Venäjän syy, että Suomi on EU:n periferia.
Jos Suomea ei olisi luotu, olisimme osa Ruotsin kuningaskuntaa.
Venäjä on Sorron ja Vainon maa.
Edes Kazasktan ei halua olla osa Venäjää.
Ja VITUT! Ku SUOMALAISET loi Suomen!
Ja Venäjä ajatteli suomn kielen suhteen ainoostaan ITTEENSÄ!
Koska se halus vähentää ruotsin kielen asemaa Suomessa, et siteet entiseen emämaahan katkeis nopeemmin! Sen kanssa sillei ollu mitää tekemistä et ne ois suomen kielestä digannu! :/
Ja katotaas nyt sit muita entisiä Venäjän alusmaita vaikka? :) Kuin monessa niissä muka EI JOUTUNU opettelemaan väkisin Venäjää? Hä?
Historiallisia tosiasioita. Eipä siinä mitään. En muuten aiko laittaa päälleni sinistä paitaa jossa on keltainen kuninkaan kruunun kuva ja alla teksti: Kiitos 1150-1808.
Vuodet 1150-1808 siis Ruotsin vallan aika on objektiivisesti eli historian lähteiden perusteella olleet silloin eläneille suomea puhuville ihmisille jatkuvaa sortoa ja sotaa. Ruotsalainen aateli ja ylimystö harjoitti raakaa kolonialismia suomalaisia kohtaan. Tämä fakta ei katoa ikinä, eikä sitä saa unohtaa.
Luultavasti ruosin alaisuudessa olisi itsenäisyys jäänyt saamatta. Varma ei tietenkään voi olla.