Olen päättänyt aloittaa uuden uskonnon nimeltä natoismi.
Siihen voi liittyä kaikki jotka tykkäävät natosta ja vihaavat Venäjää.
Jäsenmaksu on 2% BKT:sta ja sen voi maksaa suoraan Jensille tai Donaldille.
Vuosikokous järjestetään aina 4. huhtikuuta molokin äidin kellarissa.
Natoismi on vastaus kaikkeen
26
829
Vastaukset
- tosinatoman
Uskon aina sinisilmäisesti kaikki jutut mitä suuret natojohtajamme kertovat, vaikka niissä ei olisikaan logiikkaa. Näin osoitan uskollisuuttani länsimaiselle pankkijärjestelmälle, jota olen natofanina puolustamassa. On hyvä viedä tämä toiminta uskonnon taakse, jotta saadaan uskonnonvapauden kautta virallinen hyväksyntä vihalle ryssiä kohtaan, vaikka vapaatahan se on ollut tähänkin asti, mutta ilkeät natovastustajat välillä saavat hämminkiä tähän puheillaan vihapuheiden kiellon ulottamiseksi myös ryssäkeskusteluun.
- PaskaKalinka
Huomattava parannus PUTINISMIIN.
- PaskaKalinka
Natoismi voittaa aina putinismin.
Ryssät ovat paskanjauhajaluusereita joita nato vetää pataan aina kun huvittaa.
Kyllä hävettäisi olla ryssä putinatsi jonka raketshkitkin ovat suutareita.- jlvjvhv
Olet kyllä taitava puhuja. Mahtavaa sanailua. Harmi, ettei ole mahdollisuutta olla kolmen promillen humalassa, jolloin olisi vielä otollisempaa lukea sanomaasi. Ei mahda ryssät enää tykätä padoista.
- PaskaKalinka
jlvjvhv kirjoitti:
Olet kyllä taitava puhuja. Mahtavaa sanailua. Harmi, ettei ole mahdollisuutta olla kolmen promillen humalassa, jolloin olisi vielä otollisempaa lukea sanomaasi. Ei mahda ryssät enää tykätä padoista.
Mutta kas kun ryssältä ei kysytä.
Yksi hailee mitä mieltä ryssä jostakin on tai mitä höpäjää.
Ketään ei kiinnosta 😀
Ajattelin että voisimme kirjoittaa jonkun kirjan Naton mahtavuudesta. Koska silminnäkijöitä on kymmenkunta se on vielä kahdentuhannenkin vuoden päästä paikkaansapitävä. Aina tietynä viikonpäivänä kokoonnumme yhteen pohtimaan ketä pitäisi pommittaa seuraavaksi ja päättää kuka pitää pakottaa maksamaan lisää. Voisimme myös kiertää ovelta toiselle kertomassa Natosta ihmisille ettei heistä yksikään joudu Venäjälle.
- Taika-Gin
Jee!
Naton todistajiksi lähdetään heti. Ukko kuin Ukko.
Oliko se niin että, ensin kolkutetaan rauhallisen suomalaisen ovelle ja kysytään: "Haluaisitteko keskustella Natosta?"
Jos vastaus on myönteinen, mennään sisään ja näytetään amerikkalaisen mainosgraafikon piirtämiä kuvia, joissa ihmiset ja lehmät ja leijonat ja F-35-hävittäjät poseeraavat Eedenin nurmikkolaitumilla iloisina auringonpaisteessa. - KimmoKuuPainuVtuun
Tuohan on parodia aidosta tiltuilusta. Tiltu kuvittelee Putinin olevan maailmankaikkeuden mahtavin ja viisain johtaja (vaikka onkin Pietarin katupoika, joka on nyysinyt kansan rahat jo aikaa sitten).
Ja ihan joka päivä tiltut sekä kansan suuri paidaton messias miettivät mihin naapurimaahan pitäisi hyökätä (eli puolustaa maassa olevien Venäläisten oikeuksia, vaikka niistä kukaan ei sitä haluakaan).
Tiltut eivät kierrä ovelta ovelle, vaan jakavat Venäjän propagandaa 24 tuntia päivässä kaikilla foorumeilla. KimmoKuuPainuVtuun kirjoitti:
Tuohan on parodia aidosta tiltuilusta. Tiltu kuvittelee Putinin olevan maailmankaikkeuden mahtavin ja viisain johtaja (vaikka onkin Pietarin katupoika, joka on nyysinyt kansan rahat jo aikaa sitten).
Ja ihan joka päivä tiltut sekä kansan suuri paidaton messias miettivät mihin naapurimaahan pitäisi hyökätä (eli puolustaa maassa olevien Venäläisten oikeuksia, vaikka niistä kukaan ei sitä haluakaan).
Tiltut eivät kierrä ovelta ovelle, vaan jakavat Venäjän propagandaa 24 tuntia päivässä kaikilla foorumeilla.Ja mitenkäs natofanit eroavat heistä?
- Höpö-Höpö
"kokoonnumme yhteen pohtimaan ketä pitäisi pommittaa seuraavaksi"
No mitäs se Nato on nyt taas kokoontunut pommittamaan? - Kjgfdy
KimmoKuuPainuVtuun kirjoitti:
Tuohan on parodia aidosta tiltuilusta. Tiltu kuvittelee Putinin olevan maailmankaikkeuden mahtavin ja viisain johtaja (vaikka onkin Pietarin katupoika, joka on nyysinyt kansan rahat jo aikaa sitten).
Ja ihan joka päivä tiltut sekä kansan suuri paidaton messias miettivät mihin naapurimaahan pitäisi hyökätä (eli puolustaa maassa olevien Venäläisten oikeuksia, vaikka niistä kukaan ei sitä haluakaan).
Tiltut eivät kierrä ovelta ovelle, vaan jakavat Venäjän propagandaa 24 tuntia päivässä kaikilla foorumeilla.Minusta sekin on ihailtavaa tässä, leikkisästi sanoen, natohihhuloinnissa miten kaikki erilailla ajattelevat vain kuitataan ryssäntrolleiksi ja tiltuiksi, niin järjestelmällisesti ja uskossa lujina. Aivan mahtavaa, että yhtenäistääme ajattelun ja suodatamme väärän ajattelun pois. Toki matkaa on tässä ja tehtävää paljon, mutta informaatiosodan taistelijat, upseeriemme johdolla, tekevät kovaa työtä väärän ajattelun kitkemiseksi yhteiskunnassamme ja toki uudet tiedustelulait voivat tulla avuksi tässä.
Kjgfdy kirjoitti:
Minusta sekin on ihailtavaa tässä, leikkisästi sanoen, natohihhuloinnissa miten kaikki erilailla ajattelevat vain kuitataan ryssäntrolleiksi ja tiltuiksi, niin järjestelmällisesti ja uskossa lujina. Aivan mahtavaa, että yhtenäistääme ajattelun ja suodatamme väärän ajattelun pois. Toki matkaa on tässä ja tehtävää paljon, mutta informaatiosodan taistelijat, upseeriemme johdolla, tekevät kovaa työtä väärän ajattelun kitkemiseksi yhteiskunnassamme ja toki uudet tiedustelulait voivat tulla avuksi tässä.
"Minusta sekin on ihailtavaa tässä, leikkisästi sanoen, natohihhuloinnissa miten kaikki erilailla ajattelevat vain kuitataan ryssäntrolleiksi ja tiltuiksi, niin järjestelmällisesti ja uskossa lujina."
Kannattaa opetella rakentamaan postaamansa lauseet järkevin sanavalinnoin, sekä oikein ja ennen kaikkea ... perustelemaan väitteensä uskottavilla FAK-TOilla / ilmoittamaan SELKEÄSTI, että kyseessä on MIELIPIDE. Yli 95% varmuudella näin ei tällä(kään) palstalla tapahdu ja siitä syystä TILTU-leima tipahtaa ihan pyytämättä, kuin "Saulille illallinen".
IMHO.- jklsos
44.Div kirjoitti:

IMHO.Lueskelin iltalehden keskusteluja Tom Packalenin väitteistä hänen leimaamisestaan ilman perusteita Venäjän juoksupojaksi. Hyvin oli sielläkin teilattu Tomppa ryssän trolliksi. Ei tommonen todisteiden pyytäminen kieli muustakuin tiltuilusta. Sitäpaitsi eikö Tomppa tajua, että maassamme ei saa epäillä virallista totuutta.
Höpö-Höpö kirjoitti:
"kokoonnumme yhteen pohtimaan ketä pitäisi pommittaa seuraavaksi"
No mitäs se Nato on nyt taas kokoontunut pommittamaan?Jaa-a kuule en tiedä. Eiväthän ne ketään ole pommittanutkaan. Käsikkäin vain istuskelevat kukkaniityllä.
- Res.tkm
Kaalisoppa on herkullista. Hampparit on pahoja. Paskaa. Yök.
- YökYök.Yök
Tarkkispoika on kaikkiruokainen mies:-D
YökYök.Yök kirjoitti:
Tarkkispoika on kaikkiruokainen mies:-D
Näköjään, koska syönyt p*skaakin ... joku oli siis riskimpi ja syötti Kumipää PPM keskosta ja Latva-D(T):tä väkisin.
Noh, sellaistakin voi tapahtua, kun alkaa väärälle jannulle ... .
IMHO.
- Taesto-vaenaa
Paljon samankaltainen aatesuunta oli Ankkalinnassa vallinnut "Höpsismi" (Carl Barks, käsikirjoittaja / piirtäjä)
Höpsisti teki päätöksensä heittämällä kolikkoa tai noppaa.
Löylyä kiukaalle! Disney ja Barks olivat vapaamuurareita!Niin mutta natoismissa kaikkeen oikea vastaus on Nato. Natoisti tekee päätökset siten että Nato hyötyy siitä mahdollisimman paljon ja saa mahdollisimman paljon rahaa. Minäkin aina ennen kuin lähetän viestin mietin miten se parhaiten hyödyttäisi natoa.
- palstaa.lukenut
Tämä on hyvä panna merkille. Putinisti yrittää olla hauska ja nokkela. Hän yrittää kuvata NATO:a sellaisena, kuin itse sen näkisi, eli palvonnan kohteena. Putinin palvoja ja Venäjän ihannoija ei käsitä, että eri mieltä oleva ei palvo hänen laillaan jotakin tahoa. NATO on sopimusmaiden keskinäinen päätös auttaa toisiaan sotilaallisen hyökkäyksen aikana. Se ei ole mikään Putinin tai Venäjän kaltainen epäjumala. Lastenohjelmasta nimimerkkinsä ottanut trolli ei voi sitä ymmärtää.
"Kimmo" on palstalla tällä tyylillä siksi, että Syyrian ohjusiskut sattuivat kipeästi. Perustrollaus ei toimi, ja aina silloin etulinjaan tulevat palstan sotkijat (se on paljon sanottu tässä likaviemärissä): ironmikess ja nyt uutena, mutta vielä huonompana Kimmo. Asialla ei pärjätä muulloinkaan, mutta nyt ei edes yritetä. PureJenkki on hapuillut itsensä takalinjaan lepäämään, ja sotkijat ovat paikalla estämässä kaikkea keskustelua.
Niin se menee, ja niin on aina mennyt. Seuraavaksi "Kimmo" vastaa jotakin mukamas nokkelaa, esittäen muka hauskasti natouskovaista. palstaa.lukenut kirjoitti:
Tämä on hyvä panna merkille. Putinisti yrittää olla hauska ja nokkela. Hän yrittää kuvata NATO:a sellaisena, kuin itse sen näkisi, eli palvonnan kohteena. Putinin palvoja ja Venäjän ihannoija ei käsitä, että eri mieltä oleva ei palvo hänen laillaan jotakin tahoa. NATO on sopimusmaiden keskinäinen päätös auttaa toisiaan sotilaallisen hyökkäyksen aikana. Se ei ole mikään Putinin tai Venäjän kaltainen epäjumala. Lastenohjelmasta nimimerkkinsä ottanut trolli ei voi sitä ymmärtää.
"Kimmo" on palstalla tällä tyylillä siksi, että Syyrian ohjusiskut sattuivat kipeästi. Perustrollaus ei toimi, ja aina silloin etulinjaan tulevat palstan sotkijat (se on paljon sanottu tässä likaviemärissä): ironmikess ja nyt uutena, mutta vielä huonompana Kimmo. Asialla ei pärjätä muulloinkaan, mutta nyt ei edes yritetä. PureJenkki on hapuillut itsensä takalinjaan lepäämään, ja sotkijat ovat paikalla estämässä kaikkea keskustelua.
Niin se menee, ja niin on aina mennyt. Seuraavaksi "Kimmo" vastaa jotakin mukamas nokkelaa, esittäen muka hauskasti natouskovaista.No niin tehdään sitten yksi asia selväksi. Vaikka joku vastustaa Natoon liittymistä ei se automaattisesti tarkoita että sama henkilö haluaisi liittyä Venäjään. Vai eikö sinusta muka ole mitään muuta keinoa kuin joko liittyä Natoon tai Venäjään?
Minä olen kääntynyt nyt ihan täysin natohihhuliksi kun olen lukenut kaikkea kivaa Natosta tällä palstalla.- palstaa.lukenut
Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:
No niin tehdään sitten yksi asia selväksi. Vaikka joku vastustaa Natoon liittymistä ei se automaattisesti tarkoita että sama henkilö haluaisi liittyä Venäjään. Vai eikö sinusta muka ole mitään muuta keinoa kuin joko liittyä Natoon tai Venäjään?
Minä olen kääntynyt nyt ihan täysin natohihhuliksi kun olen lukenut kaikkea kivaa Natosta tällä palstalla.Täsmälleen tuollaista ajatusmalliasi tarkoitin, kiitos käytännön esimerkistä.
- Kjhffh
palstaa.lukenut kirjoitti:
Tämä on hyvä panna merkille. Putinisti yrittää olla hauska ja nokkela. Hän yrittää kuvata NATO:a sellaisena, kuin itse sen näkisi, eli palvonnan kohteena. Putinin palvoja ja Venäjän ihannoija ei käsitä, että eri mieltä oleva ei palvo hänen laillaan jotakin tahoa. NATO on sopimusmaiden keskinäinen päätös auttaa toisiaan sotilaallisen hyökkäyksen aikana. Se ei ole mikään Putinin tai Venäjän kaltainen epäjumala. Lastenohjelmasta nimimerkkinsä ottanut trolli ei voi sitä ymmärtää.
"Kimmo" on palstalla tällä tyylillä siksi, että Syyrian ohjusiskut sattuivat kipeästi. Perustrollaus ei toimi, ja aina silloin etulinjaan tulevat palstan sotkijat (se on paljon sanottu tässä likaviemärissä): ironmikess ja nyt uutena, mutta vielä huonompana Kimmo. Asialla ei pärjätä muulloinkaan, mutta nyt ei edes yritetä. PureJenkki on hapuillut itsensä takalinjaan lepäämään, ja sotkijat ovat paikalla estämässä kaikkea keskustelua.
Niin se menee, ja niin on aina mennyt. Seuraavaksi "Kimmo" vastaa jotakin mukamas nokkelaa, esittäen muka hauskasti natouskovaista.Lienee paikallaan selostaa muille, että tässä natoismiin pidemmälle vihkiytynyt oppimestari koettelee noviisien (Kimmo kuu), kykyä edetä fanituksessaan. Oppimestari (palstaa.lukenut) koettelee noviisien aitoutta syyttämällä ja epäilemällä häntä, mutta samalla myös opettaa natoismin perusdogmeja noviisille. Saapa nähdä hyväksytäänkö noviisia ylemmälle asteelle.
- äkskksa
Viime aikoina natoismissa on hellitty ns. kaasuräjähdysteoriaa. Tuo teoria sisältää paljon aukkoja, ja niistä onkin noussut polemiikkia. Teoriaa onkin pyritty vahvistamaan pommiterapian kautta, jossa asiaa on demonstroitu. Pommiterapia on kuitenkin synnyttänyt vain kivikasoja eikä voida olla varmoja onko tuokaan kehittämässä elämää.
No sanos muuta. Minä pidän savuttoman ruudin hajusta, kun leimahtaa, tunnen rekyylin ja palokaasut ajavat hallitusti projektiilia kohti päivänvaloa ja edelleen kohti Kåntulan HÅMÅPALLERON varastamaa spermaimurin kuvaansa, joka odottaa 300m päässä ... . ;-)
IMHO.
- dgjuuf
Jos mietimme liikkeen arvopohjaa, niin natoliikkeen tunnuslauseeksi sopisi perinteisen koti, uskonto, isänmaan sijasta :'
Tasa-arvo, Nato, Nato!
Tuo tasa-arvo sopii yleiseurooppalaiseen nykyajatteluun ja sen voi asettaa sopimaan positiivisen kaikunsa vuoksi lähes kaikkeen. Koska nato on nyt uskonto siitä tuo toinen kohta. Kolmanteen kohtaan on todettava, että kansallisuudet eivät ole natossa tärkeitä ja nato onkin liikkeemme henkinen isänmaa siitä tuo kolmas.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124070MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822091Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5501658Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991395Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331048Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216943Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3838