Syyrian kriisin taustalla ei ole yksi konflikti, vaan useita päällekkäisiä ja limittäisiä konflikteja.
Syyrian sisällissodasta on paljon varmoja mielipiteitä, mutta vähemmän tietoa. Se nähdään helposti mustavalkoisena, joko Bashar al-Assadin hallintoa tai sen vastustajia puolustellen. Suurin vastuu Syyrian tragediasta lankeaa Assadin suvun yli 40 vuotta vallassa olleelle autoritaariselle valtakoneistolle, mutta ei yksin sille. Syyt 2011 alkaneelle kansannousulle tulivat maan sisältä.
Ranska nojautui mandaattihallintonsa (1920–1945) aikana perinteisiin eliittiryhmiin, koska se pelkäsi koulutetun väestön kansallismielisiä ajatuksia. Maaseutua suosittiin kaupungin kustannuksella, ja vähemmistöjä (kristityt ja alaviitit) enemmistön (sunnit) kustannuksella.
Eristyneisyys vuoristossa oli luonut alaviiteille suhteellisen yhtenäisen identiteetin ja vuosisatoja jatkuneet vainot turvattomuuden tunteen.
Syyrian itsenäistyttyä 1945 alaviitit saivat yhä merkittävämmän aseman armeijassa, ja koska valta nojasi armeijaan, sitä kautta myös politiikassa. Assadien vallan perusta on alaviiteissa.
Alaviittijohtoisen hallinnon rakentamisen lähtökohta ei kuitenkaan ollut uskonnossa, vaan maaseudun ja ei-sunnalaisen vähemmistön ristiriidassa kaupunkiporvariston ja maanomistajaluokan kanssa.
Kansannousun tausta
Jo mandaattiajalta juontuu sekin, ettei Syyria ollut oikeasti yhtenäinen poliittinen kokonaisuus, jolla olisi ollut kansallinen identiteetti. Niinpä lojaliteetti on kohdistunut lähinnä paikallisiin johtajiin. Tämä on näkynyt yhä kansannousun aikana, sillä aseellisista ryhmistä sadat ovat Kerkkäsen mukaan lähinnä kylämiliisejä.
Vallan keskittyminen vähemmistöille nostatti sunnien tyytymättömyyttä. Se johti vuosien 1979–1982 kansannousuun. Taustalla oli samoja tekijöitä kuin 2011: korruptio, vaurauden keskittyminen etuoikeutetuille, vapauden rajoitukset.
Hallitus vastasi armottomalla sotilaallisella ”teräsnyrkkimenetelmällä”, joka huipentui Haman verilöylyyn.
Ennen vuotta 2011 kasautui vielä lisätekijöitä. Kuivuus oli johtanut ruokapulaan ja ajanut ihmisiä maaseudulta kaupunkeihin. Nopea väestönkasvu pahensi talousongelmia.
Talouden vapauttaminen oli pahentanut korruptiota ja suurten omaisuuksien kerääntymistä suhteita omaaville.
Alueelliseksi konfliktiksi
Kevään 2011 kansannousu alkanut uskonnollisena, eikä Assadin syrjäyttäminen ollut heti vaatimuksena. Mielenosoittajat vaativat korruption kitkemistä, yhteiskunnallisia uudistuksia ja monipuoluejärjestelmää.
Hallinto vastasi kuten 30 vuotta aikaisemmin: rajulla asevoiman käytöllä siviiliuhreista piittaamatta.
Alueelliset toimijat sekaantuivat konfliktiin jo sen alkukuukausina ja vaikuttivat sen muuttumiseen väkivaltaiseksi sisällissodaksi.
rityisesti Saudi-Arabia ja Qatar rahoittivat ja aseistivat kapinallisia. Turkki avasi rajansa aseille, kapinallisille ja pakolaisille. Iran tuki hallitusta ja lähetti joukkoja sen tueksi.
Syyriasta tuli myös kenttä uusiutuneelle kylmän sodan vastakkainasettelulle Yhdysvaltain ja Venäjän välillä.
Yhdysvallat, Britannia ja Ranska tukivat salaa kapinallisia ja antoivat logistista tukea. Venäjä tuki Assadin hallitusta ja lopulta pelasti sen interventiollaan syksyllä 2015.
Syyrian kriisi ei olekaan vain yksi konflikti, vaan useita päällekkäisiä ja limittäisiä konflikteja.
Eikä ole vain yhtä oppositiota, vaan jo kesällä 2011 opposition saattoi jakaa viiteen pääryhmään.
Kapinallisryhmät ovat muovautuneet jatkuvasti uudelleen. Tukijamaat ovat rahoittaneet omia suosikkejaan, ja esimerkiksi Saudi-Arabian ja Qatarin tukemat ryhmät ovat sotineet keskenään.
Kestävää ratkaisua saada ilman perussyihin puuttumista Syyrian sisällä sekä samalla Saudi-Arabian ja Iranin välisen alueellisen konfliktin lievenemistä ja toisaalta Yhdysvaltain ja Venäjän yhteisymmärrystä poliittisesta ratkaisusta.
Jälleen kerran on Syyrian kriisi herättänyt kysymyksen: miksi maailma vain katsoo sivusta? Miksi kukaan ei tee mitään?
Tällä kertaa syynä on isku kemiallisilla aseilla lauantaina Douman kaupunkiin Itä-Ghoutan alueella Damaskoksen itäpuolella. Iskusta on syytetty Syyrian hallitusta. Hallitus ja sitä tukeva Venäjä ovat kiistäneet syytöksen.
Vaikka disinformaatio on virrannut valtoimenaan Syyrian kriisissä, on helpompi uskoa kuin olla uskomatta, että isku on todella tapahtunut ja että tekijänä ovat Syyrian hallitus.
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin (HRW) mukaan Syyrian hallitus on lokakuun jälkeen käyttänyt viisi kertaa kemiallisia aseita – joita sillä siis ei enää pitäisi edes olla näyttävän hävitysoperaation jälkeen. Syyrian sota on yksi tämän vuosisadan hirvittävimmistä sodista. Ei siis ihme, että kerta toisensa jälkeen kysytään, miksi kukaan ei tee mitään. Miksi kansainvälinen yhteisö ei lopeta tappamista? Sodassa on meneillään loppuvaihe, mutta paljon tulee vielä viattomia uhreja. Al-Assad on pääsääntöisesti voittanut sodan, mutta koko Syyrian haltuunottoon hänen voimansa eivät riitä.
Syyria nilkuttanee vielä vuosia tosiasiallisesti jakautuneena.
Syyrian sisällissodasta on paljon varmoja mielipiteitä, mutta vähemmän tietoa. Se nähdään helposti mustavalkoisena, joko Bashar al-Assadin hallintoa tai sen vastustajia puolustellen. Suurin vastuu Syyrian tragediasta lankeaa Assadin suvun yli 40 vuotta vallassa olleelle autoritaariselle valtakoneistolle, mutta ei yksin sille. Syyt 2011 alkaneelle kansannousulle tulivat maan sisältä.
Ranska nojautui mandaattihallintonsa (1920–1945) aikana perinteisiin eliittiryhmiin, koska se pelkäsi koulutetun väestön kansallismielisiä ajatuksia. Maaseutua suosittiin kaupungin kustannuksella, ja vähemmistöjä (kristityt ja alaviitit) enemmistön (sunnit) kustannuksella.
Eristyneisyys vuoristossa oli luonut alaviiteille suhteellisen yhtenäisen identiteetin ja vuosisatoja jatkuneet vainot turvattomuuden tunteen.
Syyrian itsenäistyttyä 1945 alaviitit saivat yhä merkittävämmän aseman armeijassa, ja koska valta nojasi armeijaan, sitä kautta myös politiikassa. Assadien vallan perusta on alaviiteissa.
Alaviittijohtoisen hallinnon rakentamisen lähtökohta ei kuitenkaan ollut uskonnossa, vaan maaseudun ja ei-sunnalaisen vähemmistön ristiriidassa kaupunkiporvariston ja maanomistajaluokan kanssa.
Kansannousun tausta
Jo mandaattiajalta juontuu sekin, ettei Syyria ollut oikeasti yhtenäinen poliittinen kokonaisuus, jolla olisi ollut kansallinen identiteetti. Niinpä lojaliteetti on kohdistunut lähinnä paikallisiin johtajiin. Tämä on näkynyt yhä kansannousun aikana, sillä aseellisista ryhmistä sadat ovat Kerkkäsen mukaan lähinnä kylämiliisejä.
Vallan keskittyminen vähemmistöille nostatti sunnien tyytymättömyyttä. Se johti vuosien 1979–1982 kansannousuun. Taustalla oli samoja tekijöitä kuin 2011: korruptio, vaurauden keskittyminen etuoikeutetuille, vapauden rajoitukset.
Hallitus vastasi armottomalla sotilaallisella ”teräsnyrkkimenetelmällä”, joka huipentui Haman verilöylyyn.
Ennen vuotta 2011 kasautui vielä lisätekijöitä. Kuivuus oli johtanut ruokapulaan ja ajanut ihmisiä maaseudulta kaupunkeihin. Nopea väestönkasvu pahensi talousongelmia.
Talouden vapauttaminen oli pahentanut korruptiota ja suurten omaisuuksien kerääntymistä suhteita omaaville.
Alueelliseksi konfliktiksi
Kevään 2011 kansannousu alkanut uskonnollisena, eikä Assadin syrjäyttäminen ollut heti vaatimuksena. Mielenosoittajat vaativat korruption kitkemistä, yhteiskunnallisia uudistuksia ja monipuoluejärjestelmää.
Hallinto vastasi kuten 30 vuotta aikaisemmin: rajulla asevoiman käytöllä siviiliuhreista piittaamatta.
Alueelliset toimijat sekaantuivat konfliktiin jo sen alkukuukausina ja vaikuttivat sen muuttumiseen väkivaltaiseksi sisällissodaksi.
rityisesti Saudi-Arabia ja Qatar rahoittivat ja aseistivat kapinallisia. Turkki avasi rajansa aseille, kapinallisille ja pakolaisille. Iran tuki hallitusta ja lähetti joukkoja sen tueksi.
Syyriasta tuli myös kenttä uusiutuneelle kylmän sodan vastakkainasettelulle Yhdysvaltain ja Venäjän välillä.
Yhdysvallat, Britannia ja Ranska tukivat salaa kapinallisia ja antoivat logistista tukea. Venäjä tuki Assadin hallitusta ja lopulta pelasti sen interventiollaan syksyllä 2015.
Syyrian kriisi ei olekaan vain yksi konflikti, vaan useita päällekkäisiä ja limittäisiä konflikteja.
Eikä ole vain yhtä oppositiota, vaan jo kesällä 2011 opposition saattoi jakaa viiteen pääryhmään.
Kapinallisryhmät ovat muovautuneet jatkuvasti uudelleen. Tukijamaat ovat rahoittaneet omia suosikkejaan, ja esimerkiksi Saudi-Arabian ja Qatarin tukemat ryhmät ovat sotineet keskenään.
Kestävää ratkaisua saada ilman perussyihin puuttumista Syyrian sisällä sekä samalla Saudi-Arabian ja Iranin välisen alueellisen konfliktin lievenemistä ja toisaalta Yhdysvaltain ja Venäjän yhteisymmärrystä poliittisesta ratkaisusta.
Jälleen kerran on Syyrian kriisi herättänyt kysymyksen: miksi maailma vain katsoo sivusta? Miksi kukaan ei tee mitään?
Tällä kertaa syynä on isku kemiallisilla aseilla lauantaina Douman kaupunkiin Itä-Ghoutan alueella Damaskoksen itäpuolella. Iskusta on syytetty Syyrian hallitusta. Hallitus ja sitä tukeva Venäjä ovat kiistäneet syytöksen.
Vaikka disinformaatio on virrannut valtoimenaan Syyrian kriisissä, on helpompi uskoa kuin olla uskomatta, että isku on todella tapahtunut ja että tekijänä ovat Syyrian hallitus.
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin (HRW) mukaan Syyrian hallitus on lokakuun jälkeen käyttänyt viisi kertaa kemiallisia aseita – joita sillä siis ei enää pitäisi edes olla näyttävän hävitysoperaation jälkeen. Syyrian sota on yksi tämän vuosisadan hirvittävimmistä sodista. Ei siis ihme, että kerta toisensa jälkeen kysytään, miksi kukaan ei tee mitään. Miksi kansainvälinen yhteisö ei lopeta tappamista? Sodassa on meneillään loppuvaihe, mutta paljon tulee vielä viattomia uhreja. Al-Assad on pääsääntöisesti voittanut sodan, mutta koko Syyrian haltuunottoon hänen voimansa eivät riitä.
Syyria nilkuttanee vielä vuosia tosiasiallisesti jakautuneena.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet tehnyt loistavaa tutkimustyötä analysoidessasi Syyrian kriisiä, tai sitten olet taas röyhkeästi kopionut toisten tekstejä tänne.
Voi voi sitä Arto Huovista kun on kopioinut pankkomajurin tekstin tuonne:
https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3761593-syvaluotaus-syyrian-kriisiin
Ajatella[ punikkien lehdessä jo noin hyvin kerrottu.