Vaimoni näki unen kaaoksesta, jossa ihmiset tappelivat viimeisistä ruoka-aineista kaupassa.
Kuultuani sen, pohdin sitä hetken, mutta ajattelin sitten, että: "Paljot unet ovat turhuutta, samoin paljot puheet, mutta pelkää sinä Jumalaa" lukee Saarnaajan kirjassa.
Sitten näin itse joidenkin päivien päästä järkyttävän unen: ihmiset olivat jossakin odotustilassa, ja myöhemmin ajan kuluttua muutamat miehet sanoivat, että nyt riittää. He veivät yhdessä erään kauhistuneen miehen toiseen huoneeseen, leikkasivat paloiksi ja söivät.
Liittyneekö David Wilkersonin profetiaan vuodelta 2009?
Nälänhätä tulossa
10
2718
Vastaukset
- Kirjakääröt
Jer.19:9 Biblia (1776). Minä tahdon antaa heidän syödä poikansa ja tytärtensä lihaa, ja heidän pitää syömän toistensa lihaa siinä vaivassa ja ahdistuksessa.....
- Nettitieto
Kannibalisti: Pielisjärven käräjillä 1699 tuomittiin kuolemaan talonpojan leski Margareta Pärttylintytär Vaukon kylästä. Margareta oli surmannut 6-vuotaan Lastikka-nimisen tyttärensä lyömällä häntä rautakangella päähän. Kolme päivää tätä ennen perheen vanhin poika Kaarle oli surmannut 7-vuotiaan Paavali-nimisen veljensä rautakangella päähän lyömällä. Kummankin surmatun pää ja sisäelimet kaivettiin maahan, ruumiit paloiteltiin ja paistettiin uunissa, minkä jälkeen ne syötiin.
- H777
Reipasta.
- VeerääManoa
Armotonta menoa jne...,mutta valitettavasti aivan väärää menoa.Näin vakuuutti minulle hyvä tuttuni,profeetta Huomas Turskainen tänään puolenpäivän aikoihin Kiteen S-marketin parkkipaikalla.
- panzer59
Käy ruokakaupassa ja osta sille nälkiintyneelle muijallesi jotain mättöä suoliin, niin nälkäunet kaikkoavat! stalingrad hans...
- Kirjakääröt
Matt.24:7 Biblia (1776). Sillä kansan pitää kansan vastaan nouseman, ja valtakunnan valtakuntaa vastaan, ja tulee ruttotauti ja nälkä ja maanjäristykset moneen paikkaan. Luuk.21:11 Biblia. Ja suuret maan vapistukset pitää joka paikassa tuleman, nälkä ja rutto, kauhistukset ja suuret ihmeet taivaassa tapahtuvat.
- Kirjakääröt
Ps.147:9 Biblia (1776). Joka eläimille antaa heidän ruokansa, ja kaarneen pojille, jotka häntä avuksensa huutavat.
- Kirjakääröt
2Moos.16:3 Biblia. Israelin lapset sanoivat heille: joska me olisimme Egyptin maalla Herran käden kautta kuolleet, koska me istumme lihapatain tykönä, ja oli leipää yltäkyllä syödä; sillä te olette sentähden meidät johdattaneet tähän korpeen kuolettaaksenne näljällä kaikkea tätä joukkoa. Kirjoitetaan: jospa, sen tähden, nälällä.
- ÄhjaRöyh
Kun mättää kunnolla ruokaa sisuksiin,niin silloin eivät sen ison kirjan tarinat jaksa kiinnostaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam2386121Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.394948KL - Sähköautoilu aiheuttaa lisäkustannuksia muille tehopiikkimaksujen muodossa!
Kauppalehti 15.1.2026 Kommentti / Sähköautoista tuli ongelma – Uusi ”vero” uhkaa Kun perhe ostaa sähköauton ja laittaa104296Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on123041Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni1203005Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,782489Silminnäkijät kertovat IS:lle useista törkeistä SDP:ssä tapahtuneista häirintätapauksista.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html Silminnäkijöiden Iltasanomille kertomusten mukaan SDP:ssä on tapahtu1212436Nainen, kaiken aikaa olin yläpuolella
Ja olen edelleen kaiken yläpuolella. Ja niin on aina oleva. :/1901689- 461649
- 691446