- tosin mitään ohjusiskua ei tiedetä tapahtuneenkaan
Syyria onnistui taas torjumaan ohjusiskun
2
2920
Vastaukset
- MeiltähänTämäKäy
Silloin torjunta onnistuu vielä helpommin ja Tiltulauma on ekstaasissa!
Trollitehdas saanut vallan?
Ihmettelen suuresti, miten Pietrin trollitehdas on saanut näin suuren vallan tällä NATO-palstalla. Trollitehtaan väki yritti pitää hallussaan myös Karjalan palautus palstaa, mutta täydellisesti lyötyinä he poistuivat palstalta. Nyt Karjala-palstalla ei enää näy Venäjää ylistäviä valheita.
Ei kenenkään itsetunto kestä sitä, että ottaa kaikissa keskusteluissa aina köniinsä, joten ihan tavallisia haavoittuvia ihmisiä trollitehtaan kirjoittajatkin ovat. Helpoimmin trollienkirjoittajista pääsee eroon, kun osaa iskeä tarkasti siihen venäläiseen sieluun. Venäläisillä on sielussaan muutama erittäin heikko kohta, johon suoritettua iskua he eivät pysty enää rauhallisesti käsittelemään, ja silloin he häipyvät vähin äänin takavasemmalle suremaan. Vaaleissa he sitten onnettomina äänestävät Putleria, koska hän osaa jo Hitleriä paremmin lisätä venäläisten kansalliskiihkoa. Elämme todella vaarallisia aikoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1413183EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje403002- 1101443
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1451187Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621087Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661057- 601007
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373979- 41817
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22793