Kehitysapu on anekauppaa

Kanitarha

Mitä kehitysavulla on saatu Afrikassa aikaiseksi? Helvetillinen väestönkasvu. Nigeriassa yksi nainen poikii keskimäärin yli 7,5 lasta. Kohta sopulit lähtevät kohti Eurooppaa miljoonien laumoina. Yksinkertaisesti siksi, että ovat lisääntyneet yli ympäristön kestokyvyn.

Mitä tekee kirkko? Lähettää televisiomainoksia, jossa suurisilmäinen nälkäisen kärsivä lapsonen on täkynä ja viestinä on AJATTELE! No minäpä ajattelen. Että pitää siis osallistua populaation kasvattamiseen noiin suureksi, että mikään apua ei enää riitä ja kuolema korjaa viljaa oikein kunnolla? Kauan ei tarvitse enää odotella. Afrikan popula tuplaantuu 25 vuodessa. Vuosisadan lopussa on jo 4,4 miljardia yönmustaa.

Kyse on anekaupasta. Keskiajalla kun osti aneen kirkolta oli taivaspaikka selvä. Nyt myydään omaatuntoa. Maksa 20 euroa ja olet hyvä ihminen (vaikka teetkin laiskuuttasi pahaa). Eli siis AJATTELE! ennenkuin olet auttavinaan.

34

2284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • thebible
    • Aloittaja. Vaikutat Allerin trollilta. Oli miten oli. Estät keskustelun. Pyydän sinua poistamaan aloituksesi.

      • Kanitarha

        Pyynnössäsi ei ole mitään järkeä.


      • hyvänoin

        Todella viisas ja asiallinen aloitus. Se tietysti tuntuu monesta pahalta, kun huomaa olevansa täysin väärässä.


    • Aloittaja. Mitä hyödyt poistamalla vapaan maan vapaiden kansalaisten kannanottoja? Mikset hyväksy realismia? Mikset halua nähdä maailmaa sellaisena kuin se on? Karvoineen päivineen?

    • Voisi se yläkerran mielikuvituskaveri tehdä asialle jotakin muttei halua. Afrikkalaiset ovat selvästi tehneet syntiä kun eivät usko jumalaan joten he sitten joutuvat helvettiin kuollessaan.

      • Jaaha kuule. Varmaan teet jotakin syntiä. Pitäisiköhän alkaa katumaan ettet joudu helvettiin.


      • Ehdin kyllä lukea yurki hyvä älä huoli. Ehditkö itse nukkumaan kun yötä myöten pitää lähettää viestejä poistettaviksi?


      • Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Ehdin kyllä lukea yurki hyvä älä huoli. Ehditkö itse nukkumaan kun yötä myöten pitää lähettää viestejä poistettaviksi?

        Kivat sulle kun ehdit vastailla Kimmo. Mikä on realistinen ehdotuksesi maailman, ja sitä myötä Afrikan, ongelmien poistamiseksi?

        Pärjäämisen kaava on yksinkertainen. Jumala antoi meille rikkaan maapallon. Hän toimii esimerkkinä. Hän ANTOI. Antakaamme mekin. Jos kaikki antavat, kaikki saavat. Jos kaikki ottavat, vahvat saavat.

        Luuk 6:38 Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin.

        LANGENNUT MAAILMA

        Muinainen Publius Syrus: "Raha, yksin raha, liikuttaa maailmaa." Työttömyyttä ja kurjuutta on, koska ei ole riittävästi rahaa. Jos raha loppuu kokonaan, ihmiset jähmettyvät. Lopulta he delaavat paikoilleen. Mad World :(

        https://thehannibal8.files.wordpress.com/2016/07/2223.jpg

        POHDITTAVAKSI

        http://jyrkiola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/107182-wwf-maailman-optimiväkiluku-on-2770-miljoonaa-ihmistä

        Ps. Laitoin Google-hakuun tärkeän tiedottajan osoitteen. Ei tapahtunut mitään. Olemme saapuneet "viimeisiin päiviin". Google, Youtube, Facebook ym. boikotoivat ja sensuroivat. Joko kellot soivat?

        http://thegeorgiaguidestones.com/1010.htm


      • Jos nyt vaikka ottaisit syvään henkeä ja rauhoittuisit ensin.


      • Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Jos nyt vaikka ottaisit syvään henkeä ja rauhoittuisit ensin.

        Heh heh Kimmo Kuu. Mode sais hengittää välillä :D

        Aloittakaamme pienemmillä panoksilla. Katsotaan sitten mitä siitä kehkeytyy. Mikä on realistinen ehdotuksesi maailman, ja sitä myötä Afrikan, ongelmien poistamiseksi?


      • yurki1000js kirjoitti:

        Heh heh Kimmo Kuu. Mode sais hengittää välillä :D

        Aloittakaamme pienemmillä panoksilla. Katsotaan sitten mitä siitä kehkeytyy. Mikä on realistinen ehdotuksesi maailman, ja sitä myötä Afrikan, ongelmien poistamiseksi?

        Rukoilemme sitä ukkelia joka on luonut kaikki ongelmat.


      • Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Rukoilemme sitä ukkelia joka on luonut kaikki ongelmat.

        Joo. Kandee rukoilla kutsua.

        > Pelastavan uskon lahja on armosta annettu ja suurin kaikista armolahjoista. Kukaan ei voi puristaa itsestään pelastavaa uskoa. Ei vaikka tutkisi Raamattua ja muita uskosta kertovia kirjoja 40 vuotta ja kuuntelisi 1000 saarnaa. Isä kutsuu syntisiä eri tavoin kääntymään Jeesusta kohti. Kukaan ei omasta voimastaan ja järjestään käänny kohti Jeesusta. Raamattu sanoo, että Herra kutsuu ihmisiä 2 ja jopa 3 kertaa Job 33:

        28. hän pelasti minun sieluni joutumasta hautaan, ja minun henkeni saa iloiten katsella valkeutta'. 29. Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle. <

        http://www.andreas.fi/uskoonTulo.htm


      • Kimmo_Kuu_Seikkailuun

        No mikä nyt tuli yurki hyvä? Et kai vain ole kirjoitellut jotakin kiellettyä? Voi voi nyt se taivaspaikka meni että viuh.


      • T.A.Viisari
        Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        No mikä nyt tuli yurki hyvä? Et kai vain ole kirjoitellut jotakin kiellettyä? Voi voi nyt se taivaspaikka meni että viuh.

        Kimmo Kuu Seikkailuun. Jatketaan pohdiskelua. Kuis maailma pantaisiin kondikseen? Onko visioita? Onko resursseja? Onko tahtotiloja? Siis määräävillä tyypeillä? Taviksilla on kyllä näkyjä ja kulmia ja haluja. Resurssit vaan puuttuu.


      • T.A.Viisari kirjoitti:

        Kimmo Kuu Seikkailuun. Jatketaan pohdiskelua. Kuis maailma pantaisiin kondikseen? Onko visioita? Onko resursseja? Onko tahtotiloja? Siis määräävillä tyypeillä? Taviksilla on kyllä näkyjä ja kulmia ja haluja. Resurssit vaan puuttuu.

        Jatketaan vain sen mielikuvituskaverisi rukoilemista, eiköhän hän toisen vedenpaisumuksen saa aikaan kun kaikki menettävät uskonsa.



      • Onkohan saatana ottanut yurkin valtaansa kun ei saa edes viestiä lähetettyä? Vai onkohan hänen oma egonsa paisunut liian suureksi?


      • No niin yurki rauhoitutaanpas sitten. Mene tänään aikaisin nukkumaan ettet ole sitten huomennakin ärtyisä.


      • OOOOOOOHHHH kommentti yurkilta jota ei ole poistettu!!!!!! Melkein liittyy vielä aiheeseenkin. Pitäisiköhän ilmoittaa?



      • yurki1000js kirjoitti:

        Älä ole robotti (orja)!
        https://www.youtube.com/watch?v=5DBc5NpyEoo

        Voi voi kuule yurki kun ei nyt tämäkään oikein liity mihinkään. Tajusitko itsekkin vihdoin miten idioottimainen kristinuskonto on että olet hylännyt sen kokonaan?


      • Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Voi voi kuule yurki kun ei nyt tämäkään oikein liity mihinkään. Tajusitko itsekkin vihdoin miten idioottimainen kristinuskonto on että olet hylännyt sen kokonaan?

        Kivat sulle Kimmo Kuu kun pidät juttua yllä. En tykkää hiljaisuudesta:)
        https://www.youtube.com/watch?v=cfFfyV0HpZE


      • yurki1000js kirjoitti:

        Kivat sulle Kimmo Kuu kun pidät juttua yllä. En tykkää hiljaisuudesta:)
        https://www.youtube.com/watch?v=cfFfyV0HpZE

        Kuulet ääniä päässäsi kun luet kommenttejani? Kannattaisi hakea apua.



      • yurki1000js kirjoitti:

        Jonot on pitkät. On Suomi köyhä. Siksi jää:(
        http://m.cdn.blog.hu/pa/pangea/image/C31960G.jpg

        No niin yurki nyt ne lääkkeet. Ja aikaisn tänään nukkumaan ettet huomenna enää herää ei kun siis että huomenna olet taas virkeä.


      • Niin siis se hetki kun ymmärrät että uskonnot ovat maailman suurinta kusetusta.


    • frfrfrfrfrfr

      Perhesuunnitteluun antaisin muutaman euron en mihinkään muuhun. täällä Suomessa antaisin muslimien naisten alistamisen poistamiseen vähän jopa enemmän.

    • let.it.sink.in

      Etelä- Afrikan musta väestö on kavanut sadassa vuodessa 920%.

      http://newobserveronline.com/black-population-in-south-africa-has-increased-by-920-in-100-years/

      https://www.youtube.com/watch?v=Sr42bYxCVX4

      32:46 ->>>>

      Miettikääpäs:

      1950 EA:n mustan väestön määrä oli vain hieman yli 5 milj.

      1990 mustan väestön määrä oli kasvanut valtavista kuolinluvuista huolimatta yli 40 miljoonaan.

      Kahden sukupolven (40 vuoden) aikana EA:n musta väestö kasvoi 800%:lla!

      Let it sink in.

      Tämä mustan väestön kasvu oli mahdollista siksi, koska EA:n olosuhteet olivat niin hyvät. Oli pudasta vettä, ruokaa sähköä kaikkea mitä elämiseen tarvitaan. Tämä tapahtui apartheidin aikana. Jostakin syystä mustalla väestöllä on taipumus hyvinä aikoina keskittyä tekemään lapsia kun muut keskittyvät kehittämään itseään, yhteiskuntaansa ja elämänlaatuaan. Mitä veästölle, jonka koko elämän tarkoitus näyttää olevan vain lisääntyminen, pitäisi tehdä kun maapallo alkaa ratkeilla liitoksistaan ylikansoituksen vuoksi jota nämä ihmiset aiheuttavat? Olisiko ratkaisu rokotusluontoiset kemialliset kastraatiot samaan tapaan kuin poliorokotuksiakin tehdään? Mikään perhesuunnitteluvalistus ei ole tehonut. On hyytävää ajatella maailman tulevaisuutta jos musta väestö ei tajua lopettaa lisääntymistään.

      Ehkä Suomen kannattaisi lähettää sinne vielä vähän lisää äitiyspakkauksia?

    • Kanitarha

      Ja mikä onkaan vastaus? Lapsen naama televisioon - anna rahaa, ettei vauhti hiljene!

      Eikä mene kauan kun eurooppaan kohdistuu useiden kymmenien miljoonien muuttopaine Afrikasta. Onko silloin ratkaisu: Tervetuloa?

    • MustaTulevaisuus2

      Maailman suurin keskimääräinen lapsiluku on Nigerissä, 7,63 lasta naista kohti. Seuraavana tulevat Somalia (6,61) ja Mali (6,35).

    • On_parempi

      puuttua asiaan nyt, kun ehkä vielä on jotain tehtävissä.
      Asiahan toki ratkeaa aikanaan tavalla taikka tosella, mutta silloin on luvassa kunnon verikekkerit kun tila-ja ruokaresurssit jaetaan uudella mallilla. Sitähän sitten varmaan kovasti halutaan ?

    • Mustasopuli

      Ennusteen mukaan Afrikan väkiluku kasvaa vuosisadan loppuun mennessä joka ikinen minuutti kahdeksalla hengellä. Eihän se ole kuin reilu 100 000 joka päivä. Minuutissa vain 80. Mutta syntyyhän Suomessakin lapsi joka 10:s minuutti.

    • Korjaus

      Ei kahdeksalla, vaan siis 80:llä.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 193
      2569
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      203
      2318
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2262
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      176
      1762
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1288
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1233
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1215
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe